SDP on nyt vaikean valinnan edessä. Tulisiko keskittyä politiikan sisältöön, perusajatukseen siitä miksi puolue on ylipäätään perustettu, ja valita puheenjohtaja tällä ajatuksella välittämättä hiukkaakaan siitä, millaisen imagoviestin se antaa? Vai pitäisikö lähteä eteenpäin reagoiden imagokonsulttien ohjeisiin, valita keulakuvaksi joku naistenlehtien suosikki, ja toivoa tämän johtavan vaaleissa kannatuksen nousuun muutamalla prosentilla?
Imagotie on sikäli hankala, että jos se johtaisikin esimerkiksi hallitusvastuuseen seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, heräisi aika pian kysymys siitä, mitä ihmettä siellä hallituksessa oikein tehdään. Ainakin minä edustan kansalaisena sitä ajatusmallia, ettei puolueen puheenjohtajan ulkonäöllä, iällä, sukupuolella ja pukeutumistavalla ole lopultakaan mitään merkitystä sen rinnalla, mitä tämä puhuu ja teoiksi osoittaa. Mikään puolue ei ole järin kestävän kehityksen (kannatuksen) linjalla, jos se hoipertelee ajamiensa periaatteiden ja hätäisesti median huutoihin reagoivan linjattomuuden välillä.
Jos olisin SDP:n konsultti, kehottaisin puolueen johtoa ja jäsenistöä miettimään ensiksi, miksi puolue ylipäätään on olemassa, ja mihin sitä tarvitaan — sillä eihän valta voi olla itseisarvo, vaan olennaista on se, mihin mahdollista valtaa käytetään. Tämän mietinnän tuloksen perusteella avautuu luontevasti se suunta, johon halutaan marssia, ja tällöin esimerkiksi puheenjohtajavalintakin voi tapahtua melkein kuin itsestään. Jos tämä tie johtaa kannatuksen alenemiseen joillakin prosenteilla, niin mitä siitä? Toiminnalla on tällöin kuitenkin merkitys, motiivi ja suunta.
Ymmärrän, että sisältöjen peräänkuuluttaminen on 2000-luvulla kovin vanhakantaista toimintaa. Mutta voisiko olla myös niin, että määrätietoinen sisältöjen painottaminen voisi pitkällä tähtäimellä osoittautua myös mediaseksikkääksi teoksi? Sitä kun ei liene yksikään puolue vielä yrittänyt.