Mainos

Soppa Sormusen lähtölaskenta

  • 2 195 621
  • 7 195

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suikkasesta vielä, että joku rakkaus Turun suuntaan hänellä on pakko olla, jos hän HIFK vs. TPS tekee valintansa länsirannikolle. Toki hän on siellä pelannut ja voittanut valmentajana mestaruuden, joten tavallaan aura päällä sinne pääsisi menemään. Kun puhutaan esim. materiaalista, jotka nämä kaksi seuraa pystyvät tarjoamaan, niin pitäisi kääntyä selkeästi HIFK:lle. Ainakin resurssien puolesta, mutta materiaaliinhan valmentaja voi vaikuttaa. Nythän Suikkanen on Lahdessa ilmaissut tyytymättömyytensä materiaalista. TPS:ssäkö asiat olisivat paljon paremmin?

Lisäksi kun HIFK:ssa menestyt, niin koviin pesteihin on siitä lähdetty. Toki myös Suikkanen on maajoukkueen listoilla jo nyt ja KHL:ssäkin valmentanut. Tässä saattaakin olla yksi syy Suikkasen mahdolliseen TPS valintaan. TPS päästi viimeksi Suikkasen kesken sopimuksen Venäjälle ja TPS:n kaudesta muodostui katastrofi. Olisiko vähän kiitollisuudenvelkaa sinne suuntaan? Lisäksi Suikkanen tietää, että sopimuksesta huolimatta saattaa päästä uudelleen lähtemään esim. Venäjälle, jos sopimusta tarjotaan. HIFK:n kannan tähän asiaan voi jokainen arvata.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Suikkanen päätti valita TPS:n, ehkä sen takia että siellä on selkeästi vähemmän paineita.

Häh, TPS on juuri se paikka, jossa jokainen haluaa joskus päästä skulaan tai voittaan, vaikka ihan vaan huoltajana. Se on jokaiselle jääkiekosta mitään tietävälle se kultareunainen pilvi, jota tavoitellaan, kaikki duuni mitä tehdään, tähtää siihen, että saisi jonkinlaisen tarjouksen Turusta.

IFK tulee silloin kyseeseen, jos sulla on vaikka paikat niin klesana, ettet pysy skrinnareilla tai muuten on vaan elämänhallinnassa parannettavaa, eikä sopimusta tunnu muualta saavan millään. Tänne tullaan kuntoutumaan, bilettämään tai ihan vaan kuoppaamaan ura omilla ehdoilla, Apollon vessa vetää hyvin. Tässä en vieläkään ymmärrä, että millä kriteereillä Lasse Korhonen hankittiin meille, koska hän oli todellinen vahvistus, eikä edes ongelmia alkoholin kanssa. Se on minimivaatimus yleensä.

Missä Q, joko Sormusen perhe on nähty loundgessa matkalla Crän Cranarialle?
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Rocky ei ole voittanut valmentajana yhden ensimmäistäkään mitalia(saa korjata jos on muuta tietoa) ja hänet on potkittu pois kolmena eri kautena päävalmentajan tontilta...

Tuossa aiemmin listailinkin Rockyn saavutuksia valmentajana (tiedot ongittu Eliteprospectsista):

1993 - 1994 SC Rapperswil-Jona Champion | Promoted
1994 - 1995 SC Rapperswil-Jona Saved in play-out
1995 - 1996 SC Rapperswil-Jona Quarterfinal loss
1996 - 1997 SC Rapperswil-Jona Quarterfinal loss
1997 - 1998 SC Rapperswil-Jona Quarterfinal loss
1998 - 1999 Blues Quarterfinal loss
1999 - 2000 SC Bern Quarterfinal loss
2000 - 2001 SC Bern Semifinal loss
2001 - 2002 ZSC Lions Final loss
2002 - 2003 ZSC Lions Semifinal loss
2004 - 2005 Blues Did not make playoffs
2005 - 2006 HC Ambrì-Piotta Quarterfinal loss
2006 - 2007 HC Ambrì-Piotta Saved in play-out
2009 - 2010 Ässät Did not make playoffs
2010 - 2011 Ässät Quarterfinal loss
2011 - 2012 Dinamo Riga Conference QF loss
 

scholl

Jäsen
Suikkanen päätti valita TPS:n, ehkä sen takia että siellä on selkeästi vähemmän paineita.

Aivan. Ei se ole välttämättä ryssimistä. Kaikki eivät vain halua samoja asioita.

Jos Rocky tulee vaikkapa ensi viikolla puikkoihin niin onko niitä "hyvistä kyttäysasemista" t-paitoja vielä jostakin saatavilla? Blues-fanit, auttakaapa IFK-faneja mäessä. Jengi voisi toivottaa asianmukaisesti miehen tervetulleeksi pukeutumalla tilaisuuden edellyttämällä tavalla. Soppahan on pedannut jo valmiiksi ne kyttäysasemat.
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
Jos HIFK ottaa ensi kaudeksi Rockyn, niin hyvästi vaan vuosi 2013-2014! Yksi liigan yliarvostetuimpia valmentajia.

Rocky oli erinomainen koutsi Ässissä, kun kakkosvalmentajana oli Karri Kivi.

Jos HIFK päättää palkata Rautakallion niin yhtä tärkeä nimitys on rockyn kakkosvalmentaja.

Oikeilla valinnoilla HIFK voi saada Rockystä erinomaisen päävalmentajan.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jos HIFK ottaa ensi kaudeksi Rockyn, niin hyvästi vaan vuosi 2013-2014! Yksi liigan yliarvostetuimpia valmentajia.

Rocky kelpaa projektivalmentajaksi. Ottaako sellaisen pestin sitten vastaan (toivottavasti ottaa) on eri juttu, mut että pidemmällä diilillä...
Ei oikein houkuta se ajatus.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos HIFK ottaa ensi kaudeksi Rockyn, niin hyvästi vaan vuosi 2013-2014! Yksi liigan yliarvostetuimpia valmentajia.

Jos HIFK ottaa Rautakallion nyt Matikaisen ja Sormusen jatkoksi, niin se vain vahvistaa sitä lähtökohtaa, jolla Nybondas joukkuetta ja HIFK:ta muutenkin haluaa rakentaa. Valmentajan taktinen osaaminen ja ylipäätänsä pelitapa on sivuseikka päävalmentajaa valitessa. Pelitavan suhteen mennänä laidasta laitaan. Tärkeintä on valmentajan persoona ja se, että on kova jätkä ja mielellään vielä HIFK:n entinen pelaaja. Kuvittellaanko HIFK:ssa oikeasti, että mitä kovemman johtajan otat penkin taakse, niin sitten HIFK pelaa fyysistä ja viihdyttävää lätkää. Saattaahan Rautakallio tietyt HIFK-laiset peruselementit paluttaa joukkueen pelitapaan, mutta taistellaanko mestaruudesta? Suikkanenkin itse asiassa menee osittain tähän samaan kategoriaan, mutta hän on menestynyt viime vuosina.

Kysymys johon viimeksi en saanut vastausta, mutta eikö KJ:n diili HIFK:n kanssa ollut sinetissä jo Matikaisen Penan aikana? Itse muistelin asian olevan näin ja silloinhan me voidaan HIFK:n mestaruudesta laittaa osa myös Penan piikkiin. Tule Pena hakemaan vaan nekin mitalit pois toimistolta. Mestaruusviirinkin voit poistaa katosta.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Jos HIFK ottaa ensi kaudeksi Rockyn, niin hyvästi vaan vuosi 2013-2014! Yksi liigan yliarvostetuimpia valmentajia.

Juuri näin, paremmin sitä ei voisi sanoa. Toivottavasti office myös tajuaa sen olevan näin.

Onko Shedden vastannut myöntävästi Zug:n jatkosopimukseen?
 

Fordél

Jäsen
En osaa kyllä olla mitenkään pettynyt. Tuntuu, että useat ovat hieman sokaistuneet tuosta Suikkasesta ja hänen saavutuksistaan. Toki teki maksimaalista tulosta kevyehköllä joukkueella Turussa, enkä halua sitä vähätellä, mutta jotenkin meikäläiselle on muodostunut sellainen kuva, että loppupeleissä siellä on vain mölisevä juntti.

Itse en ihmettele miksi porukka ei olisi sokaistunut Suikkasesta. Kun katsotaan Suikkasen tekemisiä niin Mestiksessä, SM-liigassa ja KHL:ssä, on meneillään oleva kausi oikeastaan ainoa floppi (tosin voihan tämäkin kausi vielä päättyä vaikka mihin tuhkimotarinaan). Valmensi Hoki Mestiksessä mestaruuteen ja hopealle, nosti TPS:n vikalta sijalta pudotuspeleihin ja toisella kaudella mestaruuteen, valmensi sarjakakkosena olevaa KHL-jengiä, josta sai kuitenkin potkut sekä nosti tämän jälkeen edelliskauden liigakarsintajengin Pelicansin SM-liigassa hopealle.

Eli onhan hän eittämättä saanut lyhyehköllä valmentajaurallaan kovia tuloksia aikaan eri puolella kiekkomaailmaa. Jotain siis osaa tehdä oikein, mutta eihän Suikkanenkaan ole mikään vastaus kaikkiin ongelmiin ja on tavallinen kuolevainen. Kyllä Suikkanenkin vaatii tietyt palikat ja olosuhteet, jotta voi menestyä. Tällä kaudella Pelicansissa Suikkanen ei ole saanut oikeita palasia käyttöönsä ja on epäonnistunut. Mutta kantaa kyllä itse tästäkin vastuun.

Rocky oli erinomainen koutsi Ässissä, kun kakkosvalmentajana oli Karri Kivi.

Jos HIFK päättää palkata Rautakallion niin yhtä tärkeä nimitys on rockyn kakkosvalmentaja.

Oikeilla valinnoilla HIFK voi saada Rockystä erinomaisen päävalmentajan.

Vaikea sanoa olisiko Rautakallio hyvä vaihtoehto pidempään projektiin, mutta tässä ja nyt hän voisi olla ihan hyvä haku HIFK:lle. Omaa kovan auktoriteetin ja näkemyksen, jota tuskin ihan kovinkaan moni pelaaja lähtisi testaamaan. Soppaan verrattuna olisi tässä kohdin varmasti ihan eri luokan valmentaja.

Ehkä HIFK on tässä kohdin vähän kuin yleisesti ottaen venäläiset (kohta hyppii scholl silmille) eli siellä kaivataan vahvaa johtajaa. Jotenkin ollaan hukassa, ei osata toimia eikä saada itsestä kaikkea irti ellei ole vahvaa johtajaa ja auktoriteettia sanomassa miten pitäisi toimia.

Tässä mielessä Rautakallio olisi hyvä vaihtoehto, mutta kuten baddinki toteaa hyvin niin kakkosvalmentajaan pitäisi kiinnittää erityistä huomiota. Sinne tarvittaisiin päivitettyä osaamista, aivan kuten oli Ässissä Kiven muodossa. Kenties Pennanen voisi olla tähän ratkaisu?

Eli olisiko Rautakallio - Pennanen hyvä ratkaisu tähän väliin?
 

scholl

Jäsen
Valmentajan taktinen osaaminen ja ylipäätänsä pelitapa on sivuseikka päävalmentajaa valitessa. Pelitavan suhteen mennänä laidasta laitaan. Tärkeintä on valmentajan persoona ja se, että on kova jätkä ja mielellään vielä HIFK:n entinen pelaaja. Kuvittellaanko HIFK:ssa oikeasti, että mitä kovemman johtajan otat penkin taakse, niin sitten HIFK pelaa fyysistä ja viihdyttävää lätkää.

Onko coachin pakko olla noissa Nybarin papereissa puolustaja? Nokka pärjäsi osittain siksi, kun hän on entinen hyökkääjä. Baxter, Petu, Sormunen ja Rocky kaikki pakkeja, joten heillä ei hirveästi ole käsitystä muusta kuin siitä, miten estetään maalin synty omaan päähän.

Toivotaan, että Villestä tulee hyvä valmentaja.
 

scholl

Jäsen
Ehkä HIFK on tässä kohdin vähän kuin yleisesti ottaen venäläiset (kohta hyppii scholl silmille) eli siellä kaivataan vahvaa johtajaa. Jotenkin ollaan hukassa, ei osata toimia eikä saada itsestä kaikkea irti ellei ole vahvaa johtajaa ja auktoriteettia sanomassa miten pitäisi toimia.

Erona on se, että IFK:ssa vahva johtaja tarvitsee jonkun uskottavuuden. Ei ole niinkuin Venäjällä tai Pohjois-Koreassa, että se vahva johtaja nojaa asemaan, vaan IFK:ssa vahvan johtajan pitää pystyä nojaamaan osaamiseensa. Jos on heikko johtaja niin jengi on Tigerissa keitolla joka ilta, mutta jos on vahva johtaja, joka ei osaa mitään niin tähtipelaajat kimpaantuvat.

Jukka Jalonen olisi ollut loistava valmentaja IFK:lle, vaikka vihaankin sitä pelitapaa. Ok, hän ei tullut aluksi änärimiesten kanssa toimeen ja kärsi ehkä jonkinlaisista uskottavuusongelmista, mutta hän kasvoi sen yli, otti Mikko Koivun porukan kanssa mestaruuden ja nyt KHL:ssä esiintyy vaativana, vahvana johtajana, jolla on jotain osaamistakin. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisiko JJ pystynyt muokkaamaan omaa pelitapaansa IFK:ssa vai olisiko hän yrittänyt väkisin syöttää sitä meille.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Rocky oli erinomainen koutsi Ässissä, kun kakkosvalmentajana oli Karri Kivi.

Jos HIFK päättää palkata Rautakallion niin yhtä tärkeä nimitys on rockyn kakkosvalmentaja.

Oikeilla valinnoilla HIFK voi saada Rockystä erinomaisen päävalmentajan.

Miten tämä kuullostaa niin paskansyöjä Matikaiselta, "oli erinomainen koutsi kun kakkosvalmentajana oli Lauri Marjamäki". Niinpä, "yhtä tärkeä nimitys on rockyn kakkosvalmentaja", näen jo silmissä että tämä ei tulisi onnistumaan, liikaa muuttuvia osia valmentajatiimin palkkauksessa ja näen myös liikaa samoja piirteitä paskansyöjässä ja Rockyssa.

Onko liikaa pyydetty valmentaja joka ei elä näin paljon kakkosvalmentajan pätevyydestä.

_
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Onko coachin pakko olla noissa Nybarin papereissa puolustaja? Nokka pärjäsi osittain siksi, kun hän on entinen hyökkääjä. Baxter, Petu, Sormunen ja Rocky kaikki pakkeja, joten heillä ei hirveästi ole käsitystä muusta kuin siitä, miten estetään maalin synty omaan päähän.

Toivotaan, että Villestä tulee hyvä valmentaja.
Hannu "kuus mestaruut hei" Jortikka, puolustaja. Mitä väliä sillä oikeasti on, mitä pelipaikkaa on joskus kivikaudella itse pelannut? Eipä se hyökkäävyys ja juonikkuus ole mitenkään Raipen kohdalla realisoitunut. Legendana jopa isompi kuin Nokka.
 

Smeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Rockyhan olisi nyt se perinteinen high risk, high reward hankinta. Ei tästä tällä hetkellä oikein ole muuta kuin voitettavaa, joten jo senkin takia riski olisi hyvä ottaa nyt eikä ensi kaudeksi.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rocky oli erinomainen koutsi Ässissä, kun kakkosvalmentajana oli Karri Kivi.

Jeah, jeah, jeah. Miksi ei voida ottaa sisään päävalmentajaa, joka on johtaja isolla J:llä, omaa taktista osaamista ja on menestynyt? Samaa paskaahan se oli tuon Petun kanssa. Kun on oikea kakkosvalmentaja rinnalla, niin homma skulaa... Plaa plaa plaa. Ei kiitos Rockylle. Tuokaa vaikka sisään se Heikkilä, jos ylin johto ei halua Ramia. Siitä äijästä näkee jo kilometrien päähän, että kyseessä on täyskyrpä ja on todistanut jo omaavansa "pelikirjan".
 

Kurt

Jäsen
Shedden olisi ihan ehdoton suosikki valmentajaksi. Jollain pervolla tavalla taisi diggailla ajastaan HIFK:n peräsimessä kaikkine Penoineen ja dinoineen. Ei olisi auktroriteettiongelmia ja onhan se havumetsien mies kuitenkin jo kymmenen vuoden aikana varmasti oppinut paljon eurooppalaisesta kiekosta.

Heikkilä olisi sitten se kakkossuosikki. Helvetin vaativa kaveri. Yksi iso ero KoJoon, hän ei ymäärtääkseni ole mulkku, vaan reilu jätkä. Jos pärjää Venäjällä, niin varmasti pärjää Helsingissäkin.

Kolmosena sitten varmaan se Suikkanen. Sopparin pituuskin saattaa olla merkittävä seikka hänen valinnassaan. Jospa HIFK haluaa kahden vuoden diilin ja TPS suostuu yhteen vuoteen. Erkka on vuoden maajoukkueen peräsimessä, eiköhän sitä ajasta Erkan jälkeen ole jo hieman Suikkasen kanssa juteltu. Kaitsulle olisi varmasti kelvannut paremmin kuin hyvin tuo maajoukkuepesti.
 

scholl

Jäsen
Hannu "kuus mestaruut hei" Jortikka, puolustaja. Mitä väliä sillä oikeasti on, mitä pelipaikkaa on joskus kivikaudella itse pelannut? Eipä se hyökkäävyys ja juonikkuus ole mitenkään Raipen kohdalla realisoitunut. Legendana jopa isompi kuin Nokka.

Legendana ehkä, mutta kyllä Nokka parempi hyökkäyspään pelaaja oli. Raipe syötti, kun ei viitsinyt tehdä maalia. Raipe oli juuri sen oloinen kaveri, jota ei edes huvita menestyä. Niin flegmaattinen kuin olla ja saattaa. Legenda toki kun pelasi ikuisuuden ja omasi hyvän pelisilmän.

Ehkä pelipaikalla ei ole väliä, mutta jostain syystä ei tule hyviä fiiliksiä pakkivalmentajista. Miettikääpä Waltteri Immosta ja Hannu Virtaakin.

Jos oltaisiin oikein pelimiehiä niin olisi hankittu lockoutin ajaksi Kevin Dineen Floridasta. Se on sellainen valmentaja, josta diggaan. Todella jämäkkä ja voitontahtoinen haastatteluissa ja hyökkääjätaustainen. Pelaajaurallaan hyvät tehopisteet ja brändirymistelijöiden kuolaamat yli 2200 jäähyminuuttiakin NHL:ssä ja siihen päälle valmennusuralla hyvää menestystä heti alusta alkaen. Ei mitään soppamaista kyntämistä maan alla edes alussa, vaan 53 voittoa 80 pelin runkosarjassa jo ekalla kaudella.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kysymys johon viimeksi en saanut vastausta, mutta eikö KJ:n diili HIFK:n kanssa ollut sinetissä jo Matikaisen Penan aikana? Itse muistelin asian olevan näin ja silloinhan me voidaan HIFK:n mestaruudesta laittaa osa myös Penan piikkiin. Tule Pena hakemaan vaan nekin mitalit pois toimistolta. Mestaruusviirinkin voit poistaa katosta.

Kyllä Pena neuvottelut ainakin aloitti KJ:n kanssa ja taisipa saada ne loppuunkin. KJ kun oli Penan luottopelaaja niin Kärpissä, kuin maajoukkueessakin ja näin ollen asetelma oli lähtökohdiltaan hyvä. Ja muistelenpa sekä IFK:n nykyjohdon, että KJ:n sanoneen, että Matikainen hoiti neuvottelut. Eli kyllä Penalle olisi ainakin pitänyt käydä näyttämässä mestaruusmitalia ;-)

Jokunen aika sittenhän täällä spekuloitiin, että ehkä IFK:n olisi jo KJ:n tilalle pitänyt palkata joku nouseva ja tuntematon nimi, tyyliin, mitä olivat vaikkapa Suikkanen, Selin, Tuokkola ja Virta muutama vuosi sitten. No, onhan nyt Soppa, mutta hänellä ei ole kokemusta vastuuvalmentajan töistä, kuin junnuissa. Miten olisi Pikkarainen Jukureista?
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Heikkilä olisi sitten se kakkossuosikki. Helvetin vaativa kaveri. Yksi iso ero KoJoon, hän ei ymäärtääkseni ole mulkku, vaan reilu jätkä. Jos pärjää Venäjällä, niin varmasti pärjää Helsingissäkin.

Niuho-Kaukon mulkkuudesta voisit kysellä vaikka siltä venäläiseltä tähtipelaajalta, jonka Kake hyllytti ja ulosti heti ensimmäisellä Venäjän kaudellaan 2004-05. Tai sitten vaikkapa Tenkratilta. Kyllä Kake tietty reilu voi olla noin muuten.
 

scholl

Jäsen
Heikkilä olisi sitten se kakkossuosikki. Helvetin vaativa kaveri. Yksi iso ero KoJoon, hän ei ymäärtääkseni ole mulkku, vaan reilu jätkä. Jos pärjää Venäjällä, niin varmasti pärjää Helsingissäkin.

Ei välttämättä pärjää. Venäjällä on suurempi usko auktoriteetteihin, mikä juontaa juurensa jo feodaalijärjestelmän eli ennen kaikkea maaorjuuden aikaan. Siellähän ei ollut mitään torpparijärjestelmää tms. Minua ihmetyttää se, että jos Heikkilä on nyt kerran ollut vapaana jo yli kuukauden niin miksei hän ole tullut, jos häntä harkitaan. Olisi päässyt vielä vaikuttamaan ensi kauden pelaajahankintoihin ja saanut ajettua rauhassa nyt juttuja sisään, kun tältä kaudelta ei kukaan tunareiden jälkeen enää odota mitään.

Erkka on vuoden maajoukkueen peräsimessä, eiköhän sitä ajasta Erkan jälkeen ole jo hieman Suikkasen kanssa juteltu. Kaitsulle olisi varmasti kelvannut paremmin kuin hyvin tuo maajoukkuepesti.

En usko. Erkka tuli maajoukkueeseen vuodeksi ainoastaan siksi, että haluttu valmentaja valmentaa vielä sopimuksenalaisena Venäjällä. Jos coachi olisi haluttu sm-liigasta niin se olisi otettu. Liigasopparit nimittäin pystytään purkamaan, jos maajoukkue kutsuu, mutta jollekin Venäjän oligarkille ei liitolta ikinä löydy riittävästi rahaa maksaa sopimuksen ennenaikaisesta katkaisusta.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niuho-Kaukon mulkkuudesta voisit kysellä vaikka siltä venäläiseltä tähtipelaajalta, jonka Kake hyllytti ja ulosti heti ensimmäisellä Venäjän kaudellaan 2004-05. Tai sitten vaikkapa Tenkratilta. Kyllä Kake tietty reilu voi olla noin muuten.

Ja eikös tolla mennyt sukset ristiin myös Valko-Venäjän maajoukkuehommissa? Tai ainakin tällaisen kuvan itse olen saanut. Andrei Mezin ainakin veti herneet nenuun kesken MM-turnauksen ja lähti menee jne.

E: Tossa Pikkaraisessa on jotain samaa kuin Summasessa. Olen salaa jo toivonut jonkun aikaa miestä HIFK:hon, mutta nyt tilanne on se, että ei ole varaa ottaa mitään keltanokkakoutsia.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Juuri näin, paremmin sitä ei voisi sanoa. Toivottavasti office myös tajuaa sen olevan näin.

Vittu että mua inhottaa olla tulevan (oletetun) valmentajan dissaaja, mutta olen todella pettynyt, jos valinta on Rocky. Mitä hän on koskaan voittanut? Siis runkosarjan jälkeen. Ja kuinka monta yritystä on ollut? Helvetin monta, urahan on pitkä. Mulle on ihan sama, jos hän on pelannut Ässissä joskus hyvän runkosarjan. Ässät on kussut pleijareissa kybällä. Samanlainen meriitti on Petun kolmas sija runkosarjassa HIFK:n koutsina. Ei tämä mikään runkosarjakisa ole. Jos se on Rocky, otan tietenkin vastaan, mutta veikkaan, että mitään suurta ei ole odotettavissa. Ja olen mielelläni väärässä.

Onko Shedden vastannut myöntävästi Zug:n jatkosopimukseen?

Mun käsittääkseni hän jatkaa uraansa Sveitsissä tai siirtyy Venäjälle.

Ryssimisestä: Kyllä Suikkasen kanssa on tällä kertaa kompuroitu urakalla, jos hän ohitse menee. Jopa HIFK-pelaajilla on ollut käsitys siitä, että Suikkanen on tulossa. Samoin osalla hallituksen jäsenistä. Tämä ei voi johtua mistään muusta kuin siitä, että on heitelty hattua ilmaan liian aikaisin. HIFK on kuitenkin niin ammattimainen organisaatio, että siellä ymmäretään milloin neuvottelut ovat aidosti kesken. Ja silloin HIFK:n sisällä ei kulje ollenkaan sellaista infoa, että joku olisi kiinni. Tällaista on sattunut viimeksi The Sir Penan aikana. Siis isoa hankintaa on pidetty jo kotiutettuna. Mutta The Sir ei ollut kuitenkaan saanut nimeä pahviin. Syytönhän Suikkanen siihen on, jos häntä on jo täällä pidetty varmana nakkina ja mies on oikeasti kelaillut vielä TPS-vaihtoehtoakin. Paska maku tästä jää - vaikka näitä sattuukin. Luulin silti, että tämäntyyppinen penailu on jäänyt historiaan. Nyba saa selitellä huolella monellekin taholle, miksi Suikkanen meni ohi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös