Jotenkin tuntuu, että aikaisempina kultaisina täystyöllisyyden vuosina introvertit ja ujotkin meni siinä muiden mukana. Ei tarvinnut olla mikään hölösuu ja tuoda itseään joka paikassa esiin. Nykyään taas kilpailu ihmisten kesken on kiristynyt yksinkertaisesti siitä syystä, ettei koulutus- ja työpaikkoja riitä vähänkään suositummilla aloilla kaikille halukkaille. Samalla maa- ja metsätaloustöiden sijaan ihmiset tekevät hommia lähinnä erilaisissa kaupunkien valkokaulushommissa, joissa täytyy olla sosiaalinen. Näin me introvertit olemme alkaneet tuntea paineita omasta pärjäämisestämme.
Mä yritin joskus aikaisemmin jotenkin "eheytyä" tästä persoonallisuudestani ja tulla sosiaalisemmaksi. Nyttemmin olen täysin luovuttanut sen suhteen. Tietenkin selkeästi elämää haittaaville asioille kuten vaikka omalla kohdallani puhelinkammolle kannattaa yrittää tehdä jotain, mutta persoonallisuus mulla on just sellainen mikä se on. Mulle tehtiin joskus psykologiset testit, ja olihan se testipaperin lopputulos aika rumaa luettavaa. Mutta näin se vain menee, tällaiseksi Jumala on minut luonut.
Mun kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että en ole kiinnostunut toisista ihmisistä ja heidän asioistaan kuin korkeintaan nimellisesti. En ole kiinnostunut siitä, mitä he opiskelevat tai tekevät työkseen, millaisia perhesuhteita tai harrastuksia heillä on, mitä kieliä he puhuvat, mistä he ovat kotoisin, liikkuvatko ne autolla vai fillarilla, millaisesta ruuasta he pitävät. Näin se vaan on, näin se pysyy ja näin on jämpti. Jos olisin kiinnostunut, niin varmasti mulla olis kännykän nimilistassa vähän enemmän numeroita nykyisten muutaman sijaan. Kuitenkin mun on täysin mahdoton kuvitella itseäni sellaiseksi ihmiseksi, joka suuna päänä hölöttäisi ihmisten keskellä. Se on vähän sama kuin kuvittelisi itsensä naiseksi tai homoksi. Ei se ole mun rooli tässä maailmassa.
Haaveilen erakkoelämästä. Haaveilen siitä, että voisin ansaita kaiken rahani netissä eikä mun tarvitsisi puhua toisten ihmisten kanssa kuin korkeintaan kaupoissa, virastoissa ja ehkä kuntosalin pukukopissa. Tiedän, ettei se ole ainakaan vielä mahdollista, ehkä ei koskaan. Siksi täytyy käydä töissä, täytyy esiintyä, täytyy avata se oma suu ja puhua suomea, joskus muitakin kieliä. Ei se kivaa ole, mutta menettelee.
Jordan Zimmermann is a star, whether he likes it or not (Washington Post)
Kannattaa lukea tuo artikkeli, joka kertoo Washington Nationalsin loistavasta aloitussyöttäjästä Jordan Zimmermannista, joka on oikein viimeisen päälle introvertti ja maalaispoika, joka ei viihdy isojen kaupunkien valokeiloissa. Itse pidän ainakin tällaisia tyyppejä paljon kovempina jätkinä kuin sellaisia, jotka koko ajan yrittävät tehdä itsestään numeroa.
"I just like to fly under the radar." Upea sitaatti, lähes allekirjoituskamaa. Ja jälleen hyvä esimerkki hiljaisesta ja vaatimattomasta jätkästä, joka on hyväksynyt itsensä sellaisena kuin on. Itsekin pyrin olemaan ylpeä itsestäni vaikka olenkin todella hiljainen, varautunut ja introvertti ja ennen kaikkea äärimmäisen vaatimaton ollessani toisten ihmisten seurassa.