Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 419 907
  • 11 257

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Sitten on teitä pseudo-intellektuelleja kaappivasureita jotka kovaan ääneen kieltävät kaikki liitokset vasemmistolaisuuteen mutta silti toistavat samoja vasemmistolaisia mantroja päivästä toiseen. Ainiin, tehän olittekin liberaaleja.

Minun ei tee tiukkakaan tunnustaa äänestäneeni Vihreitä ja olevani vasemmistoliberaali mutta tulevien vaalien kohdalla olen pihalla, koska tällä hetkellä juuri sitä oikeaa puoluetta ei tunnu löytyvän. Muutamat puolueet voi toki laskea pois joukosta, kuten Vasemmistoliitto, Keskusta, Kristilliset, Perussuomalaiset. Vasemmistoliberaali ei kuitenkaan ole yhtä kuin kommunisti tms.

vlad.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sitä vaan että jos kannatat niitä arvoja mitä nuo puolueet väittävät ajavansa, niin ei kannata äänestää varsinkaan Vihreitä.
Suhtaudun totta kai kriittisesti ja kyseenalaistaen myös ns. kannattamieni puoleiden toimiin, eli en kaikkea sulata tai hyväksy tuosta vaan.

Järkeviä ja omaa maailmaankuvaani heijastavia asioita ajava ihminen totta kai saa ääneni, tuossa mielessä voin totta kai "loikata" tarpeen tullen.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Vasemmistoliberaali ei kuitenkaan ole yhtä kuin kommunisti tms.

vlad.

Ei tietenkään ja Suomen viimeiset kommunistit ovatkin joko viimeistä vuottaan Vasemmistoliiton takarivissä tai Vihreiden edustajina Europarlamentissa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ei tietenkään ja Suomen viimeiset kommunistit ovatkin joko viimeistä vuottaan Vasemmistoliiton takarivissä tai Vihreiden edustajina Europarlamentissa.

Kyllähän niitä itseään aitoina kommunisteina pitäviäkin löytyy ns. pienpuolueista, niistä jotka eivät pääse eduskuntaan saakka. Muistaakseni edelleen on olemassa Suomen Kommunistinen Työväenpuolue, kommunisteja kaikkityyni. Heihin verrattuna jopa J. Laakso voi vaikuttaa sosiaalidemokraatilta...

vlad.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/08/1176289

Tuomioja joutuu jälleen kerran paikkailemaan Urppiksen sanomisia.

Tuomiojan mielestä on rohjettava sanoa, ettei kansainvälisesti alhainen 63 vuoden eläkeikä voi olla koskematon.

- Muissa pohjoismaissa eläkeikä on 65-67, ja se voisi olla sitä meilläkin, Tuomioja kirjoittaa blogissaan.

- Kun työeläkejärjestelmä 60-luvun alussa säädettiin ei suomalaisten elinajanodote ollut paljoa 63 vuoden eläkeikää korkeampi. Nyt se on jo noin 80 vuotta ja tulee epäilemättä edelleenkin nousemaan.

- Vaikka kaikki pysyisivät töissä 63 vuoteen asti ei se enää riitä ainakaan nykyisillä vero- ja työeläkemaksujen tasolla rahoittamaan nykyisen suuruisia eläkkeitä. Yhtälö toteutuu vain joko nostamalla veroja rajusti, leikkaamalla eläkkeitä tai sitten eläkeikää nostamalla, Tuomioja kirjoittaa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sitten on teitä pseudo-intellektuelleja kaappivasureita jotka kovaan ääneen kieltävät kaikki liitokset vasemmistolaisuuteen mutta silti toistavat samoja vasemmistolaisia mantroja päivästä toiseen. Ainiin, tehän olittekin liberaaleja.

Joo, huokaus, minun keskeisin vasemmistolainen mantrani Suomen sisäpolitiikan suhteen lienee se, että palveluntuotannon raskaita rakenteita on pakko raakasti keventää ja uudistaa. Tämähän on tunnettu perus-sosiaalidemokraattinen viesti, jota puolue toistaa vaaleista toiseen. Veikeä hymiö tähän. Vaikka fanittaakin jotain ideologiaa ja puoluetta niin on sentään jonkinlainen itsenäinen ajattelu sallittu. Mutta näköjään ei siellä oikeistossa ole.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/08/1176289

Tuomioja joutuu jälleen kerran paikkailemaan Urppiksen sanomisia.

Tuomiojan mielestä on rohjettava sanoa, ettei kansainvälisesti alhainen 63 vuoden eläkeikä voi olla koskematon.

- Muissa pohjoismaissa eläkeikä on 65-67, ja se voisi olla sitä meilläkin, Tuomioja kirjoittaa blogissaan.

- Kun työeläkejärjestelmä 60-luvun alussa säädettiin ei suomalaisten elinajanodote ollut paljoa 63 vuoden eläkeikää korkeampi. Nyt se on jo noin 80 vuotta ja tulee epäilemättä edelleenkin nousemaan.

- Vaikka kaikki pysyisivät töissä 63 vuoteen asti ei se enää riitä ainakaan nykyisillä vero- ja työeläkemaksujen tasolla rahoittamaan nykyisen suuruisia eläkkeitä. Yhtälö toteutuu vain joko nostamalla veroja rajusti, leikkaamalla eläkkeitä tai sitten eläkeikää nostamalla, Tuomioja kirjoittaa.

Tuomioja puhuu taas kerran asiasta, josta ei paljoakaan tiedä. Jostain ihmeen syystä meillä on muutenkin aika laajalti sellainen käsitys että Suomessa olisi 63:n ikävuoden vanhuuseläkeikä. Niinhän ei ole. Useimmille yksityisellä sektorilla työskentelevälle 63-vuotta on aikaisin eläkeikä, jolloin voi saada eläkkeensä vähentämättömänä (edellyttäen että työhistoriaa löytyy about 40 vuotta), mutta yhtään prosentinkymmenystäkään ns. superkarttumaa ei silloin vielä saa. Varsinkin 50 + ikäluokat jotka työskentelevät julkisella sektorilla kuuluvat ns. ammatillisen eläkeiän piiriin, minkä useimmiten on yli tuon 63 ja jos he jäisivät 63-vuotiaana, heidän eläkettään leikattaisiin.

Sitten on vielä kohtuullisen suuri joukko ihmisiä, joille on kertynyt sen verran vähän työeläkettä että heidän eläketurvansa koostuu ainakin jossain määrin kansaneläkkeestä. Kansaneläkkeessä vanhuuseläkkeen voi ottaa aikaisintaan 65-vuotiaana.

Ei sen puoleen, 63-vuodesta puhuvat löperösti niin nykyinen oppositio kuin hallituspuolueetkin. Eläkeasioiden peruskurssille joutaisivat kaikki.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Minä ihan ajattelin että tämä SDP:n presidenttikiertueella saavutettaisiin jotain uutta ja toimivaa. Toisin kuitenkin kävi. Julkisuuteen tuodussa listassa on ollut Aku Ankkaa, Nakke Nakuttajaa sekä Wincapita-sijoittajaa. Olisiko jonkinlainen karsinta näiden nimien suhteen ollut paikallaan uskottavuuden rippeiden säilyttämisen kannalta?

Tuoreet ja potentiaalia omaavat ideat voidaan pilata vituilleen menneellä toteutuksella. SDP:lle nauraa taas yli puoli Suomea.

Kaari Utrio...BUAH!

PS. Itse "tunnon" Asellin. Oikeinkin mukava herrasmies. Politiikka ei vain taida olla sitä ominta alaa. Näillä tatameilla kun pitää olla isosti pyrkyri ja semisti mulkku.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllä ne isojalkaiset demarit jo tunnetaan kaikki, joille pressanposti voisi olla väkisin soviteltavissa. Ei niitä oikeasti ole missään Takon tehtaan takahuoneissa jäljellä. Oikea peliliike demareilta olisi käydä rekrytoimassa Saukki vaaliveturiksi. Sehän on ilmoittanut olevansa työläinen ja on aidosti puhunut vahvan valtion puolesta. Demarit vois luvata sille ettei pressan oikeuksia tulla kaventamaan ja samalla kokkaritkin pääsisivät tuosta ikävästä oasta ihollaan.
 

kovalev

Jäsen
Big Brother 2010 alkaa tänään, ja ketjulla on jo yli 55.000 katselijaa.

SDP:tä käsittelevällä ketjulla on tätä kirjoitettaessa 141.000 katselukertaa, joten meneekö viikko tai jopa kaksi, että Big Brother 2010 ohittaa suosiossa maamme johtavan oppositiopuolueen?
Kertoo vain siitä, että Yläpesän pessimistinen ketjun avaus ei herätä mielenkiintoa. Tuleva "Demarit -30% paukkuu" -ketju, jonka avaan tässä kahdenkymmenen vuoden sisällä, tulee olemaan luetuin ketju ikinä.

BB:ssä on kyllä vielä paljon pohdittavaa tutkijoille. Itse en enää edes yritä ymmärtää - paitsi Darwinia aina vain paremmin.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Etsi sieltä historiasta joku selkeä lupaus, eikä mitään tuommoista "kokoomuksen mielestä .." tai "haluamme antaa ...", tai "500 euroa olisi sopiva" (ilman aikataulua).
Kyllähän tämä nyt on säälittävää selittelyä, etteivät (kokoomuksen) lupaukset jotka ovat muotoiltu perinteiseen poliittiseen jargoniin olisi lupauksia.

Jos tuosta Kataisen valtionosuus -lupauksesta ja sen populistisuudesta pitäisi jotain sanoa, niin mielestäni sen populistisuuden aste on matalampi lähinnä sen takia, että lupaus on suhteellisen abstrakti ja että se on lähinnä lupaus kunnalliselle työnantajalle, ei suoranaisesti äänestäjille. enivei, vähän hölmö lupaus kokemattomalta politiikolta.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Tais sitten meitä Perussuomalaisten äänestäjiä, joita myös vituttaa Sekoomuksen ja Ketkustan Suomen raiskauspolitiikka.

Äkkiäpä siellä perussuomalaisia äänestäneiden joukossa unohdetaan, että persut olivat viime eduskuntavaaleissa useammassakin vaalipiirissä vaaliliitossa Kokoomuksen kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Äkkiäpä siellä perussuomalaisia äänestäneiden joukossa unohdetaan, että persut olivat viime eduskuntavaaleissa useammassakin vaalipiirissä vaaliliitossa Kokoomuksen kanssa.

Vaaliliitot on teknisiä. Näitä on pakko pienten ryhmien harkiten sopia, sillä suhteellinen vaalitapa on sellainen luonteeltaan. Kas kun ryhmän äänet ratkaisee, ei yksittäisen ehdokkaan.

Demarit (ketjun aiheeseen palatakseni) esti Lex Gronbergin voimaantulon näihin vaaleihin, jossa siis vaaliliitot on kielletty ja kokomaan äänimäärä olisi verrantolukuna. Näin piilovaalikynnykset poistuisivat.

Kepu suostui tähän oikeudenmukaisempaan järjestelmään, vaikka olivatkin suuri menettäjä, mutta itsekäs SDP ei.

niinpä tulevissa vaaleissa voidaan edelleen nähdä ”oikeusmurhia” ala Gronberg. Varsinkin itäsuomessa, jossa piiloäänikynnys on joskus jopa 14%, kun se Uudellamaalla ja Helsingissä on 2% tietämillä. Oikeudenmukasta?
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Vaaliliitot on teknisiä.

"Pelin politiikkaa", sanoisi Veikko Vennamo.

Vaaliliittoja yhtä kaikki, eikä vetoaminen "teknisyyteen" poista sitä tosiasiaa, että vaaliliittokumppanin poimiminen on myös poliittinen valinta. Tästä syystä on kovin huvittavaa, että perussuomalaisiksi huudattautuvat ihmiset ulisevat Kokoomuksen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä - viime vaaleissa kun monessa vaalipiirissä ääni perussuomalaisille oli ääni Kokoomukselle. Paitsi teknisesti, niin myös sillai ihan oikeasti. Ja perussuomalaisten ihan tietoisena valintana.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
"Pelin politiikkaa", sanoisi Veikko Vennamo.

Vaaliliittoja yhtä kaikki, eikä vetoaminen "teknisyyteen" poista sitä tosiasiaa, että vaaliliittokumppanin poimiminen on myös poliittinen valinta.

Vaaliliittoon tarvitaan aina kaksi. Eli tarkoittaako tämä sitä, että Kokoomus hyväksyy perusjen politiikan ja poliittiset kannat?

No ehkä he ovat tarpeeksi lähellä sitten toisiaan...

Kyse on äänimäärästä. Eli hyödystä siinä, miten kokoomus ao. paikkakunnalla katsoo, olisiko kokonaisäänipottiin tulossa persujen joukosta lisäpaikkaan oikeuttavaa äänimäärää kilpailussa demareita tai kepua vastaan. Samalla persut toivoo kokoomuksen äänimäärästä apua sille, että keskittämällä äänet yhdelle omalle ehdokkaalle, tämä saataisiin läpi.

"Pelin politiikkaa", kyllä, mutta molemminpuolista vaaliliitossa oleville. Ei yksipuolisesti persujen taholta.

Vaaliliittoon tartetaan aina kaks. Uusi laki poistaa koko systeemin, ja jos demarit ei olis estänyt, niitä ei olis enää tulevissa vaaleissa. Itse olen tyytyväinen, että meidän vaaliliittosuunnitelmat demareiden kanssa itäsuomessa eivät toteutuneet. Se olis ollut ”idealistisesti” absurdia, vaikka ehkä eduskuntapaikkojen suhteen järkevää. Mutta demarein vuoto presuihin aiheutti sen, että se ei ollut demareille edullinen liitto, koska viimeinen paikka olisi todella suurella todennäköisyydellä menny vihreille.
 

Koke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Philadelphia Flyers
Joo, huokaus, minun keskeisin vasemmistolainen mantrani Suomen sisäpolitiikan suhteen lienee se, että palveluntuotannon raskaita rakenteita on pakko raakasti keventää ja uudistaa. Tämähän on tunnettu perus-sosiaalidemokraattinen viesti, jota puolue toistaa vaaleista toiseen.
Ei ole ilmeisesti mennyt oikein perille. Itselleni on jäänyt sellainen kuva, että demarit mm. vastustavat kaikkea palveluiden ulkoistamisia ja haluavat jopa lisätä julkisen sektorin (suoja)työpaikkoja.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Ei ole ilmeisesti mennyt oikein perille. Itselleni on jäänyt sellainen kuva, että demarit mm. vastustavat kaikkea palveluiden ulkoistamisia ja haluavat jopa lisätä julkisen sektorin (suoja)työpaikkoja.

Ei pidä paikkaansa. Palveluja kuten vaikkapa koululaisten iltapäivätoiminta voidaan punaisillakin paikkakunnilla ulkoistaa kunhan 'tarjouskilpailun' voittaa saman aatteen edustaja.
 
Täysin luonnollista, että palkansaajaväestöä valuu demareilta perussuomalaisten suuntaan. Muutaman vaalikauden ajan saattoivat jotkut vielä odottaa, että sdp ottaisi palkansaajan asin edelleen omakseen. Kun näin ei käynyt, niin sitten hakeudutaan sellaiseen puolueeseen, jolle suomalaisen palkansaajan asia on läheinen.
 

Fordél

Jäsen
Jos kerran SDP:n kannatus SAK:ssa on "vain" tuon 30 %, on ihan luonnollista, että muillekin näkökannoille annetaan tilaa. Tänää aamu-tv:ssä oli lehtikatsauksessa joku artikkeli käsittelyssä, jossa hyvin tuotiin esille se kuin SAK:n johtopaikat ovat kuitenkin edelleen demareiden ja vasurien hallussa. No ehkä tämäkin tulee jatkossa muuttumaan.

Mitä tulee taas demareihin niin jotenkin heidän oppositiopolitiikkansa on aika väsynyttä. Valitettavasti tuntuu siltä, että Urpilaisesta ei pienen tasonnousunkaan jälkeen ole haastamaan Jyrkiä ja kumppaneita. Heinäluomalla voisi munaa ollakin, mutta nyt kun homma on jotenkin hanskassa, hän ei ole enää pj.

Vahvasti näyttää ainakin meikäläisen silmiin siltä, että Kokoomus tulee viemään vaalit ja porvarihallitus jatkaa todennäköisesti. SDP jatkaa oppositiossa ja jos siellä politiikka jatkuu tämänlaisena, alkaa Urpilaisen seuraajan hakeminen. Mutta toki vaaleihin on vielä aikaa ja ties minkälaisia skandaaleja ehtii tulla. Ja mitä saa Jungner aikaan? Jotenkin Heinäluoman parivaljakkona Jungner olisi ollut mitä parhain haku, mutta Urpilaisen kanssa menevät siihen samaan unelmahöttöön, joka tuskin vetoaa tarpeeksi laajaan demariäänestäjäkuntaan. Persut ovat tässä kohdin heille mielekkäämpi vaihtoehto.
 

Fordél

Jäsen
Täysin luonnollista, että palkansaajaväestöä valuu demareilta perussuomalaisten suuntaan. Muutaman vaalikauden ajan saattoivat jotkut vielä odottaa, että sdp ottaisi palkansaajan asin edelleen omakseen. Kun näin ei käynyt, niin sitten hakeudutaan sellaiseen puolueeseen, jolle suomalaisen palkansaajan asia on läheinen.

Mikä on suomalainen palkansaaja? Mielestäni niin yleisluontoinen käsite, että sitä on aika helkkarin vaikea miellyttää yhden puolueen.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mitä tulee taas demareihin niin jotenkin heidän oppositiopolitiikkansa on aika väsynyttä. Valitettavasti tuntuu siltä, että Urpilaisesta ei pienen tasonnousunkaan jälkeen ole haastamaan Jyrkiä ja kumppaneita. Heinäluomalla voisi munaa ollakin, mutta nyt kun homma on jotenkin hanskassa, hän ei ole enää pj.
Demareiden alamäki alkoi Heinäluoman kaudella. Ilmeisesti hän ei ole omimmillaan vastuullisena johtajana, vaan nauttii olostaan enemmän taustaräksyttäjänä.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Mikä on suomalainen palkansaaja? Mielestäni niin yleisluontoinen käsite, että sitä on aika helkkarin vaikea miellyttää yhden puolueen.

Varsinkin kun suuri osa rasvahanskaduunareista tienaa enemmän kuin konttorirotat. Heiluta siinä sitten punalippua ja aja vähävaraisten duunareitten asiaa. Se juna meni jo aikoja sitten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös