Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 598 332
  • 12 222

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Hallitusohjelman mukaisesti näitä on tehty 50/50 periaatteella. Eli sopeuttamistarpeesta 50% on ollut veronkorotuksia (isoimpana ALV) ja toiset puolet säästöjä. Näin Kok ja Sdp saivat sovun hallitusneuvotteluissa, ja tähän mennessä tämä on näin mennytkin. Nyt ilmeisesti noita veronkorotuksia ja sopeutuksia tullaan viivyttämään taantuman pitkittyessä. Tässäkin siis Kok ja Demarit haluavat jatkaa sulle/mulle 50/50 linjalla.

Veronmaksajan keskusliitto on taas tarkoitushakuisesti tehnyt laskelmiaan siinä toivossa, että oikeistolainen idea hallinnon vähentämisestä totuttamista jatkettaisiin jotta veroja voitaisiin laskea. Tämä Hallinnon tehostaminenhan on olut käynnissä jo Vanhasen hallitusten ajalta, ja se on vähentänyt valtionhallinnon työntekijöitä rajusti. Niin rajusti, että jonot esim lupakäsittelyissä on jo aika mahdottomissa mitoissa jne.

JA se hallinto on suurimmalta osaltaan julkisensektorin työntekijöitä, eniten heitä on hoitajinaa ja opettajina. Hallinnon karsiminen tarkoitaa palveujen karsimista, ei se milään ”johtoportaan” karsimisella mihinkään pienene.

Mistä on valmis luopumaan ja millä aikataululla ja kanttaako niitä kuntatyöntekijöitä lamanaikana pihalle potkia ostovoimaa laskemaan... Ei nämä nyt ihan yksinkertaisia yhtälöitä ole, varsinkaan tollasessa sekasikiöhallituksessa käsiteltäviksi.

Älä viitsi puhua paskaa. Julkista sektoria ollaan vain kasvatettu ja kaikki "vähennykset" ovat käytännössä valtion toimintojen yhtiöittämisiä ja terveys/sosiaalipuolen ulkoistamisia/säätiökusetuksia (Helsingin Diakonissalaitos, Attendo, Siivet RY, Sininauhasäätiö), tms. Maksajina on joka tapauksessa veronmaksaja. Ja jos työntekijöiden määrä olisikin vähentynyt, se ollaan kompensoitu hurjilla (velaksi otetuilla) palkankorotuksilla.

Säätiöitetty ja yksityistetty sossuilu on tällä hetkellä Suomen suurin kasvuala, ainakin mitä tulee palkkasummaan. Se on jo pelkästään niin karmea asia, että hälytyskellojen pitäisi soida... samaan aikaan kun teollisuus ulosliputtaa.
http://www.talouselama.fi/uutiset/tahan+on+suomi+mennyt+palkkasumma+teollisuudessa+42+sosiaalialalla+55/a2179159

Julkinen yleishallinto maksaa Suomelle vuodessa 13.9 Miljardia Euroa. Nousua hallintokuluihin viime vuodesta oli 800 Miljoonaa Euroa.

Se maksaa noin viisi kertaa enemmän kuin maanpuolustus ja lähes saman verran kuin koko terveydenhuollon potti. Ja siellä ei muka ole mitään leikattavaa! Tästä ei huumori parane. :D

Julkiset menot tehtin - Veronmaksajain Keskusliitto ry


Suomen julkinen sektori on 56,6% BKT:stä, eli sosialistivaltion lukema. Kun lukuun lisätään valtionyhtiöiden kanssa tehty kikkailu ja välillisesti julkiselta sektorilta rahansa saava yksityissektori, jokainen tajuaa, että tämä politiikka 100.000 teollisen työpaikan (lue: nettomaksajan) hävittyä viimeisen 10 vuoden aikana, vie Suomen satavarmasti konkurssiin.

Edes Demari ei voi olla niin typerä, ettei ymmärrä bileiden olevan ohi. Kohta tulee valomerkki ja sen jälkeen krapula.

Tosin julkisen sektorin pöhöttymisestä voidaan syyttää myös Kokoomusta, koska se on ollut kaksi edellistä hallitusta peräkkäin ruorissa. Toisaalta maassa, jossa ei käytännössä ole kuin yksi puolue, asia on sinänsä yhdentekevä.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Tai mitä jos annettaisiin velkamäärän kasvaa holtittomasti. Kreikkahan tätä tätä harrasti. Velkamäärä räjähti jäsiin - ja kansa näki nälkää.


Aivan oikein, toinen ääripää johtaa samaan lopputulokseen. Siksi hallitus yrittää taittaa velkaantumisen suhteessa BKT:hen vaalikauden loppuun mennessä. Se saattaa vaatia lisää menosopeutusta ensi keväänä, mutta on toki kuitenkin ehdottoman tärkeä tavoite.

Sinänsähän Suomen velka ei ole kansainvälisessä vertailussa mitenkään suuri, mutta merkittävä kestävyysvaje vaatii niitä rakennetoimia mistä Urpilainen eilen ja tänään puhui.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tai mitä jos annettaisiin velkamäärän kasvaa holtittomasti. Kreikkahan tätä tätä harrasti. Velkamäärä räjähti jäsiin - ja kansa näki nälkää.

No, annetaan markkinoiden ratkaista - nehän eivät virheitä tee... Eli saamme lainaa lähes 0-prosentilla: markkinat pitävät nobel-voittaja Kalle Isokalliosta huolimatta Suomen lyhyen ja pitkän aikavälin lainoja käytännössä riskittöminä. Tähän on tietysti syynä, se ettemme kovin nopeasti olekaan velkaantumassa. Toki monille tulee kouristava viktoriaaninen hätä ja paniikki, kun puhutaan valtionvelasta, mutta se on, ihan oikeasti, turhaa.

Sensijaan huolestuttavaa on, että alijäämämme menee käytännössä julkisen sektorin perustoimintaan eli meillä on, yllätys, yllätys, rakenteellinen vaje, mikä olisi pakko korjata vaikka se ei vielä olekaan millään radikaalilla tasolla. Eli alijäämä sinänsä ei ole huolestuttava, se voisi olla vaikka kaksinkertainen, mikäli se olisi järkevää syklinvastaista investointia - mutta kun se ei ole.

En oikein näin melko puhtaana keynesiläisenä tiedä, mitä tässä edes sanoisi - kukaan poliittisessa ja taloudellisessa eliitissä ei enää ole keynesiläinen (paitsi ehkä Erkki T), joten mitä tahansa tässä tehdäänkin niin se ei tule ottamaan huomioon empiirisesti todetun makrotalouden toiminnan lainalaisuuksia. Jotkut nerot haluaisivat parantaa tilannetta vetämällä miljardeja tai peräti kymmeniä miljardeja julkista kulutusta pois taloudesta ja toiset ääliöt eivät näe mitään ongelmaa rakenteellisessa vajeessa ja merkittävien palvelureformien vesittymisessä. No, sitä saa mitä tilaa.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Aivan oikein, toinen ääripää johtaa samaan lopputulokseen. Siksi hallitus yrittää taittaa velkaantumisen suhteessa BKT:hen vaalikauden loppuun mennessä. Se saattaa vaatia lisää menosopeutusta ensi keväänä, mutta on toki kuitenkin ehdottoman tärkeä tavoite.

Sinänsähän Suomen velka ei ole kansainvälisessä vertailussa mitenkään suuri, mutta merkittävä kestävyysvaje vaatii niitä rakennetoimia mistä Urpilainen eilen ja tänään puhui.

Suomen kokonaisvelka ei ole vielä paha, mutta tilanne muuttuu nykyisellä sossuporsastelulla todella nopeasti.

Tarinoita taloudesta: Suomi velkaantunut 2000-luvulla euroalueen toiseksi nopeiten

Urpilainen voi aivan rauhassa röhkiä mitä sylki suuhun tuo, mutta teot puhuvat puolestaan. Suomi sossuilee ja tuhlaa julkisiin menoihin vuosi vuodelta enemmän.

Vai onko näissä faktoissa jotain epäselvää?
13 kuvaa sossuvaltiosta JanneSuuronen
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Millä demariopeilla? Kokoomushan se maata johtaa. Porvarit ovat olleet nyt pääministeripuolueena 10 vuotta putkeen ja tulokset ovat kaikkien nähtävillä.
Demarit ovat kahta kohtuullisen ja erinomaisen välillä onnistunutta porvarihallitusta lukuunottamatta olleet viimeisten 35 vuoden aikana koko ajan hallituksessa. Tai kolmea porvarihallitusta, koska Vanhasen toisen hallitus jatkoi Kiviniemen hallituksena vaaalikauden loppuun muutoin samalla kokoonpanolla, mutta käytännössä suunnilleen samasta hallituksesta tuossa oli kysymys.

Demarit ovat olleet hallituspuolueen asemassa noin 27 vuoden ajan vuosivälillä 1977-2013. Kyllä tuolla panostuksella mielestäni ansaitaan jonkinlainen prenikka rintaan suursyömäriksi pömppööntyneen julkisen sektorin rakentamisessa. Vastuun vierittäminen pelkästään SDP:n harteille ei kuitenkaan ole oikein eikä kohtuullista, eikä se mitään hyödyttäisikään. Epäilen vahvasti demareiden kykyä ja halua korjata aikaansaannoksiaan, mutta hekin ymmärtävät että tässä ollaan vähitellen tilanteessa jossa muut vaihtoehdot ovat pudonneet pois. Tarvitaan todella mittavia rakenteellisia uudistuksia. Jatkossa kaikkia kivoja hyvinvointivaltion palveluja ei voi enää tarjota samantasoisina, se on pakko hyväksyä. Rakenteellisilla uudistuksilla voidaan ehkä välttää suuren mittakaavan romahdus.

Tilastojen tutkimista voi jatkaa perehtymällä esimerkiksi Janne Suurosen keräämään kuvakokoelmaan 13 kuvaa sossuvaltiosta. Linkki vie Suurosen Uusi Suomi -uutissivuston blogikirjoitukseen.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Vai onko näissä faktoissa jotain epäselvää?
13 kuvaa sossuvaltiosta JanneSuuronen

On - ne eivät ota huomioon väestön ikääntymistä vaan antavat kuvan lisätyistä palveluista. Ne eivät myöskään kerro miksi Suomen luottoluokitus on Euroopan huippua ja lainankorkomme lähentelevät nollaa. Tilanne on yksinkertaisesti se, ettei tilanne ole apokalyptinen. Sen sijaan meillä on rakenteellinen vaje ja meidän pitäisi tehdä merkittäviä rakenteellisia uudistuksia, jotka nyt ovat nykyisen hallituksen johdolla vesittymässä ja venymässä.

Näiden uudistusten tarkoitus ei ole kuitenkaan romuttaa korkean sosiaalisen liikkuvuuden ja yhteiskunnallisen kilpailun pohjoismaista mallia (mikä saa korkeimmat arvosanat lähes kaikissa mahdollisissa kansainvälisissä vertailuissa)( ja siirtää sitä kohti epätasaisen koulutuksen ja nuorten ikäluokkien kykyjä ja taitoja tuhlaavaa anglosaksista mallia, jossa sosiaalinen liikkuvuus on paljon jähmeämpää, kun huomattava osa ikäluokasta jää varattomuuttaan pois korkealuokkaisen koulutuksen piiristä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Tuota, koskahan tulit tähän Isokallio-uskoon eli oletkohan nuorikin henkilö?

Miten ihmeessä ikäni liittyy tähän? Olen 44-vuotias. Muistaakseni tuo ikä sitäpaitsi lukee julkisessa profiilissani. Onko tämä joku pateettinen yritys viedä keskustelua faktoista henkilökohtaiselle tasolle?

Käsityksesi rahoitusmarkkinoiden naiiviudesta on kyllä lähes sosialistinen - itselläni on suurempi usko niiden toimintaan

Fakta on vain sellainen, että kukaan ei voi loputtomasti elää yli varojensa. Tiedän sen 22 vuoden yrittäjätaustalla. Varsinkaan Suomi, kun tuotanto lähtee ja kansallisomaisuus on käytännössä myyty. Suomipoika on realisoinut pilkkahinnalla jo lähes kaiken... kuten Kemira Grow-Hown, telakat, suurimman osan teknologiateollisuutta, TAMROCKin, sokeritehtaat, pankit, media-alan toimijoita, tms.

En tiedä, mihin uskosi perustuu, mutta nykyisellä rakenteella menemme satavarmasti 5-10 vuodessa Kreikan kaltaiseen tilaan... ellei ihmeellistä uutta teollisuutta maahamme synny.

Sen lisäksi olemme kilpailukyvyttömässä valuutassa ja veroasteemme on jo nyt OECD:n keskiarvoa 10 prosenttiyksikköä korkeampi. Ja Kreikka ja Espanjakin olivat (muistaakseni) kolmen A:n maita vain vähän aikaa ennen totuuden paljastumista.

Ole vahva uskossasi.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Miten ihmeessä ikäni liittyy tähän? Olen 44-vuotias. Muistaakseni tuo ikä sitäpaitsi lukee julkisessa profiilissani. Onko tämä joku pateettinen yritys viedä keskustelua faktoista henkilökohtaiselle tasolle?

Sinulla on vain niin vahva mustavalkoinen suhtautuminen talousasioihin, että aavistelin jotain opiskelevaa Ayn Rand -fania. Pahoittelut jos olin väärässä. Suhtaudun kaikkeen mustavalkoisuuteen ja korostettuun ideologisuuteen epäluuloisesti. Näinä keynesiläis-burkelaisena arkkipragmaatikkona.

Anyway, katsotaan kuinka käy - totta on että matalan veroasteen ja korkean veronkierron maat ovat joutuneet julkisen talouden vaikeuksiin, mutta Suomi ei yksinkertaisesti, noin empiirisesti, ole samassa tilanteessa. Meidän tilanteemme on potentiaalisesti hyvin vaarallinen, toki, koska euroalueen rakenteen (sekä ECB:n aseettomuuden) takia olemme aina vaarassa joutua pois Saksan syklistä, mikä kyllä kevyesti tekisi kreikat tai irlannit meille. Mutta sille riskille emme voi mitään, vaikka olisikin ylijäämäinen valtiontalous, kuten Irlannilla oli - ainoa järkevä varotoimi olisi palata omaan valuuttaan ja hylätä tämä vaarallinen sidos Saksaan ilman mahdollisuutta omaan valuuttapolitiikkaan.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Minä en suinkaan ole ajattelutavassani mustavalkoinen. En esimerkiksi kannata terveydenhuollon yksityistämistä tai taksialan täydellistä vapauttamista, koska olen asunut niin monessa maassa ja omaan molemmista erittäin pahoja kokemuksia.

Julkisella sektorilla pitää olla tietyt tehtävät (poliisi, maanpuolustus, terveydenhuolto, tms), koska monista maista on selkää näyttöä, että se tulee näin halvimmaksi. Näillä toimialoilla ei tarvitse tehdä bisnestä.

Samoin en kannata sääntelyn purkamista sokeasti. Esimerkiksi katsastuksen hinnat nousivat kolminkertaisiksi, kun säätely purettiin ja A-Katsastus tilittää kaikki voittonsa veroparatiiseihin. Samoin terveys- ja sosiaalipuoli on muuttunut Kokoomuksen ja Demareiden lobbareiden rahasammoksi ja lasku on veronmaksajille moninkertainen. Asioita pitää aina katsoa tapauskohtaisesti.

Mutta sellainen umpivasemmistolainen, päihdehuuruiseen joutilaisuuteen kannustava yhteiskunta, missä kannattaa mielummin elää tukipummina kuin mennä töihin, on tuhoon tuomittu. PK-seudulla tilanne on alkaa olla hankala. Kuten Isokallio em. haastattelussa sanoi, on kannattavampaa olla työtön ja asua ilmaiseksi, kuin mennä Valintatalon kassalle töihin ja maksaa asumisensa itse.

Kun eletään sellaisessa yhteiskunnassa, tajuaa että sossuilu on jossain vaiheessa lähtenyt täydellisesti lapasesta.

Kun on asunut paljon ulkomailla, tajuaa Suomen hyvät puolet, mutta myös sen, että Suomi on äärettömän vasemmistolainen, joissain asioissa lähes kommunistinen maa. Tai ehkä se on sitten "OK" ajaa Kuuban jälkeen maailman vanhimmilla autoilla, omata surkea ostovoima ja maksaa ryöstöveroja, että joutilaat loiseläjät pääsevät nauttimaan lähes samasta elintasosta.

Heidän ei kannata mennä töihin
 
Viimeksi muokattu:

Jande

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Arsenal
Ei nyt ihan suoranaisesti kuulu tähän ketjuun, mutta kun taloudesta keskustellaan, osui silmiin aika mielenkiintoinen kirjoitus aiheeseen liittyen. Onhan tämän edesauttajana ollut demarit siinä missä kokkaritkin. En tunne paremmin ko. blogin kirjoittajaa, mutta havainnollisti aika hyvin missä tilanteessa nyt ollaan.

Suomen valtion tasekupla | Pauli Vahtera | Blogit | Iltalehti.fi

Linkki vie Iltalehteen, Pauli Vahteran blogiin.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Vahtera on hieno mies. Toivottavasti pyrkii (ja pääsee) eduskuntaan seuraavissa vaaleissa.

Kaikki miehen blogit ovat todellakin lukemisen arvoisia. Suomi tarvitsisi kipeästi Vahteran tapaisia tervepäisiä järki-ihmisiä politiikkaan. Sellaisia, jotka ymmärtävät myös jotain taloudesta ja taloudenpidosta.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kaikki miehen blogit ovat todellakin lukemisen arvoisia. Suomi tarvitsisi kipeästi Vahteran tapaisia tervepäisiä järki-ihmisiä politiikkaan. Sellaisia, jotka ymmärtävät myös jotain taloudesta ja taloudenpidosta.

Tuo on jotenkin täysin ironista... En tiedä, mikä on tämän sankarin käsitys euro-kriisistä mutta ainakin tuo kolumni oli ihan sitä samaa tietämätöntä ja populistista Isokallio-kamaa, mihin törmää nykyään joka paikassa. Hankalaksi tämän tyhmyyden torjumisen tekee sen, että sekaan on lisätty noin viidennes ihan järkevää asiaa - mutta on puhdas tosiasia, että tällä hetkellä läntisissä eliiteissä on ollaan lähes täysin irtauduttu taloustieteellisestä teoriasta ja eletään jonkinlaisen viktoriaanisen mutun varassa. Jälkikin on ollut sen mukaista.

Anyway, on pari maata, jossa on ryhdytty voimakkaaseen julkisen kulutuksen karsimiseen keskellä taloudellista kriisiä - mites näillä menee ja mites heidän valtionvelkansa suhteen on käynyt, onkos pienentynyt ehkä paljonkin ja yksityinen sektori lähtenyt valtaisaan kasvuun? Jos me nyt ottaisimme kerralla miljardeja pois kansantaloudesta tässä suhdannetilanteessa niin mitähän ihmettä tapahtuisi: kuluttajien luottamus heikkenisi, yhteiskuntaan leviäisi paniikkimieliala, yritysten investoinnit jäätyisivät ja työttömyys kasvaisi huomattavasti - ja, niin, valtiontalous menisi epätasapainoon, kun tulot vähenevät ja sosiaalimenot kasvavat... Tämä laiva on käännettävä varovaisesti ja järkevästi eikä peruuttaa sitä pikavauhtia karille. Tämä on alkeellisen selvää talousoppia, mutta eipä tunnu menevän perille. Kun kaikki vähentävät kulutustaan yhtäaikaa, laskusuhdanne muuttuu lamaksi, eikä tilanteen pahentamisella ihan oikeasti voiteta yhtään mitään. Taivahan alla.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Ajattelitko sitten, että kansantaloudet voivat loputtomasti elää velaksi ja paksuntaa virkamiesten ja tulonsiirroista elävien joutilaiden lompakkoa, samaan aikaan kun teollinen tuotanto vain pienenee ja pienenee?

Ongelma on julkisen sektorin taakka yksityiselle sektorille. Eli julkinen puoli rahastaa yli varojensa elämisen yksityisen sektorin selkänahasta ryöstöverotuksella ja verokiilan kasvattamisella. Meidän kokonaisverotuksemme on aivan järkyttävä, OECD:n keskiarvoon verrattuna.
Veroaste - Veronmaksajain Keskusliitto ry


Luuletko, että tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että firmat nostavat Suomesta kytkintä?

Byrokratiaa on järjettömästi joka paikassa. Jos rakennat paskahuussin keskelle kolmen hehtaarin savipeltoa, paikalle tulee (hieman kärjistetysti sanoen) viisi rakennustarkastajaa mittailemaan saranoiden suoruutta. Tai pientalojen energiatodistukset, joiden ainoana tarkoituksena on työllistää julkista sektoria ja/tai heitä lähellä olevia konsulttiloisia. Kyse on mafiatyylisestä suojelurahasta. ELY-keskukset keksivät jatkuvasti uusia velvotteita ja maksuja yrittäjille.

Tämä tilasto on vanha ja Suomi on mennyt Tanskan ohi. Meidän julkinen sektorimme on nyt 56.6% BKT:stä. Se on suurempi kuin Kreikalla.

Julkiset kokonaismenot - Veronmaksajain Keskusliitto ry


Kukaan ei toivo julkisen sektorin lopettamista, vaan sen järkeistämistä sen kokoiseksi, mihin yksityisellä sektorilla on varaa ja resursseja.

Tällä hetkellä Suomi elää kuin sekakäyttäjä... pikavippaillen niin kauan, että luottotiedot menevät. En ymmärrä, miten kukaan voi kannattaa tällaista politiikkaa, ellei itse ole julkisella sektorilla hyväpalkkaisena veroelättinä... tunkemassa tyhjänpäiväisissä palavereissa kampaviineriä suuhunsa kaksoisleuka väpättäen.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ajattelitko sitten, että kansantaloudet voivat loputtomasti elää velaksi ja paksuntaa virkamiesten ja tulonsiirroista elävien joutilaiden lompakkoa, samaan aikaan kun teollinen tuotanto vain pienenee ja pienenee?

Ei vaan haluan, että talous tasapainotettaan sellaisella tavalla, että se tasapainottuu. Julkinen sektori on meillä selkeästi liian suuri, mutta tämä on pitkän aikavälin ongelma, jota ei voi eikä pidä ratkaista lyhyessä ajassa, etenkään nyt kun olemme siirtymässä taantumaan. Tätä pitkäkestoista uudistusta varten meillä mm. oli sote- ja kuntauudistukset, jotka hallitus on jo antanut valmiiksi vesittää, ja Keskusta ja pers-suomalaiset haluaisivat vielä vesittää lisää.

Ja vaikka julkinen sektori onkin liian suuri niin silti on aina yhtä järkyttävää nähdä tämä primitiivinen tapa pitää sitä yksinomaan tuottamattomana: se tuottaa sellaisia palveluita, joita ilman Suomi ei pysyisi modernina talousjärjestelmänä, ja myös sen tuottamattomat osat ovat kulutuksellaan sidoksissa yksityistalouteen. Kansantaloudessa kaikkien menot ovat jonkun tuloja. Isokallio ilmeisesti ajattelee, jos virkamiesbyrokraatti ostaa talon perheelleen, ei se ole tuloa yksityiselle sektorille, mutta se on jos rasvanahkainen insinööri tekee saman (ja menee työhönsä tekemään jotakin julkiselta sektorilta tilattua projektia) niin se sitten on. Se ei vain noin taloustieteen neutraalista, arvovapaasta näkökulmasta mene noin. Ei. Ja puhtaiden byrokraattien osuus julkisesta työvoimasta on aika tavalla pienempi kuin sairaanhoitajien, lääkärien, palomiesten, poliisien, kantaupseerien ja opettajien. Että soisi kuulevansa vähän nyansoidumpaa kunnioittavampaa puhetta julkisesta sektorista eikä mitään raivosta vaahtoavaa ayn randismia.
 

Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ajattelitko sitten, että kansantaloudet voivat loputtomasti elää velaksi ja paksuntaa virkamiesten ja tulonsiirroista elävien joutilaiden lompakkoa, samaan aikaan kun teollinen tuotanto vain pienenee ja pienenee?

Ongelma on julkisen sektorin taakka yksityiselle sektorille. Eli julkinen puoli rahastaa yli varojensa elämisen yksityisen sektorin selkänahasta ryöstöverotuksella ja verokiilan kasvattamisella. Meidän kokonaisverotuksemme on aivan järkyttävä, OECD:n keskiarvoon verrattuna.
Veroaste - Veronmaksajain Keskusliitto ry


Luuletko, että tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että firmat nostavat Suomesta kytkintä?

Byrokratiaa on järjettömästi joka paikassa. Jos rakennat paskahuussin keskelle kolmen hehtaarin savipeltoa, paikalle tulee (hieman kärjistetysti sanoen) viisi rakennustarkastajaa mittailemaan saranoiden suoruutta. Tai pientalojen energiatodistukset, joiden ainoana tarkoituksena on työllistää julkista sektoria ja/tai heitä lähellä olevia konsulttiloisia. Kyse on mafiatyylisestä suojelurahasta. ELY-keskukset keksivät jatkuvasti uusia velvotteita ja maksuja yrittäjille.

Tämä tilasto on vanha ja Suomi on mennyt Tanskan ohi. Meidän julkinen sektorimme on nyt 56.6% BKT:stä. Se on suurempi kuin Kreikalla.

Julkiset kokonaismenot - Veronmaksajain Keskusliitto ry


Kukaan ei toivo julkisen sektorin lopettamista, vaan sen järkeistämistä sen kokoiseksi, mihin yksityisellä sektorilla on varaa ja resursseja.

Tällä hetkellä Suomi elää kuin sekakäyttäjä... pikavippaillen niin kauan, että luottotiedot menevät. En ymmärrä, miten kukaan voi kannattaa tällaista politiikkaa, ellei itse ole julkisella sektorilla hyväpalkkaisena veroelättinä... tunkemassa tyhjänpäiväisissä palavereissa kampaviineriä suuhunsa kaksoisleuka väpättäen.

Nuo kuvailemasi yksityiskohdat (joista joissakin on jotain perää, ei tosiaankaan kaikissa), ovat esimerkkejä niistä "rakenteellisista uudistuksista" joita pitää tehdä. Suomi ei tule tästä oikenemaan millään ideologislähtöisellä julkisen sektorin budjettien kuristamisella, vaan sillä että kohdennetaan ne varat järkevämmin.

Esimerkiksi tosiaan pykäläviidakkoa pitäisi karsia ja tulisi myös pyrkiä vähentämään "tyhjänpäiväisiä palavereja", mutta sitten kaikki saadut säästöt tulisi kohdentaa investointeihin (lähinnä infra ja koulutus), EI missään nimessä velanmaksuun. Valtionvelasta on aivan turhaa maksella muuta kuin korkoja, ei se ole mitään asuntolainaa. Vähitellen uudistusten purressa ja maailmantalouden taas jossain vaiheessa lähtiessä nousuun taittuisi myös se julkisen sektorin BKT-osuuden kasvukin laskuksi.

Muokkaus: Niin, ja Eurosta eroon, on järjetöntä antaa kahlita itsensä käsistä ja jaloista tällä tavoin.
 

Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lähteekö maailmantalous nousuun? Voimmeko olla tästä varmoja ja jos voimme, niin millä perusteella? Silläkö, että ennenkin on tapahtunut niin?

Niin no tietysti tässä voisi alkaa filosofoimaan sillä kuinka mistään ei koskaan voi olla 100% varma. Mutta ihan empiriaan perustuen, minä olen äärimmäisen skeptinen sen suhteen että juuri nyt on se maailmanhistorian ensimmäinen kerta kun laskukautta ei seuraakaan nousukausi.
 

tty_01

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin no tietysti tässä voisi alkaa filosofoimaan sillä kuinka mistään ei koskaan voi olla 100% varma. Mutta ihan empiriaan perustuen, minä olen äärimmäisen skeptinen sen suhteen että juuri nyt on se maailmanhistorian ensimmäinen kerta kun laskukautta ei seuraakaan nousukausi.

Eikös kysymys ole siitä, että auttaako tuo nousu Suomea vai ei? Kilpailukykymme verrattuna aikaisempiin vuosiin ei ole kovin hyvä ja osataan niitä Suomessa tehtyjä tuotteita tehdä muuallakin, esimerkkinä vaikkapa kännykät ja risteilyalukset.

Poliitikot puhuvat paljon kasvualoista, mutta käytännön toimenpiteisiin nuo puheet eivät johda.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Niin no tietysti tässä voisi alkaa filosofoimaan sillä kuinka mistään ei koskaan voi olla 100% varma. Mutta ihan empiriaan perustuen, minä olen äärimmäisen skeptinen sen suhteen että juuri nyt on se maailmanhistorian ensimmäinen kerta kun laskukautta ei seuraakaan nousukausi.

Mistä se kasvu otetaan, kun meiltä on 10 vuodessa hävinnyt 100.000 teollista työpaikkaa ja kansallisomaisuutemme on pitkälti laitettu (pilkkahintaan) lihoiksi? Kemira Grow-How:n myynti oli surullinen esimerkki. Seuraavaksi halutaan myydä sähköverkko ja Finnair.

Keith Silverang sanoi näin vuonna 2009.
Keith Silverang, Technopolis: Teollisuus loppuu Suomesta viidess vuodessa - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat

Ennustukset ovat osuneet kaamealla tavalla oikeaan. Tosin kaikki ei ole vielä loppunut, mutta suuntaus on koko ajan poispäin.

Silläkö Suomi nousee, että keksitään lisää välillistä verotusta yrittäjille, pelastetaan piiperöinnillä Kiinan ihmisoikeudet, valaat ja sademetsät tappamalla teollisuus (ja ajamalla se saastuttamaan sata kertaa enemmän sellaisiin maihin, joissa "rikkidirektiivellä" ja vastaavilla pyyhitään ahteria), lähetellään verorahoilla TEKESin, VALVIRAn, TUKESin ja THL:n 5000€ tienaavia syöttöporsaita "kehittämisseminaareihin" ympäri maata?

PS: Valtion alijäämän (7 Miljardia) lisäksi kuntasektori on kolmisen miljardia alijäämäinen. Ahvenanmaata, Espoota ja Kauniaista lukuunottamatta käytännössä kaikki merkittävät kunnat ovat joko korviaan myöten veloissa tai (käytännössä) konkassa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
PK-seudulla tilanne on alkaa olla hankala. Kuten Isokallio em. haastattelussa sanoi, on kannattavampaa olla työtön ja asua ilmaiseksi, kuin mennä Valintatalon kassalle töihin ja maksaa asumisensa itse.

Osmo Soininvaara samasta aiheesta
Sosiaaliturvasta vastikkeellisempaa? : Soininvaara

Ja nämä kannustinloukut ei poistu kuin perustulomallilla. Joka samalla vähentäisi byrokratiaa ja sitä hallinnon paperinpyörittelyä. Mutta se ei tunnu kelpaavan ideologisista syistä Kokoomukselle (maksetaan sohvalla makaamisesta.. jota siis tehdään nytkin ja vielä enemmässä määrin, estetään se työn vastaanotto harkintaperusteisella sosiaaliturvalla) ja Demareille pätkätyöt on kauhistus, kaikkien pitää olla elinikäisessä työsuhteessa paikkakunnan tehtaaseen…

Tai ehkä se on sitten "OK" ajaa Kuuban jälkeen maailman vanhimmilla autoilla, omata surkea ostovoima ja maksaa ryöstöveroja, että joutilaat loiseläjät pääsevät nauttimaan lähes samasta elintasosta.
Jutuillasi olisi enemmän pontta, jos niissä olisi edes rahtusen totuutta mukana. Jokainen väitteesi on paikkaansa pitämätön tässä.

* * *
Se tupaa aina laman tullessa olla helppo hakea syyllisiä niistä syrjääntyneistä ja köyhistä, että he olisivat se syy valtiontalouden tilaan. Erikoinen ajatus noin ylipäätään.

Sellaiset pohjoismaat, kuten Ruotsi ja Tanska verottavat huomattavasti kovemmalla kädellä kuin Suomi, mutta siellä onkin tehty rakenteisiin isoja muutoksia. Tanskassa on enää alle 100 kuntaa, kun kunnat pakkoliitettiin keskuskaupunkeihin, Ruotsissa on maakuntakäräjämalli, joka hoitaa Terveyspalvelut (eivät kunnat). Meillä mennään agraariajan kuntarakenteella ja SOTE rahat on rahoitettu monikanavaisesti, joka tekee päällekkäisyyksiä (kallista) ja pompottaa kansalaista kun potilasta yritetään saada toisen tahon maksamiin palveluihin.

Ja tämä siis ketjun aiheeseen.. molempia uudistuksia jarruttaa eniten Demarit. Toki RKP jarrutta kunta ja SOTE uudistuksessa kuntakokoa, jotta ruotsinkieliset kunnat pysyisi ruotsinkielisinä, ja Kokkarit haluaa lisää yksityispalveluja terveydenhuoltoon välittämättä kuka maksaa… mutta Demarit tuntuvat olevan nimenomaan näiden rakenteiden muuttamista vastaan, aivan kuten sementoivat eläkeikäasian vaalilupaukseksi. Siinä kolme rakenteellista uudistusta jotka olisi toteutettava. EDES niinä vesitettyinä versoina joita ne nyt on.

Pallo näissä on Demareilla, saas nähä liikkuuko mikään palanen enne joulua oikeasti
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mistä se kasvu otetaan, kun meiltä on 10 vuodessa hävinnyt 100.000 teollista.

Ja sinä olisit tätä estänyt.. millä? Vai väitätkö että Suomessa voitaisiin laskea kustannustaso niin alas, että se olisi kilpailukykyinen Aasian kanssa?

Suomi voi pärjätä näissä vain laadulla, eli paremmalla osaamisella (koulutus). Bulkkityöt tehdään aina jossain halvemmalla.

Silläkö Suomi nousee, että keksitään lisää välillistä verotusta yrittäjille, pelastetaan piiperöinnillä Kiinan ihmisoikeudet, valaat ja sademetsät tappamalla teollisuus.

Ne maat, joissa näin ei tehdä ovatkin todella menestyviä ja rikkaita.. vai miten se meni? Venäjänmalliin luennonvarat käyttöön Araljärvestä välittämättä? (nyt siellä ei voi edes ruokaa viljellä)

JOS Suomi olis näin tehnyt omalle luonnonvaralleen, metsille, oltaisiin metsät Suomessa hakattu pois jo ajat sitten. Mutta Suomessa jo 1800 –luvun lopulla ymmärrettiin, että se ei ole kestävä tie, ja metsiin ilmestyivät metsänvartijat estämään tukkienkaadot ja tervanpolton valtion metissä. Samoin säädettiin metsien ennallistamislaki, jolla velvoitettiin metsänomistaja ennallistamaan metsänsä kaatamisien jälkeen. Tämäkin kustannus ”yrittäjälle” oli hirveän porun aihe että nyt loppuu metsän hyödyntäminen Suomessa jne.

Valaat (merten puhtaus, kalakannat ja ekosysteemit) ja sademetsät (hapentuotanto, lääkkeet (suurinosa lääkeaineista on peräsin sademetsätutkimuksista) ja ekosysteemit tukemassa viljelyä mm. ilman mehiläisiä ei paljon syötäisi) on olennaisesti samaa settiä, ne vaikuttava SuomenKIN talouteen pitkällä aikavälillä oleellisesti (jos nyt haluaa vain oikeistolaisesti käyttää vain talousnäkökulmaa, joka sinänsä on naivin yksipuolista ihmiskunnasta puhuttaessa).

lähetellään verorahoilla TEKESin, VALVIRAn, TUKESin ja THL:n 5000€ tienaavia syöttöporsaita "kehittämisseminaareihin" ympäri maata?

Heh. vaikka nämä lopettaisiin KOKONAAN, niin niillä ei olis mitään merkitystä valtion budjettiin. Suhteellisuudentaju, missä pelaa? Vai etkö oikeasti ole koskaan lukenut sitä valtion Budjettia?

JA mitäs nämä tahot tekee? Oletko sitä mieltä, että näitä toimintoja ei tarvita?
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
On totta, että Ruotsin ja Tanskan kokonaisverotus on Suomea korkeampi. Olenko jossain väittänyt toisin? Tai oli ainakin vuonna 2010. 2013 tilannetta en tiedä ja Suomen kokonaisveroaste onkin jo noussut 45:n tienoille.

Suomalaisten ostovoima yksityisellä sektorilla on kuitenkin Länsi-Euroopan surkeimpia.
http://www.taloussanomat.fi/files/panorama_PalkkaOstovoima.jpg

Autot ovat ainakin tämän uutisen mukaan Länsi-Euroopan vanhimpia?
Suomessa on Länsi-Euroopan vanhimmat autot – Suomenkuvalehti.fi

Kannustinloukku-ongelma olisi äärimmäisen helppo ratkaista. Ongelma on PK-seudulla kaavoitusmafian ja gryndereiden aikaansaama asumisen korkea hinta. Jatkuvat asumistuen korotukset menevät käytännössä suoraan vuokraloordien taskuihin... ja nostavat aina paitsi markkinavuokria, myös välillisesti asuntojen ja tonttien hintoja... kysynnän ollessa jatkuvasti kroonisesti suurempi kuin tarjonta.

Tämä iskee eniten niihin ihmisiin, jotka maksavat vuokransa itse ja käyvät töissä. Muun muassa tämän takia PK-seudulle ei enää saada työvoimaa tavallisiin duuneihin. Työn kannattavuus on huono, kun asumisen jatkuvan kallistumisen takia varteenotettavana vaihtoehtona on olla täysin joutilaana ja asua ilmaiseksi sossun laskuun.

Helpostihan nuori tuollaisten vaihtoehtojen edessä "syrjäytyy", vai mitä? Ketä kiinnostaa raataa 1800€:n kuukausipalkalla 20 päivää kuukaudessa, kun saman rahan saa tekemättä mitään?

Jos parhaassa työiässä oleva terve ihminen ei työllisty PK-seudulla, hän ei työllisty missään. On kansantaloudellisesti hullua rahoittaa hänen joutilas elämänsä PK-sedulla, missä on suurin kysyntä ja kalleimmat kustannukset. Sivistysvaltion pitääkin turvata ruoka ja katto pään päälle, mutta mahdollisimman edullisesti.

Homma olisi helposti ratkaistavissa sossuturvan könttäsummalla. 800 lapaseen ja siinä kaikki. Turha vinkua muita tukia, jos kyseessä on terve työikäinen/kykyinen ihminen. Jos ei ole varaa asua Kalasatamassa tai Leppävaarassa, ei muuta kuin junaan ja kohti Taka-Öllölää.

Ironista tässä on vielä se, että usein näiden ihmisten elättäjät ovat jo kauan sitten joutuneet muuttamaan kehyskuntiin halvempien asuntojen perässä, joista ne ajavat päivittäin Helsinkiin ja Espooseen töihin. Tilannehan on aivan absurdi ja pahenee jatkuvasti.
Hyvätuloiset lähtevät, vähävaraiset tulevat | Helsingin Uutiset

Tuskin mikään muu on saanut aikaan niin paljon päihdeongelmaisia ja syrjäytyneitä, kuin nykyinen Sosiaalidemokraattinen hyysäysyhteiskunta. Sen perusajatuksena on, että jos yksilöä ei itse huvita ottaa itsestään vastuuta, yhteiskunta tulee ja tekee sen hänen puolestaan. Tietysti tämä koskee yhtälailla myös eräitä... hmm... etnisiä ryhmiä.

Mitään "perustuloja" ei tosiaankaan tarvita. Miksi töissä käyville ihmisille pitäisi muka maksaa sossurahaa?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mitään "perustuloja" ei tosiaankaan tarvita. Miksi töissä käyville ihmisille pitäisi muka maksaa sossurahaa?

Sehän poistuu verotuksella, mutta koko ideahan on, että ei olisi tiukkaa rajaa työssä olemisen ja työttömänä olemisen kanassa. Jos sun ehdotuksesta annettaisiin 800€ käteen työttömälle, ja pärjää sillä, niin mitään alle 800€ työtähän ei kannattais ottaa vastaan, jos siitä menettäisi tuon 800€.

Perustulon ideahan on se, että kaikki mitä tienaat perustulon pälle, jää sulle ittelles. tulot ei koskaan vähene, vaikka tekis vaan satasen keikan kantamalla huonekalut muutossa. Sitten sitä verotettavan tulon alarajaa rukkaamalla voitaisiin määrittää se, missä kohtaa perustulo on kompensoitunut (verotettu pois). Mallihan siis ei muuttaisi juurikaan työssäkäyvän ihmisen tuloja, mutta se muuttaisi radikaalisti alimman tuloluokan mahdollisuuksia tehdä töitä. Nythän se ei onnistu.

Tutustu täällä
Perustulo 2011 | Vihreät - De Gröna
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös