Sosiaalisten tilanteiden pelko - Kärsitkö siitä?

[-OO-]

Moni sanoo puhelimella soittamisen olevan vaikeaa. Itse otin muinoin itseani niskasta kiinni ja pakotin itseni soittamaan ja hoitamaan asioita puhelimessa. Mita enemman sita parempi! Nykyaan ei mitaan vaikeuksia ja tuntuu jopa, etta asiat hoituu nopeasti ja jouhevasti, kun ne hoitaa puhelimitse. Monet pelotilathan on epavarmuutta, joihin voi saada apua treenaamalla niita...?

Töissä joutuu paljon hoitamaan asioita puhelimessa mutta en ole vielä 8 vuoden aikana päässyt tuosta epävarmuudesta eroon... Joka kerta se soittaminen on yhtä vaikeaa ja sitä vaan jatkuvasti lykkää eteenpäin kunnes on pakko ottaa se luuri käteen ja soittaa. Jos vain mahdollista niin pyrin hoitamaan kaiken joko sähköpostilla tai tekstiviesteillä, kirjoittaminen on aina helppoa.

 

[Vanha Len]

Töissä joutuu paljon hoitamaan asioita puhelimessa mutta en ole vielä 8 vuoden aikana päässyt tuosta epävarmuudesta eroon... Joka kerta se soittaminen on yhtä vaikeaa ja sitä vaan jatkuvasti lykkää eteenpäin kunnes on pakko ottaa se luuri käteen ja soittaa.

Mikä on pahinta, joka tuosta soittamisesta voi seurata?

 

[pongo]

Mikä on pahinta, joka tuosta soittamisesta voi seurata?

Öööö...julkinen häpeä. Ähh, eihän meikäläisen puheluita esitetä yleensä tv:ssä tai radiossa eivätkä ne vuoda lehtiin. Kai sitä ajattelee aina vaivaavansa sitä toista osapuolta omilla ah, niin vähäpätöisillä asioilla joiden hoitamisesta se puhelun vastaanottaja saa yleensä palkkaa! Eli aivan turhaa jännitystä, tiedän sen.

Mutta se on se kynnys joka on aina yhtä korkea. Käyn lähes jokaisen ns. virallisen puhelun niin monta kertaa päässäni läpi jo ennen soittoa että loppujen lopuksi tulee vain tyhmä olo ja asian hoitaminen siirtyy.

 

[-OO-]

Mikä on pahinta, joka tuosta soittamisesta voi seurata?

Ei mikään! Ja minä tiedän sen. Mutta silti se puhelimen käteen ottaminen on joka kerta niin helvetin vaikeata. Ei sitä voi selittää millään järjellä, vaan kun itselleen ei mahda mitään.

 

[Museoesine]

Tähän ketjuun feedbackia aiheesta, kuinka tavallista on että kärsii jonkun tyyppisestä sosiaali fobiasta ?

Tunnistatko seuraavanlaiset tilanteet ja koetko ne kiusalliseksi ?
-Puhuminen yleisön edessä
-Puhuminen arvovaltahenkilön kanssa (esim pomo, lääkäri, opettaja)
-Puhuminen puhelimessa
-Joku tarkkailee sinua kun teet jotain

Kaikki ylläolevat ovat tuttuja ja epämiellyttäviä tilanteita. Peruskoulun aikana onnistuin pitämään yksin kolme lyhyttä esitelmää ja näistäkin ensimmäinen onnistui vasta toisella yrityksellä puolta pienemmän ryhmän edessä. Myös ryhmässä esiintyminen on vaikeaa. Peruskoulun jälkeenkin esiintyminen on herättänyt vain pelkoa ja onnistuneita esiintymisiä ei minulla ole ollut kuin muutama.

Aiheuttavatko yllämainitut tilanteet:
-Sydämentykytystä, hikoilua, vapinaa, lihasjäykkyyttä, suunkuivaamista, huimausta, päänsärkyä tai hengenahdistusta?

Muutama vuosi sitten erään historian kurssin suoritukseen kuulunut noin viiden minuutin esitelmä ei onnistunut kovin hyvin ja monet yllämainituista oireista pahensivat vain tilannetta. Muutamaa viikkoa myöhemmin toisen kurssin luennolla minun olisi pitänyt pitää lyhyt alustus, jonka olin kirjoittanut sanasta sanaan ylös, jotten vain hermostuneena unohtaisi jotain. Omaa vuoroani odottaessani lyhensin alunperinkin lyhyttä tekstiä entisestään ja vuoroni lähestyessä alkoi voimakas vapina. Kun minun lopulta olisi pitänyt mennä muiden eteen, joudun vapisevana ja itkua pidätellen sanomaan opettajalle, etten pysty pitämään alustusta.

-Syöminen toisten ihmisten joukossa
-Kirjoittaminen toisten ihmisten joukossa
-Kokeiden, tenttien tekeminen
-Yhteys vastakkaiseen sukupuoleen

Kolme ensimmäistä eivät aiheuta ongelmia, jos muut ovat etäällä minusta. Ruokaillessani esim. yliopistolla yritän etsiä aina paikan, jossa lähimmät ihmiset olisivat mahdollisimman kaukana. Sama koskee myös julkisilla matkustamista. En osaa nimittäin rentoutua linja-autossa, jos läheisillä penkeillä istuu joku. Viimeisestä voi kuvata kahdella sanalla: mahdoton tehtävä.

Tunnistatko persoonakuvauksen:
-Huomionsaamisen pelko eri tilanteissa, esim ruokailu, juhla tai tauko työpaikalla

Pahin pelkoni yliopistolla ruokaillessa on se, että joku tulee istumaan samaan pöytään ja alkaa vielä puhumaan minulle. Juhlissa epämukavaksi olon tekee se, etten keksi mitään sanottavaa tai en uskalla avata suutani, vaikka sanottavaa olisi, ja tuppisuuna istuminen muiden seurassa tuntuu hölmöltä.

-Pelko että mokaa itsensä punastumalla, änkyttämällä tai jollain muulla tavalla

Nämä huonosta itseluottamuksesta johtuvina, introverttiluonne, ylikriittisyys omaa tekemistään kohtaan ja huonot kokemukset esiintymisistä ovat suurimmat syyt sille, että koen sosiaaliset tilanteet pelottavina tai vähintäänkin epämielyttävinä.

 

[Vanha Len]

Pahin pelkoni yliopistolla ruokaillessa on se, että joku tulee istumaan samaan pöytään ja alkaa vielä puhumaan minulle. Juhlissa epämukavaksi olon tekee se, etten keksi mitään sanottavaa tai en uskalla avata suutani, vaikka sanottavaa olisi, ja tuppisuuna istuminen muiden seurassa tuntuu hölmöltä.

Mitä sä siellä yliopistossa sitten opiskelet?

 

[Fordél]

Täällä sama eli lähes kaikki tuon listan asiat sopivat minuun. On kyllä mukava huomata, että ei ole pelkojensa ja vajavaisuuksiensa kanssa yksin vaan meitä on ilmeisesti aika paljon. Se mikä itseäni tässä kaikessa eniten häiritsee on koko homman yllätyksellisyys eli koskaan ei tiedä milloin se paniikki iskee. No tottakai sen tietää, että kun joudut luokan eteen vetämään esitelmän englanniksi niin kusessa ollaan, mutta kun noissa arkipäivän tilanteissakin tulee yhtäkkiä hetkiä, jolloin ei vain pysty...Silloin sitä vaan siirtää ja siirtää asioita kun parasta olisi tietysti kohdata pelko ja huomata, että kyllä mie näistä selviän. Ja yleensähän niin tekee. Toisaalta kun alla on myös paljon tilanteita, jossa rupeaa sönköttämään jotain käsittämätöntä tai menee muuten vain ihan lukkoon niin jotenkin ne vievät yleensä voiton ja päädyt siirtämään epämiellyttäviä asioita.

Sen minkä itse olen huomannut auttavan on jonkin "kilven" muodostaminen. Se voi olla oikeastaan mikä vaan minkä taakse pääsee jotenkin karkuun tilannetta. Englannin esitelmässä se oli esimerkiksi pitkäkauluksinen verkkatakki, jonka takaa oli turvallisempi puhua. Miksi? Ei hajuakaan, mutta jotenkin sillä pääsi peittämään itseään. Toinen homma oli se kun pakotin itseni asiakaspalveluhommiin kesäksi, mutta siellä homma meni niin, että kun laittoi työvermeet päälle niin jotenkin tuli astui uusi jäsen F. esiin. Ei jännittänyt, ei sönkötyttänyt eikä tullut pahoja jäätymisiä. Aika helkkarin hieno tunne. No tietysti tuon roolin ulkopuolella ei kilpeä taaskaan ollut ja normaali meno jatkui.

Pahin tilanne on aina silloin kun joudun tilanteeseen, jossa mulla ei ole mitään mitä sanoa. Pahin tällainen oli kun menin exän kavereiden kanssa syömään. Pitkä pöytä täynnä oikeastaan ihan tuntemattomia ihmisiä. Siinä sitä yritti välillä jotain johonkin väliin sanoa, mutta täydellinen jäätyminenhän sekin oli. Sen jälkeen olen pyrkinyt välttämään tuollaisia tilanteita vaikka tietysti se on väärä mentaliteetti.

Se on itellä ihmeellinen homma, että naisten kanssa ei sen suurempia ongelmia ole ollut. Aina olen pystynyt selvinpäin menemään niihin tilanteisiin ja ihan hyvin ovat kaikki menneet. Toki pulssi on sen 200, mutta jotenkin homma rauhottuu nopeasti kun saa muutaman sanan alle. En tiedä mikä niissä tilanteissa sitten on.

Jep eli kyllähän nämä pelot huomion keskipisteenä olemisesta ja ylipäänsä sosiaalisista tilanteista vaikuttavat todella paljon ihan jokapäiväiseen elämään. Niiden kanssa on vain elettävä, mutta koko ajan koitan mennä vähän eteenpäin. Ja viimeisen parin kolmen vuoden aikana olenkin ottanut paljon askelia eteenpäin. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, jotta pystyisi täysin normaaliin elämään, mutta eipä siinä mittään; näillä avuilla mennään mitä on annettu.

 

[Museoesine]

Töissä joutuu paljon hoitamaan asioita puhelimessa mutta en ole vielä 8 vuoden aikana päässyt tuosta epävarmuudesta eroon... Joka kerta se soittaminen on yhtä vaikeaa ja sitä vaan jatkuvasti lykkää eteenpäin kunnes on pakko ottaa se luuri käteen ja soittaa. Jos vain mahdollista niin pyrin hoitamaan kaiken joko sähköpostilla tai tekstiviesteillä, kirjoittaminen on aina helppoa.

Puhelimella soittaminen on vaikeaa täälläkin. Sähköposti ja tekstiviestit ovat myös vaikeita asiointitapoja, mutta niissä voi sentään hioa sanottavaansa ennen viestin lähettämistä. Puhelimessa tätä miettimisaikaa ei ole tarjolla. Ylikriittinen asenne ja huono itseluottamus tosin takaavat sen, että viestien lähettäminen venyy puhelinsoittojen tavoin viime tippaan: viesti kun ei koskaan tunnu riittävän hyvältä lähetettäväksi.

Jep eli kyllähän nämä pelot huomion keskipisteenä olemisesta ja ylipäänsä sosiaalisista tilanteista vaikuttavat todella paljon ihan jokapäiväiseen elämään. Niiden kanssa on vain elettävä, mutta koko ajan koitan mennä vähän eteenpäin. Ja viimeisen parin kolmen vuoden aikana olenkin ottanut paljon askelia eteenpäin. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, jotta pystyisi täysin normaaliin elämään, mutta eipä siinä mittään; näillä avuilla mennään mitä on annettu.

Itsekin olen yrittänyt tulla pelkojeni kanssa toimeen, mutta elämäni hallinta on ollut liian paljon niiden "käsissä". Nyt tosin on hieman merkkejä ilmassa siitä, että valta olisi siirtymässä hiljalleen minulle. Viime syksystä lähtien olen yrittänyt mennä mukaan tilanteisiin peloista huolimatta. Esiintymispelkoon lievennystä hain hiljattain Kielikeskuksen kurssilta, jonka tavoitteena on esiintymisvarmuuden kehittäminen. Positiivinen palaute ja vinkit siitä, mitä pitäisi omassa esiintymisessä kehittää, auttavat toivottavasti jatkossa esiintymisiini.

Rohkeutta jostain pitäisi saada, koska ns. oman alan töissä esiintymistaitoa tarvitsisin. Myös kielten opiskelu kärsii, kun tunneilla tehtävät suulliset harjoitukset aiheuttavat pelkoa. Englannin ja ruotsin suullinen osaaminen onkin minulla huomattavasti heikompaa kuin kirjallinen. Molempien kohdalla aiheuttaa ongelmia sekin, että pelkään lausuvani sanat väärin tai tekeväni kielioppivirheitä. Hiljaa pysymällä virheet varmasti välttää, mutta kielitaitoa se ei paranna.

 

[Migron]

Puhelimella joutunut puoltoista viikkoa soittelemaan kahdeksan tuntia päivässä. Pikkuhiljaa pitäis kyllä ruveta toi turha pelko pois. Ainakin toivoisin kovasti, ettei tarttis enää ensiviikolla jännittää joka soittoa.

 

[Sampe]

Kyllä kärsin, lähes kaikki avausviestin oireet pätevät meikäläiseen. Ja kaikille muille sosiaalisten tilanteiden hermoilijoille voin lämpimästi suositella Juhani Mattilan kirjaa "Ujoudesta, yksinäisyydestä". Erinomainen opus, kannattaa lukea.

http://www.juhanimattila.com/ujous.htm

 

[Eino_Mies]

Kyllä nuo sosiaaliset pelot ovat jopa jollain tavalla normaali ilmiö, tai ainakin ne ovat todella yleisiä tuntemuksia useimmille meistä. Mutta fobiasta aletaan kaiketi puhua vasta sitten, kun ihminen alkaa vältellä kyseisiä tilanteita ja kokee niistä koituvan haittaavia fyysisiä oireita. Ei kai pelkojen voittamisessa yleensäkään ole muuta vaihtoehtoa, kuin vain kohdata ne tai ainakin yrittää mennä niihin, vaikka kuinka alkuun ahdistaisi.

Kyllä meikäläinen toisaalta viihtyy ihmisten joukossa, mutta jos joutuu porukan keskipisteeksi, tai edes lähelle sitä niin onhan se melko vastenmielinen tunne. Joskus myös puhelinkontaktit ennalta tuntemattomille ovat haastavia, mutta niihinkin harjaantuu, kun ottaa ns härkää sarvista.

 

[sampio]

Tunnistatko seuraavanlaiset tilanteet ja koetko ne kiusalliseksi ?
-Puhuminen yleisön edessä

Täysin uudessa ympäristössä tai oudosta aiheesta puhuminen saa jänskättämään ja toisaalta kauan valmisteltu tilanne jännittää puheen alkuun saakka. Loppu riippuu siitä, kuinka hyvin hallitsen aiheen. Pyrin saamaan aiheen rungon päähäni mahdollisimman hyvin, koska olen huomannut, että paperin tai dian vilkuilu saa minut helpommin nikottelemaan. Helpointa on olla äänessä spontaanisti tutun aihepiirin tiimoilta oikeastaan ympäristössä kuin ympäristössä.

-Puhuminen arvovaltahenkilön kanssa (esim pomo, lääkäri, opettaja)

Ei juuri tuota vaikeuksia. Nuorempana mulla oli melko voimakas auktoriteettipelko, mutta se on hävinnyt liki kokonaan iän myötä.

-Puhuminen puhelimessa

Ei ole ollut vaikeuksia koskaan ja viimeistään kesä puhelinmyyntifirmassa karisti pienimmätkin epävarmuudet.

-Joku tarkkailee sinua kun teet jotain

Lievää jännitystä, mutta riippuu aivan tekemisestä. Jonkun sketsin pystyn pelleilemään läpi aivan huoletta. Tykkään improvisoida juonnoissa sun muissa, eikä ne tuota ongelmia. Oudoissa tilanteissa onnistuminen tietysti lisää itsevarmuutta, ja onneksi niitä on ajan myötä tullut.

-Syöminen toisten ihmisten joukossa

Sama kuin SR:llä, eli isoissa tiloissa pyrin omaan rauhaan, ellei paikalla ole kaveriporukoita. Ruokarauha on mulle tärkeä asia, ja se menee, jos vastapäätä istuu joku tuntematon. En pidä pienistä ja ruuhkaisista paikoista, jollainen ruokapöytä oudossa seurassa on. Yläasteella tämä oli siinä määrin minulle ongelma, että jätin syömättä koulussa. Ysillä pelko hävisi yhtä nopeasti kuin ilmaantuikin. Nykyään ei siis ole mitään ongelmaa syödä muiden joukossa, mutta en erityisemmin pidä siitä, en varsinkaan jatkuvasta vastailemisesta syömisen ohessa.

-Yhteys vastakkaiseen sukupuoleen

Tämä oli todella vaikeaa varsinkin ya- ja lukioaikoina. Poikaporukassa olin kovaääninen, mutta yksikin tyttö sai minut heti ujostelemaan. Ensitreffeilläni jäädyin aivan totaalisesti, vaikka olin kaveerannut vaimoni kanssa jo jonkin aikaa. Small talk ei ole vahvuuksiani, enkä vieläkään ole kovin kummoinen seuramies vieraiden naisten parissa, mutta iän mukana on tullut kykyä olla se mikä on ilman kummempia kiristelyjä.

Tunnistatko persoonakuvauksen:
-Huomionsaamisen pelko eri tilanteissa, esim ruokailu, juhla tai tauko työpaikalla

Ei juuri. Tutussa seurassa tuntuu siltä, että olen liiaksikin valokeilassa.

-Pelko että mokaa itsensä punastumalla, änkyttämällä tai jollain muulla tavalla

Tätä oli jonkin verran nuorempana ja satunnaisia änkytyksiä tuli vielä joku vuosi sitten, mutta onnekseni kaiketi kokemus on korjannut näitä vikoja. Asiakaspalveluaduunissa pääosin ammattilaisia paapoessa on itsevarmuus saanut hyvin nostetta, kun joutuu puhumaan itselle vieläkin melko oudoista asioista ja joskus keräämään itsensä, kun tarvittavaa dataa ei olekaan pääkopassa.

-Vaikea katsoa toisia ihmisiä silmiin

En pidä jatkuvasta silmiin tuijottamisesta. Tervehdittäessä tietysti katson, samoin kuin keskustelun aikana, mutta en pidä joidenkin tavasta katsoa kiinteästi silmiin.

 

[hannes_ko]

Olen huomionkipeä intovertti, jolla on heikko itsetunto. Minulle hankalimpia tilanteita ovat ne, joissa ollaan "vapaalla." Jos pitää haastatella pääministeriä, niin haastattelen reippaasti pääministeriä, ei ongelmaa. Tällaisissa tilanteissa en jännitä ketään. Mutta jos vaikkapa näen kaverin minulle ennestään tuntemattoman tyttöystävän kanssa, niin hankalaa on kanssakäyminen. Kaikista pahinta on "pakkohauska", jossa ahdistun syvästi. Minä olen se tyyppi, joka murjottaa yksin nurkassa. Ei siksi, että olen vittumainen, vaan koska en osaa muuta. Oikeastaan kaikkein eniten jännitän, naurettavaa kyllä, itseäni nuorempia ihmisiä. Sitä kuuluisaa nuorisoa siis.

En oikein ole varma, jännitänkö puhelimella soittamista. Ainakin vihaan. Toisaalta puhelin ei kuitenkaan ole ongelma, koska työssäni sitä tarvitsen paljon, eikä se haittaa.

Moni muu asioiminen taas on todella tuskallista. Vaikkapa uudessa kaupassa käynti on hankalaa. Muutaman kerran on ollut pakko käydä Hesburgerissa, jolloin siis asioin, ja asioin vieläpä nuorison kanssa. Kahvin tilaaminen huoltoasemalta on hankalaa. Lounaspaikka yliopistolla oli aina sama, koska oli aivan turhan jännittävää oppia hieman erilainen jonotussyteemi. Pari kertaa on pitänyt yöpyä hotellissa, mutta onneksi aina on ollut joku asian osaava ihminen mukana, jonka toimintaa on voinut sitten seurata.

Ehkä oma tarinani menee offtopiciin, sillä taidan vain olla heikon itsetunnon riivaama maalaispoika, mutta tällaista tällä kertaa.

 

[Ostrich]

Ei mulla muuten mitään tuommoista oikeastaan ole, mutta semmonen, että jos tulee joku kaveri vaikka käymään, jota ei oo vähään aikaan nähny, ni tulee sählättyä kaikkea ihan olematonta.

 

[Orman Mollis]

Itse olin varsinkin yläaste- ja lukioaikoina aika esiintymiskammoinen, nykyään tuo alkaa olla jo ohi.

-Puhuminen yleisön edessä

Riippuu yleisöstä, jos on satamäärin ihmisiä niin tottakai jännittää. Jos tunnen asian mistä puhun/kerron jännitystä ei juuri ilmene, mutta jos "kylmiltään" pitää mennä esitelmöimään niin tuskanhikeä alkaa puskea.

-Puhuminen arvovaltahenkilön kanssa (esim pomo, lääkäri, opettaja)

Ei. Ennen olin aikalailla hattukourassa asenteella , mutta nykyään ei ole enää näitä merkkejä.

-Puhuminen puhelimessa

Ei jännitä. Töissä tulee puhuttua paljon puhelimeen ja oltua erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Tällä hetkellä ainoastaan englannin ja ruotsin puhuminen nostavat pieniä ennakkopaineita,mutta suomeksi/savoksi ei..

-Joku tarkkailee sinua kun teet jotain

Riippuu tilanteesta, töissä ei. Tuijottajat eivät ahdista, lähinnä vituttavat. Tosin tämä saattaa olla osin harhakuvitelmia, mutta joskus tuntuu että ihmiset kaupassa "arvostelevat" mielissään muiden ostoksia. "Aha, tuo äiti osti valmisruokaa! Voi lapsiraukkoja" "Taas tuo nuori juippi kantaa olutta kotiin.."

-Syöminen toisten ihmisten joukossa

Tottakai häiritsee jos joku silmä kovana tuijottaa sinua, mutta muuten saan kyllä ruokani suuhun ilman ongelmia yleisillä paikoilla aseteltua. Itse tosin tykkään syödä rauhassa, enkä varsinkaan ruokatunnilla viitsi koko olla äänessä.

-Kirjoittaminen toisten ihmisten joukossa

Ei.

-Kokeiden, tenttien tekeminen

Ei ole tässäkään ilmennyt ongelmia, silloin olen itse uppoutunut muihin maailmoihin, enkä varmaan huomaisikaan jos joku tarkkailisi.

-Yhteys vastakkaiseen sukupuoleen

Ei. Itse tulen yhtä sujuvasti juttuun naisten kuin miestenkin kanssa. Nykyisessä työpaikassa on "naisvalta", olemme aika pahassa alakynnessä 2 vs. 58.. Itsellä kyllä juttu luistaa ihan sujuvasti kaikkien kanssa.

-Pelko että mokaa itsensä punastumalla, änkyttämällä tai jollain muulla tavalla

Miltei joka päivä yleensä saa antaa pienen näytteen Scatman Johnin biisitarjonnasta, mutta toisaalta en sitä osaa edes hävetä jos näin käy. Kyllä sitä yleensä menee ihmisellä kuin ihmisellä joskus kieli solmuun.

-Vaikea katsoa toisia ihmisiä silmiin

Tätä olen itseasiassa koittanut parantaa, katsekontaktia. Välillä tuntuu jotenkin vain omituiselta tuijottaa kokoajan silmiin ihmistä jonka kanssa keskustelee, tuntuu jotenkin tungettelevalta..

Jos jonkunlaisen loppu kaneetin(?) tähän laittaisi, niin itse olen aivan alussa esim. uusien työkavereiden kanssa ehkä hieman "hitaasti syttyvä", juttu ei välttämättä kulje kuin rasvattu kaikkien kanssa heti. Mutta yleensä n. kuukauden kuluttua, kun on oltu tekemisissä niin olen itse se suurin suupaltti.

Samoin on yleensä ystävien kanssa, aikoinaan lätkäpiireissä junnuissa meni n. puoli kautta, mutta sitten löytyi se samanhenkiset kaverit ja sen jälkeen ollaankin oltu yli 10 vuotta heidän kanssaan mitä läheisimmät ystävät.

Olen kai sitten yleensä uusien ihmisten kanssa (joiden kanssa on tekemisissä päivittäin) vähän hitaasti lämpiävä..

 

[tahtookirjoittaa]

Tämä oli todella vaikeaa varsinkin ya- ja lukioaikoina. Poikaporukassa olin kovaääninen, mutta yksikin tyttö sai minut heti ujostelemaan. Ensitreffeilläni jäädyin aivan totaalisesti, vaikka olin kaveerannut vaimoni kanssa jo jonkin aikaa. Small talk ei ole vahvuuksiani, enkä vieläkään ole kovin kummoinen seuramies vieraiden naisten parissa, mutta iän mukana on tullut kykyä olla se mikä on ilman kummempia kiristelyjä.

Tämä on kuin suoraan omasta tilanteestani, sillä erotuksella, että minulla ei ole sitä vaimoa nyt, eikä vastaisuudessakaan. Viimeksi kun olin treffeillä, ajattelin suoraan sanoen vain koko ajan, että kunpa tämä olisi pian ohi, ja katselin kaihoisasti ulos "vapauteen" sen ravintolan ikkunasta, jossa olimme syömässä. En tiedä, mikä siinä vastakkaisen sukupuolen kanssa kanssakäymisessä on niin perkeleen vaikeaa silloin, kun siihen liittyy ns. seksuaalinen lataus. Jos työkaverina on naispuolinen ihminen, ei silloin kylläkään ole mitään ongelmia tai jännittämistä kanssakäymisessä hänen kanssaan.

Mutta kaiken kaikkiaan olen itsessäni havainnut, että eri sosiaalisten tilanteiden pelot ovat iän myötä jonkin verran laimistuneet. Toiset enemmän, toiset hieman vähemmän, mutta kuitenkin.

 

[Fordél]

Itsekin olen yrittänyt tulla pelkojeni kanssa toimeen, mutta elämäni hallinta on ollut liian paljon niiden "käsissä". Nyt tosin on hieman merkkejä ilmassa siitä, että valta olisi siirtymässä hiljalleen minulle. Viime syksystä lähtien olen yrittänyt mennä mukaan tilanteisiin peloista huolimatta. Esiintymispelkoon lievennystä hain hiljattain Kielikeskuksen kurssilta, jonka tavoitteena on esiintymisvarmuuden kehittäminen. Positiivinen palaute ja vinkit siitä, mitä pitäisi omassa esiintymisessä kehittää, auttavat toivottavasti jatkossa esiintymisiini.

Hienoa, että olet saamassa valtaa itsellesi. Jo tuo, että olet mennyt tilanteisiin kertoo siitä, että olet oikealla tiellä. Ei muuta kuin tsemppiä jatkoon! Lisää vaan itsensä rääkkäämistä ja positiivisia kokemuksia niin valta siirtyy koko ajan yhä enemmän sulle.

Rohkeutta jostain pitäisi saada, koska ns. oman alan töissä esiintymistaitoa tarvitsisin. Myös kielten opiskelu kärsii, kun tunneilla tehtävät suulliset harjoitukset aiheuttavat pelkoa. Englannin ja ruotsin suullinen osaaminen onkin minulla huomattavasti heikompaa kuin kirjallinen. Molempien kohdalla aiheuttaa ongelmia sekin, että pelkään lausuvani sanat väärin tai tekeväni kielioppivirheitä. Hiljaa pysymällä virheet varmasti välttää, mutta kielitaitoa se ei paranna.

Täysin sama homma täällä. Työelämässä tarvitsisi esiintymistaitoja ja niin kauan kun käsitellään itselle turvallisia aiheita ja pysytään suomen kielessä niin ongelmia ei juurikaan ole. Sitten kun siirryttäisiin tuntemattomiin aiheisiin ja varsinkin jos kieli vaihtuu, olen kusessa. Jotenkin häpeän omaa kielitaitoani, joten oman suun avaaminen vaikka englanniksi ei oikein luonnistu. Lähinnä ongelma on kaveripiirissä, jossa suurin osa puhuu sen verran sujuvasti eri kieliä, että siinä porukassa en helpolla puhu vieraalla kielellä. Sen sijaan yliopistolla englannin ja ruotsin suullisilla kursseilla asia oli toinen kun sieltä löytyi oman tasoisia ja jopa heikompia kielipäitä, jolloin ei ollut juurikaan ongelmaa. Toki aluksi vähän jännitti, mutta kun pikku hiljaa vain pakotti itsensä sanomaan jotain niin kurssin lopussa sitä ei asiaa juurikaan miettinyt vaan puhui vaan. Ei kannata oikeesti juurikaan pelätä kielioppivirheitä tai ääntämistä; paljon tärkeämpää on saada edes se suu auki.

 

[Footless]

Toinen homma oli se kun pakotin itseni asiakaspalveluhommiin kesäksi, mutta siellä homma meni niin, että kun laittoi työvermeet päälle niin jotenkin tuli astui uusi jäsen F. esiin. Ei jännittänyt, ei sönkötyttänyt eikä tullut pahoja jäätymisiä. Aika helkkarin hieno tunne. No tietysti tuon roolin ulkopuolella ei kilpeä taaskaan ollut ja normaali meno jatkui.

Aika monikin noista listan asioista osuu muhunkin, mikä on sinänsä erikoista kun olen jo vuosia työskennellyt baarissa. Ei mulla muutenkaan suuria ongelmia ole noiden asioiden kanssa, mutta kuitenkin jotain jännittämisiä just julkisten puheiden kanssa, puheluiden soittaminen on jostain syystä vaikeaa ja jotain muuta pientä.

Mutta jotenkin tosiaan töissä tulee se eri rooli esiin, itsevarmuus ampaisee jostain esiin. Sitä voi heittää tyylikästä ja rentoa läppää kelle vaan, flirttailla kauniiden ja tunnettujen naisten kanssa (joille ei normaalisti sanoisi sanaakaan) ja muutenkin tuntea itsensä paljon itsevarmemmaksi. On tuo työ mua tehnyt itsevarmemmaksi myös työn ulkopuolella ajan mittaan, että ehkä se vaan vaatii aikansa. Mutta jännää kyllä miten tuollainen työrooli muuttaa niin paljon ihmisessä, monissa työkavereissa huomannut samaa.

Elämäni hirvein kokemus muuten taitaa olla käräjäoikeudessa todistaminen. Ääni väristen, kädet täristen yritin selvittää tapahtumien kulkua. Sain kyllä kertoa, mutta puolustusasianajaja oli myöhemmin epäillyt minun valehtelevan noiden oireiden takia...

 

[teemu73]

Onhan näistä avausviestissä mainituista asioista osa sellaisia, jotka ovat vastenmielisiä tilanteita, ja koitan niitä välttää niin paljon kuin mahdollista. Joskus ne ovat kuitenkin välttämätön paha, ja kaikesta on tähän mennessä selvitty, vaikka hikeä on vuodatettu litratolkulla, sydän on hakannut kauheilla kierroksilla ja suu on ollut jumalattoman kuiva. Kai minulla sitten on jonkun verran näyttelijäntaitoja, koska monet ovat olettaneet minun jotenkin nauttivan esillä olemisesta. Jumalaton helpotus on kuitenkin aina kun joku tämmöinen vastenmielinen tilanne on ohi ja siitä on selviytynyt "voittajana".

Puhuminen yleisön edessä - Ei voi missään nimessä mennä valmistautumatta. On tarkkaan mietittävä mitä suustaan ulos päästää. Jos aihe on lähellä omaa sydäntä ja huumoria saa käyttää, niin sujuu ongelmitta. Yleisöltä tulevat pahat kysymykset saattavat kuitenkin vaikeuttaa tilannetta ja sitten tuleekin vastattua jotain, mitä miettii jälkeenpäin että helvettiäkö nyt niin menin sanomaan.

Puhuminen arvovaltahenkilön kanssa (esim pomo, lääkäri, opettaja) - Ei ole ollut ongelmia

Puhuminen puhelimessa - Riippuu kenen kanssa puhuu. Jos joku virallinen asia on hoidettavana, niin sekin on mietittävä tarkkaan etukäteen, mitä kysyy ja etenkin miten puhelun aloittaa. Kysyttävät asiat täytyy listata paperille etukäteen, koska muuten jotain unohtuu ja vastauksia myös ylös sitä mukaa kun ehtii. Virallisen puhelun ajaksi suljen aina oven, koska en halua että on ulkopuolisia kuuntelijoita ympärillä. Kaiken kaikkiaan tykkään mieluummin hoitaa kaikki asiat sähköpostilla ja viesteillä mieluummin kuin puhumalla. Pienessä kaljassa kyllä on joskus ihan mukava soitella.

Joku tarkkailee sinua kun teet jotain - Sotkeehan se omia ajatuksia, jos joku kyylää vieressä. Monesti on ollut kaikenlaista neuvonantajaa milloin mistäkin asiasta. Mieluummin odotan että ulkopuoliset häipyy norkoilemasta ja vasta sitten jatkan keskittyneesti sitä mitä olinkin tekemässä.

Syöminen toisten ihmisten joukossa - Liittyy vähän edelliseen. Välillä joku kyylää, mitä on eväänä ja toisaalta täytyy skarpata ettei ruokaa putoa syliin tai että syö kaiken eikä heitä mitään roskikseen toisten nähden. Onhan se nyt saatana muutenkin ihmisellä ruokarauha oltava. Ei voi nauttia siitä, että esimerkiksi akkalauma huutaa ympärillä. Pyrin pitämään töissä ruokatauot siten, että muita ei olisi samaan aikaan.

Kirjoittaminen toisten ihmisten joukossa - Tätä en ole ajatellut. Melkein kaikki tulee nykyään kirjoitettua koneella, ja se ainakaan ei tuota ongelmia vaikka kaikki näkyisi videotykillä isolle joukkiolle. Häpeän kyllä kamalaa käsialaani.

Kokeiden, tenttien tekeminen - Itse tilanne on aina mennyt hyvin. Huonot numerot eivät ole koskaan johtuneet tentin aiheuttamasta paniikista.

Yhteys vastakkaiseen sukupuoleen - Ei juuri merkitystä. Vaikka tuolla työpaikan keittiössä huutaisi yhtä lailla äijälauma sen akkalauman sijaan, niin en mitenkään nauttisi siitä tilanteesta.

Huomionsaamisen pelko eri tilanteissa, esim ruokailu, juhla tai tauko työpaikalla - Sikäli kyllä, että jonkun käsiteltävän aiheen liipatessa läheltä itseä, toivon että vaihdettaisiin nopeasti puheenaihetta ennen kuin joutuu huomion keskipisteeksi. Joskus voi käyttää "wc-käynti" -kortin juuri tässä kohdassa.

Pelko että mokaa itsensä punastumalla, änkyttämällä tai jollain muulla tavalla, Vaikea katsoa toisia ihmisiä silmiin - Ei oikeestaan näitä.

 

[pernaveikko]

Helsingin Sanomien tänäisellä yleisönosastolla eräs asiakas ei saanut ostettua paikallisjunassa lippua konduktööriltä ennen kuin vasta pitkän ajan kuluttua, vaikka ei ole edes ujo. Hän sitten pohtii ujojen mahdollisuuksia koko vaativaan suoritukseen.

En vain pysty ymmärtämään tuollaista, mutta lienee tähänkin ketjuun kirjottaneilta voisi matkalippu jäädä hankkimatta? Tai joku jättäisi jopa koko matkan tekemättä?

 

[J.Grönvall]

-Puhuminen yleisön edessä

Yleensä ottaen aika hankalaa, mutta se johtuu yleensä valmistaumisen vähyydestä. Sama kuin monella muulla, eli jos aihe on tuttu niin jännitys karisee nopeasti.

-Puhuminen arvovaltahenkilön kanssa (esim pomo, lääkäri, opettaja)

Lääkärien ja opettajien kanssa ei ole ongelmia, mutta mitä isompi pomo niin sen tarkemmin joutuu sanansa valitsemaan. En tunne oloani kotoisaksi isojen päälliköiden seurassa.

-Puhuminen puhelimessa

Välillä on vaikeaa saada soitettua, varsinkin jos on kyseessä virallinen puhelu. Myös outoihin numeroihin vastaaminen tuottaa välillä ihme taistelua.

-Joku tarkkailee sinua kun teet jotain

Eipä juuri haittaa töissä tai urheillessa. Sen sijaan ostoksilla syö miestä jos tuntee silmät niskassa.

-Syöminen toisten ihmisten joukossa

Liittyy edelliseen. Periaatteessa ei haittaa, mutta joissain tilanteissa saattaa häiritä.

-Kirjoittaminen toisten ihmisten joukossa

Ei.

-Kokeiden, tenttien tekeminen

Ei mitään ongelmia.

-Yhteys vastakkaiseen sukupuoleen

Joku jo hyvin sanoi että saako niihin yhteyden. Jos tunnen henkilön niin olen suuna päänä, mutta uusien naistuttavien kanssa on välillä aikamoista kangertelua. Tämän vuoksi baarissa jätän iskuhommatkin muille, ja keskityn juoman kanssa läträämiseen.

-Huomionsaamisen pelko eri tilanteissa, esim ruokailu, juhla tai tauko työpaikalla

Juhlat on välillä vaikeita koska en viihdy lainkaan keskipisteenä. Muuten ei ongelmaa.

-Pelko että mokaa itsensä punastumalla, änkyttämällä tai jollain muulla tavalla

Ei tästä pelkoa tule. Osaan nauraa itselleni näissä paikoissa.

-Vaikea katsoa toisia ihmisiä silmiin

Tähän joutuu välillä oikein keskittymään. Jatkuva silmiin tuijottaminen on liian päällekäyvää, mutta koitan petrata varsinkin kaupan kassalla yms. paikassa.

-Sydämentykytystä, hikoilua, vapinaa, lihasjäykkyyttä, suunkuivaamista, huimausta, päänsärkyä tai hengenahdistusta?

Esiintyessä saattaa suu kuivua ja pulssi kiriä ylös, mutta muita oireita ei ole.

 

[Fordél]

Helsingin Sanomien tänäisellä yleisönosastolla eräs asiakas ei saanut ostettua paikallisjunassa lippua konduktööriltä ennen kuin vasta pitkän ajan kuluttua, vaikka ei ole edes ujo. Hän sitten pohtii ujojen mahdollisuuksia koko vaativaan suoritukseen.

En vain pysty ymmärtämään tuollaista, mutta lienee tähänkin ketjuun kirjottaneilta voisi matkalippu jäädä hankkimatta? Tai joku jättäisi jopa koko matkan tekemättä?

Eihän sitä pysty ulkopuolinen ymmärtämään kun tavallaan sitä ei käsitä sellainenkaan, joka noista pelkotiloista kärsii. Noinkin helppo homma kuin lipun ostaminen konduktööriltä voi koitua ylivoimaiseksi tehtäväksi, koska siinäkin joutuu sosiaaliseen ja itselle vieraaseen tilanteeseen. Varmasti ko. kirjoittajakin pääsi tuosta pelosta kun sai siihen tilanteeseen tarvittavat rutiinit.

Eli ymmärrän kyllä mistä tuokin kirjoittaja puhuu, mutta onneksi itsellä asiat eivät ole noin pahassa jamassa.

 

[kamik]

Tunnistatko seuraavanlaiset tilanteet ja koetko ne kiusalliseksi ?
-Puhuminen yleisön edessä

Ei isompaa ongelmaa. Riippuu tietysti vähän yleisöstä ja asiasta. Jos hallitsen asian ja olen valmistautunut esiintymiseen, niin sujuu ihan mukavasti. Asianhan siinä pitäisi olla tärkeä eikä esittäjän.

-Puhuminen arvovaltahenkilön kanssa (esim pomo, lääkäri, opettaja)

No porblemo. Ihmisiä me kaikki ollaan. Niin, ja kuulun itsekin yhteen em. ryhmään.

-Puhuminen puhelimessa

Helppoa minulle. Hoidan asiani usein puhelimitse, joten osaan suhtautua puhelinkeskusteluun luonnollisena asiana myös tuntemattomien ihmisten kanssa.

-Joku tarkkailee sinua kun teet jotain

Siinähän katsoo, jos haluaa. Ei häiritse minua.

-Syöminen toisten ihmisten joukossa

Päivittäinen rutiini, jossa ei ongelmia.

-Kirjoittaminen toisten ihmisten joukossa
-Kokeiden, tenttien tekeminen

Ei ongelmia. Jos olisin pelännyt näitä tilanteita, niin tuskin olisin valmistunut yliopistosta vajaassa kolmessa vuodessa.

-Yhteys vastakkaiseen sukupuoleen

Ihan luonnollinen ja jokapäiväinen tilanne. Työpaikalla on enemmistö vastakkaista sukupuolta ja hyvin pärjään.

Tunnistatko persoonakuvauksen:
-Huomionsaamisen pelko eri tilanteissa, esim ruokailu, juhla tai tauko työpaikalla
-Pelko että mokaa itsensä punastumalla, änkyttämällä tai jollain muulla tavalla
-Vaikea katsoa toisia ihmisiä silmiin

En tunnista itseäni noista kuvauksista. Joudun työni vuoksi esiintymään vaihtelevalle joukolle ihmisiä joka päivä. Jos mokaan, niin suon naurut kuulijoille ja nauran mukana. Joskus ns. änkytän, eli joku sana ei tule mielen heti, mutta sekään ei ole muodostunut ongelmaksi. Kaikkeen tottuu, myös esiintymiseen.

 

[magnum37]

Täällä myös kärsitään sosiaalisten tilanteiden pelosta/paniikkihäiriöistä, vaikka onneksi ongelma on hieman helpottunut viimeisinä vuosina. Olin puhelias ja rohkea lapsi, mutta sitten siitä 20:n korvilla jostain kumman syystä, alkoi hirvittävä luonnoton jännittäminen erilaisissa tilanteissa. Hikoilua, puheen takeltelua, hengitysvaikeuksia, sydämen tykytystä, maha oireilee jne.

Puheen pitäminen yleisölle tms esiintyminen: Tästähän nyt ei pidä edes kaikki näyttelijätkään, saati sitten paniikkihäiriöinen äijä!

Aterioiminen muiden kanssa: Kohtalaisen paha. Pelkästään jo siksi, etten tykkää keskittyä syömiseen ja keskustelemiseen samaan aikaan. Pyöreä pöytä on kaikista pahin. Jotenkin siinä pelkää, että joku heittää jotain, mihin reagoi jotenkin typerästi. Mielelläni nousen pöydästä ensimmäisenä ja lähden pois.

Joku tarkkailee kun tekee jotain: Ehdoton verenpaineen kohottaja! En voi sietää arvostelun tai tarkkailunkohteena olemista. Siksi on ihnottavaa, jos joku porukassa, missä on vielä tuntemattomia läsnä, päättää yllättäen kysyä minulta jotain, mun elämästä tms. Sitten kun kaikki muutkin katsovat sua ja hiljaisuus laskeutuu niin siinä totaalisesti häkellyn usein ja sydän jättää pari lyöntiä välistä.

Isokenkäisten pelko: Joudun työssäni jututtamaan joskus hyvinkin korkea-arvoisia henkilöitä, eikä se ihmeemmin jännitä. Työtä siinä hoidetaan. Yleensäkään jos olen kahden kesken jonkun isokenkäisen kanssa, menee se small talk ihan luontevasti. Mutt jos olen tuttujen seurassa kaupungilla, ja vaikka Vanhasen Matti kävelee vastaan ja tulee jututtamaan, niin sitten varmasti koen tilanteen ahdistavaksi.

Puhelimessa puhuminen: Jännitän nimenomaan katsekontakteja ja huomion keskipisteenä olemista, mutta eipä puhelimessakaan ole kiva asioida ja töissähän sitä joutuu paljon tekemään. Samaa kuin muilla, että usein sitä lykkää ja lykkää soittokierroksia, kunnes on ihan pakko.

Yhteys vastakkaiseen sukupuoleen: Kaiken tärinän alku ja juuri! Varsinkin jos erityisen viehättävän naisen kanssa joutuu/pääsee vastatusten tai jos muuten vaan on ollut jotain tunteita. Väitänkin, että sosiaalisten fobioiden ja paniikkihäiriön aiheuttaja voi löytyä monelle tästä. Kun sitä saa riittävästi kuonoonsa naisasioissa nuoruuden kosiomatkoillaan, alkaa hyväkin itsetunto romahtaa, asia joka nimenomaan on naisten mielestä miehessä tärkeä ominaisuus. Alat tuntea itsesi vajavaiseksi, alat kiinnittää jatkossa yhä enemmän huomiota itseesi ja niinpä jännittämisen ja panikoinnin kierre on valmis.

Jos kaveri- tai työporukoissa on muita miehiä, aiheuttaa ahdistusta se, että näkee toisia äijiä, jotka kokee olevan kukkohierarkiassa itsensä yläpuolella. Sellaisessa seurassa on vaikea pitkään viihtyä.

 

[Museoesine]

Hienoa, että olet saamassa valtaa itsellesi. Jo tuo, että olet mennyt tilanteisiin kertoo siitä, että olet oikealla tiellä. Ei muuta kuin tsemppiä jatkoon! Lisää vaan itsensä rääkkäämistä ja positiivisia kokemuksia niin valta siirtyy koko ajan yhä enemmän sulle.

Kiitos tsemppauksesta. Tuon alkukesän kurssin jälkeen kävin toisen esiintymistaitoon painottuvan kurssin, joten kesän aikana sain enemmän esiintymiskokomusta kuin koko koulu- ja opiskeluaikana yhteensä tätä ennen. Tulostakin tuli, sillä kurssin viimeisessä esiintymisessä kahden muun opiskelijan kanssa en huomannut jännittäväni ja olin kuulemma jopa hymyillyt oman puheenvuoroni aikana. Kurssi tosin päättyi omalta osaltani perinteiseen jäätymiseen, kun parin minuutin puheenvuoroon en keksinyt mitään sanottavaa. Traumoja tästä ei tällä kertaa jäänyt, koska tuoreessa muistissa oli huomattavasti parempiakin esiintymisiä.

Tänään oli ensimmäinen kurssien ulkopuolinen testi, kun ainejärjestömme kävi esittäytymässä uusille opiskelijoille. Jo esittäytymistä suunnitellessamme olin ollut tavoitteistani poiketen halukas esiintymään. Oma esiintymiseni onnistui todella hyvin, vaikka esittäytymiseen valmistautuminen ei sujunutkaan ryhmältämme ongelmitta. Jännittämistä en huomannut ollenkaan ja pystyin hakemaan katsekontaktia yleisöön. Toki tilannetta helpotti se, etten esiintynyt yksin, mutta tällä hetkellä olen varsin luottavainen tulevien esiintymisten suhteen. Olisiko 17 vuoden ajan riesanani ollut esiintymispelko väistymässä viimeinkin?