Mainos

Sijoitusvinkkejä?

  • 1 166 746
  • 6 365

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Olen koittanut asioita selvitellä, mutta silti tuntuu niin hankalalta aloittaa niin kysäisen vielä fiksummilta.
Elikkäs pitkän jahkailun jälkeen olen päättänyt alkaa sijoittamisen, mielellään vielä kovin vaivattomasti eli rahastot ovat ne juttu? Muutenkin hyviä vinkkejä voi antaa, aika hukassa ollaan vielä koko asian kanssa.

Motivaatio ja tavoitteellisuus ovat menestyksekkäässä ja johdonmukaisessa sijoittamisessa avainasemassa. Kannattaa tutustua alan kirjallisuuteen. Lukemiseenkin on paremmin motivoitunut sen jälkeen, kun olet aloittanut sijoittamisen jo tänään tekemällä ensimmäisen sijoituksesi. Osaaminen ja ymmärrys lisääntyvät ajan kanssa. Kukaan ei ole ikinä riittävän pro, koska markkinoita ei voi aukottomasti ennustaa. Helpoimmalla pääset alkuun sijoittamalla vaikkapa oman pankkisi kaupantekopalveluiden kautta. Itse palvelu on usein maksutonta, mutta osakekaupoista menee pieni välityspalkkio kotimaisista osakkeista, ulkomaisista hieman enemmän. Suorissa osakeostoissa kannattaa toki olla riittävässä määrin perehtynyt yritykseen, johon aikoo sijoittaa. Onko paljon velkaa, millainen on tuotto odotus, onko osake kenties yliarvostettu jne. Kuten ylempänä on ehdotettu, niin aika aloittelijalle helpoin tapa on sijoittaa yleiseen markkinaindeksiin (esim. maailman indeksirahastoon), jolloin sinun ei tarvitse ottaa kantaa siihen minkä yrityksen tuottopotentiaali olisi hyvä.

Mikä sitten erottaa sijoittamisen vaikka uhkapelistä, ja miksi se kannattaa huonoimpinakin aikoina? Syynä tähän on korkoa korolle mekanismin ohella reaalitalouden lainalaisuudet, vaikka se kaikessa akateemisessa talousekeskustelussa jääkin aina finanssitalouden monimutkaisten koukeroiden jalkoihin. Sijoittamalla suoriin osakkeisiin tai osakerahastoihin (indeksirahasto ehdottomasti aina paras vaihtoehto) ostat osan yrityksistä, jotka pyrkivät pitämään toimintansa voitollisena (kassavirta) ja mahdollisuuksien mukaan myös kasvattamaan liiketoimintaansa. Sijoittajana pääset osalliseksi yritysten tuloksiin osinkojen ja pitkällä aikavälillä myös osakkeen arvostuksen, eli arvonnousun myötä. Ehkä olen setämies, mutta mielestäni kryptovaluuttoihin sijoittaminen ei ole tässä mielessä sijoittamista laisinkaan, vaan nimenomaan uhkapeliä. Kryptoilla ei ole mitään reaalitalouteen perustuvaa tuottopohjaa.

Yksi yleishyödyllinen käytännön elämään liittyvä talouden hallinnan lukusuositus on teos nimeltä Erilainen ote omaan talouteen. Tälle vahva lukusuositus. Se auttaa lukijaansa tekemään havaintoja tarvittavista asennemuutoksista mm. järkevään sijoittamiseen liittyen. Useat talousteokset ovat melko teknillisiä ja siksi ne voivat vaan viedä mielenkiinnon sijoittamiseen ainakin minun kaltaiseltani henkilöltä, jolle matematiikka on lähinnä oppimisen hidaste. On toki hyvä oppia tietämään mitä tarkoittaa esim. P/E-luku ym. keskeiset sijoittamisen tekniset käsitteet, mutta ydin on kuitenkin siinä että maalaisjärjellä ja hyvällä motivaatiolla ja tiedonjanolla pääsee pitkälle. Korkealentoisen matematiikan osaamattomuus ei ole este.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Halvin Nordnet ei ainakaan ole juuri kenellekään. Melko kallis nykyisin. Nordnetin suosio ratsastaa menneiden vuosien halpuudella.

Millä perusteella paras?

Itse olen siirtänyt ostot pois Nordnetin puolelta hintojen takia. Turvallisuustasokin hieman mietityttää.

Onhan se halvin juurikin henkilölle, joka haluaa tasaisesti sijoittaa maailmalla, siihen tuo kk-säästö on erinomainen ratkaisu, kunhan on nyt se vähintään 200€ kuussa laittaa. Lisäksi ilmainen säilytys, jota muut eivät ilmeisesti tarjoa, ellei ole asiakkuutta.

Prosenttipohjainen on sitten halvempi, jos haluaa usein ostaa suoraan osakkeita alle 500€ kertaostoilla, mutta tässä tapauksessa on vähän sidottu omaan pankkiin esim. asuntolainan suhteen. Muuten joutuu maksamaan tunnuksista, jos menee vaihtamaan pankkia.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Onhan se halvin juurikin henkilölle, joka haluaa tasaisesti sijoittaa maailmalla, siihen tuo kk-säästö on erinomainen ratkaisu, kunhan on nyt se vähintään 200€ kuussa laittaa. Lisäksi ilmainen säilytys, jota muut eivät ilmeisesti tarjoa, ellei ole asiakkuutta.

Ja voihan tuota tehdä sillainkin, että ostaa etf:iä kerran kahdessa kuukaudessa tai harvemmin jos ei tuota vähintään 200-250€ ole laittaa kerralla.

Itsellä menee rahastot kerran kuukaudessa ja etf:ät joka toinen kuukausi.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sanoisin silti, että noi ilmaiset pohjoismaiset indeksirahastot on yhä varsin edullisia tuotteita ja sellaisenaan nordnet on yhä varsin halpa varsin monelle..
Jossain oli sanottu että näiltä pohjoismaiden indekseiltä vietiin pohja alta. Niiden sisältöä muutettiin yksipuolisesti ja nyt tavoitteissa on ESG-paskaa. Koko ajatus on varmasti paperilla kaunis, mutta käytännössä epäonnistunut.
 
Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät

Olikohan niin, että Suomesta vaihtui kaksi 25:stä yrityksestä tuon takia. Muutos oli tosiaan aika ylläri ja ehkä muutos huonompaan, mutta toisaalta nuo on yhä ilmaisia (sisäänheittotuotteita) ja siksi ihan sopivia varsin monille.
 
Kyle

Jäsen
Mites tuo Netflix? Tullut ryminällä alas lyhyessä ajassa. Onko palstalaisilla arvauksia (perusteltuja) vieläkö palaa vuoden takaisiin hintoihin.

Itse mietin että tämän hetken hinnassa saattaisi näkyä kun useat tuotannot olivat korona-aikana jäissä uusia sarjoja ei saatu tehtyä. Tällä oletuksella nyt voisi olla ostohinnoissa.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Vähän huonolta näyttää koska nytkin P/E on kohtuullisen iso (16) ja 700 dollarin kurssilla se olisi yli 60. Tietysti jos firman tulos kunto paranee yli nelinkertaiseksi niin silloin voisi olla aineksia uuteen nousuun, mutta tuloskunnon parantamiseen NetFlixin pitäisi saada uusia tilaajia ja samalla pitää vanhat tilaajat.

Uusien tilaajien haaliminen vaatisi uusia, hyvä laatuisia produktioita joita ei nyt ole joka oksalla. Oma lukunsa ovat nämä prinssi Harrylle maksetut satojen miljoonien ennakot, jotka eivät ainakaan vielä ole realisoituneet millään tavalla.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Forzat ulostettu pihalle, onneksi ei paljoa tappiota tullut kun koronakuopasta ostettu. Ensimmäinen tappiollinen kauppa oli tämä.

Nyt näyttää vain liian epäselvältä tulevaisuuden näkymät niin out.

Ite en meinannu, sijoitusneuvoja kehotti tuossa joitain aikoja sitten ainakin pienentämään osuutta. Olisin tehnyt 14k€ tulosta, en tehnyt niin vaan nyt on laput 3,4k€ punaisen ristin puolelle.

Just luin Nordean aamuraportin ja epävarmuustekijät sekä skenaariot. Pidä suosituksella pidän.

Iteasiass ihan hyvä homma kun pistin kaikki irtoavat rahat firman kassaan hetkeksi kun rahaliikenteet on vähän vika syklissä. Mahtaisin tunkea niitä nyt sinne tänne mutta ovat kuitenkin oman firman kassassa ns, turvassa sekoilulta.

Toi Nordean investorissa oleva raportti antaa kyllä muutamalla osakkeelle aika hurjat tavoitehinnat ja ostosusoitukset. En tosin ole tainnut niillä suosituksilla koskaan mitään hankkia mutta käyn varmaan kerran viikkoon katsomassa suositukset ja lukemassa raportin.
 
Kurt

Tavoitehintoja ja suosituksiakaan ei päivitetä mitenkään joka päivä. Tuppaavat laahaavan aina vähän perässä tuoreimpaan tietoon nähden.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Forzat ulostettu pihalle, onneksi ei paljoa tappiota tullut kun koronakuopasta ostettu. Ensimmäinen tappiollinen kauppa oli tämä.

Nyt näyttää vain liian epäselvältä tulevaisuuden näkymät niin out.
Fortumin kohdalla realisoitui suurvaltapolitiikka, ensin hankitaan bisnestä Venäjältä ja sen jälkeen hankitaan bisnestä Saksasta. Nyt sitten Venäjän takia kumpikin bisnes on kuralla. Näiden bisnesten ostamiseksi on myyty bisnestä pohjoismaista. Malliesimerkki siitä kuinka riskit kumuloituu ja laukeaa.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Tavoitehintoja ja suosituksiakaan ei päivitetä mitenkään joka päivä. Tuppaavat laahaavan aina vähän perässä tuoreimpaan tietoon nähden.

Joo siinähän näkyy päivämäärä milloin suositus on annettu.
En onneksi ihan täysi uuno ole sijoitushommissakaan, vaikka välillä siltä tuntuu että olisi hyvä vetää aasihattua päähän.

Raportissa on muutakin kuin suositukset.
 
tzuiz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Manchester Broilers, IPK
Nordnetin suomirahasto ulostettu vielä kun oli 20% voitolla ja osa sijoitettu tuottavampaan ratkaisuun eli ilmalämpöpumppuun. Keväällä sitten miettimään että rahat aurinkopaneeleihin vai rahastoihin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: hege

hege

Jäsen
Fortumin osalta saa nähdä selviääkö kuivin varpain vai ei ulos nykytilanteesta. Sinänsä Generation divisioona tekee hyvin rahaa mutta onko riittävästi yhtiön kannalta vai ei ja lisäongelma on se että ainoat hyvällä rahalla myytävät asiat on ilmeisesti juurikin Generation divarissa.
Tulee mieleen toinen yhtiö joka investoin Saksaan ja päättyi ruotsalaisten omistukseen...
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Mulle tuli myös ensimmäisenä mieleen eräs teleyhtiö, joka maksoi miljardeja ilmasta Saksaan.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Tämän viikon vatuloinnin päätteeksi tuli juuri myytyä pois koko oma Fortum-positio. Saattoi olla, että jälkikäteen näyttää tyhmältä liikkeeltä ja nykyinen taso paljastuukin lopulta pohjatasoksi, josta kurssi pamahtaa pian nousuun.

Päätös oli kuitenkin lopulta helppo, sillä Fortum-omistukseni ei perustunut enää oikeastaan mihinkään. Koronamontusta tuli ostettua Sampoa ja Fortumia "vakaina" osingonmaksajina, joita omistaa hamaan tappiin saakka. Nyt koko sijoitus muistutti enää uhkapelaamista ja tuuria poliittisten päätösten heiluttamana.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS

Ei tuo ainakaan viikon otannalla huono päätös ollut. Itse möin omani pois sodan alussa 21.X €/kpl hintaan ja ostin eilen 11.X €/kpl pienemmän avausposition takaisin.

Fortum on tällä hetkellä aika mielenkiintoinen osake. Kaasuun perustunut säätövoimastrategia ottaa nyt isoa takapakkia, mutta toisaalta yhtiö omistaa paljon myös vesivoimaa ja osuuksia ydinvoimaloista. Kun tuulivoima (ja aurinkosähkö) lisäävät osuuttaan energiajärjestelmässä, niin vesivoiman arvo voi olla lähitulevaisuudessa erittäin korkea, etenkin kun kaasuvoimaloita tuskin samoissa määrin enää hetkeen käytetään.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Vähän tein tässä salkun siivousta. Fortumista luovuin. Metso Outotecciin panostin lisää ja tuli myös Rapalaa hankittua. Rapala tehnee uusia aluevaltauksia vapa - ja kelamarkkinoille. Tunnettu brändi ja itsekkin olen monet kalat nostanut Rapalan uistimilla. Uskoisin, että osakkeessa on nousuvaraa. Niin kuin voi rivien välistä lukea niin aikalailla fiilispohjalla meni nämäkin osakeostot.

Myös pitkäaikaisia osakkeita salkusta löytyy, jotka aion myös siellä pitää vaikka nyt osa tullut alaspäin ja varmaan tullee myös lisää.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Fortum lähti ylös ja kaupankäynti keskeytettiin. Ilmeisesti neuvottelut menneet maaliin Uniperin pelastamisen osalta.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Fortum lähti ylös ja kaupankäynti keskeytettiin. Ilmeisesti neuvottelut menneet maaliin Uniperin pelastamisen osalta.
Tasalta alkaa tiedotustilaisuus. Katsotaan mitä saksalaiset sanovat.
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Onko tällä hetkellä järkeä miettiä asuntosijoittamista? Kysymyksen asettelusta ehkä huomaa, että ihan noviisina olisin lähdössä matkaan. Mutta korkotasojen nousu ja ylipäätään varmaan yhtiövastikkeetkin tulee nousemaan erinäisten kustannusten nousun vuoksi jne, kiitos maailmanpoliittisen tilanteen.

Toisaalta kyseessä olisi yliopistokaupunki, joten voisi olettaa, että älyttömiä vaikeuksia ei olisi vuokralaisia saada, kunhan asunto vain olisi ok-tasoa. Uudiskohteisiin pääsisi "halvalla" jos maksaa sen ~50% rahoitusvastikkeena, mutta kalliita ne on silti.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Onhan se aiemminkin ollut järkevää korkeammillakin korkotasoilla. Lähtökohtaisesti kuitenkin peli on aika pitkää ja siihen aikaan mahtuu korkojen nousuja ja laskuja. Nykyinen ”noussut korko” on historiallisesti edelleen naurettavan pieni korko.

Kustannukset nousee joo mutta olisihan se vähän hassu tilanne, että kaikki muut hinnat nousevat, mutta asuntojen hinnat laskevat. Eli oletuksena on tietysti, että sijoitusasunnon hinta myös nousee. Ellet osta sitä jostain pölöstä paikasta.

Mun näkemys on, että käytännössä aina on hyvä aika aloittaa. Asuntosijoittamisesssa aika on rahaa ja mitä kauemmas aloittamista lykkää kytäten mukamas jotain hyvää tilannetta, sitä vähemmän tuotot ehtivät juosta ja taas huomaa, että aiemmin olisi ollut parempi hetki aloittaa kuin nyt.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Fortum lähti ylös ja kaupankäynti keskeytettiin. Ilmeisesti neuvottelut menneet maaliin Uniperin pelastamisen osalta.

Oli kyllä hurja volaliteetti yhden päivän aikana. Ensin kunnolla ylös ja sitteb huipuista yli 20% alas

Fortumin osalta totean, että onneksi rikoin täällä esitettyä sääntöä, että osakkeita ei saa ikinä myydä. Omat ostoni tein aikoinaan pariin erään hajautettuna koronakuopan kohdilla. Myin sitten viime vuoden keväällä noin 22€:n pintaan, kun aloin aavistella Nord Streamin riskin olevan liian suuri. No, vielä pahempia riskejä realisoitui sitten myöhemmin. Myynti ei mennyt ajoituksen osalta täysin nappiin, sillä nousu jatkui vielä puoli vuotta. Mutta tässä tapauksessa voisi todeta, että parempi liian aikaisin kuin liian myöhään...

Nyt jos olisi valmis ottamaan kunnolla riskiä, voisi olla hyvä oston paikka. Minä en kuitenkaan näe tällä hetkellä ostoa erityisen houkuttelevana...
 
Mielestäni nyt nimenomaan poistui isoimmat riskit Fortumista tuon paketin myötä. Odotellaan nyt vielä, että paremmat asiantuntijat saavat laskettua tulevaisuuden tuotot, mutta nykyhinta osakkeelle ei enää ole paha ja riskit ovat huomattavasti pienemmät kuin hetki sitten. Perusbisnes on kuitenkin erittäin vakaa ja tekee hyvää tulosta. Lisäksi Venäjän toiminnot saataneen myytyä jossain vaiheessa ja se tulee olemaan positiivinen juttu osakkeelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös