Lienee ihan pakko heittäytyä koulumestariksi kun puolet jengistä ei näemmä ymmärrä mitään Suomen poliittisesta järjestelmästä.
Homman nimi on siis se, että vaalien jälkeen suurimman (eduskuntapaikoissa mitattuna, vaalimekanismi mahdollistaa senkin tilanteen, jossa prosenteissa ja äänissä suurin puolue ei sitä ole paikoissa mitattuna) puolueen puheenjohtaja aloittaa hallitustunnustelut.
Tunnustelijan ainoa etulyöntiasema on, että hän voi tunnustella haluamansa kaltaisia kombinaatioita ja siten (teoriassa) syrjäyttää suoraan jonkun/joitakin puolueita oppositioon. Näin onkin aiemmin tapahtunut tilanteen ollessa se, että kolmesta suuresta kaksi muodostaa hallituksen ja yksi (=heikoiten vaaleissa menestynyt) jää oppositioon. Apupuolueilla tässä showssa on ollut roolina päättää haluavatko mukaan vaikuttamaan (=ovat kilttejä, eivät vaadi ihmeitä) vai haluavatko oppositioon. Kaikilta niiltä ei ole edes kysytty kuten KD:lta viime vaalien jälkeen, vaan oppositio on kutsunut suoraan.
Persujen menestys on nyt sotkenut tätä suhteellisen automaattisesti ohjautuvaa kuvioita siten, että meillä ei ole enää kolmea suurta, vaan neljä suurehkoa. Kun Persut eivät ole ymmärtäneet (paitsi Soini, mutta se on toinen juttu) suomalaisen politiikan perussääntöä (= kukaan ei ole riittävän suuri sanelemaan vaan kaikkien on tehtävä kompromisseja hallitusneuvotteluissa) he jäävät oppositioon. Jäljelle jää joukko erilaisia hallituskombinaatioita, joista mikään ei ole vahvan ja sisäisesti yhtenäisen enemmistöhallituksen muodostamisen näkökulmasta millään lailla ideaalinen. Tämä seikka, yhdistettynä SDP:n haluun ulosmitata neuvotteluissa enemmän kuin heidän painoarvonsa oikeuttaisi, on tehnyt neuvottelutilanteesta poikkeuksellisen hankalan.
SDP on vedonnut siihen, että kansa tuomitsi vaaleissa porvarivetoisen politiikan (= molemmat vasemmistopuolueet menettivät kannatusta ja paikkoja, SDP Kokoomusta enemmän kannatuksesta, mutta vaalimatematiikka suosi paikoissa). Argumentti on lapsellinen. Urpilaisen kuuluisista "torjuntavoitoista" puhuttaessa on todettava, että hallitusvastuusta talouskriisin keskellä vaaliin lähteneenä, Kokoomus pärjäsi varsin hyvin ja siksi sillä on moraalinen mandaatti hallituksen muodostamiseen ja pääministeripuolueeksi. Tämä ei ole mielipide, vaan poliittinen fakta.
Mainituista syistä neuvottelut ovat siis olleet tavallista hankalammat, mutta lopputuloksena ulos tullee toiseksi paras saatavilla oleva hallitusmalli. Paras olisi tuo neuvoteltava mutta ilman Vasemmistoliittoa. Demarit eivät sitä halua, koska pelkäävät vuotoa vasemmalle kun ovat itse hallituksessa tekemässä epäsuosittuja leikkauspäätöksiä. Lisäksi hallituksen sisäinen tasapaino on vasemmistolle edullisempi jos kommarit ovat mukana. Haittapuolena (myös demareille) on se, että vihreiden lapsellisten kiukutteluiden lisäksi hallitustyötä haittaa viimeisten Moskova-uskollisten änkyröinti.
Kansakunnan kannalta Vasemmistoliiton mukana olon ainoa positiivinen puoli on, että hallituksen keskimääräinen tietämys futiksesta kasvaa.