Ennustin vuoden 1987 eduskuntavaalien yhteydessä demaripuolueen kuolemaa. Olin sitä mieltä, että kun demarit vanhenevat ja kuolevat pois ja samanaikaisesti maalaisia on tosi vähän niin mikään ei voi estää kokoomuksen nousua suurimmaksi puolueeksi. Toisin kävi, mutta nyt näyttää hyvältä. Demaripuolue on matkalla kohti tuhoa. Vesimelonivihreät ovat pienen vasurin asialla, joten he äänestävät niitä ja demareille ei ole enää mitään käyttöä. Kuin taivaanlahjana saapui SAK:sta nuhruinen toveri Heinäluoma lyömään viimeisen naulan arkkuun.
Maanantaina järkytyksekseni havaitsin aamutelkkarissa nuoren demarin. Joku Heta vielä hehkutti demarina olemista. Eli kun populaatio on tarpeeksi suuri niin kyllä nuoremmassakin ikäluokassa saattaa olla vielä jotakin eksyneitä sieluja, aikamme punikkeja, mutta ei se mitään. Hyttysen ininää yksittäiset henkilöt.
Maailmassa on edelläkävijöitä ja perässähiihtäjiä. Edelläkävijöille demarit ovat olleet koko puolueen olemassaolon ajan vastenmielisiä. Sellainen nuhruinen meininki, villapaita porukka vaalivalvojaisissa Työväentalolla tai työläiseltä näyttävän puoluejohtajan esiintyminen telkkarissa Itäkeskuksessa tai Hakaniemen torilla soppatykin ohjaksissa ei pitäisi saada aikaan kuin sääliä tai vahingoniloa, mutta jossain piireissä ääniä on silti joskus kertynyt. Onneksi ajat ovat nyt muuttuneet.
Heinäluoma teki odotetun ratkaisun. Olisi voinut jo kuvitella, että mies olisi joutunut lähtemään nopeammin eduskuntavaalien jälkeen. Demareilla on mennyt huonosti jo kohta viisi vuotta. Toissa eduskuntavaaleissa kohtalainen menestys tuli vain sen takia, koska Itälä oli niin ankea. Vaalit profiloituivat pääministerivaaleiksi ja selkeän voittajan Jäätteenmäen ja kepun vastustajat antoivat Lipposelle jonkinlaisen torjuntavoiton. Sen jälkeen alkoi Kataisen nousu ja demareilla järkyttävät määrät vaalitappioita. Ensin tuli kuonoon kunnallisvaaleissa. Helsingissä taisivat jäädä vihreidenkin taakse. Sitten meni eurovaalit perseelleen. Stubb jyräsi kaikki demarit lattianrakoon. Sen jälkeen meinasivat hävitä istuvalla presidentillä pressanvaalitkin ja sokerina pohjalla erittäin huono tulos eduskuntavaaleista. Oli aivan mahtavaa nähdä sitä meininkiä telkkarista heidän vaalivalvojaisistaan erityisesti juuri eduskuntavaalien jälkeen.
SAK alkaa olla rasite demareille, joten sieltäkään ei voi oikein apua hakea. Jännä nyt sitten nähdä kenet meinaavat ottaa puolueen pelastajaksi. Tuomiojahan niistä taitaa olla fiksuin, mutta äärivasemmistolaisena olisi vähän sama kuin jos Halonen olisi puoluejohtajana. Ei taida sillä reseptillä ko. puolue nousta suosta. Sitten siellä on sellaisia renttuja duunarinnäköisiä tyyppejä kuten Kimmo Kiljunen. Heidän oman etunsa vuoksi olisi syytä pysyä heistä erossa. Sitten on Maria Guzezinan ja kumppanit, jotka ovat nuoria, mutta toisin kuin Kataisella, heiltä puuttuu poliittinen substanssi. Vähän kuin Tanja Karpela. Ei sellaisella pitkälle pötkitä. Urpilaiset tai Mia Petra Kumpulat taas ovat aivan liian sosiaalitantannäköisiä puoluejohtoon. Ulkonäkö jo raakkaa heidät kaatopaikalle.
Niinpä jos demareiden omaa etua ajatellaan niin ehdotan sinne Mikael Jungneria. Hän on nyt pikkaisen saanut kritiikkiä digiajasta, joten voisi kiinnostaa uudet kuviot. Hän on nuorehko mies, jolla on kaunis nainen. Hän on demari ja suhteellisen fiksu käsittääkseni (edit. lisäksi töhrinyt Maailmanrauhapatsaan Hakaniemessä, joten hän on etäisyydenottoa menneeseen huseeraukseen Tehtaankadulla). Suomessa poliittinen muisti on lyhyt (kuten case Kalevi Sorsa osoittaa), joten digitv-kritiikki unohtuisi nopeasti ja Jungner voisi uudistaa toveripuoluetta. Ei se silti tarkoittaisi, että sillä puolueella olisi kovin ruusuinen tulevaisuus. Uskon, että kun Neuvostoliitto on kaatunut jo aikapäivää sitten alkaa kaikki tollainen aate olla aikansa elänyt. Joten kyllä se niin on, että Katainen vie ja muut vikisevät, mutta jos Jungner tulisi kehiin niin saataisiin edes vähän vastusta.
