Seuraava sota Venäjää vastaan?

[Vaughan]

Ehkä nyt olen tuossa Hesarin 1960-luvun kauhuskenarion liikaa kiinni, mutta jos tuollainen suursota syttyisi, niin lienisikö meidän kohtalomme paljon ruusuisempi 2010-luvulla kuin 1960-luvullakaan?

Tilanne on muuttunut paljon. Ennen kaikkea Venäjällä ei ole kykyä samanlaisen salamahyökkäyksen toteuttamiseksi, mitä silloin varmasti oikeasti kaavailtiin. Koska sota olisi väistämättä mittakaavaltaan pienempi, myös ydinaseisiin turvautuminen kestäisi luultavasti kauemmin. Ydinaseisiin ei välttämättä turvauduta ollenkaan, jos kummankaan osapuolen "olemassaolo" ei ole uhattuna. Ihan niin kuin ydinaseita ei ole käytetty muissakaan WWII jälkeisissä kriiseissä.

Kyllä kolmas maailmansota on edelleen mahdollinen, mutta se ei synny toisen osapuolen yllätyshyökkäyksesta - vaan vahingossa. Syntyy paikallinen kriisi, jota kukaan ei ajattele suursodan lähtölaukauksena, vaan kriisi eskaloituu vaihe vaiheelta. Toinen osapuoli uhkaa rajoitettua aluetta rajoitetuilla voimatoimilla, ja toinen vastaa siihen nostamalla panoksia astetta korkeammalle. Ja jos kumpikaan ei peräänny, vaan on valmis katsomaan kortit... niin, A vot!

Tylsistymisenkin uhalla toistan, että Naton jäsenenä Suomi on automaattisesti kriisin osapuoli ilman mahdollisuutta pysytellä erillään. Jos osapuolina on joku Natomaa (tulevaisuudessa vaikkapa Georgia) ja Venäjä, niin silloin Suomi voi löytää itsensä sotatilasta Venäjää vastaan jonkun aivan käsittämättömän typerän ja pienen syyn takia. Silloin eskaloituva kriisi ulottaa lonkeronsa myös Suomeen. Ilman Natojäsenyyttä on ainakin mahdollisuus yrittää pystyllä ulkopuolella - kunhan huolehditaan, että Suomesta ei missään vaiheessa tule tuossa ylempänä keskusteltua sotilaallista tyhjiötä.

 

[ms.qvist]

Ja Venäjä oikeasti uskoisi, että Suomi tuohon pystyisi? Miten Suomi edes ampuisi jotain risteilyohjuksia yms. alas tai vaikkapa jonkun B-2 laivueen joka suunnistaisi Suomen yli Venäjälle? Lisäksi vaikka Suomi jollakin mystisellä talvisodan hengellä pystyisikin siihen, niin haluaisiko Suomi edes? Sen jälkeen sekä lännestä ja idästä kurnutettaisiin Suomea?

Tähän vielä lyhyelti.

B-2 pommikoneiden ei välttämättä edes tarvitse lentää Suomen yli. Riittää, että laukaisevat ohjuksensa Norjan mereltä tai vaihtoehtoisesti Jäämereltä (jolloin ohjukset eivät laisinkaan lennä Suomen ilmatilan kautta).

Lisäksi Suomella on ainakin teoreettinen kyky torjua ilmatilamme kautta ammutut risteilyohjukset, ainakin jos määrä on kohtuullinen. F-18 koneilla on kapasiteetti tähän ja yhdessä ilmavalvonnan/ilmapuolustuksen kanssa mahdollisuudet kasvavat entisestään. (Toki jos määrä on kohtuuttoman suuri niin torjumisen mahdollisuudet alkavat olla olemattomat ja tuolloin on parempi toivoa ettei maamme tule vedetyksi mukaan sotaan mutta niin kauan kuin tilanne ei ole tällainen en voi pitää maatamme täydellisenä sotilaallisena tyhjiönä johon kummankaan osapuolen kannattaa ehdottomasti hyökätä)**

Toisekseen nykymuotoinen NATO antaa jenkeille mahdollisuuden lennättää pommikoneensa Puolan/Itämeren* kautta lähelle Venäjän keskustaa, ja jos Ukraina liittyy NATO:on niin sama mahdollisuus tulee toteutumaan sieltäkin. Näiltä osin Suomi "pääsee" irti tukalimmasta pinteestä koska Suomi on vasta toisen tai kolmannen luokan reitti ampua niitä ohjuksia.

Esim. Persianlahden sodassakin Yhdysvallat pyrki ampumaan risteilyohjuksena ns. turvallisia reittejä myöten eli käyttäen maita jotka olivat antaneet ilmatilansa käyttään tätä tarkoitusta varten. Syyria taisi olla ainoa maa jonka ilmatilaa käytettiin toisinaan hyödyksi ilman valtiolta etukäteen hankittua lupaa (tästäkään asiasta en ole aivan varma).

En oikein usko, että Suomi toisaalta haluaisi sitäkään, että maamme ilmatilaa käytettäisi surutta hyödyksi pommituksissa - tekipä pommituslennot kumpi osapuoli tahansa. Se ei ole maamme etu, eikä se välttämättä ole sotivien osapuolienkaan etu - etenkin kun maailmanjärjestys Euroopassa on muuttunut radikaalilla tavalla ja Venäjän ja NATO:n raja kulkee Baltian kautta Puolaan ja sieltä sitten etelään. Ja tulevaisuudessa raja etelässä voi kulkea Ukrainankin kautta Mustalle merelle. Tosin Ukrainan NATO-jäsenyys on toistaiseksi suht' kaukainen haave yksinomaan sen tähden koska NATO ei hyväksy sitä, että sen jäsenmaan alueella on muun kuin NATO-valtion sotilastukikohta ja tällä hetkellä Sevastopolissa on Venäjän Mustanmeren laivasto tukikohta.

vlad.

*: tässä eräs syy sille miksi Itämeri on niinkin tärkeä merialue. Se tarjoaa turvallisen väylän pommituslennoille aina Baltiaan saakka jos alue idässä pysyy NATO-maiden hallussa. Muussa tapauksessa on siirryttävä eteläiselle reitille esim. Puolaan tai sitten turvauduttava pohjoisiin reitteihin tms. Suomen asema ei kuitenkaan enää ole strategisesti niin tärkeä kuin Kylmän sodan aikaan.

** edit: (...)

 

[Morgoth]

Lisäksi Suomella on ainakin teoreettinen kyky torjua ilmatilamme kautta ammutut risteilyohjukset, ainakin jos määrä on kohtuullinen. F-18 koneilla on kapasiteetti tähän ja yhdessä ilmavalvonnan/ilmapuolustuksen kanssa mahdollisuudet kasvavat entisestään.

Mikä tuo kyky on käytännössä? Tai pitäisi kai kysyä, että uskooko Venäjä/NATO Suomen pystyvän ihan oikeasti tuohon? Toisaalta kysymys on ehkä siinä mielessä turha, että Suomen asema lienee todella vaikea vaiheessa, mikäli ohjukset risteilevät suurvaltojen välillä.

Näiltä osin Suomi "pääsee" irti tukalimmasta pinteestä koska Suomi on vasta toisen tai kolmannen luokan reitti ampua niitä ohjuksia.

Tämä on varmaan totta, että ehkä Suomen asema ei ole niin tärkeä enää kuin vaikkapa 60-luvulla.

 

[Vaughan]

Mikä tuo kyky on käytännössä? Tai pitäisi kai kysyä, että uskooko Venäjä/NATO Suomen pystyvän ihan oikeasti tuohon? Toisaalta kysymys on ehkä siinä mielessä turha, että Suomen asema lienee todella vaikea vaiheessa, mikäli ohjukset risteilevät suurvaltojen välillä.

Tässäkään asiassa ei tarvitse päästä 100% suoritukseen, vaan riittää että ulkovalta joutuu maksamaan Suomen alueen loukkaamisesta tarpeeksi kovan hinnan.

Ihan esimerkinomainen skenaario voisi olla, jos Nato haluaa kriisin alkuvaiheessa ennaltaehkäisevästi hyökätä Venäjän Karjalassa sijaitseviin tukikohtiin, se joutuu todennäköisesti ampumaan ohjukset Norjan ilmatilan kautta Suomen (ja Ruotsin) yli. Jos ohjuksia ammutaan vaikkapa 20 kpl ja Ruotsi pudottaa niistä suurilla ilmavoimillaan 5-7 ja Suomi 3-5, alkaa hukkaprosentti olla jo niin korkea, ettei sellaista operaatiota kannata edes suunnitella. Puolet ohjuksista on menetetty ennen kuin ne ovat edes saapuneet Venäjän ilmatilaan - missä torjunta on tietenkin vielä ankarampaa! Nykymaailmassa ohjukset ehkä kannattaa muutenkin ampua mieluummin Baltian suunnalta, joka puolestaan joutuu kärsimään venäläisten vastatoimista - tai tällaista hyökkäystä ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä...

Kuten itsekin huomautat, olennaista tosiaan ei ole se, kuinka todennäköistä olisi, että Nato aktiivisesti hyökkäisi venäläisten kimppuun. Varmaa on vain, että Venäjällä tällaisiin skenaariohin on valmistauduttu. Ja merkittävää sille pysyykö Suomi kriisin ulkopuolella vai ei, on se, uskooko Venäjä että Suomi (ja Ruotsi) edes yrittäisi pudottaa Naton risteilyohjuksia vai annetaanko niiden ylittää Suomi vapaasti. Tähän ennakkopäätelmään Suomen Natojäsenyys vaikuttaa varmasti.

 

[TKH]

http://www.fas.org/nuke/control/abmt/news/sov95091.htm

Fas:n sivuilta tuli vastaan vanha uutinen, jossa oli juttua Jenkkien suunnittelemista massamaisista ydinasein tehdyistä yllätyshyökkäyksistä Neukkuja vastaan heti toisen maailmansodan jälkeen. Onhan nuo tosin tiedossa olleet ja vanhastaan on myös sanottu, että esim. Neukkujen pitkän kantaman TU-95 pommarin nopea kehittely heti 50-luvun alkuun johtui juurikin siitä, että ne tiesi Jenkkien suunnittelemista massiivisista ydinhyökkäyksistä. Pitkän kantaman strategisen pommikoneen rakentaminen oli hyvin tärkeää sen takia, että Neuvostoliitto pystyi TU-95 kehittelyn myötä tekemään vastaiskun vielä massiivisen yllätyshyökkäyksen jälkeenkin, joka käytännössä romutti kaikki Jenkkien suunnitelmat onnistuneesta yllätyshyökkäyksestä, joka ei johtaisi vastaiskuun. Ohessa hiukan otetta aiheesta.


There is a serious study by the American physicists Mikio Kaku and Daniel Axelrod "United States: Gamble on Victory in a Nuclear War. The Pentagon's Secret War Plans," which even says in the preface: "This book reveals what American (our emphasis--authors) leaders and nuclear strategists were contemplating...in these fateful 40 years. Truth to tell, this is a terrifying story."

It is hard not to agree with this assessment, it being sufficient to glance at the summary of the plans for a nuclear attack on the USSR adduced by these authorities.

Pincher, adopted 1946: use of 50 nuclear aerial bombs against 20 cities of the USSR

Broiler, adopted March 1948: use of 34 nuclear aerial bombs against 24 cities of the USSR

Sizzle, adopted December 1948: use of 133 nuclear aerial bombs against 70 cities of the USSR

Trojan, adopted January 1949: --

Shakedown, adopted October 1949: use of 220 nuclear aerial bombs against 104 cities of the USSR

Dropshot, adopted 1949*: use of 300 nuclear aerial bombs against 200 cities of the USSR

USAF SAC military plan, adopted 1956: nuclear strike against 2,997 targets on the territory of the USSR

SIOP-62, adopted December 1960: nuclear strike against 3,423 targets in the USSR

SIOP-5, adopted 1974: nuclear strike against several thousand targets in the USSR

SIOP-6, adopted 1982: nuclear strike against several thousands targets

*We would note that even by this time the USSR still did not have a single nuclear weapon, and there was no threat to the United States' national security on the part of the USSR.


Enemmän noista suunnitelmista on alla mainitussa kirjassa. Tuossa yllä olevassa linkissä on aika paljonkin asiaan liittyvää suhteellisen puolueetonta tekstiä, kuten vaikka lyhyt maininta Kuuban kriisiin heti tuon ottamani lainauksen jälkeen. Yleissivistävää tekstiä.

http://www.amazon.com/Win-Nuclear-War-Pentagons-Secret/dp/0896083217

 

[Lonkkataklaus]

Nootti! Nootti (MTV3)! Nyt se on täällä poijjaat - venheet vesille ja Ruotsia kohti!

Niin tietystihän tämä on sellainen diplomaattisluontoinen nootti, eikä välttämättä niinkään suurvaltapolitiikkaa.

 

[DAF]

Taitavat nootit olla kohtuullisen arkipäivää kylläkin kv-politiikassa. Muistelen Suomen lähettäneen Venäjälle nootin rekka-asioihin liittyen jne.

 

[coyote86]

Taisi Stubb sanoa uutisissa että Suomi ja Venäjä lähettävät toisilleen noin 10 noottia kuukaudessa...

 

[TKH]

Olen silloin tällöin selannut vanhoja turvallisuusneuvoston lausumia ja ehdotelmia ja yleensä sieltä tulee jotain enemmän tai vähemmän mielenkiintoista vastaan.

"Urgent measures to put an end to flights by United States military aircraft armed with -atomic and hydrogen bombs in the direction of the frontiers of the Soviet Union", which was considered by the Security Council at its 8l3th to 8l7th meetings, from 21 April to 2 May 1958, there was some discussion of the relation between measures to guard against surprise attack and the disarmament problem.
http://untreaty.un.org/cod/repertory/art26/english/rep_supp2_vol2-art26_e.pdf

Mihinkään toimiinhan tuo ei siis johtanut, mutta asia oli esillä. Nämä lennothan siis liittyvät suoraan Amerikkalaisten massamaisesti ydinasein tehtyyn yllätyshyökkäyssuunnitelmaan, joka otettiin käyttöön 1956.

USAF SAC military plan, adopted 1956: nuclear strike against 2,997 targets on the territory of the USSR

 

[Sistis]

Tämä ketju on ollut hiljaa jo kohta 13 vuotta. Ehkä olisi aika kaivaa tämä esiin, kun tämä on kuitenkin ajankohtaisempi nyt kuin tuolloin. Seuraava sota on kuitenkin ajallisesti 13 vuotta lähempänä kuin tuolloin - toki edellyttäen että sellainen joskus tulee.

Itse ajattelen asiasta niin, että tuolloin 2008 sota oli lähinnä teoreettinen mahdollisuus. Nyt se on jo mahdollinen. Todennäköisyys on vielä pieni, mutta seurausten vakavuus on sitä luokkaa, että varautumista on tehtävä - ja onneksi niin tehdäänkin.

Edit: Ja ketju voisi varmaan siirtyä löylyhuoneen puolelle?

 

[alwahla]

Toivottavasti ei enää koskaan. Täytyy koputtaa puuta ja ristiä sormensa, ettei Kremlin ykköshullu tuohon hankkeeseen ryhdy.

 

[Sako]

Vanha perivihollinen ryssä todisti taas sen vanhan viisauden, jonka mukaan heihin ei ole luottamista. Iivanat tuhoavat paraikaa Georgiaa sen minkä kerkiävät, vaikka samaan aikaan vakuuttelevat rauhantahtoaan. Oli miten oli, Venäjä on diktatuuri, joka vähät välittää omista kansalaisistaan eikä se piittaa vähääkään naapurimaidensa koskemattomuudesta. Etenkin puolueettomien valtioiden tulisi olla varuillaan Venäjän kaltaisen naapurinsa kanssa. Viro ja Puola uskaltavat soittaa suuta, mutta heillä onkin mahtava liittolainen, jonka selän takaa on helppo huudella. Toisin on Suomen laita. Täällä meno ja meininki jatkuu samaan malliin kuin 70-luvulla, ja luulemme, että suomettuminen on ainoa keino selviytyä Venäjän naapurina. Toki resepti toimi jollakin tapaa neukkujen naapurina, mutta väittäisin, että Putinin Venäjä 2010-luvulla tulee olemaan huomattavasti vaarallisempi kuin Breznevin Neuvostoliitto.

Venäjän ja lännen yhteenotto on väistämätön. Historian on sen meille opettanut, että Suomi tai ainakin suomalaiset tulevat vielä sotimaan Venäjää vastaan. Tarkempaa sodan alkamisajankohtaa emme vielä tiedä, mutta väistämättömästi se meitä lähestyy.

Totuus on se, että Suomella ei ole mitään "kättä pidempää", jolla voimme vahingoittaa Venäjää heidän kotimaassaan vaiheessa, jossa venäläiset ovat tunkeutuneet syvälle Suomen ydinalueille. Suomen ylijohto väittää vakavissaan, että puolustuksemme on uskottava. Tokihan kalustollamme vastarintaa voidaan tehdä, mutta tarvitsisimme hyökkäyskalustoa, jolla voisimme iskeä muutamiin valittuihin kohteisiin syvälle Venäjän sisäosiin. Näin ollen pelkäänkin, että Suomi ajautuisi sodassa pian sellaiseen tilanteeseen, jossa Venäjä voi vaatia Suomelta ehdotonta antautumista tai vastaavasti voi sanella sellaiset rauhanehdot, joihin meidän on suostuttava.

En pyydä teitä kommentoimaan tuota hätäisesti kirjoitettua alustusta, vaan olisin enemmänkin kiinnostunut teidän mielipiteistänne seuraavassa kahdessa kysymyksessä:

1. Miten Venäjää vastaan käytävään sotaan tulisi valmistautua?
2. Miten venäläisiä vastaan tulisi käydä sotaa?

Ketjun avausviestiin vastauksia.
"Venäjän ja lännen yhteenotto on väistämätön. Historian on sen meille opettanut, että Suomi tai ainakin suomalaiset tulevat vielä sotimaan Venäjää vastaan. Tarkempaa sodan alkamisajankohtaa emme vielä tiedä, mutta väistämättömästi se meitä lähestyy."
Se on nyt 2022. Venäjä sotii Ukrainassa länsisuuntausta vastaan ja länsi vastaa taloudellisella erikoisoperaatiolla Venäjän pelastamiseksi + aseistamalla Ukrainaa.

"1. Miten Venäjää vastaan käytävään sotaan tulisi valmistautua?
2. Miten venäläisiä vastaan tulisi käydä sotaa?"

1. Liittymällä Natoon ja pitämällä sotabudjetti 2%BKT.
2. Näkyy naapuri rautaa tottelevan eli fiksusti ja kovaa littolaisten kanssa.

jpetillä on ollut jo 2008 selkeä visio, miten Z-landia kehittyy.

 

[Karpat46]

Tämän ketjun avausviesti on vanhentunut valitettavan hyvin.

 

[tombraider]

Hieman jaksoi lukea noita alkupään viestejä. Varmaankin kaikkien mielestä yksi näkemys on muuttunut ja se on venäläisten armeijan ylivoima. Itsekkin olin siinä käsityksessä, että pakkohan tuolla on olla hyvä ja tehokas armeija, mutta paskahan se on. Toki tuokin pystyy tuhoa aiheuttamaan, mutta eipä sieltä montaa saapikasparia rajan yli kävele ilman noutajan kutsua. Suomen armeijan vähättely taas oli huvittavaa. Maa joka on koko olemassaolonsa ajan perustanut armeijansa yhtä vihollista vastaan olisi jotenkin kädetön? Juu ei meillä ole satoja hävittäjiä, mutta kun ne mitä on ovat parempia ja niitä ei lennetä Carminin avustamana, niin eiköhän ne pärjää.

 

[BitterX]

Tämä ketju on ollut hiljaa jo kohta 13 vuotta. Ehkä olisi aika kaivaa tämä esiin, kun tämä on kuitenkin ajankohtaisempi nyt kuin tuolloin. Seuraava sota on kuitenkin ajallisesti 13 vuotta lähempänä kuin tuolloin - toki edellyttäen että sellainen joskus tulee.

Itse ajattelen asiasta niin, että tuolloin 2008 sota oli lähinnä teoreettinen mahdollisuus. Nyt se on jo mahdollinen. Todennäköisyys on vielä pieni, mutta seurausten vakavuus on sitä luokkaa, että varautumista on tehtävä - ja onneksi niin tehdäänkin.

Edit: Ja ketju voisi varmaan siirtyä löylyhuoneen puolelle?

En pitänyt Venäjää minkäänlaisena uhkana Suomelle vuonna 2008, vaikka vihasin Putinin hallintoa jo tuolloin. Venäjää ja Venäjän hyökkäystä Suomeen en pelännyt tuolloin ollenkaan.

Mutta en tosin pidä Venäjää minkäänlaisena suorana uhkana Suomelle nytkään. Enkä pelkää Venäjän hyökkäystä.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli minullekin valtava shokki, mutta pelkästään ukrainalaisten puolesta. En pelästynyt itseni, perheeni tai oman kotini tai kotimaani puolesta.

Venäjän näkökulmasta entiset IVY-maat - kuten Ukraina, Valko-Venäjä ja Georgia - ovat Suomeen nähden täysin erilaisessa asemassa. Eroa on valovuosi. Nämä maat ovat monelta osin olleet Venäjästä suoraan riippuvaisia, niissä on vaikuttanut erittäin vahvoja venäläismyönteisiä voimia eikä niiden yhteiskunta ole ollut vakaa: Venäjän vaikutusvalta ja vipu niihin ovat aivan eri tasolla, kuin mitä ne ovat Suomeen. Suomi puolestaan on voimakkaasti länteen integroitunut valtio, hallinnollisesti yksi maailman vakaimpia valtioita, jolla on vahva perustuslaki sekä maailman vahvin luottamus valtioon kansalaisten taholta. Suomen EU-jäsenyydestä alkaneen kehityksen myötä Venäjällä ei ole ollut - eikä ole - minkäänlaisia mahdollisuuksia horjuttaa suomalaista yhteiskuntaa sillä tavoin, kun se on pyrkinyt ja osin onnistunutkin tekemään entisissä IVY-maissa. Siksi en ole nähnyt Venäjän hyökkäystä Suomeen realistisena ennen viime vuotta enkä sen jälkeen.

Venäjän sotilaallisen vahvuuden kuitenkin vahvasti yliarvioin. Totuuden tultua ilmi Ukrainassa, on Venäjän hyökkäys länsimaihin entistäkin epätodennäköisempi. Kuten UPI:n Charly Salonius-Pasternak totesi Suursaari-uutisoinnin yhteydessä, että Suomi ei ole ollut itsenäisyytensä aikana koskaan niin turvassa Venäjän hyökkäykseltä, kuin se on nyt.

Nato-jäsenyyttä olen kannattanut vasta 2010-luvulta alkaen. Aiemmin suhtautuminen Suomen Nato-jäsenyyteen liikkui jonkinasteisen vastustuksen ja neutraaliuden rajamailla. Joskus terrorisminvastaisen sodan aikana 2000-luvun alussa katsoin, että Nato-jäsenyys ei parantaisi Suomen turvallisuusympäristöä, koska tiivis linkittyminen Bushin ja Rumsfeldin politiikkaan sekä Yhdyvaltain tuolloisiin toimiin Lähi-idässä ja Afghanistanissa olisivat enemmän lisänneet Suomeen kohdistuvia turvallisuusriskejä kuin vähentäneet niitä. Lisäksi tuolloin 2000-luvun alkuvuosina katsoin, että Suomen pitää pyrkiä viennin osalta (en kuitenkaan tuonnin, koska vieroksuin tuolloinkin energia- ja raaka-aineriippuvuutta) hyötymään Venäjän läheisyydestä Putinista huolimatta ja ajattelin Nato-jäsenyyden heikentävän Suomen kilpailuetua. Tiedostan tietenkin nyt, että tämä oli laiskaa ja itsekästäkin, tavallaan hyvien aikojen ajattelua. Olen Nato-jäsenyyden sijaan kannattanut eurooppalaisen puolustusyhteistyön voimakasta lisäämistä. Olen vahvan eurooppamielisenä pitänyt EU:ta viiteryhmänämme sekä intresseiltään lähimpinä liittolaisinamme - ja näin näen asian ehdottomasti edelleen.

Miksi sitten aloin kannattamaan Nato-jäsenyyttä, vaikken pitänyt - enkä pidä - Venäjää sotilaallisena uhkana Suomelle? Kyse on Putinin hallinnon pyrkimyksistä horjuttaa läntistä liberaalidemokraattista järjestelmää kokonaisuudessaan, johon Suomi kuuluu 110 prosenttisesti. 2000- ja 2010-lukujen taitteesta alkaen Venäjä on koko ajan kiihtyvämmällä intensiteetillä pyrkinyt vaikuttamaan ilmapiiriin ja hajottamaan yhtenäisyyttä sekä Euroopassa, Yhdyvalloissa että varsinkin niissä maissa, jotka pyrkivät suuntautumaan kohti länttä - Ukraina ja Georgia etunenässä. Venäjän autoritäärinen kleptokratia on siis alkanut haastamaan läntistä liberaalidemokratiaa järjestelmänä, vaikka sillä ei ole lopulta mitään mahdollisuutta pärjätä. Saman aikaisesti läntistä liberaalidemokratiaa on alkanut haastamaan myös toinen ihmisoikeuksia polkeva diktatuuri: Kiina. Ja se onkin selvästi suurempi haaste.

Entistä enenevässä määrin olen siis alkanut ajattelemaan, että Suomen pitää olla mukana kaikissa niissä yhteisöissä, jotka liberaalidemokraattista järjestelmää sekä ajatusmaailmaa puolustavat: taloudellisesti, poliittisesti, sosiaalisesti ja aseellisesti. Näen asian niin, että Suomen pitää olla proaktiivisesti edistämässä läntistä yhtenäisyyttä ja puolustamassa samanmielisiä valtioita sekä myös niitä kansakuntia, jotka toivovat itselleen vapautta autoritarismin ikeestä ja pyrkivät demokratiaan sekä yhteistyöhön ja integraatioon läntisen yhteisön kanssa.

Näkemykseni mukaan Suomen pitää puolustaa henkisiä liittolaisiaan sekä semmoisiksi haluavia vaikka asein eikä Suomi saa olla missään yhteydessä millään "harmaalla alueella" - vaan niissä ympyröissä, missä muutkin samanmieliset valtiot. Siksi siiryin jossakin vaiheessa 2000- ja 2010-luvun taitteen sekä 2010-luvun alkupuolen ilmapiirissä muun läntisen integraation kannattamisen lisäksi myös Nato-jäsenyyden kannalle.

Mitä tulee Suomen turvallisuusilmapiiriin, niin Nato-jäsenyys tietysti tuo siihenkin "viimeisen silauksen". Nato ei edelleenkään "täydellinen" turvallisuusratkaisu tietystikään ole pääasiassa siksi, että yhteisön sotilaallinen kyvykkyys on edelleen liikaa Yhdyvaltain varassa - ja kaikki tiedämme, ettei USA itsessään ole tällä hetkellä poliittisesti aivan täysin vakaa liittolainen sen oman sisäisen polarisaation takia. Mutta tämä vain lisää Suomen tarvetta olla mukana Natossa: meidän on pyrittävä aktiivisesti kontribuoimaan siihen, että Natosta tulee enemmän "eurooppalainen". Ja vastaavasti siihen, että Eurooppa itsessään nostaa omaa sotilaallista profiiliaan merkittävästi. Ajat ovat muuttuneet, kun läntistä / demokraattista dominanssia haastetaan: jos Eurooppa haluaa jatkossa olla merkittävä taloudellinen ja poliittinen toimija, sen pitää olla myös merkittävä sotilaallinen toimija.

 

[IceWalker]

Piristävää herätä maanantaihin, katsoa YLEn uutisia ja kuulla sieltä asiantuntijan kommentti liittyen lähitulevaisuuteen. Jos Trump voittaa vaalit, niin reserviläisten on syytä olla kunnossa tammikuussa-25.

En kelaa asiaan liittyviä argumentteja ja näiden todennäköisyyksiä. Sen sijaan on todettava, että myös Suomi on oikeasti vaaravyöhykkeessä, jos Putin saa sodastaan tyydyttävän lopputuloksen.

Vaikka mahdollinen konflikti on epätodennäköinen, se on kuitenkin otettava huomioon mahdollisuutena. Venäjä käy nytkin hybridisotaa ja kotimaassa Venäjän propaganda mahdollistaa minkä tahansa hyökkäyksen Euroopassa. Kansa ei välitä. Bäckman on tehnyt omaa myyräntyötään kiitettävästi.

Eurooppa on sillä tavalla sekaisin, että fokus kiinnittyy hiukan vääriin asioihin. Ukrainan tukemiseksi tehdään liian vähän liian hitaasti. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa Ukraina joutuu pian pelkkään puolustustaisteluun. Sen on pakko hyväksyä Venäjän rauhanehdot.

Mitä Venäjä tekee saavutettuaan rauhan ja osan tavoitteistaan? Valmistautuu uuteen sotaan. Yllättäen vaarassa ovat naapurivaltiot. Jos Trump voittaa vaalit, silloin myös USA-kumppanuus joutuu erilaiseen tarkasteluun. Emme tiedä, minkälaista kostoa tuo mielipuoli narsisti suunnittelee, mutta joka tapauksessa se antaisi Putinille aivan liikaa siimaa Eurooppaan.

Kuten todettua, Suomi ei luultavammin ole ensimmäisenä hyökkäyskohteena. Mutta meidän on silti valmistauduttava sellaiseenkin mahdollisuuteen, että olemme yksittäisten Nato-maiden tuen varassa Venäjää vastaan. USA voi vetäytyä Natosta, jolloin vastuu toiminnasta jää Pohjoismaiden ja brittien varaan.

Jo tähän päivään mennessä Putinille on käynyt selväksi se, että EU toimii byrokraattisesti ja hitaasti kriisitilanteissa. Vaikka Venäjän armeija olisikin länsimaiden mittapuilla vanhanaikainen, se saadaan kuitenkin liikkeelle yhdellä käskyllä. Venäjällä on varaa varustaa armeijaansa Ukrainan sodan jälkeen. Voi olla, että sen materiaali ei ole korkeatasoistakaan: se ostaa materiaalia ympäri maailmaa ja valmistaa niitä itse.

Mobilisoitu armeija on kuitenkin tehokkaampi kuin varikolla oleva. Kuin sellainen, joka ei edes tiedä, mitä pitäisi tehdä, vaikka varusteet olisivat huippuluokkaa. Tarvitsisimme kipeästi Ruotsin mukaan Natoon, mutta Unkari jarruttaa vahvasti tätä asiaa Turkin kanssa. Näin varmistaisimme tehokkaat meri-, maa- ja ilmavoimat Venäjää vastaan.

Tällöin nostaisimme Venäjän hyökkäyskynnystä hyvin korkealle. Oletettavaa on, että Venäjä tyytyy hyökkäämään pieniin entisiin Sovjet-maihin ensin ja keräilemään sieltä kannuksia jatkolle. Pohjolan linnakkeen muodostuminen on joka tapauksessa Suomen kohtalonkysymys em. edellytyksin.

Mutta jos USA:n vaalit menevät parhain päin, niin silloin Venäjä tyytynee pikavoittoihin eikä lähde painostamaan Nato-Suomea kovin merkittävästi.

 

[Wiljami]

Piristävää herätä maanantaihin, katsoa YLEn uutisia ja kuulla sieltä asiantuntijan kommentti liittyen lähitulevaisuuteen. Jos Trump voittaa vaalit, niin reserviläisten on syytä olla kunnossa tammikuussa-25.

En kelaa asiaan liittyviä argumentteja ja näiden todennäköisyyksiä. Sen sijaan on todettava, että myös Suomi on oikeasti vaaravyöhykkeessä, jos Putin saa sodastaan tyydyttävän lopputuloksen.

Vaikka mahdollinen konflikti on epätodennäköinen, se on kuitenkin otettava huomioon mahdollisuutena. Venäjä käy nytkin hybridisotaa ja kotimaassa Venäjän propaganda mahdollistaa minkä tahansa hyökkäyksen Euroopassa. Kansa ei välitä. Bäckman on tehnyt omaa myyräntyötään kiitettävästi.

Alleviivaisin kyllä sitä puolta että jos Euroopan paskatunkion vastaista rajaa vartioivat alueet pitävät puolustuskykyä yllä (tai Baltian tapauksessa nostavat sen NÄKYVÄSTI riittävälle tasolle), niin terroristiraiskarien riehuntaretken todennäköisyys tippuu nollaan. Itse asiassa Pasternak-Saloniuskin tuon sanoi että ei ole todennäköistä nytkään, mutta parasta varautua (jotta ei ole todennäköistä lainkaan).

Naapurin alamaiset saavat olla miten aivopestyjä tahansa ja julistaa uskovansa mitä totuutta tahansa. Niillä ei ole päätöksentekijöille kuin välinearvo. Jos päätöksentekijä ts. mafiaorganisaation johtoporsas laskee että vaikkapa Baltian "erikoisoperaatiossa" käy ukrainat, niin ei ne lähäre sinne.

Eurooppa on sillä tavalla sekaisin, että fokus kiinnittyy hiukan vääriin asioihin. Ukrainan tukemiseksi tehdään liian vähän liian hitaasti. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa Ukraina joutuu pian pelkkään puolustustaisteluun. Sen on pakko hyväksyä Venäjän rauhanehdot.

Mitä Venäjä tekee saavutettuaan rauhan ja osan tavoitteistaan? Valmistautuu uuteen sotaan. Yllättäen vaarassa ovat naapurivaltiot. Jos Trump voittaa vaalit, silloin myös USA-kumppanuus joutuu erilaiseen tarkasteluun. Emme tiedä, minkälaista kostoa tuo mielipuoli narsisti suunnittelee, mutta joka tapauksessa se antaisi Putinille aivan liikaa siimaa Eurooppaan.

Kuten todettua, Suomi ei luultavammin ole ensimmäisenä hyökkäyskohteena. Mutta meidän on silti valmistauduttava sellaiseenkin mahdollisuuteen, että olemme yksittäisten Nato-maiden tuen varassa Venäjää vastaan. USA voi vetäytyä Natosta, jolloin vastuu toiminnasta jää Pohjoismaiden ja brittien varaan.

Jo tähän päivään mennessä Putinille on käynyt selväksi se, että EU toimii byrokraattisesti ja hitaasti kriisitilanteissa. Vaikka Venäjän armeija olisikin länsimaiden mittapuilla vanhanaikainen, se saadaan kuitenkin liikkeelle yhdellä käskyllä. Venäjällä on varaa varustaa armeijaansa Ukrainan sodan jälkeen. Voi olla, että sen materiaali ei ole korkeatasoistakaan: ostaa materiaalia ympäri maailmaa ja valmistaa niitä itse.

Eurooppa on kuitenkin pystynyt tekemään ennennäkemättömiä päätöksiä semmoisen maan tueksi jolla ei ole faktisesti minkäänlaisia yhteistyösopimuksia jotka velvoittaisivat minkäänlaiseen apuun. Jos paskatunkion terroristiraiskaajat saivat itsetuhoisuuteen asti pasifistisen Saksankin lopulta myöntymään raskaan kaluston toimittamiseen (ja kai niitä Tauruksiakin vielä saavat toimitettua kunhan uskovat ettei paskatunkio tosiaan ole iskenyt Pariisiin, Lontooseen, saati Washingtoniin, huolimatta ko. hallintokaupungeissa päätetyistä risteilyohjustoimituksista) "sotaa käyvään" ja "puolueettomaan" terroristitunkion "lähiulkomaahan" josta itänaapurimme on vielä julistanut vuosikaudet kovaan ääneen että taas on kyseessä vaan sisäiset levottomuudet tyyliin Tsetsenia ja "näpit irti jos ette halua VITTU KUOLLA!!!", niin kyllä sieltä, kuten muistakin EU:n NATO-maiden pääkaupungeista (poislukien putlerin pikkupiskin Budapest) tulee aivan välittömästi päätös sekä tekoja liittolaisvaltojen aktiivisesta ja tehokkaasta puolustamisesta mahdollisuuksiensa rajoissa olevin keinoin.

Unkari pitäisi luonnollisesti linkaista helvettiin sekä EU:sta että NATOsta niin pitkäksi aikaa kun ovat perse pystyssä itää kohti. Toivottavasti USA:ssa tänään alkavassa paripäiväisessä putlerinlobbaussessiossa on kamerat paikalla ja livelähetystä siitä mitä ja millä narratiiveilla unkarilaisdiplomaatit oikein ruplasalkkuineen yrittävät rebupoliitikoille myydä. Iljettävä näytelmä on joka tapauksessa sieltäkin luvassa ja suurin ihmetys siinä että nuo quislingit operoivat täysin avoimesti, kun hankala nähdä että terroristitunkion "diplomaatit" sentään mitään avoimia tilaisuuksia järjestäisivät USA:ssa kansanmurhansa helpottamiseksi.

Mobilisoitu armeija on kuitenkin tehokkaampi kuin varikolla oleva. Kuin sellainen, joka ei edes tiedä, mitä pitäisi tehdä, vaikka varusteet olisivat huippuluokkaa. Tarvitsisimme kipeästi Ruotsin mukaan Natoon, mutta Unkari jarruttaa vahvasti tätä asiaa Turkin kanssa. Näin varmistaisimme tehokkaat meri-, maa- ja ilmavoimat Venäjää vastaan.

Tällöin nostaisimme Venäjän hyökkäyskynnystä hyvin korkealle. Oletettavaa on, että Venäjä tyytyy hyökkäämään pieniin entisiin Sovjet-maihin ensin ja keräilemään sieltä kannuksia jatkolle. Pohjolan linnakkeen muodostuminen on joka tapauksessa Suomen kohtalonkysymys em. edellytyksin.

Mutta jos USA:n vaalit menevät parhain päin, niin silloin Venäjä tyytynee pikavoittoihin eikä lähde painostamaan Nato-Suomea kovin merkittävästi.

Itämeri on käytännössä "Lake NATO" vaikka naapurimme sylipiski ja Anatolian pikkudiktaattori kampittaisivatkin Ruotsin jäsenyyttä loputtomiin. Terroristipaskiaiset eivät Ruotsiin hyökkäile NATOn tiedustelun ohi yllättäen eivätkä JEF:n ohi muutenkaan.

 

[Satunnainen]

Jo tähän päivään mennessä Putinille on käynyt selväksi se, että EU toimii byrokraattisesti ja hitaasti kriisitilanteissa. Vaikka Venäjän armeija olisikin länsimaiden mittapuilla vanhanaikainen, se saadaan kuitenkin liikkeelle yhdellä käskyllä. Venäjällä on varaa varustaa armeijaansa Ukrainan sodan jälkeen. Voi olla, että sen materiaali ei ole korkeatasoistakaan: ostaa materiaalia ympäri maailmaa ja valmistaa niitä itse.

On kuitenkin syytä huomata, että ei Venäjä saa asevoimiaan liikkeelle mitenkään salassa. Kyllähän esimerkiksi pari vuotta sitten Ukrainaa varoitettiin useaan kertaan, että Venäjä kerää joukkojaan rajoille ja valmistautuu hyökkäämään. Se, että jättivät monelta osin reagoimatta noihin varoituksiin, on toinen asia.

Mitä taas tule kykyyn varustautua, niin kyllähän Venäjä jo tällä hetkellä tekee tuossa suhteessa mitä kykenee. Eikä se ole kovinkaan vakuuttavaa. Toki jos pakotteista aletaan nopeasti lipsumaan, kun sota Ukrainassa on päättynyt, tilanne voi muuttua pahempaan.

Jos mietitään tämän Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen opetuksia, niin Venäjän alun menestys pohjautui nähdäkseni toisaalta Ukrainan valmistautumattomuuteen (asevoimien tila ylipäätään ja hitaus mobilisoinnissa, jotta ei "provosoitaisi") ja toisaalta joidenkin ukranalaisten petokseen, ilmeisesti lahjottuina. Meillä saattaisi olla osin vastaavaa ongelmaa valmiuden suhteen, sillä en ihan täysin luota poliitikkojemme kykyyn ripeästi päättää "ylimääräisistä kertausharjoituksista". Toisaalta puolustusvoimien kalusto ja taktinen osaaminen pitäisi olla eri tasolla kuin Ukrainalla. Myös petoksen todennäköisyyttä pitäisin äärimmäisen pienenä. Myös siinä on iso ero, että hyökkäys Suomeen tulisi yhdeltä suunnalta idästä, kun taas Ukrainaan hyökättiin niin etelästä Krimiltä, idästä Venäjältä kuin pohjoisesta Valko-Venäjältä. Oikeastaan mikään Nato/EU-maa ei ole vastaavassa asemassa, paitsi ehkä Liettua Valko-Venäjän ja Kaliningradin välissä. Toisaalta siinä on vieressä Puola, jonka kykyä ja halua iskeä vastaan en juuri epäilisi.

 

[tommy36]

On kuitenkin syytä huomata, että ei Venäjä saa asevoimiaan liikkeelle mitenkään salassa. Kyllähän esimerkiksi pari vuotta sitten Ukrainaa varoitettiin useaan kertaan, että Venäjä kerää joukkojaan rajoille ja valmistautuu hyökkäämään. Se, että jättivät monelta osin reagoimatta noihin varoituksiin, on toinen asia.

Mitä taas tule kykyyn varustautua, niin kyllähän Venäjä jo tällä hetkellä tekee tuossa suhteessa mitä kykenee. Eikä se ole kovinkaan vakuuttavaa. Toki jos pakotteista aletaan nopeasti lipsumaan, kun sota Ukrainassa on päättynyt, tilanne voi muuttua pahempaan.

Jos mietitään tämän Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen opetuksia, niin Venäjän alun menestys pohjautui nähdäkseni toisaalta Ukrainan valmistautumattomuuteen (asevoimien tila ylipäätään ja hitaus mobilisoinnissa, jotta ei "provosoitaisi") ja toisaalta joidenkin ukranalaisten petokseen, ilmeisesti lahjottuina. Meillä saattaisi olla osin vastaavaa ongelmaa valmiuden suhteen, sillä en ihan täysin luota poliitikkojemme kykyyn ripeästi päättää "ylimääräisistä kertausharjoituksista". Toisaalta puolustusvoimien kalusto ja taktinen osaaminen pitäisi olla eri tasolla kuin Ukrainalla. Myös petoksen todennäköisyyttä pitäisin äärimmäisen pienenä. Myös siinä on iso ero, että hyökkäys Suomeen tulisi yhdeltä suunnalta idästä, kun taas Ukrainaan hyökättiin niin etelästä Krimiltä, idästä Venäjältä kuin pohjoisesta Valko-Venäjältä. Oikeastaan mikään Nato/EU-maa ei ole vastaavassa asemassa, paitsi ehkä Liettua Valko-Venäjän ja Kaliningradin välissä. Toisaalta siinä on vieressä Puola, jonka kykyä ja halua iskeä vastaan en juuri epäilisi.

Puolan kanssa olisi kyllä todella hyvä syventää yhteistyötä ja tehdä sopimuksia kahdenkeskisestäkin avusta, sillä Puola taitaa olla tässä ainoa, jonka voidaan katsoa kyllä kykenevän tekemään venäjän isommasta intoilusta lopun. Saksahan näyttää nyt hirttäytyneen historiaansa, ja alkaa vaikuttamaan, että kumartuvat suuren johtajan mr puttepossun edessä, jos ei siellä aleta saamaan hommaa kuosiin. Nyt olisi paikka ravistella itsensä irti siitä historiastaan, ja olla sen suuremman hyvän puolesta varautunut toimimaan.

 

[IceWalker]

On kuitenkin syytä huomata, että ei Venäjä saa asevoimiaan liikkeelle mitenkään salassa. Kyllähän esimerkiksi pari vuotta sitten Ukrainaa varoitettiin useaan kertaan, että Venäjä kerää joukkojaan rajoille ja valmistautuu hyökkäämään. Se, että jättivät monelta osin reagoimatta noihin varoituksiin, on toinen asia.

Mitä taas tule kykyyn varustautua, niin kyllähän Venäjä jo tällä hetkellä tekee tuossa suhteessa mitä kykenee. Eikä se ole kovinkaan vakuuttavaa. Toki jos pakotteista aletaan nopeasti lipsumaan, kun sota Ukrainassa on päättynyt, tilanne voi muuttua pahempaan.

Jos mietitään tämän Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen opetuksia, niin Venäjän alun menestys pohjautui nähdäkseni toisaalta Ukrainan valmistautumattomuuteen (asevoimien tila ylipäätään ja hitaus mobilisoinnissa, jotta ei "provosoitaisi") ja toisaalta joidenkin ukranalaisten petokseen, ilmeisesti lahjottuina. Meillä saattaisi olla osin vastaavaa ongelmaa valmiuden suhteen, sillä en ihan täysin luota poliitikkojemme kykyyn ripeästi päättää "ylimääräisistä kertausharjoituksista". Toisaalta puolustusvoimien kalusto ja taktinen osaaminen pitäisi olla eri tasolla kuin Ukrainalla. Myös petoksen todennäköisyyttä pitäisin äärimmäisen pienenä. Myös siinä on iso ero, että hyökkäys Suomeen tulisi yhdeltä suunnalta idästä, kun taas Ukrainaan hyökättiin niin etelästä Krimiltä, idästä Venäjältä kuin pohjoisesta Valko-Venäjältä. Oikeastaan mikään Nato/EU-maa ei ole vastaavassa asemassa, paitsi ehkä Liettua Valko-Venäjän ja Kaliningradin välissä. Toisaalta siinä on vieressä Puola, jonka kykyä ja halua iskeä vastaan en juuri epäilisi.

Tällä hetkellä ei tietenkään mitään vaaraa Suomella ole. Pienet vihreät miehet lähetettäisiin tuhkauurnissa (käyttäisin samovaareja) takaisin. Monta erillistä prosessia on kesken (ammustuotanto Euroopassa, USA:n tulevat vaalit, Unkarin aseapu Valloissa, Ukrainan sota, Ruotsin Nato-hakemus jne.) ja vasta näistä se epäedullisin lopputulos nostaa tai vähentää vaaraa myös Suomessa. Tavallaan kaikista näistä pitää tulla persnettoa ennen kuin meillä kannattaa valmiustasoa nostaa huippunsa.

Ukrainan sodan pitkittyminen johtuu jostakin tiedusteluun ja päätöksentekoon liittyvästä ongelmasta. Ei sekään varsinaisesti Ukrainaa auttanut, että vallassa on lakimiesnäyttelijä, joka ilmeisesti teki karkeita virheitä ennen sotaa. Nämä virheet monikertaistuvat nyt siinä, että Venäjän häätäminen etelästä on erittäin vaikeaa. Lännen apu tuli liian myöhään, jolloin seurauksena on nähdyn kaltainen asemasota.

Asemasotakin on erittäin mielenkiintoinen sotastrateginen seikka, koska se korostaa linnoittautumisen merkitystä. Tuntuu siltä, että nykyteknologiasta huolimatta sodankäynti ei ole sittenkään muuttunut ratkaisevasti yli sataan vuoteen. Teknologiat kumoavat toisensa, jolloin sota on kuitenkin edelleen vanhanaikaista hidasta jalkaväen etenemistä ja taistelua joistakin neliömetreistä.

Suomen pitää myös olla kartalla, jos epäedulliset vaihtoehdot toteutuvat ja vaaditaan rajojen linnoittamista. Kummallista kyllä, nykyäänkin moderni mannerheimlinja saattaisi pysäyttää hyökkääjän tehokkaasti, kunhan linjalla olisi syvyyttä. Ja aivan järkyttävä määrä jalkaväkimiinoja kylvettynä vihollisen strategisiin hyökkäyskohteisiin. Tästä erityiskiitos demarijohdolle 00-luvulla. Suomen ongelmana on pitkä raja, yllätyksiä ei ehkä tule, mutta ko. rajan puolustaminen kokonaisuudessaan on vaikea tehtävä.

 

[Wiljami]

Tällä hetkellä ei tietenkään mitään vaaraa Suomella ole. Pienet vihreät miehet lähetettäisiin tuhkauurnissa (käyttäisin samovaareja) takaisin. Monta erillistä prosessia on kesken (ammustuotanto Euroopassa, USA:n tulevat vaalit, Unkarin aseapu Valloissa, Ukrainan sota, Ruotsin Nato-hakemus jne.) ja vasta näistä se epäedullisin lopputulos nostaa tai vähentää vaaraa myös Suomessa. Tavallaan kaikista näistä pitää tulla persnettoa ennen kuin meillä kannattaa valmiustasoa nostaa huippunsa.

Ukrainan sodan pitkittyminen johtuu jostakin tiedusteluun ja päätöksentekoon liittyvästä ongelmasta. Ei sekään varsinaisesti Ukrainaa auttanut, että vallassa on lakimiesnäyttelijä, joka ilmeisesti teki karkeita virheitä ennen sotaa. Nämä virheet monikertaistuvat nyt siinä, että Venäjän häätäminen etelästä on erittäin vaikeaa. Lännen apu tuli liian myöhään, jolloin seurauksena on nähdyn kaltainen asemasota.

Asemasotakin on erittäin mielenkiintoinen sotastrateginen seikka, koska se korostaa linnoittautumisen merkitystä. Tuntuu siltä, että nykyteknologiasta huolimatta sodankäynti ei ole sittenkään muuttunut ratkaisevasti yli sataan vuoteen. Teknologiat kumoavat toisensa, jolloin sota on kuitenkin edelleen vanhanaikaista hidasta jalkaväen etenemistä ja taistelua joistakin neliömetreistä.

Suomen pitää myös olla kartalla, jos epäedulliset vaihtoehdot toteutuvat ja vaaditaan rajojen linnoittamista. Kummallista kyllä, nykyäänkin moderni mannerheimlinja saattaisi pysäyttää hyökkääjän tehokkaasti, kunhan linjalla olisi syvyyttä. Ja aivan järkyttävä määrä jalkaväkimiinoja kylvettynä vihollisen strategisiin hyökkäyskohteisiin. Tästä erityiskiitos demarijohdolle 00-luvulla. Suomen ongelmana on pitkä raja, yllätyksiä ei ehkä tule, mutta ko. rajan puolustaminen kokonaisuudessaan on vaikea tehtävä.

Vaikka Salonius-Pasternak mainitsikin aamulla myös tuon eurooppalaisen asetuotannon puutteet, niin kyllähän sekä tilauksia että tuotantoa on moninkertaisesti verrattuna viime talveen ja tuohon -25 mennessä pusketaan myös euroammusta tehtaista pihalle ihan riittäviä määriä sekä Euroopan NATOon kuuluvien maiden, että Ukrainan pitämiseksi panostettuna.

Asemasota johtuu tosiaan siitä että terroristiraiskaajat pääsivät miehittämään uhrikseen valitun maan aluetta. Mitään asemasotaa ei olisi, jos Ukrainalla olisi ollut kyky ja kalusto häätää paskiaiset alueeltaan vastahyökkäyksen aikana (tai vielä parempaa, motivoitunut ja luotettava asevoimien päällystö myös Krimin vastaisella rintamalla että terroristiraiskaajat eivät olisi päässeet edes aluetta miehittämään ja siihen lopulta kaivautumaan). Teknologioiden toisensakumoava vaikutus pätee ainoastaan tilanteissa, joissa osapuolet ovat taktis-teknisesti suunnilleen samaa tasoa, tai osapuolilla on muita avuja joilla toisen etua ottaa kiinni. Ukrainan etuja ovat länsimaista kohti tietoisesti muuttuva sodankäyntitapa (joka on kuitenkin edelleen transitiovaiheessa neukkutaustaisesta orjasotilasdoktriinista) ja paikallisesti äärimmäisen merkittävää etua antava rajallinen määrä länsikalustoa. Itänaapurillamme on puolestaan lukumääräisesti enemmän orjasotilasta ja varmaan edelleen sitä neukkulasta perittyä kalustoa, sekä toki käytännössä suojattu selusta kun länsikalustolla ei taida vieläkään saada operoida paskatunkion puolella rajaa ts. Ukraina joutuu käyttämään parasta kalustoaan toinen käsi selän taakse sidottuna. Esimerkiksi kamppailussa Suomi vs. terroristiraiskaajat, ei Suomella olisi noita Ukrainan ilmiselviä heikennyksiä selätettävänä. Suomi voisi ottaa ja ottaisi siis aloitteen ja paskoisi terroristiraiskaajat lähtökuoppiin (tarvittaessa satojen kilometrien syvyydessä paskiaisten alueella) ilman tarvetta oman alueen antamisesta raiskattavaksi.

 

[C.Orr]

Suomen ongelmana on pitkä raja, yllätyksiä ei ehkä tule, mutta ko. rajan puolustaminen kokonaisuudessaan on vaikea tehtävä.

Rajan puolustaminen on vaikea tehtävä, mutta rajan yli tänne hyökkäminen monin kerroin vaikeampaa.

Talvisodassa Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen puolustusvoimiemme valmius ei ollut lähimainkaan samalla tasolla kuin nyt. Silloin olimme yksin, nyt emme. Silloinkin vihollinen pystyttiin torjumaan vaikka rajaa taisi olla jopa jokunen 100 km enemmän. Suomella on tänään - kiitos NATO jäseyyden ja yleisen asevelvollisuuden - tilanne enemmän kuin hallinnassa. Toisekseen Suomen maasto luo jo itsessään varsin tehokkaan puolustuksen tarjoten puolustajille mittavan edun. Mikäli Venäjä päättäisi kollektiivisen kansallisen psyykoosinsa aiheuttamassa sotakiimassaan tulla rajan yli ei olisi kahta sanaa siitä, että seurauksena olisi verilöyly. Ja vaikka örkit hieman yksinkertaisempaa väkeä onkin, sen ne sentään ymmärtävät.

 

[Euro71]

Suomen ongelmana on pitkä raja, yllätyksiä ei ehkä tule, mutta ko. rajan puolustaminen kokonaisuudessaan on vaikea tehtävä.

Suomi ei ole itsenäinen maa Itämeren rannalla sattumalta. Jos rajasta tultaisiin heittämällä yli, meidän virallinen kieli olisi jo satoja vuosia ollut venäjä. Toki puolustettavaa rajaa on paljon, mutta toisaalta se on myös tunkeutujalle haastavaa maastoa.

 

[tommy36]

Rajan puolustaminen on vaikea tehtävä, mutta rajan yli tänne hyökkäminen monin kerroin vaikeampaa.

Talvisodassa Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen puolustusvoimiemme valmius ei ollut lähimainkaan samalla tasolla kuin nyt. Silloin olimme yksin, nyt emme. Silloinkin vihollinen pystyttiin torjumaan vaikka rajaa taisi olla jopa jokunen 100 km enemmän. Suomella on tänään - kiitos NATO jäseyyden ja yleisen asevelvollisuuden - tilanne enemmän kuin hallinnassa. Toisekseen Suomen maasto luo jo itsessään varsin tehokkaan puolustuksen tarjoten puolustajille mittavan edun. Mikäli Venäjä päättäisi kollektiivisen kansallisen psyykoosinsa aiheuttamassa sotakiimassaan tulla rajan yli ei olisi kahta sanaa siitä, että seurauksena olisi verilöyly. Ja vaikka örkit hieman yksinkertaisempaa väkeä onkin, sen ne sentään ymmärtävät.

Eipä kai sieltä ensin rajan yli pyrittäisikään, vaan tuhomaan täälläkin mahdollisimman paljon sivilleitä sekä infraa, ja eri sotilaskohteita. Eiköhän tuolta nimenomaan sitä ohjusta tulisi taas sakeanaan. Millä aikataululla meillä on ilmatorjunta ja ohjuspuolustus sillä tolalla, että nuo voidaan tehottomiksi tehdä?

Vai onko se jo?
Onko se varma, että se NATO, tai edes se yhdysvallat sieltä avuksi saapuu sankoin joukoin, ja erityisesti jos se trumpetti siellä pääsee taas toitottamaan. Sillä menee aika itsensä armahtamisessa, sekä pyrkimyksessään saada puttemainen asema yhdysvaltojen suurena johtajana.

 

[C.Orr]

Eipä kai sieltä ensin rajan yli pyrittäisikään, vaan tuhomaan täälläkin mahdollisimman paljon sivilleitä sekä infraa, ja eri sotilaskohteita. Eiköhän tuolta nimenomaan sitä ohjusta tulisi taas sakeanaan. Millä aikataululla meillä on ilmatorjunta ja ohjuspuolustus sillä tolalla, että nuo voidaan tehottomiksi tehdä?

Vai onko se jo?
Onko se varma, että se NATO, tai edes se yhdysvallat sieltä avuksi saapuu sankoin joukoin, ja erityisesti jos se trumpetti siellä pääsee taas toitottamaan. Sillä menee aika itsensä armahtamisessa, sekä pyrkimyksessään saada puttemainen asema yhdysvaltojen suurena johtajana.

Suomihan jo toimi ennakoivasti tehdessään tänä vuonna hankintasopimuksen todennäköisesti maailman moderneimmasta ilmatorjuntajärjestelmästä Davidin lingosta. Suomi saa ne hyvissä ajoin käyttöön ennenkuin Venäjällä olisi edes teoreettista kykyä avata Suomen rintama.

En näe Venäjän kannalta kovin järkevänä strategiana alkaa puikottaa Suomen siviilikohteita, kun vastaus tulisi samalla mitalla takasin. Keskustelu siitä, toimiiko NATO kollektiivina mikäli jokin sen jäsenvaltioista ajautuu konfliktiin Venäjän kanssa ja pyytää apua niin en mitenkään näe kestävänä sellaista mahdollisuutta, jossa NATO osoittautuisikin paperitiikeriksi, sillä se johtaisi koko Euroopan jakautumiseen etupiireihin, EU:n ja euron romahtamiseen. NATOn jäsenmailla on siis mittavat intressit estää tämänkaltainen kehitys.

Ehkä jonkinlaiseen kontekstiin koko Venäjä keskustelun saa kun ymmärtää sen talouden koon. Pelkästään New Yorkin osavaltion talous on suurempi kuin koko Venäjän. Vaikka talouden koko ei suoraan määrittelekään sotilaallista voimaa, niin näin mittavilla eroilla toisella tulee rajat vastaan aika paljon nopeammin kuin toisella.

Trumpista vielä. Mielestäni Trumpin osalta mennään monesti hieman virheellisen päätelmän kautta, jossa Trumpilla presidenttinä ollessaan olisi mittaamaton määrä valtaa ja jossa se pääsisi toteuttamaan yksipuolista ja yksinvaltaista sanelupolitiikkaa. Näin ei ole. Vaikka Yhdysvalloissa presidentin tehtävä antaakin kohtalaisen laajat valtuudet, niin siellä perustuslain mukaan presidentin tehtävä on huolehtia lain täytäntöönpanosta. Kongressi säätää lait ja vaikka presidentillä onkin kongressin säätämiin lakeihin veto-oikeus hänellä ei ole oikeutta tehdä omia lakiesityksiä eikä kongressin hajotusoikeutta. Sielläkin presidenttiä sitoo virkavastuu ja valtaoikeudet määrittelevä perustuslaki.