Mainos

Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 551 187
  • 12 095

Jeffrey

Jäsen

Demarit kuulemma ajautui kaasuputkihommiin vihreiden takia. Ok.

Minkäänlaista tarvetta ei ole SDP:tä puolustella, mutta onhan tuossa ihan vinha perä - ja samaa asiaa olen tänne kirjoitellut itsekin useisiin ketjuihin jo yli kymmenen vuotta. Tämä ei toki poista sitä, että demarit hyppäsivät ihan itse ja ihan ilomielin kiinni siihen itäiseen hunajatolppaan - ja tämä ilman että olisivat hypänneet Kokoomuksen kelkkaan ydinvoimahankkeissa.

Toki syy-seuraus suhteet ovat aina melkoista jossittelua. Silti se on ihan mahdollinen tai jopa todennäköinen skenaario, että ilman Saksassa alkanutta vihreää energiavallankumousta meillä olisi pohjoisessa saksalainen ydinvoimala käynnissä, ja ilman kotimaista vastustusta yksi käynnissä myös Loviisassa ja Olkiluodossa saatettaisiin olla muurailemassa pohjia.

Toki moni näistä tekijöistä laukesi Tohokun tsunamin seurauksena. Ajatella, että luonnonkatastrofilla saattoi olla näin kauaskantoisia poliittisia seurauksia, jatkuen aina Ukrainan sotaan ja mihin lie asti.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK

Demarit kuulemma ajautui kaasuputkihommiin vihreiden takia. Ok.
Tuossa upotetussa jutussa on jo ihan täysin Kremlin retoriikkakin käytössä. Kun joku syyttää jostain, niin myöntämisen sijaan syytellään muita ja käytetään ”mutku ne muutki”- korttia. Ovatko ihan varmoja, ettei käskyt edelleen tule osalle Sosiopaatti-demonien puolueen jäsenille Kremlistä?
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Demarit kuulemma ajautui kaasuputkihommiin vihreiden takia. Ok.

Demareilla selkärankaa on yhtä paljon kun lapamadolla. Mitään ei myönnetä ja kaikki on jonkun muun syytä.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Demarit kuulemma ajautui kaasuputkihommiin vihreiden takia. Ok.
Suomessa ei yksikään ydinvoimalahanke ole ollut vihreistä kiinni. Itse asiassa merkittävät hankepäätökset ovat olleet pääsääntöisesti kiinni kahdesta puolueesta: keskustasta ja demareista. Näillä on linja heilunut aiemmasta ydinvoimavastaisuudesta ydinvoimamyönteisyyteen.

Fennovoimaa vastustivat lähinnä vihreät. Sikäli aika erikoista seurata, miten heitä nyt leimataan Venäjän tukijoiksi, kun käytännössä aivan muut puolueet olivat junailemassa Suomeen Venäjän valtionyhtiön rakennuttamaa voimalaa.
 
BigRedCat

Demareiden vastuunväistelyä mitenkään puolustelematta, tämä ei ole mielestäni kestävä argumentti. Puolueet kyllä vaikuttavat päätöksiin ja julkiseen keskusteluun ja sitä kautta edelleen poliittiseen ilmapiiriin ja taas päätöksiin, vaikka eivät omaisikaan vaa'ankieliasemaa. Ja kyllähän esim. hallituksesta lähteminen tai pelkästään sen potentiaali on omiaan vaikuttamaan muidenkin tekemiin päätöksiin. Ihan en osta tällaista käsien pesua siis.

Erityisesti Suomen vihreisiin Malmin kommentti sopii kuitenkin erittäin huonosti. Vihreään liikkeeseen ylipäätään hieman paremmin sillä onhan vihreillä ollut roolinsa Saksan järjettömässä energiapolitiikassa josta nyt maksetaan. Se, että tämä jotenkin selittäisi tai sovittaisi kotoisten demarien viihtymisen Putinin kaasuputkien lobbaushommissa on taas aivan naurettavaa spinnausta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Malm kommentoi seuraavasti:

"Yksi syy Euroopan energiaongelmiin on vihreiden ja puolueen sisarpuolueiden pitkäaikainen ideologinen ydinvoimavastustus. Saksassa ydinvoiman hylkääminen johti maakaasuriippuvuuteen".

Totta, mutta Saksassa demarit olivat asialla liittokansleri Schröderin johdolla.

Energiakäänteestä muodostui liittokansleri Gerhard Schröderin johtaman ensimmäisen puna-vihreän liittohallituksen (1998–2002) energiapoliittinen kulmakivi, ja osana muita muutoksia Schröderin hallitus ajoi läpi lain ydinenergiasta luopumisesta joulukuussa 2001. Viimeistään 2000-luvulle tultaessa energiakäänteellä tarkoitettiin siis yleisesti ydinenergiavastaista energiapolitiikkaa.

(Tohtori Miina Kaarikoski The Ulkopolist, 2016)

Schröder ajoi osana Saksan ns. energiakäännettä kaasuriippuvuutta Venäjän kanssa. NS1 otettiin käyttöön 2011. Fukushiman ydinonnettomuus 2011 korosti lisää Saksan muutoshalua ja käänsi myös silloisen liittokansleri CDU:n Merkelin pään kielteiseksi ydinvoimalle. Merkel lämpeni yhä enemmän Saksan ja Venäjän energiayhteistyölle.

Jos historiaa ei väärennä Malmin tapaan, päävastuun Saksan energiapolitiikasta ja riippuvuudesta sen osalta Venäjään kantavat sosialidemokraatit ja oikeistolainen CDU. Vihreillä on kyllä roolinsa paineistajana, mutta nämä kaksi pääpuoluetta eivät pääse pakoon vastuutaan ydinvoiman alasajosta sekä riippuvuuden lisäämisestä Venäjästä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suomessa ei yksikään ydinvoimalahanke ole ollut vihreistä kiinni. Itse asiassa merkittävät hankepäätökset ovat olleet pääsääntöisesti kiinni kahdesta puolueesta: keskustasta ja demareista. Näillä on linja heilunut aiemmasta ydinvoimavastaisuudesta ydinvoimamyönteisyyteen.

Harvoin mikään päätös on yhdestä pienpuolueesta kiinni. Vihreillä oli kuitenkin vaikutuksensa esimerkiksi vuonna 2000, jolloin Satu Hassi ilmoitti vihreiden jättävän hallituksen, jos hallitus tukee uutta ydinvoimalaa. Tällainen venkoilu hidasti energiapolitiikan kehittämistä.

Mutta vastuun energiapolitiikasta kantavat Suomessa Keskusta, SDP ja Kokoomus sekä myöhemmin PS. Riippumatta siitä, mitkä puolueet olivat vallassa, nämä neljä suurta/keskikokoista määräsivät hallituksessa ja eduskunnassa Suomen tien. Rosatomia osa demareista tervehti iloisina ja ylpeinä vasemmiston kanssa, vaikka olivat oppositiossa.

Erikoisinta Suomessa on kahden ex-pääministerin siirtyminen politiikasta Venäjän etuja lobbaamaan. Tässä Venäjä on hakenut Saksassa hyväksi kokemansa mallin myös Suomeen.

Fennovoimaa vastustivat lähinnä vihreät. Sikäli aika erikoista seurata, miten heitä nyt leimataan Venäjän tukijoiksi, kun käytännössä aivan muut puolueet olivat junailemassa Suomeen Venäjän valtionyhtiön rakennuttamaa voimalaa.

En ole huomannut vihreitä leimattavan Venäjän tukijoiksi. Vihreät olivat hereillä Venäjän riskien osalta. Esimerkiksi Kokoomuksessa hereillä oli lähinnä vain Elina Valtonen, joka jätti eduskunnassa 2016 kirjallisen kysymyksen NS2 riskeistä.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Sopeuttavat itseään sellaiseksi puolueeksi, joka voisi mahtua Kokoomuksen johtamaan hallitukseen ja VVM salkkuun. Kok + PS kombona pelottaa.

Mikäs siinä pelottaa?
Paljon enemmän pelottaa jos demarit saa olla seuraavassakin hallituksessa jolloin joko kok tai sdp vetelee äänestäjää lupauksillaan niin pahasti turpaan ettei taas mitään järkeä. Todennäköisesti sdp
 
Jeffrey

Jäsen
Fennovoimaa vastustivat lähinnä vihreät. Sikäli aika erikoista seurata, miten heitä nyt leimataan Venäjän tukijoiksi, kun käytännössä aivan muut puolueet olivat junailemassa Suomeen Venäjän valtionyhtiön rakennuttamaa voimalaa.

Itseasiassa se syy miksi Fennovoiman hanke on sellainen kuin on on vahvasti Vihreiden. Vihreät vastustivat aikanaan Fortumin hanketta ja jonkinlaisena lehmänkauppana tämä Pyhäjoen hanke meni maaliin - sitä vihreät eivät silloin samalla tavalla vastustaneet. Toki silloin Pyhäjoelle piti tulla EONin voimalan, mutta Saksassa vihreä energiavallankumous kielsi ydinvoimalat ja näin EON joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja joutui luopumaan Pyhäjoen hankkeesta. Valitettavasti tämän jälkeen Fennovoiman kuvioihin tuli venäläinen laitostoimittaja.

Toki, Vihreät ovat vastustaneet kaikkea ydinvoimaa ja myös Fennovoiman hankkeen vastustaminen johtui pääasiassa tästä. Asia on nimenomaisesti niin, että jos Fortum olisi luvan saanut niin koko Fennovoiman hanke olisi mahdollisesti kuopattu viimeistään siinä vaiheessa kun saksalainen toimittaja vaihtui venäläiseen - ja itseasiassa mahdollisesti myös Fortumin ristiretki EONin seuraajassa - Uniperissa olisi jäänyt tekemättä.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vihreät vastustivat aikanaan Fortumin hanketta ja jonkinlaisena lehmänkauppana tämä Pyhäjoen hanke meni maaliin - sitä vihreät eivät silloin samalla tavalla vastustaneet.
Jaa? Jättivät hallituspaikkansa tämän takia kuitenkin...
 
Jeffrey

Jäsen
Jaa? Jättivät hallituspaikkansa tämän takia kuitenkin...

Kolmea lupaa aikanaan esitettiin, joka supistui päätöksellä kahteen lupaan. Supistukseen vaikutti Fortumin vastustus. Toki myös päätöstä 2 luvasta vastustettiin, mutta tässä ensisijainen vastustus oli ydinvoiman vastustaminen eikä Fennovoiman projektin vastustaminen.

Fortumin oli määrä hakea lupaa uudestaan kahden luvan päätöksen jälkeen, mutta tuo kaatui ja vastustusta masinoi Vihreät. Kokoomus ja PS oli edelleen tuon luvan puolesta, kun taas SDP ja Keskusta olivat "neutraaleja".

Mikäli Fortum olisi lupansa ensimmäisellä, toisella tai vaikkapa kolmannella yrityksellä saanut - olisi Fennovoiman hanke kaatunut aikanaan jo siihen kun Fortum tuskin olisi siihen hankkeeseen enää mukaan lähtenyt.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Mikäs siinä pelottaa?
Paljon enemmän pelottaa jos demarit saa olla seuraavassakin hallituksessa jolloin joko kok tai sdp vetelee äänestäjää lupauksillaan niin pahasti turpaan ettei taas mitään järkeä. Todennäköisesti sdp
Mä en usko, että demareita pelottaa se vaihtoehto, että demarit istuisi hallituksessa myös ensi eduskuntavaalien jälkeen.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
On se vaalit tulossa. Kiuru vähemmän yllättäen hakee nostetta koronapaniikista, saa nähdä, onko lockdown hommia jo jouluna riesanamme. Valmius-Aki komppaa sivusta, niin "hyvä" tulee.

Muu porukka huijaa äänestäjiä vakuutteluilla, että ensi vaalikaudella on varmasti menoleikkauksien paikka. Mutta ei huolta, vielä voimme heittää tuulen vietäväksi sekä omat että lainatut rahat.
 
Viimeksi muokattu:

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Demareiden vastuunväistelyä mitenkään puolustelematta, tämä ei ole mielestäni kestävä argumentti. Puolueet kyllä vaikuttavat päätöksiin ja julkiseen keskusteluun ja sitä kautta edelleen poliittiseen ilmapiiriin ja taas päätöksiin, vaikka eivät omaisikaan vaa'ankieliasemaa. Ja kyllähän esim. hallituksesta lähteminen tai pelkästään sen potentiaali on omiaan vaikuttamaan muidenkin tekemiin päätöksiin. Ihan en osta tällaista käsien pesua siis.
Pitää muistaa, että vihreät oli pitkään hyvin marginaalinen puolue. Etenkin OL3:sta päätettäessä (2000-luvun alussa) kolme suurta puoluetta oli kansanedustajilla mitattuna todella hallitsevassa asemassa.

Vihreiden lähdettyä hallitukesta 2014 mitään erikoista ei tapahtunut.

Ja tietysti täytyy huomioida, että ydinvoimavastaisuus oli aika laajaa vielä 1990-2000 -luvuilla (mm. Tsernobylista johtuen). Ei ollut mitään yhteistä konsensusta, josta vain vihreät poikkesivat. Muistaakseni Matti Vanhanen ja keskustakin olivat pitkään vastahakoisia asian suhteen.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itseasiassa se syy miksi Fennovoiman hanke on sellainen kuin on on vahvasti Vihreiden. Vihreät vastustivat aikanaan Fortumin hanketta ja jonkinlaisena lehmänkauppana tämä Pyhäjoen hanke meni maaliin - sitä vihreät eivät silloin samalla tavalla vastustaneet. Toki silloin Pyhäjoelle piti tulla EONin voimalan, mutta Saksassa vihreä energiavallankumous kielsi ydinvoimalat ja näin EON joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja joutui luopumaan Pyhäjoen hankkeesta. Valitettavasti tämän jälkeen Fennovoiman kuvioihin tuli venäläinen laitostoimittaja.
Tämä on ihan yleinen perinteiseen ydinvoimaan liittyvä ongelma: ei ole taloudellisesti kannattavaa. Projektit ovat todella pitkiä ja kalliita, ja kuten nyt on nähty, yleensä vielä viivästyvät. Sen takia globaali ydinvoiman kasvu on painottunut maihin, joissa valtio on vahvasti mukana energiahankkeissa.

Myös Fennovoimaan Fortum jouduttiin ikään kuin maanittelemaan mukaan.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
On se vaalit tulossa. Kiuru vähemmän yllättäen hakee nostetta koronapaniikista
Porilaiset voisivat armahtaa muuta Suomea ja valita Kiurun kaupunkinsa johtajaksi. Tehän sen sieltä olette eduskuntaan (ja sitä kautta hallitukseen) lähettäneet koko Suomen kiusaksi. Toisaalta Kiuru varmaan olisi ihan kaupunkinsa näköinen ja tapainen johtaja.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä on ihan yleinen perinteiseen ydinvoimaan liittyvä ongelma: ei ole taloudellisesti kannattavaa.
Mjaa. Olen kyllä eri mieltä.

Alunperinkin hankkeen piti maksaa itsensä takaisin 11 - 14 vuodessa kun käyttöikä on 60 vuotta. Eiköhän valtiot ole ydinvoimalaprojekteissa mukana ihan muista syistä kuin sen takia, että projektit olisivat ”kannattamattomia”.
 
Jeffrey

Jäsen
Tämä on ihan yleinen perinteiseen ydinvoimaan liittyvä ongelma: ei ole taloudellisesti kannattavaa. Projektit ovat todella pitkiä ja kalliita, ja kuten nyt on nähty, yleensä vielä viivästyvät. Sen takia globaali ydinvoiman kasvu on painottunut maihin, joissa valtio on vahvasti mukana energiahankkeissa.

Myös Fennovoimaan Fortum jouduttiin ikään kuin maanittelemaan mukaan.

Tässä nyt ei oikein mikään taida pitää paikkaansa. Ydinvoima on edelleen varsin kannattavaa ja Fortumin "maanittelu" mukaan Fennovoimaan on ennemminkin luku valitettavaa suomalaista poliittista historiaa.

Jos olet oikeasti huolissasi ydinvoiman rakentamisen haasteista, pitkistä projektien toteutusajoista ja tuotantokustannuksista, niin nämähän nimenomaisesti tulisivat alas rakentamalla lisää ja mahdollisimman vastaavanlaisia voimaloita.

Toki tämä jälkikeskustelu ei omaa alkuperäistä pointtiani poista. Itseasiassa se, että viet keskustelua uusille raiteille taitaa vain vahvistaa sitä omaa pointtiani Vihreiden ongelmallisesta asemasta myös kaasuputkihankkeisiin.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK

Analyzer

Jäsen

Tämä on jo melkein kuin propagandaa?

Siis mitä helvettiä. Demaritoimistolta pyydetty, että tarvittaisiin vaalikampanjan starttiin nyt vähän apuja?
Sovittu, että tehtäisiin se nyt tällä kertaa muilla kasvoilla kuin Marinin, kun se pääsee ainoana demarina joka lehden kanteen ihan itsekin?
 
rpeez

Jäsen
Kyllähän tuo artikkeli maalaa aika positiivisen kuvan Tytti Tuppuraisesta, vuorineuvosten salaisesta suosikista artikkelin mukaan, se on totta.

Onko se niin väärin jos jostain kirjoitetaan positiiviseen sävyyn? Ihan järkeviä ajatuksia Tytillä on roolistaan omistajaohjausministerinä.
Artikkelissa on myös liike-elämä huippujohtajiia haastateltu nimettömästi, ja he antavat myönteisen kuvan. Tulkitsen sen lähinnä, että Tuppurainen on ilmeisen yhteistyökykyinen ja ymmärtää, että työntekijöiden ja pääoman edut ovat yhteen sovitettavissa. Yksi kommentti poimittuna noista arvioista; ”Demariministereistä ehkä liike-elämämyönteisin.”
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Valitettavasti HS:n juttu taitaa olla perusväitteeltään faktaa. Tuppurainen on ensimmäinen jotenkin edes onnistunut omistajaohjaaja vasemmalta. Verrokkeina omistajaohjaajina kun ovat Hautala, Haavisto ja Paatero.

Itse tykkäsin kun Tuppurainen kertoi olevansa enemmän pro market. Hyvä alku demarille.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Valitettavasti HS:n juttu taitaa olla perusväitteeltään faktaa. Tuppurainen on ensimmäinen jotenkin edes onnistunut omistajaohjaaja vasemmalta. Verrokkeina omistajaohjaajina kun ovat Hautala, Haavisto ja Paatero.

Itse tykkäsin kun Tuppurainen kertoi olevansa enemmän pro market. Hyvä alku demarille.
Mites paljon niitä ei-vasemmistolaisia suuria huippuonnistujia tuolla tuulisella paikalla on ollutkaan? Tuppuraisesta jäi ihan järkevä ja rationaalinen vaikutelma siinä sontalehdistön ja opposition huutomyrskyssä Uniperin suhteen. Teki minkä tuossa tilanteessa surkeilla korteilla pystyi tekemään eikä panikoinut siinä hullunmyllyssä vaan selitti prosessia sitkeästi ja rauhallisesti.

Anyways, valtio tosiaan on ongelmallinen pörssiyhtiön osakkaana, etenkin jos keskeisessä tai suoraan määrävässä asemassa. Toisaalta on tietysti hyvä olla strateginen ote tietyillä ydinsektoreilla, mutta samalla kuitenkin omistus pakostakin politisoituu ja tulee julkiseksi kysymykseksi, kun normaalisti nämä asiat ovat taloudellisia ja taloudellisin kriteerein kulisseissa pohdittuja ja päätettyjä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös