Mainos

Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 551 460
  • 12 095

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
On demareiden ääniharava Satakunnassa, mutta kotikaupungissa johtajuutta ei ollut tarjolla. Kaupunginjohtajaa valittaessa edes omat eivät puoltaneet.
Niinpä. Demarien valtakausi Porin kaupunginjohtajissa tosiaan päättyi.

Viime eduskuntavaaleissa Krista oli äänestäjillä hyvin muistissa koronaan liittyen. Moni ajatteli, että hän onnistui pahassa paikassa ja vanhempi väki saattoi kokea, että Krista suojeli kaikkia eturintamassa.

Mielipiteistään jääräpäisesti kiinni pitäminen voi olla monelle myös osoitus siitä, että uskaltaa sanoa ja on jämäkkä. On siis pätevä päättämään asioista (vaikka välillä olisi kaikkea muuta).

Saa nähdä, miten seuraavissa vaaleissa. Aika paljon ihmettelen, mistä Satakuntaan saataisiin uusi demarien ääniharava.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kiuru harrastaa tuota hänelle tyypillistä toimintaa, jossa asiat jyrätään läpi jarruttamalla ja venyttämällä käsittelyä loputtomiin pitkien monologien ja loputtoman vänkäyksen avulla. Laiholta menee sitten hermo tähän ja purkaa sen raivoamalla kaikille. On varmaan todella hieno työyhteisö tuo. Voisi lainata tähän Timo Soinia vähän muunneltuna, että "Missä Kiuru, siellä ongelma".
Kyllähän tässä syntyy sellainen vaikutelma, että Kiuru haluaa olla puheenjohtajan roolissaan mahdollisimman perusteellinen, kun taas Laihon johdolla hallituspuolueen valiokuntajäsenet kokevat valiokunnan pitkälti kumileimasimena hallituksen esityksille. Sitten tulee törmäyskurssi ja Laihon täysin epäsopiva käytös astuu esiin.

On hyvin outoa, jos valiokunnan puheenjohtajan pitkät puheenvuorot johtavat tuollaisiin ongelmiin. Sehän on ihan ilmeinen demokratiaan kuuluva asia, että kansanedustajilla on rajaton puheoikeus. Toki tietenkään asian vierestä ei saa jauhaa, mutta tästä ei käsittääkseni Kiurun kohdalla ole ollut kyse.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Jokainen täysjärkinen ymmärtää varmaan eron siinä että on perusteellinen siihen että tahallaan hidastaa tämän perusteellisuuden nimissä kaikkea päätöksen tekoa. Ei tämä mikään ensimmäinen kerta ole kuin Kiuru siellä on jarruttamassa.

En tiedä sinusta, mutta henkilökohtaisesti en jaksaisi töissäkään jaaritella asioista yli työajan vaan jaarittelemisen ilosta. Tuo jaaritteleminen ei millään tavalla tule poistamaan sitä faktaa että asiasta kuitenkin tullaan äänestämään ja ihan sama mitä mieltä tämä jarru on niin se päätös sitten kuitenkin sen äänestämisen perusteella tehdään.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Perusteellisuus on ihan eri asia kuin se, mitä Kiuru harrastaa. Kiuru on tunnettu tästä väsytystaktiikastaan, että vänkää asioista vaikka maailman tappiin asti että pääsee jarruttamaan asioita, joista hän ei ole samaa mieltä, ja saisi läpi oman kantansa. En osaa epäillä, etteikö tässäkin valiokunnassa olisi taas nämä tutut taktiikat olleet käytössä. Tällaisten ihmisten kanssa toimiminen ei ole pidemmän päälle kenellekään kovin mielekästä, kun asioita ei vaan saada etenemään ja kaikkien aika ja energia menee siihen joutavaan vänkäämiseen. Ei se voi enää sattumaa olla, että tämä keskustelu tuntuu pyörivän aina Kiurun ympärillä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kyllähän tässä syntyy sellainen vaikutelma, että Kiuru haluaa olla puheenjohtajan roolissaan mahdollisimman perusteellinen, kun taas Laihon johdolla hallituspuolueen valiokuntajäsenet kokevat valiokunnan pitkälti kumileimasimena hallituksen esityksille. Sitten tulee törmäyskurssi ja Laihon täysin epäsopiva käytös astuu esiin.
Niin no, tuossa tuli tosiaan esiin, että Kiuru noin henkilökohtaisesti on suht korrekti ja sitten Laiho puolestaan raivoaa avoimesti. Mutta, ja aika merkittävä mutta on että Kiuru loputtomilla puheenvuoroillaan ja jarruttamisillaan myös koettelee pahasti valiokunnan hermoja - se on ehkä epäsuorempaa kuin Laihon haukut ja raivokohtaukset, mutta myöskin selkeästi kiusaamista.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Dino

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mutta, ja aika merkittävä mutta on että Kiuru loputtomilla puheenvuoroillaan ja jarruttamisillaan myös koettelee pahasti valiokunnan hermoja - se on ehkä epäsuorempaa kuin Laihon haukut ja raivokohtaukset, mutta myöskin selkeästi kiusaamista.
Jaksamista tämä toisilta kysyy. Ei saa menettää toivoaan.

Lohdutuksena ahdinkoon lainaan vanhaa entisen naisen sanontaa. ” Viikko se on ensi viikollakin.”
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mjr

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Niin no, tuossa tuli tosiaan esiin. että Kiuru noin henkilökohtaisesti on suht korrekti ja sitten Laiho puolestaan raivoaa avoimesti. Mutta, ja aika merkittävä mutta on että Kiuru loputtomilla puheenvuoroillaan ja jarruttamisillaan myös koettelee pahasti valiokunnan hermoja - se on ehkä epäsuorempaa kuin Laihon haukut ja raivokohtaukset, mutta myöskin selkeästi kiusaamista.
Niin, ei tuota Laihonkaan käytöstä millään puolustaa voi, syyttömiä ne valiokuntaneuvokset ja muut siihen asioiden jarruttamiseen todennäköisesti ovat. Mutta tosiaan, kummallisesti nämä ongelmat ja kaikenlaiset sisäiset riidat ja huono henki tuntuu aina seuraavan Kiurua. Saattaa jo herkästi alkaa ajattelemaan, että jäljet saattaa johtaa ihan sylttytehtaalle.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
On varmaan aivan oikea johtopäätös, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan tehtäväkuormaa siirretään toisaalle jossakin sopivassa järjestyksessä, koska valiokunta ei kykene työilmapiirin ja Kiurun tahallisen jarruttelun takia työskentelemään tarkoituksenmukaisesti. Saattaa olla sosialistipuolueen hetkellinen etu haitata lainsäädäntötyötä, mutta Suomen etu se ei ole.
 
No siis, ei kai nyt myöskään olisi kauhean hyvä ennakkotapaus, että todella perinteistä ja olennaista eduskunnan työjärjestystä muutetaan tälläisten kuitenkin hetkellisten ongelmien takia? Ja se varsinainen haastehan noin poliittisessa mielessä on monessa suhteessa Päivi Räsänen, eli hallituksella ei ole luotettavaa enemmistöä valiokunnassa. Tämä on puolestaan sitten ihan oma maali vaan.
 
Ymmärrän näkökulman, se on toki validi. Toisaalta ei ole myöskään ensimmäinen kerta, kun Kiuru jarruttaa omalla henkilökohtaisella panoksellaan normaalissa työjärjestyksessä pysymistä. Mielestäni Kiurun harjoittamaan lainsäädäntötyön tahalliseen halvaannuttamiseen on aivan perusteltua puuttua esimerkiksi sellaisin keinoin, jotka ovat aivan yhtä laillisia tai ainakin ei-laittomia kuin mitä Kiuru harrastaa.
 
Jep, tuokin on totta. Ikävä tilanne kaikin puolin, mutta sitä toivoisi, ettei tästä tulisi nyt jotain koston kierrettä todella vanhojen parlamentaaristen perinteiden ja käytäntöjen kustannuksella.

Edit: Joskin sen sanon, että Sipilän sote-mallin torppaaminen ajanpeluulla oli suuri palvelus isänmaalle - sääli vain että se tilaisuus sitten hukattiin Kiurunkin osuudella ihan yhtä suteen korvaavaan ratkaisuun (toki suurin "ansio" kummastakin katastrofista kuuluu Suomen Keskustalle)
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
On hyvin outoa, jos valiokunnan puheenjohtajan pitkät puheenvuorot johtavat tuollaisiin ongelmiin. Sehän on ihan ilmeinen demokratiaan kuuluva asia, että kansanedustajilla on rajaton puheoikeus. Toki tietenkään asian vierestä ei saa jauhaa, mutta tästä ei käsittääkseni Kiurun kohdalla ole ollut kyse.
Ei ole ei. Kiuruhan tuli kansalaisille tutuksi Covidin aikana. Hän puhui aina selkeästi ja ymmärrettävästi, ei koskaan asian vierestä. Vastaukset oli aina selkeitä ja ymmärrettäviä. Hänen omat intressit eivät painaneet päätöksissä ja etenkin yritysmaailma rakasti hänen suoraviivaista kommunikointia, jossa ei jätetty mitään epäselvää päätöksille ja niiden tulkinnoille. Kiuru tunnetaan myös vilpittömänä ihmisenä, joka ei pyri käyttämään hallinnon porsaanreikiä hyväkseen ja jarruttamaan itselleen epämieluisten asioiden käsittelyä keinoilla millä hyvänsä. Erittäin pidetty ihminen myös oman puolueensa sisällä.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No niin, Krista nyt änkiotto voisi viimein tehdä näyttävän poistumisen valiokunnasta ja sanoa, että pitäkää tunkkinne.

Laulaisi vielä:

”Ois kai siistii antaa periksi
Toteais vain kylmästi
"Ei tästä mitään tuu"
Lähtis kävelemään
Painais oven kiinni perässään”
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jep, tuokin on totta. Ikävä tilanne kaikin puolin, mutta sitä toivoisi, ettei tästä tulisi nyt jotain koston kierrettä todella vanhojen parlamentaaristen perinteiden ja käytäntöjen kustannuksella.

Edit: Joskin sen sanon, että Sipilän sote-mallin torppaaminen ajanpeluulla oli suuri palvelus isänmaalle - sääli vain että se tilaisuus sitten hukattiin Kiurunkin osuudella ihan yhtä suteen korvaavaan ratkaisuun (toki suurin "ansio" kummastakin katastrofista kuuluu Suomen Keskustalle)
Kuuluu paremmin johonkin toisen ketjuun, mutta sote-mallin poliittinen hyväksyntä olisi saattanut löytää jonkin toteutettavissa olevan ratkaisun sinipunahallituspohjalla, jos edes silläkään. Nyt on saatu aikaan jonkinmoinen lummukkalaisten järvenkuivatusurakka, johon ei ole varaa, ja joka ei täytä kalliilla hinnallaan oikein suunniteltua tarkoitustakaan.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Saattaa olla sosialistipuolueen hetkellinen etu haitata lainsäädäntötyötä, mutta Suomen etu se ei ole.
Tässä kiteytyy oikeastaan isomman mittakaavan ongelma Suomessa tällä hetkellä. Kiuru nyt on oikein malliesimerkki tästä mutta sosialistipuolueen lisäksi on aika paljon muitakin tahoja, joilla ei ole ensimmäisenä tavoitelistalla Suomen etu, vaan oma, oman puolueen tai viiteryhmän etu. Ja siihen pyritään tarvittaessa vaikka ihan suoranaisesti sabotoimalla tätä maata.
 
Ihminen voi joskus myös kuvitella tai ainakin uskotella itselleen, että Suomen etu edellä mennään vaikka asiaa katsotaan todellisuudessa omasta näkökulmasta. Voi kun meillä olisikin vain pyyteettömiä valtiopäivämiehiä ja -naisia hoitamassa maan asioita.
 
hk65

Jäsen
Ei ole ei. Kiuruhan tuli kansalaisille tutuksi Covidin aikana. Hän puhui aina selkeästi ja ymmärrettävästi, ei koskaan asian vierestä. Vastaukset oli aina selkeitä ja ymmärrettäviä. Hänen omat intressit eivät painaneet päätöksissä ja etenkin yritysmaailma rakasti hänen suoraviivaista kommunikointia, jossa ei jätetty mitään epäselvää päätöksille ja niiden tulkinnoille. Kiuru tunnetaan myös vilpittömänä ihmisenä, joka ei pyri käyttämään hallinnon porsaanreikiä hyväkseen ja jarruttamaan itselleen epämieluisten asioiden käsittelyä keinoilla millä hyvänsä. Erittäin pidetty ihminen myös oman puolueensa sisällä.
Unohdit myös sen, että kun paska lensi tuulettimeen, niin Kiuruhan ei todellakaan kadonnut aina kahdeksi viikoksi tavoittamattomiin odottamaan kohun laantumista.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Unohdit myös sen, että kun paska lensi tuulettimeen, niin Kiuruhan ei todellakaan kadonnut aina kahdeksi viikoksi tavoittamattomiin odottamaan kohun laantumista.
Jos tarkoitat Marinin itsensä aiheuttamia kohuja, niin en ymmärrä miten se liittyy Kiuruun. Se on totta, että Kiuru ei pelkää julkista ryöpytystä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kuuluu paremmin johonkin toisen ketjuun, mutta sote-mallin poliittinen hyväksyntä olisi saattanut löytää jonkin toteutettavissa olevan ratkaisun sinipunahallituspohjalla, jos edes silläkään. Nyt on saatu aikaan jonkinmoinen lummukkalaisten järvenkuivatusurakka, johon ei ole varaa, ja joka ei täytä kalliilla hinnallaan oikein suunniteltua tarkoitustakaan.
Valitettavan osuvasti muotoiltu...
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuuluu paremmin johonkin toisen ketjuun, mutta sote-mallin poliittinen hyväksyntä olisi saattanut löytää jonkin toteutettavissa olevan ratkaisun sinipunahallituspohjalla, jos edes silläkään. Nyt on saatu aikaan jonkinmoinen lummukkalaisten järvenkuivatusurakka, johon ei ole varaa, ja joka ei täytä kalliilla hinnallaan oikein suunniteltua tarkoitustakaan.
Ei näitä päätöksiä ja ratkaisuja valitettavasti Suomen etu edellä tehdä.
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Paikka oli laukoa 2011, mutta harmillisesti demarit laittoivat vastuupostiin Guzeninan, jolla ei tainnut ihan jalat sopia vielä siinä ajankohdassa niin isoihin saappaisiin. Hän "palkittiinkin" sitten demarien aloittamalla ministerikierrätyksellä, mutta laatua ei saatu vieläkään tilalle Huovisen muodossa. Muistiini jäi, että Risikko laitettiin sitten jossain kohtaa kaveriksi auttamaan, mutta eihän siitä sitten enää mitään tullut. Taisi muutenkin olla liian monta mielipidettä siinä kohtaa samassa valtioneuvostossa, että asia olisi maaliin asti saatu.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Jaksamista tämä toisilta kysyy. Ei saa menettää toivoaan.

Lohdutuksena ahdinkoon lainaan vanhaa entisen naisen sanontaa. ” Viikko se on ensi viikollakin.”
Entinen renkimies puolusteli saamattomuuttaan töissä:
Maanantaina en malttanut
Tiistaina en tiennyt
Keskiviikkona en kerennyt
Torstaina en tohtinut
Perjantaina pelkäsin
Lauantai oli pyhän aatto
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ei ole ei. Kiuruhan tuli kansalaisille tutuksi Covidin aikana. Hän puhui aina selkeästi ja ymmärrettävästi, ei koskaan asian vierestä. Vastaukset oli aina selkeitä ja ymmärrettäviä. Hänen omat intressit eivät painaneet päätöksissä ja etenkin yritysmaailma rakasti hänen suoraviivaista kommunikointia, jossa ei jätetty mitään epäselvää päätöksille ja niiden tulkinnoille. Kiuru tunnetaan myös vilpittömänä ihmisenä, joka ei pyri käyttämään hallinnon porsaanreikiä hyväkseen ja jarruttamaan itselleen epämieluisten asioiden käsittelyä keinoilla millä hyvänsä. Erittäin pidetty ihminen myös oman puolueensa sisällä.
Kävin hiljattain Irlannissa ja siellä vieläkin tulee usein puheeksi korona-aika - ja pieniä ovat silakat joulukaloiksi. Siellä tosiaan oli joku parin kilometrin laajuinen alue liikkumiseen, koulut olivat kiinni kuukausikaupalla, ruokakauppoihin päästiin jonotussysteemillä, muut kaupat olivat kiinni ja poliisit valvoivat ympäri asuinalueita ja kyselivät papereita ja matkojen tarkoituksia. Tämä siis etenkin pahimmillaan, mutta paljon sen lisäksikin. Jos Suomella meni jotenkin erityisen vihkoon tämä ainutlaatuinen ja alkaessaan täysin kauhistuttava tilanne (mitä epäilen) niin sitten monessa muussa länsimaassa todella vielä paljon enemmän.
 
Kiva että olet käynyt Irlannissa ja sait selville miten siellä toimittiin koronan aikana.
Miten tämä liittyy luonnehdintaani Kiurun käyttäytymis- ja toimintamalleista jotka tuskin ovat sidonnaisia pelkästään hänen toimintaansa Covidin aikana? Eikä olekaan, huomioiden tämä viime päivinä uutisoitu Kiurun toimintamalli ja luomansa työilmapiiri vetämässään sotevaliokunnassa.
Minulla ei ole pienintäkään aikomusta lähteä enää vääntämään Covid-rajoituksista ja niiden tarpeellisuudesta Suomessa. Eivät kuulu ketjun aiheeseen ja muutenkin aivan turhaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös