Mainos

Soppa Sormusen lähtölaskenta

  • 2 195 625
  • 7 195
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä Pena neuvottelut ainakin aloitti KJ:n kanssa ja taisipa saada ne loppuunkin. KJ kun oli Penan luottopelaaja niin Kärpissä, kuin maajoukkueessakin ja näin ollen asetelma oli lähtökohdiltaan hyvä. Ja muistelenpa sekä IFK:n nykyjohdon, että KJ:n sanoneen, että Matikainen hoiti neuvottelut. Eli kyllä Penalle olisi ainakin pitänyt käydä näyttämässä mestaruusmitalia ;-)

Mulle on jäänyt sellainen käsitys, että KJ oli ehkä Penan idea, mutta silloinen hallitus tai dinot ilmoittivat Kojolle, että The Sir ei vaikuta seurassa enää pitkään, vaan uudet tuulet alkavat puhaltaa. En nimittäin usko, että KJ olisi ollut kovin innokas valmentamaan Pentin alaisuudessa, kun koska tahansa olisi voinut lähteä joukkueen ykkösveska tai -pakki naapuriseuraan Föönin pelaajakauppojen seurauksena.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Rautakallio kävisi minulle ainoastaan sellaisessa skenaariossa, että 2.valmentaja olisi joku nuoremman polven älykkö, kuten Tuomas Tuokkola.

Tällainen kuvio pelastaisi paljon. Mutta HIFK:ssa valmentaja saa valita oman tiiminsä, joten odotan mielenkiinnolla.
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän tämä mene niin, että joukkue pystyy taistelemaan vielä itsensä pleijareihin ja tipahtaa siellä sitten joko sääleissä tai 1. kierroksella ja selitellään, miten koko kausi oli pelkkää muutosta ja joukkue ei ollut Sopan näköinen ja Soppa saa ensi kaudella uuden mahdollisuuden aloittaa tyhjästä ja luoda oman näköisen joukkueensa plaa plaa. Karavaani kulkee.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä mielessä Rautakallio olisi hyvä vaihtoehto, mutta kuten baddinki toteaa hyvin niin kakkosvalmentajaan pitäisi kiinnittää erityistä huomiota. Sinne tarvittaisiin päivitettyä osaamista, aivan kuten oli Ässissä Kiven muodossa. Kenties Pennanen voisi olla tähän ratkaisu?

Eli olisiko Rautakallio - Pennanen hyvä ratkaisu tähän väliin?
Ei olisi. Miksi Pennanen toimisi Rockyn kanssa, kun ei se ole toiminut Paskansyöjän eikä Sopan kanssa? Mikäli Rocky tulee, niin joku pätevämpi kakkonen, kiitos.
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse ostin Sormusen rutinat keskushyökkääjien puutteesta. Tottahan se on. Matikaisella oli MG ja Wirtanen, Sopalla on koko kauden ollut Eriksson ja joku muu. Blues-pelin innoittamana antaisin Sormuselle muutaman pelin aikaa näyttää mihin Ranskan-Perrojen kanssa pystyy, tulos voisi olla parempi kuin luullaan. Tämä siksi, että maalivahtipeli ja puolustus ovat olleet joten kuten kunnossa koko ajan.

En ole hirveän innoissani Sormusen tuloksista, mutta mielestäni menee perseilyn puolelle vetää matto jalkojen alta heti kun niitä maalintekijöitä vihdoin alkaa löytyä. Ajatus Rocky Rautakalliosta vituttaa melkein yhtä paljon kuin Suikkanen, siis juuri tähän väliin. Sinänsä ei ole mitään kumpaakaan vastaan, mutta kyllä HIFK pystyisi päävalmentajaa hakemaan muualtakin kuin toisten jätteistä tai sarjataulukon alemmilta sijoilta.

Joko olen muistanut ehdottaa? Raimo Summanen. Antaisi mukavan potkun perseelle koko tälle iloiselle Kom igen Ilves/Helsinki Garden -perheelle joka on Suomen paras seura kaikessa muussa paitsi lätkän pelaamisessa.
 
Ei mitään soppamaista kyntämistä maan alla edes alussa, vaan 53 voittoa 80 pelin runkosarjassa jo ekalla kaudella.

Vaikka tämä Dineen onkin pelkkä sivujuonne, niin korjataan nyt hieman. Eli voittoja tuli 38 82 pelin runkosarjassa.

Itse kyllä kanssa karsastan näitä vanhoja pakkeja IFK:n päävalmentajina. Puhutaan kuitenkin seurasta, joka on tullut tunnetuksi maalien tekemisestä ja aktiivisesta karvauspelistä. Ei vähämaalisista matseista ja peruuttelusta. Mestaruudet on voitettu entisten hyökkääjien alaisuudessa. Ei entinen pelipaikka tietenkään saa olla ainoa tekijä valmentajaa valittaessa, mutta kyllähän historiastakin voidaan jotain oppia. Itse liputan Ramin puolesta, valitettavasti ei vaan taida olla vaihtoehto. Tietysti jos Papa Frank kasvattaisi itselleen munat ja toteaisi menneiden olevan menneitä, niin sitten.

Rockykin käy, mutta yällöin tosiaan kakkosvalmentajan valinnassa pitää olla todella tarkkana. Ja koska IFKssa päävalmentaja saa valita tiiminsä, niin tarkkana pitää olla nimenomaan Rockyn. Rocky Pennanen ei välttämättä olisi lainkaan huono parivaljakko.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Joko olen muistanut ehdottaa? Raimo Summanen. Antaisi mukavan potkun perseelle koko tälle iloiselle Kom igen Ilves/Helsinki Garden -perheelle joka on Suomen paras seura kaikessa muussa paitsi lätkän pelaamisessa.

Summasta mäkin eniten toivoisin, mutta se taitaa maailman loppuun asti olla turha toivo. Heikkilä taas olisi ehdottomasti hyvä kakkosvaihtoehto.

Suikkanen ja Rautakallio eivät ole yhtä hyviä fiiliksiä aiheuttavia vaihtoehtoja. Ok, Suikkasella on yksi mestaruus, ja se on erittäin iso meriitti. Mutta hän selvästi diggaa Turkua ja puhuu omituisia. Jotkut pitävät kovasti hänen lausunnoistaan. Minä en pidä. Petu 2.0, sanon ma. Toki jos Suikkanen täällä menestyisi, olisi samantekevää, vaikka hänen mediatoikkarointinsa aiheuttaisivat myötähäpeää.

Rautakalliota taas puoltaa lähinnä IFK:n tämänhetkinen sijainti hyvissä kyttäysasemissa. Lisäksi mies on usein vaikuttanut liiankin innokkaalta valmentamaan IFK:ta. Sellainen ei tuoksu hyvältä. Ei IFK:hon valmentajaksi pääseminen saa olla mikään unelmien täyttymys (kuten Petulle ilmeisesti oli). Unelmana täytyy olla mestaruuden voittaminen ja menestyminen IFK:ssa.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Ei olisi. Miksi Pennanen toimisi Rockyn kanssa, kun ei se ole toiminut Paskansyöjän eikä Sopan kanssa? Mikäli Rocky tulee, niin joku pätevämpi kakkonen, kiitos.

Rautakallio on myös sen verran vahva persoona, ettei kakkoseksi käy vikisevä teoriamikkihiiri, jollaisen kuvan Pennasesta on saanut. Rocky ei kuuntele sellaisia=hommasta tulee helposti yhden miehen show. Vaikea liioin uskoa, että ottaisi itselleen ihan tuntemattoman kaverin - sikälimikäli nyt on HIFK:hon tulossa.
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Summasta mäkin eniten toivoisin, mutta se taitaa maailman loppuun asti olla turha toivo.

Suunnilleen noin olen itsekin ymmärtänyt, mutta en kannattajana hyväksy sitä että Euroopan paras valmentaja ei voi valmentaa suosikkiseurassani koska joku jossain on joskus loukkaantunut jostain. Toisin sanoen kieltäydyn sulattamasta älyttömyyksiä.
 
Eikä tullut. Stadin valot ovat himmeät. Portlandissa otti valmennusuransa ensimmäisellä kaudella 53 voittoa 80 pelissä, en ole niin vitun toope, ettenkö osaisi lukea.

Seison korjattuna. Meni sopat sekaisin kun osasin miettiä vain tuota NHL maailmaa.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Rautakallio on myös sen verran vahva persoona, ettei kakkoseksi käy vikisevä teoriamikkihiiri, jollaisen kuvan Pennasesta on saanut. Rocky ei kuuntele sellaisia=hommasta tulee helposti yhden miehen show.

Joo, siis onhan Karri Kivi karismaattisuudeltaan ja persoonana lähes Sheddenin tasoa. Eikun...

No joo, mutta mulle Rocky kävisi, ja myös Rocky-Pennanen -combo. Uskon, että Rocky tietää vahvuutensa ja myös heikkoutensa, jolloin hän varmasti osaisi valita itselleen sopivan apuvalmentajan. Ja olisihan siellä vaihtoaitiossa tilaa myös muuan Ville Peltoselle.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Joo, siis onhan Karri Kivi karismaattisuudeltaan ja persoonana lähes Sheddenin tasoa. Eikun....

Jepjep;) mutta on eri asia olla juntti kuin nynny. Sitä paitsi Kivi on Porista, mikä sinänsä kertoo lähes kaiken:).

No joo, mutta mulle Rocky kävisi. Uskon, että Rocky tietää vahvuutensa ja myös heikkoutensa, jolloin hän varmasti osaisi valita itselleen sopivan apuvalmentajan. Ja olisihan siellä vaihtoaitiossa tilaa myös muuan Ville Peltoselle.

Tietää joo eikä ole tyhmä mies, mutta niin se vaan menee, ettei ns. vanha kaarti kauan katsele teoriavikisijöitä (pelaajista puhumattakaan, M.O.T.:), jos näillä ei todella ole jotain annettavaa. Esittämäsi kombo voisi kyllä toimiakin, sopivasti toisiaan täydentäviä osia ainakin ennakkoon.
 

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaahans, menikin sitten Suikkasen Kaitsu ilmeisesti Tepsiin ja että Rocky Rautakallio Hifkiin. On toki karismaattinen ja kokenut valmentaja ja parannus Soppaan verrattuna, mutta onko valmennusosaaminen enää tätä päivää?

Ei nyt kauheasti innostusta herätä tällaiset skenaariot? Mitä helvettiä ne tuolla johtoportaassa oikein tunaroi, eikö tänne muka saada kovempia nimiä?
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Ei nyt kauheasti innostusta herätä tällaiset skenaariot? Mitä helvettiä ne tuolla johtoportaassa oikein tunaroi, eikö tänne muka saada kovempia nimiä?

Ketäs tällainen kovempi nimi olisi?
Hetken kun miettii niin ei niitä kovia nimiä olekkaan niin paljoa, kun vielä muistaa että kovat nimet ovat pääsääntöisesti töissä jo jossain (koska jos eivät olisi niin silloinhan ne ei olisi kovia) niin vaihtoehtoja on loppujen lopuksi aika vähän.
Tietysti ameriikka on iso maa ja sieltä saattaa osua tai tulla totaali huti, kulttuuri on kuitenkin aika eri...
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei nyt kauheasti innostusta herätä tällaiset skenaariot? Mitä helvettiä ne tuolla johtoportaassa oikein tunaroi, eikö tänne muka saada kovempia nimiä?

Joko ei oo imuu, tai sitten johto ei osaa hommiaan. Veikkaan molempia. Rautakallio on kyllä heikko valinta, jos miettii vapaana olevia nimiä. Heikkilä, Summanen, Suikkanen, Shedden ja ketäs näitä nyt vielä oli? Tietysti kaikki ei välttämättä halua tulla IFK:hon ja ymmärrän sen, mutta silti pitäisi pystyä parempaan kuin joku Rautakallio. Mitä tämä mahdollinen tuleva päävalmentaja on edes saavuttanut urallaan? Ei tullut heti mieleen, joten oli pakko tsekata tiedot. Sveitsissä kymmenen vuotta sitten kolme kautta putkeen neljän joukkoon. Tosin hävinnyt kuitenkin aina ne isot pelit. Sen jälkeen pelkkää puolivälierätappiota ja poffeista ulos jäämistä. Toisaalta, aika HIFK:n näköinen valmentaja. Tottunut häviämään.

E: No joo aika kovaakin tylytystä omalta kohdalta. Voihan tätä hommaa tietysti katsoa muullakin tavalla. Suikkanen haluaa Turkuun, Shedden Sveitsi/Venäjä, Heikkilä on ilmoittanut jo ties kuinka monta kertaa haluavansa valmentaa Venäjällä ja Summanen ei tunnu olevan HIFK:lle vaihtoehto. Joten jäljelle jää Rautakallio. Kyllähän tämä vituttaa.
 
Viimeksi muokattu:

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ketäs tällainen kovempi nimi olisi?
Hetken kun miettii niin ei niitä kovia nimiä olekkaan niin paljoa, kun vielä muistaa että kovat nimet ovat pääsääntöisesti töissä jo jossain (koska jos eivät olisi niin silloinhan ne ei olisi kovia) niin vaihtoehtoja on loppujen lopuksi aika vähän.
Tietysti ameriikka on iso maa ja sieltä saattaa osua tai tulla totaali huti, kulttuuri on kuitenkin aika eri...

Summanen, Heikkilä,voi tietysti olla ettei näitä herroja Hifkin valmentaminen kiinnosta. Ei niitä vaihtoehtoja tosiaan liiemmälti taida olla ja se on totta ettei noista ulkomaalaisista valmentajista ikinä tiedä mitä saa.
 

Fordél

Jäsen
Ei olisi. Miksi Pennanen toimisi Rockyn kanssa, kun ei se ole toiminut Paskansyöjän eikä Sopan kanssa? Mikäli Rocky tulee, niin joku pätevämpi kakkonen, kiitos.

Ainakin tähän alkukauteen verrattuna ero olisi siinä, että olisi kunnon auktoriteetti ohjaamassa toimintaa ja vaatimassa asioita. Sopalla ei ole samanlaista uskottavuutta, varsinkin tämän kyntämisen jälkeen. En sitten tiedä, onko tämä Sopan kanssa tehty kyntäminen vienyt myös Pennaselta uskottavuutta omassa roolissaan.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Paska maku tästä jää - vaikka näitä sattuukin. Luulin silti, että tämäntyyppinen penailu on jäänyt historiaan. Nyba saa selitellä huolella monellekin taholle, miksi Suikkanen meni ohi.

Menikö? Missä se varmistus on? Yhtälailla tuo IS "tieto" voi olla samaa tasoa kuin sinunkin "tietosi". Itse en kitise ja itke ennenku saadaan 100-varma tieto tuosta valmentajasta.

Heikkilä vaan puikkoihin ensi Tammikuussa 1½+1 vuotisella sopparilla. Maksaa mitä maksaa, niin että Heikkilä varmasti tulee. En ymmärrä miksei ammattivalmentajalle voida maksaa noita "Locke" summia, jos tietää että kaveri tuo menestystä. Tai vaikka 1/3 osa sitten menestyksen mukaan. Huippu valmentaja korvaa monta huippu nimeä. Ja pelaajiin silti vaan uhrataan sitä rahaa.
 

LP#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heikkilä on varmasti osaava kaveri, mutta ainakin viimeistään silloin voimme unohtaa brändin mukaisen 'aina sattuu ja tapahtuu' ajattelutavan pelissämme (muistaako kukaan sitä enää?). Heikkilän peli on ajoittain erittäin tappotylsää vähä maalista puurtamista illasta toiseen ja toisinaan taas vain tylsää. Itse en Heikkilää mielelläni näkisi joukkueen peräsimessä, mieluummin joku räiskyvämmän hokin kannattaja, ei menestystä keinolla millä hyvänsä, vaan IFK:n peliä!
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Summanen, Heikkilä,voi tietysti olla ettei näitä herroja Hifkin valmentaminen kiinnosta.

Heikkilästä en tiedä, mutta sen käsityksen olen saanut, että Summasta kyllä kiinnostaisi. Tietääkseni kiinnostus on myös ollut varovaisen molemminpuolista, mutta asian konkretisoitumisen estävät tunnetut syyt. Ei Summanen pelkästään huvin tai cheerleadereiden vuoksi IFK:n otteluissa käy. Lisäksi Summasella näkyy olevan moniin IFK:n työntekijöihin oikein hyvät välit, eli ei hän ole sellainen sarvipäinen demoni, jonka pelkkä katse sytyttää kaikki sillat - teräsrakenteisetkin - palamaan.

Lisäys:

LP#32:lle: Olen päivastaista mieltä. Ammattiurheiluorganisaation tulee hakea menestystä keinolla millä hyvänsä. Jos menestys saavutetaan miellyttävällä tavalla (IFK:n tapauksessa räiskyvällä pelillä), se on tietysti plussaa, mutta menestyksen edelle se ei saa mennä. Toiminta, joka tähtää johonkin muuhun kuin menestykseen, on helppo tie mukavoitumiseen.
 
Viimeksi muokattu:

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heikkilä on varmasti osaava kaveri, mutta ainakin viimeistään silloin voimme unohtaa brändin mukaisen 'aina sattuu ja tapahtuu' ajattelutavan pelissämme (muistaako kukaan sitä enää?). Heikkilän peli on ajoittain erittäin tappotylsää vähä maalista puurtamista illasta toiseen ja toisinaan taas vain tylsää. Itse en Heikkilää mielelläni näkisi joukkueen peräsimessä, mieluummin joku räiskyvämmän hokin kannattaja, ei menestystä keinolla millä hyvänsä, vaan IFK:n peliä!

Joo, mielummin jatketaan "IFK-mies" Sopalla tätä IFK-peliä, tappavan tylsää peruuttelua ja aina hävitään. Sehän vielä kauheaa olis jos onnistuttaisiin voittamaan tällä lätkällä. No ei Heikkilä nyt kovin korkealla omissakaan listauksissa ole, mutta sentään ammattimies ja voittaa heittämällä tän nykypaskan.

Nyt kun näitä nuoria koutseja on jotkut jengit nostaneet ihan onnistuneestikin sisään, niin tavallaan hienoa, että IFK:kin yrittää pysyä perässä, mutta pelkkä kokemattomuus ei saisi olla se palkkaustekijä. Punainen värikö sen aiheuttaa että seurataan muita vähän sinne päin. Kokoomus ja muut puolueet nuorensivat aikoinaan johtajistoaan ihan onnistuneesti (en siis arvioi politiikkaa itsessään, vaan vaalimenestystä suhteessa entiseen) niin demarit seurasivat perässä valiten nuoren naisen. No otetaan nuori ja nainen niin varmasti menestytään, kun muillakin on nuoria, ja naiseus tuo vielä lisäpisteitä, unohdetaan ammattitaito. Vähän samalla kaavallahan IFK:ssakin vedetään. Kun muut ovat onnistuneet nuorilla koutseilla, niin kokeillaan mekin, ja otetaan vielä "IFK-mies" niin saadaan vielä fanit puolelle. Ammattitaidosta viis. Jos sen tuoreen koutsin on pakko olla oma mies, niin pitikö valita juuri tämä osaamaton juudas, esim. Laukkasen poppoo vetää tällä hetkellä 1p runkosarjan kärkeä jäljessä.
 

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heikkilästä en tiedä, mutta sen käsityksen olen saanut, että Summasta kyllä kiinnostaisi. Tietääkseni kiinnostus on myös ollut varovaisen molemminpuolista, mutta asian konkretisoitumisen estävät tunnutut syyt.

Mitä nämä syyt ovat? Tarkoitatko vanhoja erimielisyyksiä Dinojen kanssa, jotka eivät enää edes ole päivittäisessä johtamisessa mukana. Hemmetin surullista jos tällaisten asioiden vielä annetaan vaikuttaa. Summanen kuitenkin on ilmeisesti paremmissa väleissä nykyjohdon kanssa, jotka päätökset tekevät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös