No 4 miljoonaa suomalaista ei äänestänyt demareita. Turha meuhkata sillä puolella miljoonalla.
Sama kommentti koskee kaikkia puolueita. Tuolla tavalla ajateltuna minkään puolueen kannatus ei ole kummoinen.
No 4 miljoonaa suomalaista ei äänestänyt demareita. Turha meuhkata sillä puolella miljoonalla.
Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Lipposen demareita äänesti yli 785 000 suomalaista. Viime vaaleissa SDP:n ehdokkaille kertyi yhteensä noin 490 000 ääntä. Tuossa on pudotusta noin 295 000 ääntä, ja prosentuaalisesti sosialidemokraatteihin luotti melkein 40 % pienempi joukko suomalaisia kuin vuonna 1995. Lisäksi on syytä huomata, että äänioikeutettujen määrä on kasvanut vuosien 1995 ja 2015 välillä yli 300 000 henkilöllä, joka tässä yhteydessä on omiaan korostamaan demarien alamäkeä.Joka silti riitti vasta neljänteen sijaan. Eli SDP:llä on neljänneksi vahvin mandaatti ja sillä ei paljon "puolimiljoonaa suomalaista äänesti meitä" - korttia kannata heilutella.
Jos Kokoomus ja SDP ei tule keskenään toimeen, Persut on hyvässä asemassa. Sipilän on saatava heidät hallitukseen, lähes hinnalla millä hyvänsä. Paitsi jos lähtee kikkailemaan pienellä enemmistöllä.Persut ovat kaikista huonoimmassa asemassa, niiden on välttämättä mentävä hallitukseen lähes hinnalla millä hyvänsä. Toisaalta eivät kykene juurikaan sanelemaan, koska eivät voittaneet vaaleissa.
Jos Kokoomus ja SDP ei tule keskenään toimeen, Persut on hyvässä asemassa. Sipilän on saatava heidät hallitukseen, lähes hinnalla millä hyvänsä. Paitsi jos lähtee kikkailemaan pienellä enemmistöllä.
Demarit eivät varsinaisesti hallitukseen halua. Niinpä ei heillä ole tarvetta myönnytyksille. Demarit lähtevät hallitukseen vain, jos saavat avainkysymyksissä tahtonsa lävitse. Kokoomus on demareiden kanssa myös hyvässä tilanteessa silläkään ei ole tarvetta ja mandaattia lähteä hallitukseen hinnalla millä hyvänsä.
...
Itse veikkaan uusia vaaleja. Demarit ja kokoomus eivät suostu hallitukseen lainkaan. Hallitusta ei synny.
Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Lipposen demareita äänesti yli 785 000 suomalaista. Viime vaaleissa SDP:n ehdokkaille kertyi yhteensä noin 490 000 ääntä. Tuossa on pudotusta noin 295 000 ääntä, ja prosentuaalisesti sosialidemokraatteihin luotti melkein 40 % pienempi joukko suomalaisia kuin vuonna 1995. Lisäksi on syytä huomata, että äänioikeutettujen määrä on kasvanut vuosien 1995 ja 2015 välillä yli 300 000 henkilöllä, joka tässä yhteydessä on omiaan korostamaan demarien alamäkeä.
Ei suotta kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Kyllä ne demaritkin tuolta vielä nousevat, varsinkin mikäli oppositioon menevät. Demareille alkaa löytymään taas ihmeellisesti kysyntää, kun persut ovat joutuneet myymään sitä persettään hallituksessa.
Olennaistahan tässä casessa on se, että nyt tuli avoimesti ilmi, että vastuullisten puolueiden kanssa riitelevä demarijoukko, riitelee myös keskenään. Noin riitaisalla änkyräporukalla ei voi olla paikkaa Suomen hallituksessa.Eli kyllähän tämä nyt haiskahtaa tarkoitushakuiselta ajojahdilta.
http://www.hs.fi/politiikka/a1430186085775
Yleisradio on toiminut väärin nauhoittaessaan ja julkaistaessaan Rinteen ja Slovakian valtiovarainministerin käymän keskustelun. Kyseessä on EU-virkamiehen mukaan melko ainutlaatuinen tapaus, koska hän ei muista ainakaan parin viime vuoden ajalta yhtään tapausta, jossa samalla tavalla media olisi toiminut väärin. Eli kyllähän tämä nyt haiskahtaa tarkoitushakuiselta ajojahdilta. Ikävää, että kokoomusjohtoinen Yle on tällä tavalla masinoitu käymään pelin politiikkaa.
Heh. Vai, että uudet vaalit? Keskusta (luonnollisesti) haluaa hallitukseen, Kokoomus haluaa hallitukseen, persut haluavat hallitukseen ja oikeastaan kaikki pikkupuolueetkin haluaisivat hallitukseen (lukuunottamatta ehkä vassareita). Kyllä tuosta keskustaoikeistolainen hallitus kasaan tulee.
http://www.hs.fi/politiikka/a1430186085775
Yleisradio on toiminut väärin nauhoittaessaan ja julkaistaessaan Rinteen ja Slovakian valtiovarainministerin käymän keskustelun. Kyseessä on EU-virkamiehen mukaan melko ainutlaatuinen tapaus, koska hän ei muista ainakaan parin viime vuoden ajalta yhtään tapausta, jossa samalla tavalla media olisi toiminut väärin. Eli kyllähän tämä nyt haiskahtaa tarkoitushakuiselta ajojahdilta. Ikävää, että kokoomusjohtoinen Yle on tällä tavalla masinoitu käymään pelin politiikkaa.
Eli kyllähän tämä nyt haiskahtaa tarkoitushakuiselta ajojahdilta. Ikävää, että kokoomusjohtoinen Yle on tällä tavalla masinoitu käymään pelin politiikkaa.
Hyvin huudettu. ;-)Olen kanssasi täysin samaa mieltä, tässä on toimittu väärin! Rinteen todellisia ajatuksia ei olisi saanut paljastaa äänestäjille, näin on päättäjien kesken sovittu. Minusta media pitäisi palauttaa siihen asemaan, missä sen kuuluu olla eli presidentin peukalon alle! Kekkonen takaisin!
Toimitusjohtaja Kivinen on toki kokoomuslainen, mutta muuten en YLE:ä kovinkaan kokoomuslaiseksi mediaksi tituuleeraisi. Ennemminkin sanoisin, että Yleisradio on vasemmistoon kallellaan, esimerkkinä Li Anderssonin härski mainostaminen ja äärioikeiston "uhan" silmitön paisuttaminen.Ikävää, että kokoomusjohtoinen Yle on tällä tavalla masinoitu käymään pelin politiikkaa.
Yle:n organisaation ylimmän päättävän elimen eli hallintoneuvoston 21:stä jäsenestä viidellä on Kokoomuksen jäsenkirja. SDP:llä on yhtä suuri edustus sillä erotuksella, että hallintoneuvoston puheenjohtajalla on demareiden jäsenkortti povitaskussaan. Kyseessä ei siis ole Kokoomusjohtoinen Yle vaikka se olisikin ehkä tarjonnut sinulle mieluisan selityksen tuolle rakentamallesi salaliitolle "tarkoitushakuisesta ajojahdista".
Olen kanssasi täysin samaa mieltä, tässä on toimittu väärin! Rinteen todellisia ajatuksia ei olisi saanut paljastaa äänestäjille, näin on päättäjien kesken sovittu. Minusta media pitäisi palauttaa siihen asemaan, missä sen kuuluu olla eli presidentin peukalon alle! Kekkonen takaisin!
Ylen operatiivisena johtajana kuitenkin häärii kokoomuksen mandaatilla Lauri Kivinen.
Toimitusjohtaja Kivinen on toki kokoomuslainen, mutta muuten en YLE:ä kovinkaan kokoomuslaiseksi mediaksi tituuleeraisi. Ennemminkin sanoisin, että Yleisradio on vasemmistoon kallellaan, esimerkkinä Li Anderssonin härski mainostaminen ja äärioikeiston "uhan" silmitön paisuttaminen.
Toimitusjohtaja Kivinen on toki kokoomuslainen, mutta muuten en YLE:ä kovinkaan kokoomuslaiseksi mediaksi tituuleeraisi. Ennemminkin sanoisin, että Yleisradio on vasemmistoon kallellaan, esimerkkinä Li Anderssonin härski mainostaminen ja äärioikeiston "uhan" silmitön paisuttaminen.
Btw - silloin vasemmistolle syntyi lähes määräenemmistö eduskuntaan, joten kannatuksen persmäkeä on menty sillä suunnalla jo lähes puoli vuosisataa.