Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 438 984
  • 11 309

Tenkrat#67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Wild, Pekka Rinne
Itsekin olen kesähommissa ollut kunnalla ja olihan se meno siellä suorittavassakin portaassa aikamoista. Jos palkkaus oli kunnan duunarilla kehno, niin kyllä se sitten samassa suhteessa siirtyi työpanokseenkin.

Itse saman käyneenä voin allekirjoittaa tämän täysin. Kaiken huipentumana muistan ylä-asteelta, kun kaverini oli kunnalla tetissä, ja kaverini sekä kunnalla olleen työntekijän olisi pitänyt lähteä haravoimaan lehtiä, oli työntekijä vain tuumannut "jos lähdetään töitä karkuun tuonne abc:lle ja laitetaan kännykkä mykälle".

Anteeksi tämä offftopic, mutta en malttanut olla lisäämättä.


Sen verran veikkaan kuntavaaleihin, että tulee jäämään 3.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kysymys ei ole osaajista vaan organisaatioista. Yksityisellä puolella organisaatioiden pitää olla tehokkaita, julkisella puolella sen ei ole niin väliä. Ja voisit mielestäni lopettaa tiettyjen ammattien toistamisen, ota välillä esimerkiksi vaikka kuntien teknisen puolen väkeä.

Heh, miten vanhainkodin tai koulun tehokkuutta mitataan? Tietysti hyvällä hoidolla ja opetuksella. "Tarkoittaako tehokas organisaatio" tätä vai jotain ihan muuta? Ja aika hemmetin iso osa kuntien työntekijöistä tekee töitä alalla, johon yksityisen sektorin tuottavuuskriteerit eivät ihan päde...

E: Vähän kyllä keskustelun kannalta epäreilua ottaa esimerkkejä jostain yläasteen tet-jaksolta koskien ilmeisesti yksittäistä kunnan puistotyöntekijää ja yleistää se kattamaan koko julkista sektoria :).
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Heh, miten vanhainkodin tai koulun tehokkuutta mitataan? Tietysti hyvällä hoidolla ja opetuksella. "Tarkoittaako tehokas organisaatio" tätä vai jotain ihan muuta? Ja aika hemmetin iso osa kuntien työntekijöistä tekee töitä alalla, johon yksityisen sektorin tuottavuuskriteerit eivät ihan päde...

Ja helvetin iso osa kuntien työntekijöistä tekee työtä alalla, johon yksityisen sektorin tuottavuuskriteerit ihan pätee. Miksi kunnalla tarvitaan niin paljon varsinaista työtä tukevaa palvelua (=byrokratia)?
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hohhoijaa, ihan ei ole hallussa julkisen sektorin tehtävät tai ketä siellä on töissä. Opettajat, poliisit, palomiehet, lääkärit ja sairaanhoitajat siis ovat..

Poliisit on töissä valtiolla ja jokainen kunta luopuisi pelastustoimen järjestämisestä jos voisi.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ja helvetin iso osa kuntien työntekijöistä tekee työtä alalla, johon yksityisen sektorin tuottavuuskriteerit ihan pätee. Miksi kunnalla tarvitaan niin paljon varsinaista työtä tukevaa palvelua (=byrokratia)?

Menee onelinereiksi, mutta kyllä minäkin sellaista byrokratiaa olisin valmis karsimaan, joka ei ole tarpeen palveluiden järjestämisessä. Sitten vastaavasti lisää hoitajia, opettajia, poliiseja (valtio) ja muita suorittavan portaan työntekijöitä. Mutta eihän se kokoomukselle käy, kun pitää ideologisesti pienentää koko julkista sektoria erittelemättä tehtäviä.

E: Puhuin aikaisemmin poliiseista julkisen sektorin työntekijöinä, kun oli kyse pelkästään julkinen/yksityinen vastakkainasettelusta. Ei pelkästään siis kuntasektorista.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Menee onelinereiksi, mutta kyllä minäkin sellaista byrokratiaa olisin valmis karsimaan, joka ei ole tarpeen palveluiden järjestämisessä. Sitten vastaavasti lisää hoitajia, opettajia, poliiseja (valtio) ja muita suorittavan portaan työntekijöitä. Mutta eihän se kokoomukselle käy, kun pitää ideologisesti pienentää koko julkista sektoria erittelemättä tehtäviä.
Valot päälle siellä työväentalolla. Julkisen sektorin läskiintynyt rakenne yksinkertaisesti tarkoittaa tarvetta keventää organisaatioita. Tämä on fakta. Siitä vain ei ole poliittisesti korrektia puhua ääneen. Tietenkään erittelemättä ei pidä käydä hutkimaan, mutta kuka tahansa pystyy näkemään ettei esimerkiksi kuntapuolella kone ole niin sanotusti ihan timmiksi saakka viritetty. Vai ihan paskaako nuo palstaveljet edellä ovat puhuneet kunnanmiesten työmoraalista?
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Valot päälle siellä työväentalolla. Julkisen sektorin läskiintynyt rakenne yksinkertaisesti tarkoittaa tarvetta keventää organisaatioita. Tämä on fakta. Siitä vain ei ole poliittisesti korrektia puhua ääneen. Tietenkään erittelemättä ei pidä käydä hutkimaan, mutta kuka tahansa pystyy näkemään ettei esimerkiksi kuntapuolella kone ole niin sanotusti ihan timmiksi saakka viritetty. Vai ihan paskaako nuo palstaveljet edellä ovat puhuneet kunnanmiesten työmoraalista?

Hoitajia tarvitsee siis jättää palkkaamatta yksittäisten puistotyöntekijöiden heikon työmoraalin vuoksi? Tai että kunnalla olisi hirveästi suojatyöpaikkoja....Minä kun luulin, että tämän hetken työllisyysaste on historiallisesti katsoen kohtuullisen matala.

Se että kaikki työhaluiset saavat heti kunnalta töitä, on ihan höpöhöpöä (minusta kunta voisi toki vielä aktiivisemmin työllistää tehtäviin, joissa selvä tarve). Ja esimerkiksi Tampereen puistotyöstä voin todeta, että ei siellä nyt millään ylimiehityksellä mennä....
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Hoitajia tarvitsee siis jättää palkkaamatta yksittäisten puistotyöntekijöiden heikon työmoraalin vuoksi?
Tuon sanoit sinä, en minä. Olet sinä kyllä aika sankari noiden johtopäätöstesi kanssa. Ei nyt kuitenkaan kannattaisi heittäytyä tahallaan tyhmäksi vaikka demari olisikin.

Mieti nyt vielä, voisivatko julkisen terveydenhuollon ja kuntien teknisen toimen kehittämistarpeet ja ongelmakohdat olisivat kuitenkin luonteiltaan erilaisia. Niputa vasta sen jälkeen hoitajat ja puistotyöntekijät.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hoitajia tarvitsee siis jättää palkkaamatta yksittäisten puistotyöntekijöiden heikon työmoraalin vuoksi? Tai että kunnalla olisi hirveästi suojatyöpaikkoja....

...Ja esimerkiksi Tampereen puistotyöstä voin todeta, että ei siellä nyt millään ylimiehityksellä mennä....

Heh, vedit sitten taas ne hoitajat mukaan?? Eikö sinulla ole muita keinoja kuin sairaanhoitajat ja opettajat?

Kokoomus ei ole yksityistämässä sote-palveluita eikä irtisanomassa summittaisesti kuntatyöläisiä. Kokoomus ajaa vahvoja kuntia, jotka pystyvät tehokkaasti tuottamaan kunnan peruspalvelut. Kunta tuottaa valtaosan palveluistaan itse, mm. palkkaa ne opettajat., mutta tarvittaessa käyttää myös ostopalveluita.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuon sanoit sinä, en minä. Olet sinä kyllä aika sankari noiden johtopäätöstesi kanssa. Ei nyt kuitenkaan kannattaisi heittäytyä tahallaan tyhmäksi vaikka demari olisikin.

Mieti nyt vielä, voisivatko julkisen terveydenhuollon ja kuntien teknisen toimen kehittämistarpeet ja ongelmakohdat olisivat kuitenkin luonteiltaan erilaisia. Niputa vasta sen jälkeen hoitajat ja puistotyöntekijät.

Sinä sanoit äsken, että julkisen sektorin läskiintynyt rakenne tarkoittaa yksinkertaisesti tarvetta keventää organisaatiota. Minä taas olin puhunut siitä, että byrokratiaa voidaan perustellusta syystä karsia, jos karsittavaa löytyy, mutta suorittavan portaan työntekijöitä tulee ennemminkin lisätä. Kumpi sitten ymmärsi väärin ja mitä, en tiedä. Varmaan ovat erilaisia, se pitäisi ymmärtää, eikä sinun ja muutaman muun tapaan niputtaa julkisen sektorin työntekijöitä laiskoiksi ja ammattitaidottomiksi. Julkisen sektorin tuottavuusohjelmakaan ei tätä ihan ottanut huomioon...

TosiFani kirjoitti:
Kokoomus ei ole yksityistämässä sote-palveluita eikä irtisanomassa summittaisesti kuntatyöläisiä. Kokoomus ajaa vahvoja kuntia, jotka pystyvät tehokkaasti tuottamaan kunnan peruspalvelut. Kunta tuottaa valtaosan palveluistaan itse, mm. palkkaa ne opettajat., mutta tarvittaessa käyttää myös ostopalveluita.

Niin, tästä keskustelusta saa sen kuvan, että erot olisivat valtavia. Eivät ne sitä tietenkään ole, mutta kyllä esimerkiksi hoitajamitoituskeskustelu paljasti paljon puolueiden välisistä todellisista eroista.

E: Itse en sinällään omaa minkään puolueen jäsenkirjaa ja minusta kuntapolitiikassa niin kuin yhteiskunnallisten asioiden hoidossa pitää lähteä ihmisten arjesta, ei puhtaista ideologioista. Se näyttää vain palstan oikeistosiivelle olevan vaikeaa, mutta hyvä sinällään että ihan selkeitä erojakin tulee näkyviin vasemmistolaisemman ja oikeistolaisemman ajattelutavan välillä.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Niin, tästä keskustelusta saa sen kuvan, että erot olisivat valtavia. Eivät ne sitä tietenkään ole, mutta kyllä esimerkiksi hoitajamitoituskeskustelu paljasti paljon puolueiden välisistä todellisista eroista.

Ero on siinä, että Kokoomus hakee kustannustehokasta kuntaa (=alhainen veroäyri), kun Demarit taas puolustavat vanhaa meininkiä (=korkea veroäyri). Kunnissa täytyy tehdä jotain, jotta rahat riittävät, vanha meininki ei voi jatkua.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ero on siinä, että Kokoomus hakee kustannustehokasta kuntaa (=alhainen veroäyri), kun Demarit taas puolustavat vanhaa meininkiä (=korkea veroäyri). Kunnissa täytyy tehdä jotain, jotta rahat riittävät, vanha meininki ei voi jatkua.

Vaalikeskustelussa tuli hyvin esiin Vantaan tapaus. Siinä en puolusta demareita, koska se toimi yhdessä kokoomuksen kanssa. Mutta taisivat ainakin vasemmistoliitto, vihreät ja perussuomalaiset vastustaa omaishoidon tuen maksatuksen keskeyttämistä. Kyllä näissä tapauksissa on parempi korotaa verojakin kuin karsia aivan keskeisiä etuisuuksia ja ihmisarvoisen elämän mahdollistavia palveluja.

Mutta eihän kysymys ole aina verojen nostosta vaan priorisoinnista. Tampereella kokoomus ja muu XL-ryhmä rakentaa rantaväylän tunnelia, kun peruspalveluissa olisi korjattavaa. Turhaa byrokratiaa tulee karsia, samaa mieltä. Mutta peruspalveluista ei saa tinkiä yhtään ja rahat on ohjattava niihin turhien investointien sijaan (investointejakin sinällään tarvitaan).
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
..Turhaa byrokratiaa tulee karsia, samaa mieltä. Mutta peruspalveluista ei saa tinkiä yhtään ja rahat on ohjattava niihin turhien investointien sijaan (investointejakin sinällään tarvitaan).

Mielestäni puisto-osaston voisi lomauttaa talveksi, mikäli peruspalveluita joudutaan karsimaan. Pääosa kuntien investoinneista kohdistuu tänä päivänä koulujen, päiväkotien, vanhustenkotien jne. peruskorjaukseen.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Mielestäni puisto-osaston voisi lomauttaa talveksi, mikäli peruspalveluita joudutaan karsimaan.

Pitäisikö opettajat lomauttaa samalla tavalla kesällä ainakin kuukaudeksi?

Kyllä turhia pikkupomon virkoja on kunnissa karsittava. Esim. nämä liikelaitokset ovat pikkupamppujen paratiiseja.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Vaikea kuvitella, että esim. hoitosektorilla tai poliisitoimessa olisi suorittavalla tasolla kauheasti "läskiintymistä". Niiden tehostaminen liittyy hallinnon rakenteisiin, mutta en kauheasti siis mesoaisi vaikkapa liioista ja "tehottomista" hoitotyöntekijöistä tai partiopoliiseista. Sitten on olemassa sektoreita, joilla olettaisin, että myös suorittava porras on kohtuullisen tehoton.

Yksityistä voittoatuottavaa toimintaa ei voi soveltaa kaikkeen mahdolliseen palveluntuotantoon, esim. turvallisuus-, hoito- ja oikeudenvalvonta-sektorit ovat pitkälle tälläisiä, jossa ei juuri ole järkeä kovin kattavasti painottaa voiton tuottamista. Minusta eräät julkisen sektorin alat ja työntekijät ovat ehkä ihailtavimpaa toimintaa, mitä karusta nyky-yhteiskunnasta löytyy. Sanoisin että sairaudenhoito ja turvallisuus-sektorit ovat esimerkki näistä, ja tuntuu aika halventavalta kuunnella väheksyviä kommentteja näistä aloista.

Ja jos kuvittelee, että julkinen sektorimme on jotenkin hermeettisesti eristetty kokonaistaloudesta muodostaen sille vain taakan niin on ihan järjetön: nämä henkilöt muodostavat merkittävän osan yksityisestä kulutuksesta ja pitävät osaltaan pystyssä suurta osaa yksityisestä yritystoiminnasta, he maksavat tietysti myös veroja sekä tuottavat sellaista infrastruktuuria, mitä ilman tämä maa muistuttaisi enemmän, hmm, no, jotain muuta kuin kilpailukykyistä, hyvin koulutettua korkean teknologian yhteiskuntaa. Eli toivoisi välillä vähemmän vastakkainasettelua sieltä oikeistosuunnalta ja enemmän käsitystä siitä, että yhteiskunta muodostaa kokonaisuuden, eikä kokonaisia työntekijäluokkia voi älyllisesti eikä moraalisesti leimata tuottamattomiksi loisiksi.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Jaksoin katsoa eilistä loppukiriä YLELTÄ hetken klo 22 jälkeen. Urpilainen koitti näppäränä ihmisenä kikkailla faktoilla lääkäriasioissa, puheli ihan metsään vietäviä erikoistuvien pakollisista tk-jaksoista. Tai siis asia oli oikein, mutta asia on ollut laissa kauemmin kuin Urpilainen eduskunnassa. Ei ihan ollut tämän hallituksen ja tämän uudistuksen aikaansaannos.

Räsänen korjaili faktoja, mutta innostui tekemään sen rasittavimman virheen tv-tentissä, puhumaan päälle.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
PTS voisi tehdä vertailuja vaikka yksitysen ja julkisen puolen IT palvelujen tehokkuudesta. Julkisella puolella keskustellaan jostain liki parin miljardin investoinnista potilastietojärjestelmään kun esim. elisan vuotuiset investoinnin näyttävät pyörineen vähän alle 200 miljoonassa.

Suurimmat syyt näihin eroihin ovat varmaankin:
- julkisen tekemisen kulttuuri, ei olla oikeasti vastuussa kenellekään ja rahaa saa lisäbudjetista lisää vs. omistajat haluavat osinkoja ja/tai arvonnousua ja vahtivat toimintaa joka päivä ja toiminta firman sisällä on täysin läpinäkyvää. Ts. omistaja tietää kaiken firman toiminnasta.
- kolmansien osapuolien rahastuskulttuuri julkiselta puolelta. Yksityisellä kilpailuttaminen on aitoa ja korruptiosyytökset tutkitaan heti ja kengän kuva on hanurissa alta aikayksikön, mikäli on toimittu omistajan etuja vastaan.
- poliitikot eivät voi suoraan häiritä yksityisen firman toimintaa
- henkilökunnan osaaminen ja motivaatio: julkisella on listapalkat ja varmat työsuhteet, turha repiä, ei auta. Julkisella maksetaan kyllä keskimäärin hyviä liksoja, mutta ne maksetaan kaikille, osaamisesta ja panostamisesta ei hyödy. Yksityisellä jos projekti menee putkeen, niin tilille voi aidosti napsua muutama tonni ylimääräistä.

Tätä listaahan voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään ja helposti, mutta täytyy välillä tehdä töitä ettei projekti kusahda.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
PTS voisi tehdä vertailuja vaikka yksitysen ja julkisen puolen IT palvelujen tehokkuudesta. Julkisella puolella keskustellaan jostain liki parin miljardin investoinnista potilastietojärjestelmään kun esim. elisan vuotuiset investoinnin näyttävät pyörineen vähän alle 200 miljoonassa.

Itse asiassahan tässä nähdään samalla kätevästi yksityisen sektorin näppäryys: arvio perustuu ihan tarjoukseen... Minusta merkittävä puute julkisella puolella on ilmeinen amatöörimäisyys kilpailuttamisissa ja ulkoistuksissa - toisaalta myös jäykkä lainsäädäntö estää tehokasta kilpailutusta. Monessa tapauksessa julkisen osapuolen allekirjoittamat sopimukset ovat hyvin kontrolloimattomia rahastusautomaatteja, jossa sovitut tai ehkä vain luvatut palvelutasot eivät toteudu, eikä sanktioita joko ole tai ne on neuvoteltu huonosti tai byrokratia ja laki ei anna periksi päästä helpolla huonosta toimittajasta eroon.

Ja jos ajatellaan, ettei yksityisellä puolella tapahdu massiivisia virheitä, niin kannattaa ajatella uudelleen: esimerkiksi käsittämättömän suuri osa suomalaisen paperisektorin 90-luvun lopun hullujen vuosien miljardi-investoinneista sinne, tänne ja tuonne oli järjettömän summittaista rahankylvämistä, josta useinkaan ei langennut mitään erityisen negatiivista seuraamusta päätösten tekijöille (sen sijaan jalostusteollisuudessa melkoisen vähäiset työntekijäkustannukset kyllä on muistettu joka välissä mainita, kun nyt samaista teollisuutta ajetaan alas, sensijaan näitä tappiollisia ihmetehtaita mitä kummallisimmissa maissa ei niinkään muisteta). Yksityinen puoli saa monesti ihan ansaitsematontakin gloriaa mediassa ja kansalaiskeskustelussa - etenkin korkea yritysjohto, joka nykypäivänä on järjestään neuvotellut sellaiset sopimukset, että rahaa sataa laariin vaikka kuinka kävisi.
 
Opettajat, poliisit, palomiehet, lääkärit ja sairaanhoitajat siis ovat huonompia "osaajia" kuin yksityisellä sektorilla töissä olevat insinöörit? Mitä järkeä tällaisessa vertailussa edes on?
Kai vertailussa jotain järkeä on, kun kunnan palkollisille haluttiin viiden vuoden irtisanomissuoja. On myös kohtuullista pitää mielessä se asia, että yksityisen sektorin insinöörit kustantavat luettelemiesi julkisten ammattiryhmien palkat.

Nimenomaan kotihoidon resursseja tulee selvästi parantaa, jotta mahdollisimman moni pystyy asumaan kotonaan mahdollisimman pitkään.
Mitään resursseja ei voida parantaa ilman hyvin hoidettua taloutta.

Heh, miten vanhainkodin tai koulun tehokkuutta mitataan? Tietysti hyvällä hoidolla ja opetuksella.
Millä mittaat hoidon ja opetuksen hyvyyttä? Hoitajien ja opettajien määrällä? Suomi on pisa-tutkimuksissa jatkuvasti kärkisijoilla. Eli siihen nähden menee aika hyvin koulutuksen laadussa. Suomalaisessa koulutuksessa tosin vallitsee liian suuressa osin demarimainen henki; koulutetaan kouluttamisen vuoksi, ei oppimisen. Työhön astuessa valmiudet ovat heikommat kuin parikymmentä vuotta sitten, koska koulutukseen suunnatuista varoista yhä suurempi osa on mennyt hallinnollisiin kuluihin.

minusta kuntapolitiikassa niin kuin yhteiskunnallisten asioiden hoidossa pitää lähteä ihmisten arjesta, ei puhtaista ideologioista.
Voisit sitten lähteä arjesta etkä ideologiasta. On nimenomaisesti ideologista keksiä tarpeet ja yrittää keksiä miten ne hoidetaan. Ihmisten arki lähtee siitä, että mikäli on euro kukkarossa, niin pitää valita maito- tai piimätölkki. Molempiin ei ole varaa.

mjr kirjoitti:
Vaikea kuvitella, että esim. hoitosektorilla tai poliisitoimessa olisi suorittavalla tasolla kauheasti "läskiintymistä".
Hoitosektorilla ja sosiaalipuolella sen sijaan on havaittavissa leipiintymistä. Väittäisin, että iso osa leipiintymisestä lähtee huonosta johtamisesta sekä pysähtyneisyydestä.

peruspata kirjoitti:
Urpilainen koitti näppäränä ihmisenä kikkailla faktoilla lääkäriasioissa, puheli ihan metsään vietäviä erikoistuvien pakollisista tk-jaksoista. Tai siis asia oli oikein, mutta asia on ollut laissa kauemmin kuin Urpilainen eduskunnassa. Ei ihan ollut tämän hallituksen ja tämän uudistuksen aikaansaannos.
Urpilaisella on ikävä tapa keksiä ansioita itselleen ja puoluelleen ja kailottaa niitä. Joihinkin tuo tyyli kaiketi vetoaa, mutta minä pidän sitä vastenmielisenä, kuten Urpilaisen esiintymistä ylipäätään. Arvostan kylmää järkeä ja lämmintä sielua. Silmät on sielun peili ja kun Urpilaisen silmiä katsoo, niin sieltä ei huou lämpö, vaan omahyväinen koppavuus ja ilkeys. Hymyillessäänkään hän ei hymyile, vaan virnuilee. Tuhkimon ilkeä siskopuoli.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tarjouspyyntökilpailun tekemisen pitäisi olla sourcing-organisaation aivan keskeisintä osaamista. Jos sitä ei ole riittävästi omasta takaa kuten joka ainoaan hankintaan ei välttämättä ole, niin silloin sitä voi hankkia esimerkiksi konsulteilta.

Tässä on Suomessa isoja ongelmia.

Kunnilla on heikosti osaamista ja Konsulteilla on kytkökset tiettyihin markkinatoimijoihin (tää on pieni maa).

Omalla alallani en ole 15 vuoteen törmännyt konsulttiin jolla EI olisi kytköstä johonkin tarjouskilpaan osallistuvaan tahoon, ja tarjouskilvan voittajan(t) voi ennustaa lähes aina käytetyn konsultin perustella.

Tää on vaikea tilanne, ja siksi kuntahankinnat menee niin useasti pieleen (toki valtiolla on samaa ongelmaa, varsinkin kun annetaan Hanselin tehdä tarjouspyyntöjä aloilla joilla heillä ei ole asiantuntemusta)
 

Fremont

Jäsen
Mielestäni puisto-osaston voisi lomauttaa talveksi,.

Puisto-osasto voi tehdä talvella muuta työtä, kuten talvikunnossapitoa, suunnittelua, ja ympäristönsuojeluun liittyviä töitä.

Mikäli lomauttamislinjalle lähdetään, niin laitetaan eduskunta ja hallitus opettajien lisäksi lomautukseen kesätauoksi. Samoin armeijan voi lopettaa, sellaisethan ovat sotimista varten..?

Yhden alan tirehtöörit ovat menneisyyttä, moderni ihminen on moniosaaja joka pystyy sulavasti vaihtamaan useiden työtehtävien välillä. Jos ei pysty tai halua, niin sitten sinne talkoovapaalle motivaatiota hakemaan.

Demarit on merkillisesti liitetty jonkinlaiseksi työväen edustajaksi, oikeastihan nimenomaa se työväestö kärsii eniten näistä sosiaalietujen ylläpidosta; se pieni ekstra mitä työllä tehdään pitäisi antaa kaiken maailman pummeille ja vapaamatkustajille jotta pääsevät samaan elintasoon kuin työssä pienellä palkalla raatavat.

Ensimmäinen homma mitä tässä pitäisi tehdä on terveyspalvelujen reilu hinnankorotus, ja mieluiten niin että alvariinsa lasaretissa itseaiheutettujen vaivojen vuoksi ravaavat maksavat sitä enemmän mitä useammin palvelua käyttävät. Jos eivät pysty maksamaan niin voi voi, sehän tarkoittaisi pientä luonnollista poistumaa sairaseläkkeen saajiin...
Näin demarit näyttäisivät mallia miten suomalaisia voi kannustaa elintaparemonttiin ja asennemuutoksiin pienellä passiivisella ohjauksella.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Monessa tapauksessa julkisen osapuolen allekirjoittamat sopimukset ovat hyvin kontrolloimattomia rahastusautomaatteja, jossa sovitut tai ehkä vain luvatut palvelutasot eivät toteudu, eikä sanktioita joko ole tai ne on neuvoteltu huonosti tai byrokratia ja laki ei anna periksi päästä helpolla huonosta toimittajasta eroon.

Tämä ilmenee mm. omalla sektorillani siten, että palveluntoimittaja maksaa mieluummin sopimussakot kuin hoitaa rempallaan olevat asiat kuntoon. Kyse on lähinnä ko. ostopalvelun käyttämistä henkilöresursseista; palvelu on sinänsä OK, mutta tekijöitä aivan liian vähän, joten hommat usein jumissa. Sopimussakot on siis neuvoteltu aivan liian pieniksi.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kunnilla on heikosti osaamista ja Konsulteilla on kytkökset tiettyihin markkinatoimijoihin (tää on pieni maa).

Omalla alallani en ole 15 vuoteen törmännyt konsulttiin jolla EI olisi kytköstä johonkin tarjouskilpaan osallistuvaan tahoon, ja tarjouskilvan voittajan(t) voi ennustaa lähes aina käytetyn konsultin perustella.
Tähän ei voi enää oikein muuta lisätä kuin sen, että myös hankintaprosessia tukevan konsultin käyttö on taitolaji. Tilaajan pitää ymmärtää jonkinlaiset perusteet itse hankinnan kohteena olevasta asiasta, kuin myös osata arvioida ja tarvittaessa kyseenalaistaa konsultin raportteja ja ehdotuksia. Jos tilaaja kuuntelee tumput suorana konsulttia ja tekee kuten konsultti "käskee", niin silloin tilaaja käytännössä luovuttaa päätöksentekijän roolinsa konsultille.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Demarit onnistuivat kuin onnistuivatkin ottamaan viidennen peräkkäisen vaalitappion. Heikki Porkka kommentoi tapahtunutta osuvasti Uuden Suomen blogissaan (linkki kyseiseen blogiin tässä).

Mediaa ei tunnu kiinnostavan demarien jatkuva alamäki juuri ollenkaan. Ehkä se on heillekin itsestäänselvyys. Ei sillä, että tämä demarien sukellus itseänikään haittaisi ollenkaan, melkeinpä päinvastoin, mutta ihmettelen kuitenkin miksei se kiinnosta edes mediaa. Lainaan pari kohtaa tuolta Porkan blogista:

"Urpilaisen putki hakee vertaistaan Suomen poliittisessa historiassa.

1.viidet peräjälkeen hävityt vaalit

2. kannatus alempana kuin koskaan EU-vaaleissa (2009)

3. kannatus alempana kuin koskaan eduskuntavaaleissa (2011)

4. kannatus alempana kuin koskaan kuntavaaleissa (2012)

5. kannatus alempana kuin koskaan presidentinvaaleissa (2012)"

"Jutta Urpilaisen johdolla sdp on tehnyt viisi ennätystä. Se on aikamoinen saavutus, kun tiedostaa, että sdp on jo reilusti yli satavuotias puolue!! Huhuu media, missä viipyy aito poliittinen analysointi, joka olisi jo alkanut, jos kyseessä olisi ei-punavihreä mies.

Toistan jo aiemmin kirjoittamaani. Suojeleeko Urpilaista sukupuoli, sopiva puolue tai valtamedia vai onko kyse kaikkien niiden kombinaatiosta?

Kun Urpilaisen saldoa puheenjohtajana peilaa keneen tahansa puoluejohtajaan Suomessa kautta aikain, huomaa, että yksikään ei ole yltänyt samanlaiseen tappioputkeen. Ei siis kukaan missään puolueessa. Tätä asiaa media kiertää kuin kissa kuumaa puuroa."
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Demarit onnistuivat kuin onnistuivatkin ottamaan viidennen peräkkäisen vaalitappion.

Eipä tuolla sen suurempaa merkitystä ole niin kauan kuin puolue kärkipäässä roikkuu. Muutaman prosenttiyksikön heittelyt eivät mitään puolueen tilasta kerro. En osaakaan suhtautua demareihin häviäjinä. Ihan kelpo tulos.

Suomen systeemi on sikäli mielenkiintoinen, että on voittaja kuka tahansa, niin voitto ei mahdollista sille oman politiikan harjoittamista.

Ensin käydään poliittinen taisto, sen jälkeen nimetään näennäiset voittajat, minkä jälkeen harjoitetaan väritöntä sulle-mulle-politiikkaa.

Tässä vielä muutokset edellisiin kuntavaaleihin nähden. Vaikka Keskustalle tuli takkiin, niin pidän sitä selvänä vaalien voittajana. Perussuomalaiset taas kärsivät pahan tappion, vaikka prosenttiluku muuta kertookin.

KOK -1,6 %
SDP -1,7 %
KES -1,4 %
PS +7,0 %
VIH -0,4 %
VAS -0,8 %
RKP 0,0 %
KD -0,4 %
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös