SM-liigan uusi osakassopimus

  • 23 786
  • 140

Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Harkimon pointeista aika moni on varmaan samaa mieltä.
Juuri tuo pudotuspelien rahanjako on yksi asia ja toisekseen olen aivan samaa mieltä, että Rajalan itkeminen urheiluruudussa oli uskomatonta. Hänelle ei ole muka kerrottu pohjolanliigakeskusteluista.
Rajalan "itkeminen" on aivan ymmärrettävää, jos tiedotus toimii lähinnä median kautta, eikö vaan?

Miksi lähes kaikki PM liigan ulkopuolelle jäävien fanien negatiivinen palaute tulee Harkimolle tai Jokereille eikä näille muille jotka ovat tässä mukana ?

- Emme voi, hei, jäädä leikkelemään omia puskiamme, jos maailmalla jyrätään isoilla baanoilla, Junno heittää.

- Jotain tapahtuu, varmasti. Millaiseksi pohjolan liiga muotoutuuja milloin se toteutuu? Sitä ei tiedä kukaan. Mutta nykytilaan emme jää.

Miksette kritisoi Junnoa ja Kärppiä ?
Tässä kohtaa on kritiikki osunut aivan oikeaan, joko tietoisesti tai puhtaasti tunteella? Ilkka Kaarnaa vapaasti lainaten; "Harkimo kuuluu liigahallitukseen, muttei häntä ole kokouksissa näkynyt, on törkeää laukoa julkisuuteen kaiken maailman kommentteja, kertomatta/ keskustelematta ajatuksistaan kokouksissa." Näin toimii "Hjallis"

Onko palstaveljet sitä mieltä, että sarja viritys johon ottaa osaa muutama suomalainen ja ruotsalainen seura, kiinnostaa ihan oikeesti? Miettikääpä.
Meikäläistä ei ainakaan kiinnosta paskan vertaa, olen minä sen verran nurkkapatriootti ja väitän että tuo ominaisuus on kirjoitettu suomalaiseen DNA:n. Asioista vaan on niin kiva väitellä, että varsinainen asia unohtuu.

P.S. "Näyttäkää hurja luonteenne ja paskantakaa housuunne", kuvaa tätäkin keskustelua melko hyvin.
 

scholl

Jäsen
Reilupeli on tästä mallista kaukana.

Reilupeli on myös siitä kaukana silloin, jos pienen hallin joukkue vaikkapa hirveällä riskin otolla sattuu vielä urheilullisesti voittamaan ja saamaan hyvin yleisöä keräävän joukkueen lipputulot. On suorastaan oikeusmurha, että jossain 2000-3000 katsojan hallissa liput ovat kaikenlisäksi playoffeissa halvemmatkin kuin esim. 8000 katsojan hallissa ja rahaa menee vääriin käsiin. SM-liigan palkinnot pitää jakaa SM-liigan yhteistyökumppaneilta kerätyistä rahoista tai sm-liigan osallistumismaksuista. Silloin on liigan asia päättää kuinka monta parasta palkitaan, mutta lipputulot pitää tulla sille seuralle, kenen kotiottelusta on kysymys.
 

scholl

Jäsen
Rajalan "itkeminen" on aivan ymmärrettävää, jos tiedotus toimii lähinnä median kautta, eikö vaan?

Rajala on ulkopuolinen. Ei hänelle kuulu noi asiat.
Asianomaiset seurat käyvät keskusteluja (parempi jos luottamuksellisesti) siitä, miten haluavat edetä, ei se kuulu Rajalalle. Hänhän on vain nykyisen tyyppisen liigan byrokraatti, jolla ei ole osaa, eikä arpaa uudessa kuviossa.

Olisi hyvä, jos ruotsalaiset ja venäläiset nyt kuumottaisivat Rajalaa hänen puheistaan.
 
Suosikkijoukkue
Ketut ja viekkaat eläimet. Sympatiat Pikkuveljille
Minusta liikuttavinta tässä jutussa on se miten hienosti Jokeri ja HIFK fanit ovat nopeasti löytäneet toisensa. Se on söpöä. Samalla tavalla tässä on aivan loistava paikka myös yhdistää joukkueet, koska missään todella suuressa liigassa ei lopulta olisi tilaa kummallekin. Helsinki on Euroopan mittakaavassa tuppukylä. Suomeen mahtuu enintään yksi kaksi todella suuren liigan joukkuetta ja pienemmillä liigoilla ei ole tarjota mitään enemmän kuin nykyisellä. Koko pohjoismaiden liiga on ruotsalaista toiveajattelua. Veikatkaapa muuten kumpi nykyjoukkueista jatkaisi todella suuressa liigassa?

Toivottavasti pöytä siivotaan nyt kunnolla. Harkimolla oli tilaisuus neuvotella pitkään, mutta eihän se kiinnosta. On paljon kivempaa hämmentää jälkikäteen. Sitä voi arvostaa, jos haluaa. Kukin tykkää eri asioista.

Olisin erittäin iloinen, jos tyynesti suljettaisiin SM-liigasta ne joukkueet joille sopimus ei kelpaa. Aikaa neuvotteluille keskiviikkoon 24:ään asti. Kyllä routa porsaat kotiin ajaa. Jos ei aja, niin onkin aika siivota liigasta pois ne joita ei kiinnosta. Eihän tämä tämän monimutkaisempaa ole. Pääkaupunkiseudullekin jäisi edelleen yksi joukkue, joka on muutenkin kolmesta selvästi etukäteen ajatellen urheilullisesti paras.

Mutta valitettavasti näin tuskin käy. Tulee nahkapäätös, jossa asioista vähän keskustellaan ja sitten Harkimolle tarjotaan mahdollisuus tulla mukaan menettämättä kasvojaan. Myös liiga käynnistyy 14:sta joukkueen voimin torstaina ja mikäpä sen mukavampaa.

Siinä on ensi kaudelle sitten taas keskustelun aihetta, kun pohditaan monta seuraa oikeasti haluaa lähteä. Ja edelleen toivotan hyvää matkaa, yhtään poislähtevää ei lopulta kaivata.
 

scholl

Jäsen
Minusta liikuttavinta tässä jutussa on se miten hienosti Jokeri ja HIFK fanit ovat nopeasti löytäneet toisensa. Se on söpöä.

IFK- ja Jokeri-fanit ovat aina löytäneet toisensa. On kyse kuitenkin paikalliskilpailijasta. Samaan hiileenhän tässä on puhallettava. Jokainen oppi sen silloin jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun Jokereilla meni huonosti ja katosivat liigasta. Huonoimpina Jokereiden vuosina ei tainnut IFK:nkaan otteluissa käydä kuin hieman yli 5000 katsojaa.

Ja jokainen pääkaupunkiseudun joukkue tulee kuitenkin ennen maalaisia. Siitä pitää lähteä liikkeelle.
 

J.Petke

Jäsen
En vain ymmärrä miksi kilpailusarjassa nimeltä sm-liiga annetaan tälläisille surkuhupaisille seuroille, kuten HPK hyvitystä siitä, että ne lyövät läskiksi myymällä ennen siirtorajan umpeutumista pelaajansa pois ja sitten vielä kaupan päälle saavat playoff-joukkueilta rahaa perseilystään. Reilupeli on tästä mallista kaukana.

Älä nyt hyvä mies pelleile. Jokaisella seuralla vaan ei ole rahaa pistää miljoonaa uusiin pelaajiin vaan on taattava myös seuran pyöriminen seuraavallakin kaudella. Hpk on kuitenkin liigan kolmanneksi menestynein joukkue viimeiseen hieman yli 10 vuoteen. Se on helppo pyörittää joukkuetta kun on "sugar daddy" pistämässä rahaa seuraan kun joku on sitä järjettömästi tuhlannut. En ymmärrä minkä takia Hpk:n pitäisi muuttaa toimivaa toimintaansa ihan vaan sen takia kun "ei oo reiluu". Hpk ei hyödy tuosta asemasta yhtään. Mielestäni on ihan hyvä, että myös pleijareiden ulkopuolelle jääneet saavat rahaa sillä kun käytössä ei ole mitään drafteja niin millä tuota muuten tasoitettaisiin.

Mikään maailmassa ei ole reilua.
 

Jazerman19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masan Massiivinen, sympatiat Leafs
Rajalan "itkeminen" on aivan ymmärrettävää, jos tiedotus toimii lähinnä median kautta, eikö vaan?

Onko Rajala oikea mies itkemään tiedotuksen puutteesta yhtään mitään, kun khänen omat tapansa tiedottaa ovat myös vastaavanlaiset, mikäli on Harkimoa uskominen:

Harkimon lainaus Ylen urheilusivuilta:

"SM-liigan hallituksen puheenjohtaja Timo Rajala kertoi sunnuntaina Urheiluruudun studiossa, että tiistaina järjestettävässä SM-liigan hallituksen kokouksessa tullaan osakkaille esittelemään uusi hallintomalli.

- En ymmärrä Rajalan puheesta hallintomallista mitään. Erikoista, että hän laukoo televisiohaastattelussa asioita, joista liigaseuroilla ei ole mitään tietoa, Harkimo ihmettelee."
 

scholl

Jäsen
Mielestäni on ihan hyvä, että myös pleijareiden ulkopuolelle jääneet saavat rahaa sillä kun käytössä ei ole mitään drafteja niin millä tuota muuten tasoitettaisiin.

Etkö ole kuullut juniorityöstä?
Juniorityö on tärkein pointti ja toinen on sitten se, että pelaajia aletaan myymään. Tehdään junnuille riittävän pitkiä sopimuksia ja myydään niitä pois kesken sopimuskauden. NHL:lle vaan pitää saada sanottua ei, jotteivat pysty kuppaamaan pelaajia ilmaiseksi. Olen aika varma, että sen onneksi venäläiset hoitavat meidän puolesta. Futiksessahan järjestelmä toimii hyvin. Jos on sopimus, maksetaan riittävästi, jos ei ole niin ei makseta .
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Se, että Rajala puheenjohtajana ehdottaa huomisessa kokouksessa uutta hallintomallia josta ei ole kaikille liigaseuroille kertonut etukäteen, ei nyt välttämättä ole niin kauhean paheksuttavaa ja arvelluttavaa. Toki ilmoitus siitä olisi voinut jäädä huomiseen kokoukseen. Mutta se, että Rajala puheenjohtajana, joka ei oikeastaan ole saanut yhtään mitään aikaan, laukoo tuollaista tekstiä ruotsalaisista ja venäläisistä jääkiekko- ja businessjohtajista, on jo pöyristyttävää.

Rajalan mittavin teko jääkiekko- ja businessmaailmassa taitaa vieläkin olla omalle pojalleen ostettu pelipaikka yhtiönsä mainosrahoilla.
 

Viljuri

Jäsen
Lukkofanin kannattaisi funtsia sitä, että tynkä-liigassa Lukon kilpailuetu muihin jälkeenjääneisiin seuroihin olisi messävä, sillä mitkään jo nyt ennustettavissa olevat maksuTV-operaattorin yksipuolisesti ilmoittamat muutoksethan eivät sinällään RTK-kuvioihin vaikuttaisi.

Sinällään on ihme, jos Lintumäet ja kumppanit eivät ole käsittäneet, ettei mikään liiton ja liigahallituksen "nurkkaaminen" ratkaise tilannetta pysyvästi olosuhteissa, joissa Lintumäki ja muut vastaavat sankarit eri paikkakunnilla ovat toistuvasti aiheuttaneet satojen tuhansien eurojen arvoiset taloudelliset menetykset kaudesta toiseen muille liigajoukkueille mm. tyhjentämällä pajatson aina joulutauon jälkeen. Suoranaisten sopimusrikkomusten (olosuhteet, yhtiömuoto, markkinointi) ohella toiminta on ollut melkoisen epälojaalia sopimussuhteessa, koska kysymyksessähän on itse asiassa shikaanin oikaiseminen Hamiltonin tapaan, kilpailuedun saamiseksi jälleen seuraavaa kautta varten.

Enitenhän moinen toiminta on koskenut muihin rajalliset resurssit omaaviin pikkuseuroihin, jotka eivät kuitenkaan ole haihatelleet kaudesta toiseen. Toisekseen, liigan sulkeminen osoitti konkreettisesti, etteivät Lintumäki ja kumppanit ajattele kenenkään muun kiekkoperheeseen kuuluvan etua kuin oman lähipiirinsä. Sitä niittää, mitä kylvää.

Ei myöskään ole poissuljettua sekään, että eräänä kauniina aamupäivänä suomalaisen kiekkoperheen vastuulliset tahot talousalueen kokoon katsomatta löytävät toisensa, ja kaikkia kiinnostavista sarjajärjestelmiin, sääntöihin ja taloudelliseen tulevaisuuteen liittyvistä asioista sovitaan ihan hyvässä hengessä, ilman että vastarannankiiskeilijät turmelevat koko prosessia.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Toiminnassa pitäisi olla jokin suunnitelma, ettei paniikin iskiessä vain myydä kaikkea ja kerätä rahaa loppukauden kustannuksella ensi kautta varten.

Tuohan on juuri sitä peräänkuulutettua liiketaloutta. Eli bisnestä. Eli businessia.

Kun Jokerit tekee persnettoa, se paikataan taustalla olevan konsernin voittoa tuottavien sisarten tilikauden voitosta.

Kummassakin tapauksessa siinä toiminnassa on yhtä paljon tai yhtä vähän suunnitelmaa. Voisi oikeastaan jopa sanoa, että HPK:n ja SaiPan tapauksissa homma on ollut liiketaloudellisesti ajateltuna paljon suunnitellumpaa, koska mahdollisimman hyvään taloudelliseen tulokseen on edes pyritty.

Tuosta asiasta on siis turha itkeä siksi, koska a) se on liiketoiminnallisesti ajateltuna perusteltua sekä b) sitä ei tule minkään seuran kohdalla tulevalla kaudella tapahtumaan, koska playoutien takia myös sijalle 11 jäänyt voi vaikka pudota sarjasta.
 

J.Petke

Jäsen
Etkö ole kuullut juniorityöstä?
Juniorityö on tärkein pointti ja toinen on sitten se, että pelaajia aletaan myymään. Tehdään junnuille riittävän pitkiä sopimuksia ja myydään niitä pois kesken sopimuskauden. NHL:lle vaan pitää saada sanottua ei, jotteivat pysty kuppaamaan pelaajia ilmaiseksi. Olen aika varma, että sen onneksi venäläiset hoitavat meidän puolesta. Futiksessahan järjestelmä toimii hyvin. Jos on sopimus, maksetaan riittävästi, jos ei ole niin ei makseta .

Kyllä olen kuullut. Junnuja myymällä Suomessa ei tienaa vaan paskaakaan. Ja Nhl:ään kun lähtee porukkaa yhden ok kauden jälkeen niin ei tuo oikein toimi. Siinä olet oikeassa, että Nhl:lle pitäisi tehdä jotain siinä suhteessa, että saataisiin tuo ryöstökalastus loppumaan. Mutta taas jos pelaajia ei päästetä ulkomaille ilman kovaa korvausta niin sehän johtaa taas siihen, että tehdään vuoden mittaisia sopimuksia jotta mahdollisuudet säilyy mahdollisimman hyvänä.

Positiivisena asiana pidän sitä, että joku on kritisoimassa noita ratkaisuita ja ei mene muiden lampaiden mukana. Kehitys vaatii aina kriitikoita.
 

Jazerman19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masan Massiivinen, sympatiat Leafs
Älä nyt hyvä mies pelleile. Jokaisella seuralla vaan ei ole rahaa pistää miljoonaa uusiin pelaajiin vaan on taattava myös seuran pyöriminen seuraavallakin kaudella.

No mitä se minua kiinostaa, jos Hämeenlinnassa ei ole samat resurssit kuin pääkaupunkiseudulla. Voi, voi jos ei rahat riitä, siinä tapauksessa kannattaisi ehkä perustaa sarja, jossa painisitten samassa sarjassa muiden "kääpiöiden" kanssa. Ja tämä siis ilman mitään vittuilua. Mitä järkeä on rimpuilla liigassa, jossa osa jengeistä toimii ihan eri resursseilla HPK:n verrattuna.

Hpk on kuitenkin liigan kolmanneksi menestynein joukkue viimeiseen hieman yli 10 vuoteen.

Ja tämäkö oikeuttaa sellaiseen perseilyyn kuin viime kaudella, eli kun pleijarit karkasi pantiiin kaikki toimiston tuoleista mukaanlukien myyntiin?

Se on helppo pyörittää joukkuetta kun on "sugar daddy" pistämässä rahaa seuraan kun joku on sitä järjettömästi tuhlannut. En ymmärrä minkä takia Hpk:n pitäisi muuttaa toimivaa toimintaansa ihan vaan sen takia kun "ei oo reiluu". Hpk ei hyödy tuosta asemasta yhtään.

Niin on se niin väärin, kun kaikkien vihaama rantahurri älysi aikoinaan, että kun omistaa hallin jossa pelaa, se saattaa jopa tuottaa rahaa omistajalleen. Väärin ansaittu näköjään.

Ja tuo sinun lauseesi "HPK ei hyödy tuosta asemasta mitään" kertoo juuri sen syyn, miksi esim. Suomesta on isot seurat siirtymässä pelaamaan uuteen liigaan muiden isojen poikien kanssa. Siellä kun ei nähtäisi samassa määrin tätä omaan napaan tuijoittamista, jossa odotetaan, että isot ruokkii pieniä, koska se sopii pikkuseuralle vallanhyvin.

Samalla lailla voin kysyä sinulta mitä se hyödyttää Jokereita, että me omalta osalta maksoimme rahaa teille meidän playoff-lipputuloista, kun te ette osanneet hoitaa omaa kauttanne paremmin. Miksi mm. Jokereiden pitää siis maksaa perseeksi lyöneelle seuralle siitä, että se on itse mokannut oman kautensa? Mitä me hyödymme siitä?

Mielestäni on ihan hyvä, että myös pleijareiden ulkopuolelle jääneet saavat rahaa sillä kun käytössä ei ole mitään drafteja niin millä tuota muuten tasoitettaisiin.

Miksi sarjaa pitää keinotekoisesti tasoittaa? Jos kerta on alunperin lähdetty kisaan eri lähtöviivalta, niin eikö silloin kannattaisi muuttaa liigan rakennetta niin, ettei siinä enää ole mukana seuroja, jotka eivät siinä omin voimin kykene kamppailemaan.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En ymmärrä minkä takia Hpk:n pitäisi muuttaa toimivaa toimintaansa ihan vaan sen takia kun "ei oo reiluu".
Ja toisaalta miksi liigaa pitäisi tasapäistään myös niiden osalta jotka eivät tee tarpeeksi hyvää työtä esim. pudotuspelipaikan saamiseksi? Nykyinen järjestelmähän miltei kannustaa seuroja esim. juuri näihin pelaajamyynteihin kesken kauden. Tietysti se on normaalia että pelaajat liikkuvat myös kauden aikana, mutta puolen joukkueen myyminen on jo liikaa.

Niin se vain on että aina loppujen lopuksi kannattamaton toiminta loppuu ja (toistuvista) virheistä maksetaan välillä kovaakin hintaa. Sinänsä sama tekeekö näitä virheitä Jokerit vai joku pienempi seura, mutta minusta nykysysteemi ei sovi kilpaurheiluun. Ei SM-Liigan tarvitse olla mikään äitihahmo yhdellekään joukkueelle, tämähän on kilpailutoimintaa - kaukalossa ja sen ulkopuolella.

Liiga oikeasti auki ja joukkueille pudotuspeleistä ne rahat mitkä heille kuuluvatkin. Näistä olisi hyvä lähteä liikkeelle. Sen jälkeen voisi sitä joukkuemäärää miettiä.

Edit. Jazermanilla osin samaa juttua yllä
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos Hjallis hoitaa liigan sisäisiä asioita median kautta, se on ok. Jos Rajala tekee samoin, se on väärin. Selvä.

Hjallis voisi tuoda omat ehdotuksensa muidenkin tietoon, jos on kerran jotain valittamista. Tällainen yhtäkkinen purkautuminen on sen sijaan täysin mautonta muita kohtaan.

Niin, ja ilman näitä "pikkuseuroja" ei olisi SM-liigaa. Kuten sanottu, siitä vaan vapaasti pelaamaan viiden joukkueen tähtiliigaa. Ei mitään tulonjakoja, kaikki ottelut ovat erittäin jännittäviä ja fanit ovat tyytyväisiä.
 

Acid

Jäsen
En ymmärrä minkä takia Hpk:n pitäisi muuttaa toimivaa toimintaansa ihan vaan sen takia kun "ei oo reiluu". Hpk ei hyödy tuosta asemasta yhtään. Mielestäni on ihan hyvä, että myös pleijareiden ulkopuolelle jääneet saavat rahaa sillä kun käytössä ei ole mitään drafteja niin millä tuota muuten tasoitettaisiin.

Eli sinua ei haittaisi yhtään, että omasta palkastasi maksat eka verot ja sitten vielä joudut antamaan rahaa joillekin, jotka ei sitä ansaitse. Eipä paljon motivoi tekemään duunia tuollainen järjestelmä. Hommatkaa sitä rahaa, ettei tarvitse kerjätä.
Maailma ei ole reilu paikka.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Reilupeli on myös siitä kaukana silloin, jos pienen hallin joukkue vaikkapa hirveällä riskin otolla sattuu vielä urheilullisesti voittamaan ja saamaan hyvin yleisöä keräävän joukkueen lipputulot. On suorastaan oikeusmurha, että jossain 2000-3000 katsojan hallissa liput ovat kaikenlisäksi playoffeissa halvemmatkin kuin esim. 8000 katsojan hallissa ja rahaa menee vääriin käsiin. SM-liigan palkinnot pitää jakaa SM-liigan yhteistyökumppaneilta kerätyistä rahoista tai sm-liigan osallistumismaksuista. Silloin on liigan asia päättää kuinka monta parasta palkitaan, mutta lipputulot pitää tulla sille seuralle, kenen kotiottelusta on kysymys.
Niin Suomessa isot seurat ovat omalta osaltaan estäneet vastaan kehityksen kuin Elitserienissä kun eivät ole suostuneet mm. mainosten yhteismyyntiin mikä on Elitserienissä käytössä.
Tällöin myös pienillä seuroilla on varaa kilpailla kovemmista pelaajista ja mahdollisuus menestykseeen, näillä menestyksen mukaan tuomilla play-off tuloilla on sitten rakennettu niitä halleja.

Suomessa tämä on estetty kun isoilla seuroilla ei ole ollut halua ryhtyä myymään jäämainoksia ja muutamaa laitamainosta yhteiseen pottiin.
Tällöin kaikki play-off tulot jäisivät seuroille, mutta yhteiseen pottiin tulisi tilalle nuo mainostulot jotka ainakin Elitserienissä ovat isommat per seura kuin yhdelläkään oli itsenäisesti myytäessä.

Kummallista, että kaikissa näissä vika on aina pikkuseuroissa kuinka pidetään kiinni play-off potista ja muuta.
Silloin kun isojen pitäisi tehdä joku myönnytys pienien suhteen onkin sitten kyse pelkästä bisneksestä.

Seurojen tulot nousivat varmasti enemmän tuolla yhteinen mainosmyynti tietyille paikoille ja omat play-off tulot kuin nykyisellä systeemillä, mutta isoilla seuroilla ei näytä olevan halua ottaa riskiä.
Tällöin suurienkin seurojen pitäisi oikeasti ammattimaistaa toimintaansa, eikä siellä pelaajahankintoja voisi tehdä Jokereiden tyyliin.
Pikkuseurat alkavat olla jo ammattimaisissa käsissä paria poikkeusta lukuunottamatta.
 

Jazerman19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masan Massiivinen, sympatiat Leafs
Niin, ja ilman näitä "pikkuseuroja" ei olisi SM-liigaa. Kuten sanottu, siitä vaan vapaasti pelaamaan viiden joukkueen tähtiliigaa. Ei mitään tulonjakoja, kaikki ottelut ovat erittäin jännittäviä ja fanit ovat tyytyväisiä.

Nimenomaan mihin ihmeeseen me isot seurat tarvitsemme mitään pikkuseuroja tai sm-liigaa. Eivät pikkuseurat tee muuta kuin hidasta kehitystä. Koko viestisi oli täyttä asiaa. Arvostan.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Liiga oikeasti auki ja joukkueille pudotuspeleistä ne rahat mitkä heille kuuluvatkin. Näistä olisi hyvä lähteä liikkeelle. Sen jälkeen voisi sitä joukkuemäärää miettiä.

Nythän liiga on auki, eikä poistomyyntiä varmaankaan siksi tulla kenenkään osalta näkemään. Sijalle 10 päätynyt, pelaa sääläreitä ja 11:ksi jäänyt joutuu pelaamaan playouteja. Pudotuspelipotti jakautuu niin, että puolivälierärahat saa jokainen itselleen. Välieristä ja finaaleista kertyvät rahat menevät pottiin, joka jaetaan joukkueiden sijoituksen mukaan: mestari saa eniten jne.. Tämähän tarkoittaa, että mitään ihan älyttömiä epäreiluuksia tulonjaossa ei edes ole. Mesoaminen tästä playoffpotti-asiasta on vähän sama, kuin ampuisi haupitsilla kärpästä.

Se, että kaikki saavat jonkun summan playoffpotista, pyrkii omalta pieneltä osaltaan tasoittamaan sarjaa, jotta tuote olisi kollektiivisesti parempi. Jos tuote on kollektiivisesti parempi, on se parempi pitkällä tähtäimellä jokaiselle yksittäiselle seuralle. Myös Jokereille.



Jazerman19 kirjoitti:
Voi, voi jos ei rahat riitä, siinä tapauksessa kannattaisi ehkä perustaa sarja, jossa painisitten samassa sarjassa muiden "kääpiöiden" kanssa. Ja tämä siis ilman mitään vittuilua. Mitä järkeä on rimpuilla liigassa, jossa osa jengeistä toimii ihan eri resursseilla HPK:n verrattuna.

Ihan hyvin on riittänyt resurssit, eikä ne pienenemäänkään päin ole. Cheers, mate :-)
 

Jazerman19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masan Massiivinen, sympatiat Leafs
Tällöin suurienkin seurojen pitäisi oikeasti ammattimaistaa toimintaansa, eikä siellä pelaajahankintoja voisi tehdä Jokereiden tyyliin.
Pikkuseurat alkavat olla jo ammattimaisissa käsissä paria poikkeusta lukuunottamatta.

Mikä on "Jokereiden tyyliin", voitko selventää hiukan. Ja mistä noiden pikkuseurojen ammattimaistumisen voi huomata?
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kummastuttaa, että Harkimo ei ole kerennyt asioihin vuodessa perehtyä, vaan kuulee sitten "muka" urkkaruudusta mitä maailmalla on meneillään vrt. Kaarnan lausunto.

Toisaalta jos noin vähän kiinnostaa, niin sitten sinne ruottinmaalle leikkimään, eipä tule ikävä. Nythän tosiaan olisi mainio tilaisuus tuo paita ja peppu (hifk ja jokerit) yhdistää, niin saisi se Harkimo sen haikailemansa hifkin ittelleen. Erillisinä seuroina kv.liigoissa, idässä tai lännessä, ei tule paukut riittämään. Tuskin siinä kauaa menisi, kun stadistakin syntyisi joukkue maan mestaruudesta pelaamaan. Liitto kun rätkäisee päälle vielä sulun, ettei näiden seurojen pelurit kelpaa liiton alaisiin peleihin so. maajoukkueisiin, olisi rosterit hetken perästä niin kiinnostavia että... Ja todella, olisi ihan kelpo veto, että jos ei laput ole liigan konttorissa allekirjoitettuna klo 24.00 mennessä liigan alkua edeltävänä päivänä, se on moro lopullisesti, uusia tulijoita aina tulee tyhjiöitä täyttämään, niin se vain käy.

Kv. liiga toimivana voi syntyä ainoastaan CL-tyyppisenä kansallisten sarjojen oheen, koska toimintaympäristö ja kulttuuri on euroopassa erilainen, kuin rapakon takana ja myös rahoituspohja. Hämmentely kyllä varmaan indikoi joitain päämääriä kansallisesti, mutta koko erillinen liiga-ajatus on kuolleena syntynyt, sori vaan siitä haaveilevat.

Toisaalta voisihan sen myötä muutaman turhan pullistelijan toivoa häipyvän sotkemasta kiekkoilua ja perinteitä suomessa.
 

J.Petke

Jäsen
Ja toisaalta miksi liigaa pitäisi tasapäistään myös niiden osalta jotka eivät tee tarpeeksi hyvää työtä esim. pudotuspelipaikan saamiseksi? Nykyinen järjestelmähän miltei kannustaa seuroja esim. juuri näihin pelaajamyynteihin kesken kauden. Tietysti se on normaalia että pelaajat liikkuvat myös kauden aikana, mutta puolen joukkueen myyminen on jo liikaa.

Jos haluaa uudistaa joukkuetta isolla kädellä niin pakkohan niitä pelaajia on pois pistää. Itse en ole koskaan ole ollut tyhjennysmyynnin kannalla mutta kun se osuu omalle joukkueelle niin sitä katsoo hieman eri näkökulmasta. Kun kerta Hpk oli uudistamassa joukkuetta radikaalista seuraavalle kaudelle niin onhan tuo ihan fiksua, että noista poistuvista pelaajista saadaan myös rahaa. Urheilullisestihan se ei ole reilua, että myydään pelaajia paljon pois mutta outoa tuosta tekee se, että noiden kaikkien myytyjen pelaajien jälkeen otteet vaan paranivat selkeästi. Joten mikä on urheilullisesti hyvää ja mikä ei?

Ja jos otetaan huomioon se, että Hpk on ollut makselemassa monesti noita heikompien joukkueiden maksuja niin ihmetyttää ettei se ota minua päähän ollenkaan niin paljoa kuin toisia.
 

Jazerman19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masan Massiivinen, sympatiat Leafs
Ihan hyvin on riittänyt resurssit, eikä ne pienenemäänkään päin ole. Cheers, mate :-)

No mihin tätä tasausjärjestelmää sitten tarvitaan? Eli jos asiat on noin, niin silloin playoff-lipputulot ottelun järjestävälle kotijoukkueelle.
 

Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Harkimon lainaus Ylen urheilusivuilta:

"SM-liigan hallituksen puheenjohtaja Timo Rajala kertoi sunnuntaina Urheiluruudun studiossa, että tiistaina järjestettävässä SM-liigan hallituksen kokouksessa tullaan osakkaille esittelemään uusi hallintomalli.

- En ymmärrä Rajalan puheesta hallintomallista mitään. Erikoista, että hän laukoo televisiohaastattelussa asioita, joista liigaseuroilla ei ole mitään tietoa, Harkimo ihmettelee."
Edelleen Kaarnaa lainaten; "Harkimoa ei ole kokouksissa näkynyt". Eli aika hölmö kommentti Hjallikselta, Kaarna ainakin oli asioista perillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös