Miten todistetaan että häirintä on aidosti koettu häiritseväksi eikä ilmiantoja tehdä vain vahingonkorvausten takia tai jotta ne voidaan sopia ennen oikeuskäsittelyä korvausta vastaan?
Tämä on yksi hyvä pointti, mutta olennaisempana näen kysymyksen siitä, miksi jonkun tilanteen häiritseväksi kokeminen riittäisi rangaistavuuteen. Ihmiset tuntevat ja kokevat asioita aivan omilla ja jopa omien ajatustensa kanssa ristiriidassa olevilla tavoilla, eikä tällaisiin kokemuksiin ole mitään järkeä perustaa lainsäädäntöä. Kari Enqvistiä lainatakseni, työntäkää siis omat tuntemuksenne hetkeksi sinne minne päivä ei paista eikä Kuu kumota. Niin ikään Enqvistia siteeraten, ihmisillä on monia luuloja ja kuvitelmia joilla ei ole tekemistä totuuden kanssa. Tämä kantani koskee kaikkea lainsäädäntöä eikä todellakaan rajoitu seksuaaliseen häirintään. Minusta on ihan positiivista esim. ettei Suomessa voi haastaa naapuria oikeuteen mustasta magiasta tai pahalla silmällä katsomisesta, vaikka miten vahvasti kokisi siinä olevan alku ja juuri omille vastoinkäymisille.
Tuntuu, että meillä annetaan enenevässä määrin legitimiteettiä ihmisille, jotka näkevät rasismin silmistä, tuntevat totuuden ja aistivat pahan, sekä kokevat yksisarvisten parantavan. Sanoin joku aika sitten toisessakin ketjussa, että nykyinen kokemuksen ylikorostaminen on vaarallinen suuntaus. On erittäin hyvät syyt siihen, miksi lainsäädäntö ei perustu uhrin tuntemukseen siitä tapahtuiko rikos.
Kyllähän tätä naisena miettii, tulisiko kuinka herkästi toimittua. Käyn usein yksin tsekkaamassa bändien keikkoja. Taisi olla edellisvuonna, kun selvinpäin olin eräällä keikalla. No vieressä heilui reippaasti holia nauttinut herra ja koitti häiritä keikkakokemustani. Persiissäni tunsin useammankin kerran herran käden. No, päätin lopulta vaan siirtyä aivan toiselle puolelle salia tsekkaamaan keikan loppuun. Hulluin homma oli, että ilmeisesti herran vaimo oli hänen seurassaan ja näki nuo puristelut. Vaimo minulta anteeksi pyyteli. Keikkanautinnon saaneena nauroin tuolle herralle kotimatkalla.
Nämä on kyllä vastenmielisiä. Nykylainsäädännön mukaanhan kyseisen herran toiminta on kriminalisoitu, joten lainsäädännöllistä ongelmaa tapauksessa ei ole. Käytännössä näissä toivoisi rohkeutta uhreilta ja sivustakatsojilta puuttua asiaan tiukasti ja tarvittaessa toimia todistajana. Idiootilta itseltään lienee liikoja vaadittu toivoa yhtään mitään. Paljon on asenteissa muutettavaa, ettei näitä kuitata naureskelulla. Jokaisella meistä on vastuu, ettemme anna omissa porukoissamme näiden tapausten mennä hauskoina läppinä tai jätä puuttumatta kännisten kavereidemme potentiaalisiin ahdisteluihin. Yökerhoissahan näitä taitaa nähdä surullisen paljon.
En nyt ymmärrä, mitä haet takaa. Laki on totta kai sama kaikille, ja on oikeastaan itsestään selvää, että mikään silmäily ei johda tuomioon. Näin en ole myöskään missään kohtaa väittänyt.
Ilmiantoja voi tehdä niin paljon kuin huvittaa, mutta kuten olen tässä kautta linjan sanonut, tuomioiden määrä tuskin olisi huikean suuri, koska näin "kevyisiin" rikoksiin liittyy mm. seuraavia ongelmia: 1)todistustaakka, 2) korkea ilmoituskynnys ja 3) vähäiset seuraukset.
Laki olisi periaatteellinen linjanveto eikä niinkään pyrkimys saattaa ahdistelijoita tuomiolle, koska kuten varmasti jokainen ymmärtää, se ei ole kovinkaan helppoa.
Näitä juttujasi lukiessa ihmetyttää jälleen, että mihin sitä uhrin kokemusta rikoksen tapahtumisen määrittäjänä tässäkin nyt sitten tarvittiin? Nyt lainaamani viestin perusteella tunnut itsekin vihjaavan, että kokemuksen sijaan tulisi pyrkiä objektiivisuuteen. Oletko nyt kenties vain päättänyt etukäteen että kokemus on lain kirjaimeen otettava, etkä itsekään tiedä kuinka tuon perustelisi? Jos ahdistelu määritellään uhrin kokemuksen kautta, nimenomaan tuo rummuttamasi todistustaakka häviää tai kevenee melkoisesti.
