Sheddenistäkö uusi leijonavalmentaja?

  • 75 496
  • 589

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Morrow10 kirjoitti:
Mijtah!?


Meikäläinen on Jalonen-Shedden -kaksikon kannalla. Siis sillä tavoin, että Jukka on ykkönen ja Shedden kakkonen. Silloin Dougille tuo kaksoispesti (MJ/Narrit) voisi jopa soveltuakin. Ykkösvalmentajana ei.

Tuo olisi hyvä pari, jossa molempien valmentajien vahvuudet pääsisivät esille. Jalonen hoitaisi pääosin taktisen puolen ja Shedden toisi kanadalaista somefuckinclassia penkin taakse. Tuossa parissa olisi karismaakin melkoisen paljon.

Eli Jalonen/Shedden -akselille täältä ääni.

Jatkakee.

Noin juuri . Kerholle tulee uusi koutsi ensikaudeksi..tai uusivanha ihan miten vaan ja Jalonen maajengiin. Kuitenkin kun itse mietin eihän ketään muuta Suomalaista ole oikeasti edes tarjolla noihin puikkoihin siis maajoukkueen.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Viime vuosien kirkkaimmat menestyshetket, World Cupin ja Olympialaisten finaalipaikat on saavutettu suomalaisen valmennustaidon avulla. En edelleenkään käsitä miksi Shedden on edes ehdolla ja huvittavin piirre tässä keskustelussa on ollut se kuinka IFK:n viime kautista 4. sijaa ollaan vertaamassa jo lähes Jeesuksen ylösnousemukseen kaikkine hupailuineen. Ja kun suurin osa arvoturnauspelaajista tulee edelleenkin olemaan NHL-pelaajia, niin Sheddenin fuck-huudot tuskin saavat mitään uutta renesanssia aikaan NHL-koutsien kielenkäyttöön tottuneissa Leijonissa...
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
sixtus kirjoitti:
Et siis pysty vastaamaan tuuskin esittämään kysymykseen?
En ole sellaista huomannut, ainoastaan katkeraa tilitystä ja valitusta. Laita esiin niin katsotaan. Onko sullakin jotain kysyttävää, niin kysy pois vaan!
 

Ronning

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Vancouver Canucks, Cliff Ronning
Tarinankertoja kirjoitti:
Siispä, jos haetaan pohjoisamerikkalaista valmentajaa, niin miksi niiltä kovimmilta nimiltä ei ole edes kysytty kiinostasko? Ja meinaatteko ettei kiinnostaisi, kun mm kisat on Kanadassa 2008? Ja mistä sen tietää jos ei kysytä


Joten miksi ei ole kysytty?

Gallantin jo mainitsinkin. Lisäksi bongasin tuolta Columbus-ketjusta vapaalla olevia valkkuja. Siellä mainittiin täälläkin jo mainitut Hitchcock, Keenan mutta myös Andy Murray olisi vapaana. Eikös mies Kanadaa jossain vaiheessa valmentanut? Tässä alkaisi olla jo ideaa, jos ulkkaria haettaisiin. Eli maajoukkuetasolla kokenutta kamaa.

Myös Kevin Dineen mainittiin siellä ketjussa, mutta kyllä sillon jo mieluummin Doug, koska se on kuitenkin jo tutumpi suomi-lätkälle.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Gags kirjoitti:
En ole sellaista huomannut, ainoastaan katkeraa tilitystä ja valitusta. Laita esiin niin katsotaan. Onko sullakin jotain kysyttävää, niin kysy pois vaan!
Aika näppärä itsensä pussiin puhuminen :) Tuskin Gagsilta kannattaa "ei-suomalaisen" lisäksi enempää odotella.
---

Oma ehdokkaani on Dave King.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
sixtus kirjoitti:
Vastaan itse: 6-9, niin kuin aina Jalosen aikakaudella on ennen liigan alkua veikattu.
Paskapuhetta. Ainakin Maikkarilla jengiä veikattiin sijoille 1-4, ja muistaakseni myös muissa valtakunnanmedioissa.

Sheddenin valitseminen maajoukkueen päävalmentajaksi olisi yksi jääkiekkohistoriamme typerimmistä ratkaisuista. Mutta anna mennä vain kiekkoliiton kutosleuka!
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
tuuski kirjoitti:
Aika näppärä itsensä pussiin puhuminen :)
Älä nyt turhaan näppäryyteesi sotkeudu, vaan pane vaan niitä kysymyksiä tulemaan. Ei tässä koko iltaa ole aikaa.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Gags kirjoitti:
Älä nyt turhaan näppäryyteesi sotkeudu, vaan pane vaan niitä kysymyksiä tulemaan.
Et kai ole tosissasi?

edit. jatketaan bannin pelossa toinen rivi: Vihje: olet vastannut siihen "koska Shedden on ei-suomalainen".

edit2. No, ettei Gagsin vedätys mene joiltain ketjua vähemmän seuranneille läpi, niin pistetään se nyt vielä:
tuuski kirjoitti:
Pystyisikö joku nyt pistämään niitä perusteita, joiden perusteella Shedden on Jukka Jalosta parempi valinta päävalmentajaksi.
 
Viimeksi muokattu:

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
tuuski kirjoitti:
Et kai ole tosissasi?

edit. jatketaan bannin pelossa toinen rivi: Vihje: olet vastannut siihen "koska Shedden on ei-suomalainen".
OK. Jätän sinut tänne keskenäsi leikkimään ihan suosiolla. Toivottavasti tämä osoittaa sixtuksellekin, mitä tarkoitin jo aiemmin.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Birkku kirjoitti:
Mitkä ovat mielestäsi perusteet joilla Shedden ohittaa Jukka Jalosen päävalmentaja valinnassa.
Tottakai sopii. Sinä ainakin olet tosissasi. Jos sopii vastaan lyhyesti Prison Breakin mainoskatkolla, koska olen vastannut jo tässä ketjussa laajemmalti. Jalosen kokemattomuus ja Sheddenin ulkomaalaisuus. Ulkomaalaisilla on tupannut tulemaan tulosta, kotimaisilla ei. Jalonen on minun ajatuksissani selvä kakkosvalmentaja ensimmäisen vuoden, jona aikana pääsee kiinni hommaan ja siirtyy sitten ykköseksi seuraavan kahden vuoden ajaksi eli tuo "uutisoitu" 1+2 sopimusmalli.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Gags kirjoitti:
Tottakai sopii. Sinä ainakin olet tosissasi. Jos sopii vastaan lyhyesti Prison Breakin mainoskatkolla, koska olen vastannut jo tässä ketjussa laajemmalti. Jalosen kokemattomuus ja Sheddenin ulkomaalaisuus. Ulkomaalaisilla on tupannut tulemaan tulosta, kotimaisilla ei. Jalonen on minun ajatuksissani selvä kakkosvalmentaja ensimmäisen vuoden, jona aikana pääsee kiinni hommaan ja siirtyy sitten ykköseksi seuraavan kahden vuoden ajaksi eli tuo "uutisoitu" 1+2 sopimusmalli.

Ulkomaalaisuus(+ Helsingin valot) on pätevä syy valita Shedden päävalmentajaksi?! Eli se on hyvä syy unohtaa Dougien oma kokemattomuus ja näyttöjen puute tähän virkaan? Jalonen on vuosi toisensa jälkeen tehnyt tasaista tulosta keskinkertaisella budjetilla ja nimettömällä porukalla. Ei mahdu minun ajatusmaailmaani miten keskinkertainen kanukki tekee fuck-sanojensa kera vallankumouksen maajoukkueessa, jossa arvoturnauksissa pääasiassa pelaa NHL-miehiä?
 

Shelter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Gags kirjoitti:
Tottakai sopii. Sinä ainakin olet tosissasi. Jos sopii vastaan lyhyesti Prison Breakin mainoskatkolla, koska olen vastannut jo tässä ketjussa laajemmalti. Jalosen kokemattomuus ja Sheddenin ulkomaalaisuus. Ulkomaalaisilla on tupannut tulemaan tulosta, kotimaisilla ei. Jalonen on minun ajatuksissani selvä kakkosvalmentaja ensimmäisen vuoden, jona aikana pääsee kiinni hommaan ja siirtyy sitten ykköseksi seuraavan kahden vuoden ajaksi eli tuo "uutisoitu" 1+2 sopimusmalli.



Kerrotko meille ulkomaalaisten valmentajien huippusaavutukset verrattuna suomalaisiin vastaaviin. Muistin virkistykseksi :


Calgaryn olympialaiset 2. sija (valmentajana Pentti Matikainen)
Tukholma mm-kisat 1.sija (valmentaja Curt Lindström)
Lillehammerin olympialaiset 3. sija (valmentaja Curt Lindström)
Naganon olympialaiset 3.sija (valmentajana Hannu Aravirta)
World cup 2004 2.sija (valmentaja Raimo Summanen)
Torinon olympialaiset 2. sija (valmentaja Erkka Westerlund)


Eli ulkomaalaisella valmentajallako on tullut tulosta ja suomalaisella ei? Ja otetaan huomioon se, että 1995 Suomella oli kisojen paras miehistö NHL-lakon takia ja muulloin Suomella ei todellakaan ole ollut lähelläkään kisojen parasta miehistöä, niin voidaan sanoa että ei se ulkomaalainen valmentaja mikään autuaaksi tekevä asia ole ollut menneisyydessä, eikä ole nytkään.

Ja se että Shedden tomisi maajoukkueen päävalmentaja oto-pohjalta on niin absurdi ajatus, että ei voi ymmärtää että jotkut näkee sen varteenotettavana vaihtoehtona. Varsinkin kun kyseessä on Shedden, eikä mikään jo kykynsä kansainvälisillä areenoilla näyttänyt kaveri.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
kärppä73; voin hyvin kuvitella ettei sinun ajatusmaailmaasi mahdu juurikaan mitään

Birkku; aiemmassa vastauksessani (laajemmassa, jossain ketjun syövereissä) totesin että tulosten, voittojen, finaalipaikkojen vertaileminen ei ole mielestäni relevanttia, sillä vaikka me vääntäisimme tästä maailman tappiin asti, ainoa voitto on tullut ulkomaalaisella valmentajalla. Sitä edellisellä kerralla Bubnikin kanssakaan ei nyt ihan huonosti mennyt. Sinänsä olen saavutuksista kanssasi ihan samaa mieltä, ylivertainen ykkönen maajoukkueen valmentajaksi olisi Raimo Summanen ja Aravirtakin ajaa kirkkaasti Jalosen ohi.

Shelter; vertaa ulkomaalaisten valmentajien track-recordia Bubnikista (tai Joe Wirkkusesta) aina Erkkaan asti ja vertaa sitä suomalaisten valmentajien vastaavaan samalla aikavälillä. Kumpi voitti? Retorinen kysymys, ei tarvi vastata, koska vastaus on kristallinkirkas.

Jos nyt jollain tulee lisää kysyttävää, niin yyvetä voi käyttää myös. Annetaan estradi sillä aikaa vaikkapa tuuskille ja katsotaan olisiko hänellä taas jotain asiaa tai kohteliaisuuksia sanottavanaan.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Gags kirjoitti:
kärppä73; voin hyvin kuvitella ettei sinun ajatusmaailmaasi mahdu juurikaan mitään


Huikeaa tykitystä Gags, onnittelut! "Jalosen kokemattomuus ja Sheddenin ulkomaalaisuus"...oikeastaan vastaat jo itse siihen miksi Sheddenin valinnalle ei ole mitään perusteita. Mitä se kertoo sinun ajatusmaailmastasi jos ainoa syy valita Shedden on hänen ulkomaalaisuutensa?
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
kärppä73 kirjoitti:
Huikeaa tykitystä Gags, onnittelut!
Kiitos!
kärppä73 kirjoitti:
Mitä se kertoo sinun ajatusmaailmastasi jos ainoa syy valita Shedden on hänen ulkomaalaisuutensa?
Jaa-a. Tämä ainakin kertoo paljon sisälukutaidostasi ja luetunymmärtämisestäsi.
 

Shelter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Gags: Vastaa seuraavaan kysymykseen:

Millä tavalla Shedden on niin paljon Jalosta parempi valmentaja, että hänet kannattaa valita sivutoimiseksi päävalmentajaksi, kun vaihtoehtona on kokopäivätoiminen valmentaja, joka ei todellakaan häviä kyvyissä millään tavalla? Se, että hän on ulkomaalainen, ei todellakaan riitä vastaukseksi.

EDIT: Ja tosiaanko se että valmentaja on ulkomaalainen on joku meriitti ja syy valita valmentaja? Hei, Curre on vapailla markkinoilla, ei muuta kuin sopimusta eteen vain. Hänhän on ylivertainen kehenkään muuhun verrattuna, kun on kerta ainoa joka on Suomen valmentanut maailmastaruuteen.
 
Viimeksi muokattu:

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Gags kirjoitti:
Kiitos!
Jaa-a. Tämä ainakin kertoo paljon sisälukutaidostasi ja luetunymmärtämisestäsi.

Kokeileppa itse joskus asiallista keskustelua, saivartelet muita kirjoittajia mutta itse syyllistyt pahimpiin rimanalituksiin täällä.

Perustelet Sheddenin valintaa sillä että ulkomaalaiset valmentajat ovat keskimäärin onnistuneet paremmin kuin suomalaiset ja ulkomaalaisella valmentajalla voitimme ainoan MM-kultamme? Sanoit:"ainoa voitto on tullut ulkomaalaisella valmentajalla" Annat sen kuvan että tuo mielestäsi on se painavin syy valita Shedden?? Jos välttämättä halutaan ulkomaalainen, niin miksi juuri Shedden ja millä näytöillä?
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Shelter kirjoitti:
Gags: Vastaa seuraavaan kysymykseen:

Millä tavalla Shedden on niin paljon Jalosta parempi valmentaja, että hänet kannattaa valita sivutoimiseksi päävalmentajaksi, kun vaihtoehtona on kokopäivätoiminen valmentaja, joka ei todellakaan häviä kyvyissä millään tavalla? Se, että hän on ulkomaalainen, ei todellakaan riitä vastaukseksi.
Minä en todellakaan näe päävalmentajan kokopäivätoimisuutta oleellisena asiana. Edelleen olen sitä mieltä että sivutoimisuudessa sillä toisella osapuolella on enemmän hävittävää eli tässä tapauksessa Jokereilla. Minä en tässä tapauksessa, maajoukkueosiossa maajoukkueen päävalmentajasta keskusteltaessa, katso asiaa Jokereiden edun mukaisesti, vaan maajoukkueen. Jotenkin luulen että kaikki eivät käsittelee asiaa samoin premissein.
 
Maajoukkueen valmentajan työn tulokset voidaan arvioida vasta sitten, kun hän on tehnyt työnsä. Veikkaus tehdään etukäteen. Nythän on tehty tätä veikkausta Shedennin ja Jalosen kohdalla.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
kärppä73 kirjoitti:
Jos välttämättä halutaan ulkomaalainen, niin miksi juuri Shedden ja millä näytöillä?
En ole ikinä missään sanonut, että maajoukkueen päävalmentajan tulee olla ehdottomasti Shedden. En ole myöskään ikinä missään sanonut, etteikö se voisi olla J.Jalonen. Tai joku muu ulkomaalainen. Tai joku muu suomalainen. Minä vaan olen sitä mieltä, että tässä tilanteessa näillä eväillä Sheddenin vuoden päävalmentajuus ja J.Jalosen 1+2 vuotinen sopimus on parempi vaihtoehto kun Jalosen suora päävalmentajuus. Itse pakotat minut epäilemään taaskin luku- ja luetunymmärtämistaitojasi. Sorry. Elämä on.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Gags,

Sanot että Shedden kävisi Jalosta mieluummin. Mutta tässä skenaariossa JOS Sheddenistä tulee päävalmentaja niin hän on siinä Jalosen kanssa, eli henkilökemioista ja niiden toimimisesta ei ole mitään takeita. Sheddenkin on aika vahva persoona ja Jalosen ja Sheddenin ajatusmaailmat eivät ole ihan samanlaiset.

Lisäksi tilanteessa on vaikeaa se, että jos hänestä tulee päävalmentaja niin hän on Jokereiden valmentaja samaan aikaan. Sheddenin tietotaso Suomen pelimateriaalista ja Euroopassa pelattavista pelaajista ei ole kovin hyvä, jonka oppimista ei helpota että hänen on vielä maajoukkueen lisäksi työskenneltävä Jokereiden päävalmentajana. Näkisin siinä aika isoa ongelmaa?

Sanot että ulkomaalainen toi ainoan mestaruuden, aivan se on totta. Mutta on huomioita että NHL:n työsulku mahdollisti Suomelle etulyöntiaseman. Tärkein asia on kumminkin, että silloin Suomihockey eli eri aikoja, oltiin vasta nousemassa isoksi kiekkomaaksi ja oma identiteetti ei ollut kehittynyt. Suomikiekko tarvitsi venäläisiä valmentajia, että opittiin oikeanlainen täysipäiväinen harjoittelukulttuuri ja Curre toi mukanaan palan voittamisen kulttuuria ja omanlaisia piristäviä näkemyksiään. Mutta nyt jo useat valmentajamme ovat kehittäneet Suomalaisen tavan pelata jääkiekkoa, jota on kehitetty huippuunsa, tulosten parantuessa jatkuvasti. Vuonna -98 oli kova juttu olla kolmas Naganon NHL-kisoissa, kun taas vuonna 2006 oli pettymys hävitä ja jäädä hopealle. Ennen Torinoa Suomi oli ollut toinen WC:ssa. Siis miksi ottaa nyt suhkot kokematon Shedden kun luonnollinen jatkumo olisi ottaa Jalonen. Ja ei pidä aliarvioida, että Jalonen Suomi-kiekko tietotasoltaan on parempi tekemään SUKUPOLVEN muutoksen Leijoniin, joka on nyt ajankohtainen.
 

Shelter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Gags kirjoitti:
Minä en todellakaan näe päävalmentajan kokopäivätoimisuutta oleellisena asiana. Edelleen olen sitä mieltä että sivutoimisuudessa sillä toisella osapuolella on enemmän hävittävää eli tässä tapauksessa Jokereilla. Minä en tässä tapauksessa, maajoukkueosiossa maajoukkueen päävalmentajasta keskusteltaessa, katso asiaa Jokereiden edun mukaisesti, vaan maajoukkueen. Jotenkin luulen että kaikki eivät käsittelee asiaa samoin premissein.


Otetaan tämä kausi esimerkiksi. Runkosarja päättyy 6.3.07. Mahdollinen 5.finaali pelataan 16.4. (Ens kaudella tietenkin eri päivämäärät, mutta kun sm-liigan aikatauluista ei tietoa, niin mennään tän kauden tiedoilla). Oletetaan että Jokerit menee finaaleihin ja sarja venyy 5. peliin. Ajalla 6.3 - 16.4 Shedden ei voi osallistua juuri mitenkään maajoukkueen toimintaan, vaan hän keskittyy Jokerien peleihin. MM-kisat alkaa 27.4. Eli Sheddenille jäisi suunnilleen viikko ennen kisoja keskittyä niihin, muuten kaikki hoitaisi kakkosvalmentaja (eli Jalonen?). Mitä järkeä, kun Jalonen voisi olla ykkösvalmentaja päätoimisena? Millä perusteella Shedden on niin paljon parempi Jalosta, että tähän kannattaisi ryhtyä?
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Snaipperi #16 kirjoitti:
Gags,

Sanot että Shedden kävisi Jalosta mieluummin. Mutta tässä skenaariossa JOS Sheddenistä tulee päävalmentaja niin hän on siinä Jalosen kanssa, eli henkilökemioista ja niiden toimimisesta ei ole mitään takeita. Sheddenkin on aika vahva persoona ja Jalosen ja Sheddenin ajatusmaailmat eivät ole ihan samanlaiset.

Lisäksi tilanteessa on vaikeaa se, että jos hänestä tulee päävalmentaja niin hän on Jokereiden valmentaja samaan aikaan. Sheddenin tietotaso Suomen pelimateriaalista ja Euroopassa pelattavista pelaajista ei ole kovin hyvä, jonka oppimista ei helpota että hänen on vielä maajoukkueen lisäksi työskenneltävä Jokereiden päävalmentajana. Näkisin siinä aika isoa ongelmaa?
Niin, minä en henkilökohtaisesti tunne Sheddeniä enkä Jukka Jalosta kumpaakaan niin hyvin, että voisin epäillä henkilökemioiden törmäävän. Ehkä sinä tai joku muu pystyy tätä kommentoimaan paremmin? Juuri sen takia, että Shedden toteutuessaan toimisi myös Jokereiden päävalmentajana, saa minut ehdottomasti liputtamaan J.Jalosen puolesta kakkosvalmentajaksi. Saa mielellään tulla Jokereihinkin, niin yhteistyö tiivistyy entisestään.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Shelter kirjoitti:
Oletetaan että Jokerit menee finaaleihin ja sarja venyy 5. peliin. Ajalla 6.3 - 16.4 Shedden ei voi osallistua juuri mitenkään maajoukkueen toimintaan, vaan hän keskittyy Jokerien peleihin.
Et kai sinä voi olettaa että Shedden vie Jokerit finaaliin noilla näytöillä? Eiköhän sitäpaitsi sekä Shedden että Jalonen kuitenkin molemmat ole päätoimisia seuravalmentajia vielä ensi keväänä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös