Niin, tässä keskustelussa on kait jäänyt hieman varjoon se syy, miksi on tärkeää pystyä hyökkäämään myös organisoidusti/viivellä. Viivelähtö tai kiekottelut pyrkivät murtamaan vastustajan organisoidun puolustuksen....
Kiitos DEFENSE asiantuntijan kirjoituksestasi. Se on odottamani lisä tänne pelikirjakeskusteluun. Papera viittasi myös Petteri Sihvonen-ketjussa siihen, että en ota pelitilanteita huomioon, kun tilastoin yksinkertaisella menetelmällä hitaita hyökkäyksiin lähtöjä, jotka olen jakanut vielä viive- ja kiekottelulähtöihin. En ole katsonut sitä, onko vastustaja ehtinyt organisoitua, kun joukkue lähtee hyökkäyksiin.
Tässä oli pari kautta tilaisuus seurata Juhani Tammisen 60 minuutin painepeliä. Sehän perustui käsittääkseni siihen, että kiekon saatuaan Sport lähti pääosin omasta päädystä nopeasti ylöspäin (syöttämällä nopeasti, mutta myös jalalla heti ylöspäin), koska oletuksena oli, että vastustaja ei ollut ehtinyt vielä organisoitua puolustusasemiin. Tamin Sport antoi pakki-pakki puolinopeita syöttöjä vain keskialueella kiekonriistotilanteiden jälkeen. Kun vastustaja oli ehtinyt organisoitua, ketjut saivat lähteä alhaalta organisoidusti hyökkäyksiin, mutta silloinkin aina ylöspäin.
Yksi kanadalainen ikiaikainen hyökkäyksiin lähtö on ollut viivelähtö organisoitua trapia vastaan. Maalin takana pakki-pakki, nousu maaliviivan yli ja syöttö takaisin toiselle pakille, joka nostaa jalalla laidasta keskialueelle ja syöttää takaviistoon omalle puolustusalueelle lähelle kentän keskustaan nousseelle toiselle pakille. Toinen pakki luistelee taaempana varmistaakseen mahdollisen ylösnousevan pakin kiekonmenetyksen sekä sen takia, että hänelle jää paljon vapaata kentän pintaa toimia kiekon saatuaan. Jukka Jalonen ja Timo Lehkonen ovat nimenneet nämä hyökkäyksiin lähdöt ammattitermein "puolittamisiksi" ja "keventämisiksi". Minä olen laskenut nämä hyökkäyksiinlähdöt aina viivelähdöiksi, koska ne tapahtuvat organisoitua vastustajaa vastaan. Näitä viivelähtöjä näin olympiakisoissa esim. Niedermayerin ja Prongerin ollessa pakkiparina. Sen sijaan nuori Kanadan huippupakki Doughty lähti poikkeuksetta aina nopeasti syöttäen tai jalalla ylöspäin.
Se että Siffa lasket vain eri lähtöjä huomioimatta mihin kyseinen tilanne päättyy, ei anna oikein mitään kuvaa joukkueen kontrollin tasosta.
Pitää paikkansa, että lasken vain omasta päästä viiveellä ja kiekottelemalla tapahtuvat hyökkäyksiinlähdöt eli ns. hitaat lähdöt. Kertakatsomisella en pystykään muuhun nopean pelin aikana tilastointimielessä keskittymään. Olen amatööri, en valmentaja, joten en tarkastele videoita jälkeen päin, vaan kertaotanta riittää minulle. Varsinainen analyysin teko on ammattilaisten työtä. Olen saanut kuitenkin selvät erot joukkueiden välille pelin rytmittämisissä tuollakin, alkeellisella menetelmällä. Lukolle ja JYP:lle tuli kauden aikana vähän hitaita lähtöjä. KalPalle, HPK:lle ja TPS:lle rekisteröin niitä enemmän. SM-liigan finaaleissa olivat peliä neljällä rytmillä pelaavat TPS ja HPK. Siitä voi tehdä jo jonkin johtopäätöksen valmentajien ja pelitapojen vaikutuksesta joukkueiden menestykseen. Mikäli yksin pelaajat olisivat ratkaisseet, niin SM-liigan mestari olisi löytynyt Jokereista, HIFK:stä, Kärpistä, JYP:stä tai Lukosta.
Tämän illan pelistä totean omana mielipiteenäni, että HPK ei pystynyt 1. ja 2. erässä aiemmin nähtyyn kiekkokontrollipelaamiseen, mikä olisi mahdollistanut riittävän pitkät (kalpamaiset) kulmapelaamiset hyökkäyspäässä. Eli Rautakorven termein, peli ei ollut riittävän jauhavaa vastaiskujoukkuetta vastaan. Suuri syy siihen, että HPK ei päässyt riittävään kiekkokontrolliin oli Suikkasen tekemä muutos karvauspelaamiseen, jolla HPK:n kiekkokontrollin perusta eli hitaat lähdöt minimoitiin.
Kaiken kaikkiaan tämän vuoden SM-liiga osoitti entistä vahvemmin, että jääkiekko on pelikirjapeli. Ensi kaudella nähdään, muuttavatko muiden, nyt menestymättömien, SM-liigajoukkueiden valmentajat pelikirjojaan ja mihin suuntaan.
