Mainos

Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 551 402
  • 12 095

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tästä täysin samaa mieltä. Pekkarisen ryhmä ei sitten saanut mitään aikaan. Käsittämätöntä puuhastelua.
Yritystuet ovat myös kehityksen jarru. Jos yritys osaa hommansa, se ei tukea tarvitse.

Pekkarisen ryhmän syyttäminen on toki hieman hupsua, kun koko työryhmä persutettiin siksi, että hallitus ei päässyt asiasta yhteisymmärrykseen. Minusta ainakin on ihan köpsä ajatus, että parlamentaarisesti löytyisi yhteisymmärrys asiasta, johon ideologisesti yhtenäisempi hallitus ei edes kykene.

Koko ryhmän perustaminen oli temppuilua, jonka myötä yritystukireformin epäonnistuminen kaadettiin ikään kuin Pekkarisen ja koko eduskunnan vastuulle eikä vastuuministeri Lintilän sekä koko hallituksen vastuulle. Näköjään ainakin teikäläisiin tämä temppu myös puri.

Itse yritystuista olen kutakuinkin samaa mieltä kanssasi. Poliittinen realismi taitaa olla vain sellainen, että vaatisi vasemmistohallituksen, jotta yritystukia voitaisiin merkittävissä määrin karsia.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jotenkin niin mä näkisin, että kotitalouksia olisi älyttömän paljon oikeudenmukaisempaa ja kannustavampaa verottaa alvin kuin tuloveron kautta. Siis verottaa enemmän. Ai että sekö on tasavero? No on se tietysti, jos suurituloisetkin alkaisivat ostaa jääkaappiinsa arkimaitoa ja vaatteensa Tokmannilta. Mutta kun ei se vaan niin mene.

Miten ymmärrät tasaveron käsitteen?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ei olla päästy eroon yritystuista, työnantajajärjestöjen verovapaudesta eikä ay-liikkeen verovapaudesta. Eikä varmaan tulla pääsemäänkään. Vittu kun vituttaa koko hallitus. Vartia ja Lepomäki Suomen diktaattoreiksi niin alkaisia tapahtua. Vapaavuori ja Soininvaara voivat toimia apulaisdiktaattoreina.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Miten ymmärrät tasaveron käsitteen?

Tasavero ansiotuloissa tarkoittaisi samaa veroprosenttia kaikille. Progressio on hyvä asia, mutta tällä hetkellä se on monen kokeman mukaan kohtuuton. Omassa kotitaloudessanikin voisi olla kokemus näin, mutta koska olemme vaatimattomia kepulaisia joiden tulot vieläpä maksetaan veronmaksajien pussista, meille tämä ei ole ongelma. Yksityissektorilla se on ja heijastuu kilpailukykyynkin.

Alv ei käytännössä ole tasavero. Jos suurituloinen ostaa uutuuskirjan kovakantisena hintaan 35€ ja pienituloinen vuoden päästä pokkarina femmalla, suurituloinen maksaa kirjastaan alvin x7 verrattuna köyhälistön sivistymishaluiseen edustajaan. Toki jos suurituloinen päättää odottaa vuoden ja lukea kirjan pokkarina, verotus on tasavero. Mutta kun ei se päätä kun sen ei tarvitse.
 
Aika pitkälti me ajatellaan tasaverosta samoin. Kysyin, koska tuo jälkimmäinen kappaleesi logiikka menee minusta metsään. Kyllä se ALV tasavero on edelleen, samoista hyödykkeistä niin varakas kuin rikaskin maksavat saman prosentin veroa, ei siinä voi ruveta euroissa laskemaan.

Tasavero on minusta ajatuksena äärimmäisen houkutteleva. Jokaisesta tienatusta eurosta menisi sama määrä veroa kaikilla, tämä olisi minusta nimenomaan oikeudenmukaista. Mutta tämä olisi myös kannustavaa, koska kaikista lisäansioista jäisi se ihan sama määrä käteen, eikä progressio söisi lisätienestejä. Ja ennen kaikkea tämä motivoisi pieni- ja keskituloisia, suurituloisilla jo monesti niin paljon varallisuutta, ettei raha edes ole se suurin motivaattori. Mutta ongelmiakin on, ja siksi en voi sanoa olevani varauksetta tasaveron kannalla. Suurituloiset ovat kuitenkin merkittävässä asemassa verokertymän osalta. Jos mennään tasaveroon, heidän tuloveronsa putoaisivat merkittävästi, ja jostain se erotus olisi kurottava umpeen. Pienituloisilta ei käytännössä pysty juuri nykyistä enempää keräämään, joten keskituloisilta täytyisi kerätä enemmän, eli nostaisi melko varmasti keskituloisten verotusta. Tämä olisi taloudellisen dynamiikan kannalta varmasti huonoin skenaario. Toki tämä iskisi juuri minuun itseenikin, mutta se tässä ei nyt ole pääpointtina.

Ehkäpä tällä hetkellä kannatan verolinjaa, jossa progressiota loivennettaisiin sieltä, missä se vaikuttaa haitallisimmin. Ei välttämättä korkeimmilla marginaaleilla(vaikka sielläkin varmasti loiventamisen varaa), vaan nimenomaan sen suurimman veronmaksajaryhmän, keskituloisten kohdalla, jotka tätä maata kuitenkin pitkälti vetävät. Mekin keskituloisa, itse julkisella vaimo yksityisellä. Tienaan vajaa parikymmentä tonnia enemmän, mutta valtion tuloveroa maksan 7-8 tuhatta enemmän. Pikkusen puree progressio...
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
@Jymäkkä
Ajatellaan tosiaan eri tavalla tuosta alv:stä. Sinä ajattelet matemaattisesti, minä käyttäytymistieteellisesti. Ja olen niin köyhä, että maksan veroni euroilla kun ei prosentteihin ole varaa ;)
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
@Jymäkkä
Ajatellaan tosiaan eri tavalla tuosta alv:stä. Sinä ajattelet matemaattisesti, minä käyttäytymistieteellisesti. Ja olen niin köyhä, että maksan veroni euroilla kun ei prosentteihin ole varaa ;)
Mulla taas prossaa riittäs, mutta eurot on aina loppu =D

Mutta joo, kylhän ALV toimii samoin kuin tasavero tuloissa. Molemmissa menee sama prosentti, isoista tuloista/ostoksista euroissa enemmän.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mekin keskituloisa, itse julkisella vaimo yksityisellä. Tienaan vajaa parikymmentä tonnia enemmän, mutta valtion tuloveroa maksan 7-8 tuhatta enemmän. Pikkusen puree progressio...

Näiden keskustelujen järkevyyden kannalta iso ongelma on juuri tämän kaltaiset väitteet, jotka eivät yksinkertaisesti voi pitää paikkaansa. Käytännössä väität siis, että sinä keskituloisena maksat vaimosi tulot ylittävältä osalta valtion tuloveroa noin 40 prosenttia. Reaalimaailmassa tuloverotaulukon mukaan haitarissa 42400-74200 valtion tuloveroa maksetaan alarajan ylittävältä osalta 21,25 prosenttia.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Näiden keskustelujen järkevyyden kannalta iso ongelma on juuri tämän kaltaiset väitteet, jotka eivät yksinkertaisesti voi pitää paikkaansa. Käytännössä väität siis, että sinä keskituloisena maksat vaimosi tulot ylittävältä osalta valtion tuloveroa noin 40 prosenttia. Reaalimaailmassa tuloverotaulukon mukaan haitarissa 42400-74200 valtion tuloveroa maksetaan alarajan ylittävältä osalta 21,25 prosenttia.
Melko iso ongelma myös keskustelijat, jotka oikopäätä kiistävät faktan, joka verotodistuksissamme seisoo.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Melko iso ongelma myös keskustelijat, jotka oikopäätä kiistävät faktan, joka verotodistuksissamme seisoo.

Eli sinä väität, että sinua on verotettu valtion ansiotuloverotuksessa noin kaksi kertaa raskaammin kuin verotaulukot antaisivat myöden? Tee nyt hyvä mies valitus, jos uskot näin olevan.

Realistisempana näen toki sen vaihtoehdon, että tuossa ilmoittamassasi 7-8 tuhannessa eurossa on mukana myös kunnallisvero eikä vain valtion tulovero.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Eli sinä väität, että sinua on verotettu valtion ansiotuloverotuksessa noin kaksi kertaa raskaammin kuin verotaulukot antaisivat myöden? Tee nyt hyvä mies valitus, jos uskot näin olevan.

Realistisempana näen toki sen vaihtoehdon, että tuossa ilmoittamassasi 7-8 tuhannessa eurossa on mukana myös kunnallisvero eikä vain valtion tulovero.
Joo, lakki päästä ja nöyrimmin pyydän anteeksi, vedin tosiaan ulkomuistista vihkoon. Noloa, mutta virheet pitää myöntää.

Tarkistuksen jälkeen tosiaan valtion tuloveroissa eroa vain reilu 4000, yhteensä eroa 9000 €, vaikka siis tienasin "vain" 20 tonnia enemmän. Minusta tuossa on keskituloisille aika reipas progressio.

Monesti puhutaan valtion verotuksen osalta pienituloisten prosenttien viilaamisesta. meillä vaimolla valtion tulovero alle euron, vaikka siis tienasi kuitenkin lähemmäs 40 000 €, joten aika marginaalista säätämistä on tuo.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Mulla taas prossaa riittäs, mutta eurot on aina loppu =D

Mutta joo, kylhän ALV toimii samoin kuin tasavero tuloissa. Molemmissa menee sama prosentti, isoista tuloista/ostoksista euroissa enemmän.

Totta. Sekoilen, kun alv:n korottaminen tuntuu olevan vasemmistolle punainen vaate ja perustelu on se että silloin koyhä maksaisi hirveästi ja rikas ei paljon mitään.

Minä näen, että silloin keskiluokkaan kuuluva saisi itse päättää ostaako pokkarin myöhemmin vai kovakantisen nyt heti, ja maksaa veronsa sen mukaan.
 
ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201805032200919376/ Linkki vie Iltalehden juttuu sopeutumiseläkkeen turvin yritystoimintaa pyörittävään ex kansanedustaja Rönnistä.
Realistinen kuva työnantajista herralla on ainakin.

"30 vuotta ammattiosaston puheenjohtajana, ay-aktiivina ja 12 vuotta kansanedustajana. Kuka semmoista ottaa töihin? Ei kukaan. Eihän ne tehneet muuta kuin naureskelivat. Ihan turha luullakaan, että mihinkään pääsisi, Rönni sanoo."
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää

Minulle epäselväksi jäi ainoastaan, että viitataanko tuolla sanalla "ne" työnantajiin vai AY-aktiiveihin ja kansanedustajiin.
 
Tuamas

Jäsen
Antti Rinne yrittää jälleen antaa Kokoomukselle vaalivoittoa ottamalla mediassa kantaa.

*Valtaosa = alle 15%
 
Liitteet

  • 8028B5DF-D2A1-4BB6-A6BE-80105EF0F11D.jpeg
    8028B5DF-D2A1-4BB6-A6BE-80105EF0F11D.jpeg
    151,8 KB · kertaa luettu: 649

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Antti Rinne yrittää jälleen antaa Kokoomukselle vaalivoittoa ottamalla mediassa kantaa.

*Valtaosa = alle 15%
Olettaisin, että Rinne viittaa tässä yleiseen tulotasoon eikä ainoastaan eläkeläisiin. 2400e lienee aika lailla mediaanisumma suomalaisessa palkkavertailussa.
 
Vimma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Odottelinkin, milloin tämä ketju nousee esille. Tämän päivän poliittinen uutinenhan on tietysti Antti Rinteen sanomiset jossakin nimeämättömässä "mediassa".

E. Täydennän vähän, ettei jää ihan irralliseksi kommentiksi. On jotenkin huvittavaa, että kun porvarihallitus kompastelee aikamme suurimman uudistuksen kanssa, täyttyy tämä palsta "mutku vihervassarit/demarit/ay-liike" -viesteistä.
 
Viimeksi muokattu:

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
On jotenkin huvittavaa, että kun porvarihallitus kompastelee aikamme suurimman uudistuksen kanssa, täyttyy tämä palsta "mutku vihervassarit/demarit/ay-liike" -viesteistä.

On jotenkin huvittavaa, että tuo täysin selkeän virheen huomiointi on nyt sitten väärin. Ja koko pointtihan oli siinä, että Rinne yrittää tarjoilla vaalivoittoa muille omilla kommunikaatiotaidoissa olevilla heikkouksillaan, eli tässähän viitattiin vain siihen, että vain Rinne itse voi estää SDPn vaalivoiton.

Mutta piti tästä toki joku värilasijuttu saada aikaan. Kun kaneetti viittasi porvarihallituksen uudistukseen, niin uskotko että tällä nyt yritettiin hämätä tyhmien palstalaisten huomiota pois SOTEsta. Porvari tai kommari, niin ei täällä kyllä paljoa SOTEn ymmärtäjiä ole näkynyt.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Näkkäläjärvi on syntynyt vuonna 1990, on ehkä jotenkin lamafiilikset onnistunut välttämään. Ai niin, taisikin olla porotaloudesta kotoisin, ei ehkä iskenyt niin rajusti kuin Kouvolaan. Urakehitys on muutenkin kuin jollain Nazimalla, jännää etnistä vivahdetta, sillä edetään vieläkin kummasti. He ovat kulttuurien edustajia, he tajuavat varmasti juttuja paremmin kuin me etelä-pohjalaiset juntit. Puhumattakaan Hususta, demareihin ostetusta huippusentteristä, keihään kärjestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös