Useimmiten heiltä kuulee perinteistä hockey-jargonia tyyliin: "tultiin hyvällä liikkeellä ekaan erään, oltiin valmiimpia ja heitetiin kiekkoa maalille" tai "tänään ei saatu paikoista sisään ja kaikki kaksinkamppailut hävittiin". Eivätkö tyhmät jääkiekkoilijat sitten kykene analysoimaan omaa peliään syvällisemmin, vai mistähän lie kyse?
Et ole tainnut kuunnella Ville Niemisen erätaukokommentteja?
En ymmärrä miten pelikirjan korostaminen ja siitä puhuminen veisi peliä pois pelaajilta? Pelaajathan siellä pelaavat ja pelikirjaa toteuttavat. Mistä tämä ihmeellinen käsitys siitä, että pelikirja-analyysi veisi kunnian sitä toteuttavilta pelaajilta? Heidän henkilökohtaiselta taidoiltaan? En oikein pysty sisäistämään tämän näkemysten esittäjien ajatusrakennelmia…
Tietenkään valmentaja ei tuhlaa maalintekopaikkoja ylivoimalla tai aja itseään pihalle alivoimassa. Yksikään valmentaja ei myöskään kehota pelaajia missaamaan tyhjää maalia tai kompuroimaan alivoiman kriittisellä hetkellä kulmassa. Mutta mitä valmentaja sitten joukkueessa tekee? Juoksuttaa poikia pururadalla ja luisteluttaa harkoissa? Tohon hommaan ei nyt kanttasi kovapalkassa ihmistä palkata, kun sen vois tehdä vaikka kukin pelaaja vuorollaan.
Eli mistä se ero joukkueiden välillä tulee? Jos vastustajalla myös pelaajien jalat liikkuvat ja he pelaavat nopeammin. Mites siten voittaja valikoituu? Paremmilla yksilöillä?
Liigajoukkueen pelaajien taitotasot eivät eroa niin paljoa toisistaan, että joukkueiden välisien pelisuoritusten eroja voitaisiin selittää ottelusta toiseen pelaajien henkilökohtaisilla epäontumisilla (Joukkueessa on 20 pelaaja, on täysin mahdotonta että he kaikki, tai että edes suurin osa, epäonnistuisi henkilökohtaisesti ottelusta toiseen). Kukaan ei epäonnistu kaikissa 58 runkosarjamatsissa ja kaikki evät epäonnistu yhtä aikaa yhdessä matsissa. Pitemmässä sarjassa sattuma kumuloituu olemattomiin, samoin se ”luistin liikkuu” elementti, koska tällä tasolla kuntopohjat eivät ole niin paljon toisistaan eroavia, ja kokoajan ei kenenkään henkinen taso voi olla tapissa.
Pelaajan missatessa tyhjän maalin on yksittäisessä pelissä ehkä oleellinen epäonnistuminen. Mutta kaikki pelaajat eivät epäonnistu kaikissa otteluissa näissä tilanteissa. Kyse on siitä, monestiko tällainen tilanne pystytään synnyttämään joten moniko eri pelaaja pääsee koittaman tyhjiin. Jos pelaaja pääsee kolmasti ottelussa ja epäonnistuu jokaisessa, kuinka todennäköistä on, että joku muu samassa ottelussa epäonnistuisi myös? Tai jotta kolme eri pelaaja epäonnistuisi kaikissa omalle kohdalleen osuneissa tyhjämaali tilanteissa? Aikapieni todennäköisyys. Niinpä on pelitavallinen kysymys, kuinka usein tuollaisella tilanteella on mahdollista syntyä.
Ja ei, niiden tilanteiden määrä ei synny pelkästään pelaajien yksilösuoritusten perustella. Kyse on joukkuelajista, joissa viisikon yhteinen toiminta synnyttää maalintekotilanteet. Mikään ihmisryhmä ei ole itseohjautuvana menestyvä sellainen. Menestyvät ryhmät ovat aina organisoituneita jollakin tavalla. Jääkiekossa viisikko on orgaanistunut siten, että puolustajat pelaa alempana kuin hyökkääjät, ja ollaan ongelmissa heti kun tätä organisoitua muotoa ei noudateta ja Lumme ja Salo törmäävät vastustajan maalin takana. Siksipä sitä organisoitua viisikkomuodostelmaa noudatetaan. Ja kas, siitä päästään pitemmälle, kun sovitaan mustakin asioista, miten vaikka hyökätään vastusajan sinisellä. Ennen vanhaa Oksanen, Peltonen ja Hakanen sopivat siitä keskenään, nykyään niitä ohjeita antaa valmentaja Ja kas, meillä on pelikirja / taktiikka (miksikä sitä nyt haluaa kutsua, älä käytä termiä pelikirjaa, jos Sihvonen aiheuttaa ihottumaa).
Ne tavat pelata, jotka tuottavat varmimmin ykkössektorin maalintekotilanteita tuottava eniten maaleja. Toki se ei pelkkäsään riitä, vaan pelaajilla täytyy olla myös selvää miten he käyttäytyvä kiekon ollessa vastustajalla. Kuten varmaan jokainen on pelissä ollessaan huomannut, silloin kun puolustus säntäilee kiekon perässä, saa vastustaja paljon ykkössektorin maalintekotilanteita. Niinpä nykyään on vallalla keskustan puolustaminen paikkapuolustuksen tapaisella asetelmalla. Toki edelleen miesvartiointiakin käytetään, mutta sen teho on vähentynyt nollatoleranssin jälkeen. Oli tapa mikä tahansa, se puolustus toimii parhaiten silloin, kun kaikki toimivat samalla tavalla, kuten on etukäteen sovittu, eli viisikon jäsenet eivät pelaa samaa vastustajaa tai samaa paikkaa, vaan tietävät mikä on kunkin vastuualue. Tätä kutustaan jälleen pelitavaksi / kirjaksi / taktiikaksi what ever.
Totta kai Kyse on pelaajien pelistä! mutta sen takia siellä on valmentaja, että hän organisoi näistä pelaajista kokonaisuuden joka toimii yhtenäisesti, ja voi näin yksilöinä toteuttaa luovuuttansa pelitilanteissa. Luovuus syntyy siitä, että tietää mitä muut tekevät, tietää missä tilanteissa on vapaus ja mahdollisuus toimia luovasti, missä tilanteissa pitää antaa tämä vapaus toiselle pelaajalle varmistamalla ja koska on oltava kurinalainen pyyteetön oman miehensä vartija. Pelaaja tekee ratkaisut, mutta osana joukkuetta. Joukkue voittaa ja häviää, eivät yksittäiset pelaajat.
Jos yksilöt muodostaisivat joukkueen, niin se ajautuisi pelilliseen kriisiin. Tästä on oiva esimerkki Venäjän maajoukkueessa. Sillä oli kiistatta parhaat yksilöt MM kisoissa vuosia, mutta menestystä ei tullut, koska joukkueen pelitapa oli vanhanaikainen ja yksilöt eivät muodostanet joukkuetta. Vasta kun Bykov sai tehtyä joukkueelle modernin pelitavan, hitsaantui joukkue yhteen ja pelaajien henkilökohtainen taidot saatiin esiin joukkuepelissä. Pelaajat uskoivat pelitapaan, ja eivät säntäillet pois sovitusta, koska luottivat tapaan ja toisiinsa (eli yhdessä olivat siihen sitoutuneet).Ja Kas, tulos oli nähtävissä MM kisoissa…
Nythän on nähtävissä pelikirjasuuntauksissa, että ne joukkueet, jotka viimevuosina ovat panostaneet ruotsalaistyyppiseen kiekonhallintaan ovat hallinneet eri Liigoja kahvakiekon karsimien jälkeen. Detroit, Ruotsi, Venäjä, Kärpät, Kalpa. Muillakin tavoilla voi voittaa (kuten Anaheim pari vuotta sitten NHL:ssä), mutta isossa kuvassa kiekonhallintajoukkueet ovat menestyneet paremmin kuin vanhakantaisempiin pelitapoihin tukeutuneet joukkueet (no oikeasti kiekonhallinta on tooodella vanhakantainen tapa pelata, vaan kahvakaudella pahasti taka-alalle jäänyt sellainen). Tapa määritellään siinä kuuluisassa (© mertaranta) pelikirjassa.