Sijoitusvinkkejä?

  • 1 089 847
  • 6 087

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Britannian bkt kyykännyt vaatimattomat 25%. Ajatuksia?
En tippaakaan kyseenalaista tietoa, mutta näihin olisi mukava aina saada lähteet mukaan.

Vastaus kysymykseen ajatuksista:
Aivan hirveältähän tuo kuulostaa. Pahemmalta kuin minä tällaisena osa-aikarommarina olisin voinut pelätä. Hyvin mielenkiintoista olisi ymmärtää että mikä osuus johtuu koronasta, mikä brexitistä ja onko vielä kolmas osa joka on näin kumuloitunutta yhteisvaikutusta.

En mielelläni myöntäisi että olisin vahingonilmoinen saarivaltakunnan potkupalloileville tenuseipäille, jotka luulevat tietävänsä paremmin, mutta vähän valitettavasti olen. I told you so.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen melko aloittelija sijoittamisen suhteen, mutta joo jotenkin tuntuu halvalta kun ymmärtääkseni valtion omistama ja suht hyvä kassa joten ei ainakaan konkurssi pitäisi ihan heti tulla. Ja vuosien päästä alkaa taas nakuttamaan tulosta ja käyrä ylöspäin.
Valtio saattaa päästää konkurssiin ja aloittaa toiminnan puhtaalta pöydältä. Tai saattaa käydä kuten Norwegianille, että valtio antaa käteistä omistusosuutta vastaan mikä polki osakkeiden hinnan todella matalalle.

On täysin mahdollista, että Finnair syöksyy vielä lisää. Todellinen riskilappu.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En tippaakaan kyseenalaista tietoa, mutta näihin olisi mukava aina saada lähteet mukaan.

Vastaus kysymykseen ajatuksista:
Aivan hirveältähän tuo kuulostaa. Pahemmalta kuin minä tällaisena osa-aikarommarina olisin voinut pelätä. Hyvin mielenkiintoista olisi ymmärtää että mikä osuus johtuu koronasta, mikä brexitistä ja onko vielä kolmas osa joka on näin kumuloitunutta yhteisvaikutusta.

En mielelläni myöntäisi että olisin vahingonilmoinen saarivaltakunnan potkupalloileville tenuseipäille, jotka luulevat tietävänsä paremmin, mutta vähän valitettavasti olen. I told you so.

Tekstiteeveessä toissa päivänä olivat pyöristäneet 25 pinnaan. Karuja lukuja.
 
retro

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vastatkoot vaikka Kiinan keisaria mutta jos minä nyt myyn ne osakkeet niin teen 1007,14€ turskaa.
Ei aukene millään mitä yrität kertoa.
Olen hankinnut ne 2089€ ja jos nyt myyn ne tämän hetken hinnalla niin saan 1082€. Enkä 14623€

Pitää joko myydä merkintäoikeudet tai osallistua antiin että osakkeet säilyttävät arvo-osuuden.
Se oiski perkeleen näppärä homma kun osake spilattaisiin ja voisi vaan myydä ennen splittiä olevat osakkeet 7 kertaiseen hintaan.

Jos olen ihan saatanan tyhmä enkä älyä tätä niin sietääkin jäädä tuo satumainen voitto saamatta. Merkintäoikeuksia en enää voi ensi viikolla myydä sillä annoin sijoitusneuvojalleni jo toimeksiannon merkitä kaikki oikeuteni uusiin osakkeisiin kun osakkeiden merkkaus ensi viikolla alkaa.

Ja pidän ihan oikeasti mahdollisena että en edelleenkään keksi mikä tuo ajatus nyt on.

mieti asiaa sillä tavoin, että jos olet ostanut vaikka 1000kpl osakkeita 5€ kpl, niin myymällä ne eurolla teet 4000€ tappiota. Vastaavasti saat merkitä 10 000 osaketta 0.40€ kpl, joilla teet euron osakehinnalla yhteensä 6000€ voittoa myymällä ne yhden euron hinnalla. Mikäli kurssi ei merknnän jälkeen olekaan 1€ vaan alempi, niin sinun on kannattanut myydä nykyiset osakkeet eurolla.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
mieti asiaa sillä tavoin, että jos olet ostanut vaikka 1000kpl osakkeita 5€ kpl, niin myymällä ne eurolla teet 4000€ tappiota. Vastaavasti saat merkitä 10 000 osaketta 0.40€ kpl, joilla teet euron osakehinnalla yhteensä 6000€ voittoa myymällä ne yhden euron hinnalla. Mikäli kurssi ei merknnän jälkeen olekaan 1€ vaan alempi, niin sinun on kannattanut myydä nykyiset osakkeet eurolla.

Nyt sain ajatuksesta kiinni, jippii, mutta...

Osakeannista osakeet merkkaamalla olen samassa omistusosuudessa kuin ennen antia eli säilytän sijoitukseni arvon, vaikka osakekanta muuttuu.
Niin mitäs sitten jos minulla olisi ollut osakkeita 1000kpl jotka olisin ostanut hintaan 5€/kpl. Sen jälkeen merkkaisin 10 000kpl hintaan 0,40€. Tämän jälkeen myisin 10 000kpl eurolla niin tietääkseni saisin silloin saman 6000€ tuoton ja sen lisäksi minulle jäisi aikaisemmat 1000kpl osakkeita. Joihin toki edelleen kohdistuisi 5000€ hankintahinta.

Lainaamassani esimerkissä tuotto olisi 2000€ mutta Finskit olisi salkusta kaput. 6000€ + 1000 jäljelle jäävää osaketta on sitten jonkun arvoista ja siihen siis kohdistuisi 5000€ kuluja. Ts. 1000€ tuotto ja 1000 osaketta.
Ja nyt kun kirjoitin tämän auki niin viimisellä meni jakeluun miksi alle 1€ jäljelle jäävä hinta olisi tappiota. Tai ei tappiota vaan pienempää tuottoa välillä 0.78-1€

Vaan kun tuo perustuu nyt sitten ihan siihen mihin hintaan nuo loput 1000€ myisi. Minä uskon että kahden vuoden sisään osakkeen hinta noteerataan arvokkaammaksi kuin mitä se nyt on.
Eli tuo että ne kannattaisi nyt myydä on ihan normaalia osakekaupan arpapeliä.

Jos oletataan että osakkeen arvo nousisi vaikkapa 1,6€/kpl (esimerkiksi) Ja myisin siitten kaikki 11 000 osaketta niin enkö saisikin 17600€ johon kohdistuisi 9000€ hankintahinta ja tuotto olisi silloin 8600€ eli aika huomattavasti parempi idea kuin nyt myydä kallita osakkeita tappiolla.
Elikä siis kannattaako nyt myydä vanhat vai ei, on ihan siitä kiinni minkälaiseksi yhtiön arvon uskoo muodostuvan osakeannin jälkeen tahtomallaan horisontilla. Ja kaikki alle yhden euron hinnat olisi siis esimerkissä huonompituottoisia, mutta kaikki yli egen tuottoisampaa.

Tiedoksi muille mahdollisille lukijoille, että nuo lukemat eivät ole minun sijoituksista vaan esimerkkilukuja.

Kiitos vaan että jaksoit ratualangasta vääntää. Tosiaan nyt sain tästä kiinni mutta en ihan jaa ajatusta siitä että niitä kalliita kannattaisi nyt myydä.
 
Viimeksi muokattu:

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt jos myy vaikkapa 1000 Finnairin osaketta vaikkapa 0,98 euron hintaan niin saa rahaa 980 euroa. Tulette huomaamaan, että kunhan merkkareilla on käyty muutama päivä kauppaa, tulee 980 eurolla saamaan pörssistä niin paljon merkkareita, että sillä rahalla pystyy hankkimaan enemmän kuin 1000 Finnairin osaketta. Etukäteen olin ajatellut, että merkkarin hinta alkaisi treidata jostain 3 euron tietämiltä ja putoaisi alle euroon, jolloin merkkareita ostamalla osakkeen hinnaksi tulisi alle 0,50 euroa, mutta tiedä nyt sitten miten alas merkkarin hinta lopulta vajoaa, kun osakkeenkin hinta nousi noin törkeän paljon. Jos osake maksaa euron niin merkkarinhan pitäisi periaatteessa maksaa 6 euroa, mutta merkkareita ostamalla osaketta saa usein jopa ~20 % alennuksella, joka tarkoittaisi merkkarille noin 4 euron hintaa. Hävyttömiä olivat ne torstain yli 1,60 euron hinnat osakkeelle, jotka vastasivat merkkarille yli 12 euron hintaa.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen melko aloittelija sijoittamisen suhteen, mutta joo jotenkin tuntuu halvalta kun ymmärtääkseni valtion omistama ja suht hyvä kassa joten ei ainakaan konkurssi pitäisi ihan heti tulla. Ja vuosien päästä alkaa taas nakuttamaan tulosta ja käyrä ylöspäin.

Sinulta jää tuossa huomaamatta osakeannin vaikutus. Torstain päätöskurssilla 3,9€ olisit saanut tuon yhden osakkeen lisäksi 10 merkintäoikeutta uusiin osakkeisiin 0,4€/kpl hintaan. Eli 11 osaketta 7,9 eurolla.

Nyt taas kun ostat tuon 11 osaketta, niin maksat niistä 11,55€ (1,05€ kurssilla).

Halpaa? En sanoisi.

Tuossa vielä selitettynä tarkemminkin: Finnairin osakkeen hinta romahtaa alle euron. Mistä merkintäoikeusannissa on kyse? - Sijoittaja.fi
 
Viimeksi muokattu:

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Finnairin nykyosakkeet kannattaa kaiken järjen mukaan myydä nyt pois, kun niistä vielä maksetaan ylihintaa. Merkkareita ostamalla päässee ostamaan samaa halvemmalla. Oikein klassinen asiasta tietämättömien ylilyönti nämä Finskin viime päivät.

Muutenkin en suosittelisi lentoyhtiöitä kenellekään. Ei oikein pitkän aikavälin tuottopotentiaali houkuttele ja riskinä kokea Norwegianin kohtalo, eli nykysijoittajat menettävät kaiken.
 
Voi mennä vuosia, että lentoliikenne palaa entiselleen ja nyt kun lähimatkailu ja skypepalaverit on löydetty, niin on mahdollista ettei lentomatkustaminen palaa enää koskaan entiselleen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF
K

kiwipilot

Voi mennä vuosia, että lentoliikenne palaa entiselleen ja nyt kun lähimatkailu ja skypepalaverit on löydetty, niin on mahdollista ettei lentomatkustaminen palaa enää koskaan entiselleen.

Ja kaksi kuukautta sitten oli hyvin epävarmaa saavatko ihmiset mennä Juhannukseksi mökeilleen.
Ulkomaanmatkailujeesustelusta en viitsi edes aloittaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja kaksi kuukautta sitten oli hyvin epävarmaa saavatko ihmiset mennä Juhannukseksi mökeilleen.
Ulkomaanmatkailujeesustelusta en viitsi edes aloittaa.
En ymmärrä pointtiasi. Lentoyhtiöihin sijoittaminen tässä tilanteessa on iso riski.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Voi mennä vuosia, että lentoliikenne palaa entiselleen ja nyt kun lähimatkailu ja skypepalaverit on löydetty, niin on mahdollista ettei lentomatkustaminen palaa enää koskaan entiselleen.

Tätä on kuultu, mutta tähän en myöskään jaksa uskoa edes vähää alusta, että lähimatkailu korvaisu hiukkaakaan kaukomatkailua. @dana77 oliko tässä vai jossain toisessa ketjussa hyvin asiaa kuvailikin. Tonnilla Barcelonan reissulle vai tuhannella viideälläsadalla Kuusamoon,
 
Toisaalta jos lentoliikenne vähenee esimerkiksk 5 prosenttia liikematkustamisen vähentymisen myötä, niin kyllä sekin jo iskee lentoyhtiöihin kun esimerkiksi viisi prosenttia koneista seisoisi. En tietenkään tarkoittanut, että kaukoamtkailu loppuisi kokonaan.

Tilapäiset haitat kestävät vielä pitkään, koska maailmanlaajuisesti korona leviää koko ajan enemmän.
 
julle-jr

Jäsen
Tätä on kuultu, mutta tähän en myöskään jaksa uskoa edes vähää alusta, että lähimatkailu korvaisu hiukkaakaan kaukomatkailua. @dana77 oliko tässä vai jossain toisessa ketjussa hyvin asiaa kuvailikin. Tonnilla Barcelonan reissulle vai tuhannella viideälläsadalla Kuusamoon,
Kyllä varmaan Kuusamo ainakin tuon verran parempi on. Mutta eihän se toki noin paljoa edes maksa, jos on teltassa yötä ja kalastaa Kitkajoesta Paanajärven taimenta. Ja kokemus on sata kertaa eksoottisempi ja muutenkin miellyttävämpi kuin kaiken maailman parseloonat, joissa jokainen on käynyt 10 kertaa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tätä on kuultu, mutta tähän en myöskään jaksa uskoa edes vähää alusta, että lähimatkailu korvaisu hiukkaakaan kaukomatkailua. @dana77 oliko tässä vai jossain toisessa ketjussa hyvin asiaa kuvailikin. Tonnilla Barcelonan reissulle vai tuhannella viideälläsadalla Kuusamoon,
Lentomatkustamisessa on hyvä muistaa, että liikematkustaminen maksaa laskut ja minunlaiseni turistit tuovat vain hiekkaa lattialle. Siinä missä työmatkoilla kotimaan lennot maksaa helposti 350€ niin omalla rahalla samalla hinnalla lentää Amerikkaan.
Pienikin vähennys liikematkustamiseen kurittaa lentoyhtiöitä paljon enemmän kuin moninkertainen vähennys turkin rantalomailijoihin.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä varmaan Kuusamo ainakin tuon verran parempi on. Mutta eihän se toki noin paljoa edes maksa, jos on teltassa yötä ja kalastaa Kitkajoesta Paanajärven taimenta. Ja kokemus on sata kertaa eksoottisempi ja muutenkin miellyttävämpi kuin kaiken maailman parseloonat, joissa jokainen on käynyt 10 kertaa.

Kuusamon matkan bensat maksaa 150 ja kalastusluvat viikoksi saman. Majoittuminen metsään on ilmaista, mutta teltta on maksanut 300 ja kalastustarvikkeet 2000-3000. Mitään taimenia ei ole kukaan saanut sitten 90-luvun. Suvannon puolelta saa virvelillä haukia.

Halvemmaksi tulee, kun majoittuu kylpylähotelliin ja käy sauvakävelemässä rukan viitoitetuilla reiteillä lenkkareissa. Kalastustarvikkeiksi hankkii huoltoasemalta mato-ongen ja kokeilee onneaan jollakin ahvenlammella mihin ei tarvitse kalastuslupaakaan. Kyllä se saattaa Barcelonan matkan voittaa, ja ehkä suunnilleen samalla hinnalla.
 
molari

Jäsen
Voi mennä vuosia, että lentoliikenne palaa entiselleen ja nyt kun lähimatkailu ja skypepalaverit on löydetty, niin on mahdollista ettei lentomatkustaminen palaa enää koskaan entiselleen.

Turismi on kuitenkin niin iso business, taitaa olla isoin yksittäinen "ala" globaalisti, ja lentoliikenne nivoutuu siihen niin olennaisesti, että, jos lentoliikenne sakkaa pidemmäksi aikaa, on se kova isku (Suomenkin) matkailuelinkeinolle, ei riitä lähimatkailu millään korvaamaan, jos yli 7 miljoonan ulkolaisen yöpyjän määrää pienenee olennaisesti pitkäksi aikaa.

Oma lukunsa on sitten turismista pääasialliset tulonsa saavat maat, niissä kun ei oikein maksukykyistä omaa väkeä ole. Tekevät varmasti kaikkensa, että tilanne normalisoitui.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL

Enpä tuota tiennyt, että urheiluvedonlyöjät ovat siirtyneet laaja-alaisesti pörssiin. Seuraan edelleen tyytyväisenä käteispinoani kerryttäen sivusta tätä markkinaa, josta en mitään ymmärrä ja tulen takaisin kun alan taas ymmärtämään.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En kyllä näe mitään järkeä pysyä kokonaan pois markkinoilta, jos on varaa sijoittaa ja aikoo siellä olla. Vaikka pitäisi indeksejä kalliina, niin yksittäiset osakkeet ovat silti vieläkin jopa edullisia lähinnä arvopuolella. Otetaan esimerkkinä vaikka Helsingistä tuollaista kohtuu vakaata 5-7% osinkotuottoa maksavat Sampo, Fortum, Telia ja Nordea, joiden kursseissa ei todellakaan ole minkäänlaista hypeä. Nousuvaraa kyllä on.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT

Ja muutenkin on vähän hölmöä lähteä veikkaamaan ja mutuilemaan markkinoiden suuntaa lyhyellä aikavälillä. Toisekseen on todella vaikea hypätä mahdollisen laskun jälkeen mukaan oikeaan aikaan. Todennäköisesti markkina ehtii jo palautua takaisin rommarin jäädessä odottelemaan lisälaskua. Kun on tultu sen kohdan yli, jossa mutuilija on myynyt salkkunsa tyhjäksi, alkaa tämä odottamaan seuraavaa romahdusta, jota ei välttämättä tule moneen vuoteen.

Ainakin itselleni luultavasti tulisi käymään noin. Tähän lisäksi vielä verot ja kulut, niin ei välttämättä jää edes voiton puolelle vaikka markkina laskisi esimerkiksi 10%. Itse jatkan tasaisesti ostoja, tavoitteena kasvattaa vuotuista osinkovirtaa sen suuremmin välittämättä lyhyen aikavälin heilunnasta. Pitkällä aikavälillä laadukkaat yhtiöt menevät todennäköisesti ylöspäin ja kasvattavat mennessään osinkoaan vuosittain. Tämän lisäksi kun vielä uudelleensijoittaa osingot, niin saa mukavan ns. vipuvaikutuksen passiivisiin tuloihin. Omana tavoitteenani todella pitkällä aikavälillä (~30v) se, että passiiviset pääomatuloni ylittäisivät menoni ja mahdollistaisivat taloudellisen riippumattomuuden.
 
retro

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kiitos vaan että jaksoit ratualangasta vääntää. Tosiaan nyt sain tästä kiinni mutta en ihan jaa ajatusta siitä että niitä kalliita kannattaisi nyt myydä.

Nyt saat merkintäoikeuksilla ostettua osaketta alle 70cnt, alimmillaan 63cnt . Vieläkin kannattaa myydä vanhat ja ostaa merkintäoikeuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös