Mainos

Seksuaalinen häirintä ja ahdistelu

  • 681 182
  • 4 860

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mulla on aika vahvasti mielessä nyt varmaan jo kymmenen vuoden takainen tapaus, kun oltiin porukalla viettämässä iltaa ja mukana oli yksi naispuolinen kaveri. Oltiin baarissa, jossa vessoihin piti kulkea melko pienen ja ahtaan tanssilattian läpi ja tämä kaverini oli laskenut että yhden toilettireissun meno- ja tulomatkat yhdistettyä seitsemän eri miestä oli joko hivellyt tai puristanut häntä takapuolesta. Se tuli jotenkin shokkina, kun itse on tottunut kulkemaan täysin rauhassa ja omat vastaavat tilanteet pystyn laskemaan omilla sormillani. Kyseessä oli vähän paremman väen ärsyttävä pintaliitopaikka, jossa ei sen kerran jälkeen ole uudestaan tarvinnut käydä. Nykyään onneksi jo kuopattu mesta.
Onko se sitten joku reilu 10% porukasta, joka koskettelee ohikulkijoita, vai onko se suuremppi luku?

Toisaalta itse en ole varmaan 10 vuoteen pyörinyt kuin pienissä pubeissa, jos sen 1-2 kertaa vuodessa käyn ns.kylillä. Tai sitten pikavisiitti jossain nuorempien paikassa, jos joku nuorempi kaveri johdattaa setämies kaverinsa sellaiseen, mutta se menee lähinnä selviytyessä.

Eli en tiedä millainen meininki nykyään on missäkin.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Toki tekee haastavaksi sen ulos menemisen kun taksiakaan ei uskalla nykyään tilata.

Tämä on tosi paska juttu, kun ennen taksi oli täällä enimmäkseen turvallinen. Kuski vielä odotti, että näki, että asiakas pääsi alaovesta sisälle jne.

Niin, eivätkö nämä viestit juuri alleviivaa sitä pointtia, että omilla valinnoillaan voi vaikuttaa omaan turvallisuuteen? Jos teidän mielestä taksilla meno ei ole enää turvallista (ja vaikkapa on pelko raiskauksen/ahdistelun uhriksi joutumisesta), niin eikö tässä kohtaa nimenomaan sillä omalla valinnalla voi vaikuttaa siihen omaan kohtaloon? Aina ei toki tätä mahdollisuutta ole, sekin on totta.

Tottakai esim. taksilla matkustaminen pitäisi olla turvallista aina, mutta kun se ei (ainakaan tällä hetkellä) ole. Varsinkin Helsingissä minustakin on viisaampaa olla hyppäämättä jonkun random-kuskin kyytiin, ja mieluummin käyttää julkisia tai jotain noista isoista taksifirmoista. Tämäkään ei toki takaa mitään absoluuttista tutvallisuutta, mutta pienentää sitä häirinnän kohteeksi joutumisen riskiä.

Ja tuo Kaisaniemen puisto-esimerkki on juurikin sama; tietenkään kenenkään ei pitäisi joutua rikoksen uhriksi missään. On kuitenkin huomattavasti todennäköisempää joutua rikoksen uhriksi siellä pimeässä, pahamaineisessa puistossa kuin hyvinvalaistulla ja kohtuu vilkkaalla Kaisaniemenkadulla. Tässäkin sillä omalla valinnalla voi olla isokin merkitys oman loppuelämän kannalta.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Minä taas uskon, että joukossa on yllättävän paljon ihan perus perheenisiä yms muita tavan tallaajia. Hyvä esimerkki löytyy jo ihan tämän hetken hallituspuolueemme eräästä kansanedustajasta.
Ja kun laajennetaan raiskauksiin ja väkivaltaan, mistä suurin osa tapahtuu läheisten ja toisensa tuntevien kesken, on olennaista että valtaosa tekijöistä pystyy hillitsemään käytöstään muiden seurassa, mutta sitten se vallankäyttö ja väkivalta kohdistuu läheiseen.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minä taas uskon, että joukossa on yllättävän paljon ihan perus perheenisiä yms muita tavan tallaajia. Hyvä esimerkki löytyy jo ihan tämän hetken hallituspuolueemme eräästä kansanedustajasta.
Ei kai jokainen perheenisäkään ole ihan normaali. Hän on vain siittänyt lapsen ja perhe pysynyt kasassa.
En ole ikinä pystynyt saamaan siitä langan päästä kiinni, että miksi se kuva lähetetään ja varsinkin tuntemattomalle. En lähettelisi kuvia kyllä yhtään kenellekään, koska se on mielestäni vähintään hyvin outoa.

Tiedän yhden tyypin näin tehneen ja hän onkin kyllä hyvä henkilö edustamaan tätä porukkaa.

Ja kansanedustajissa ei varsinkaan ihan ns. normaaleja ihmisiä löydy...
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, eivätkö nämä viestit juuri alleviivaa sitä pointtia, että omilla valinnoillaan voi vaikuttaa omaan turvallisuuteen? Jos teidän mielestä taksilla meno ei ole enää turvallista (ja vaikkapa on pelko raiskauksen/ahdistelun uhriksi joutumisesta), niin eikö tässä kohtaa nimenomaan sillä omalla valinnalla voi vaikuttaa siihen omaan kohtaloon? Aina ei toki tätä mahdollisuutta ole, sekin on totta.

Tottakai esim. taksilla matkustaminen pitäisi olla turvallista aina, mutta kun se ei (ainakaan tällä hetkellä) ole. Varsinkin Helsingissä minustakin on viisaampaa olla hyppäämättä jonkun random-kuskin kyytiin, ja mieluummin käyttää julkisia tai jotain noista isoista taksifirmoista. Tämäkään ei toki takaa mitään absoluuttista tutvallisuutta, mutta pienentää sitä häirinnän kohteeksi joutumisen riskiä.

Ja tuo Kaisaniemen puisto-esimerkki on juurikin sama; tietenkään kenenkään ei pitäisi joutua rikoksen uhriksi missään. On kuitenkin huomattavasti todennäköisempää joutua rikoksen uhriksi siellä pimeässä, pahamaineisessa puistossa kuin hyvinvalaistulla ja kohtuu vilkkaalla Kaisaniemenkadulla. Tässäkin sillä omalla valinnalla voi olla isokin merkitys oman loppuelämän kannalta.
Omalla valinnalla on vaikutusta.

Älä lähde kotoa pois yksin, koska on vaarallista kävellä yksin mutta on myös vaarallista nykyään käyttää taksia. Pysy kotona, jos sinulla ei ole miestä, jonka kanssa liikkua.

Kotonakin voi käydä huonosti, jos sinulla on väkivaltainen mies, mutta sekin on lopulta sinun väärän valintasi syy.

Mitäs läksit?!
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Omalla valinnalla on vaikutusta.

Älä lähde kotoa pois yksin, koska on vaarallista kävellä yksin mutta on myös vaarallista nykyään käyttää taksia. Pysy kotona, jos sinulla ei ole miestä, jonka kanssa liikkua.

Kotonakin voi käydä huonosti, jos sinulla on väkivaltainen mies, mutta sekin on lopulta sinun väärän valintasi syy.

Mitäs läksit?!

Kärjistetysti toki noin. Mutta varmasti ymmärsit sen viestini pointin? Jokainen nainen (ja mies) voi omalla toiminnallaan pienentää sitä ahdistelluksi joutumisen riskiä. Se on toki sitten jokaisen henkilökohtainen asia, minkä verran sitä haluaa tehdä.

Kyllähän lapsiakin varoitellaan namusedistä ja -tädeistä ja kehotetaan välttämään paikkoja, joissa näihin voi törmätä. Pitäisikö tässäkin olla vain vaikuttamatta etukäteen lapsen toimintaan, koska syyllinen on vain ja ainoastaan se namusetä?
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Käyttäjälle on annettu useamman viestin kokonaisuudesta 1 viikon pelikielto
Kärjistetysti toki noin. Mutta varmasti ymmärsit sen viestini pointin? Jokainen nainen (ja mies) voi omalla toiminnallaan pienentää sitä ahdistelluksi joutumisen riskiä. Se on toki sitten jokaisen henkilökohtainen asia, minkä verran sitä haluaa tehdä.

Kyllähän lapsiakin varoitellaan namusedistä ja -tädeistä ja kehotetaan välttämään paikkoja, joissa näihin voi törmätä. Pitäisikö tässäkin olla vain vaikuttamatta etukäteen lapsen toimintaan, koska syyllinen on vain ja ainoastaan se namusetä?
Kyllä sinun kannattaisi vakavasti harkita sitä, ettet neuvo ketään missään asiassa.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän lapsiakin varoitellaan namusedistä ja -tädeistä ja kehotetaan välttämään paikkoja, joissa näihin voi törmätä. Pitäisikö tässäkin olla vain vaikuttamatta etukäteen lapsen toimintaan, koska syyllinen on vain ja ainoastaan se namusetä?
Niin on varoiteltu ja samaan aikaan joku kiva tuttu tai sukulainen on voinut tehdä mitä vaan, kun eihän se tuttu ja luotettava ihminen mitään pahaa tee. Ne on ne namusedät ja raiskaajat siellä puskissa, joita on syytä pelätä.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Niin on varoiteltu ja samaan aikaan joku kiva tuttu tai sukulainen on voinut tehdä mitä vaan, kun eihän se tuttu ja luotettava ihminen mitään pahaa tee. Ne on ne namusedät ja raiskaajat siellä puskissa, mitä on syytä pelätä,

Niin. Kuten tässäkin ketjussa on monen kirjoittajan toimesta todettu, niitä paskiaisia on ja tulee aina olemaan. Emme me mitenkään saa koskaan tästä maailmasta 100% turvallista paikkaa kenellekään. Me pystymme kuitenkin tekemään siitä itsellemme (ja läheisillemme) turvallisemman erilaisilla keinoilla. Vaikkapa juuri se reittivalinta ravintolasta kotiin on tällainen, toki myös se, että pyrkii välttämään sitä yksin kulkemista. Samalla lailla sitä lasta neuvotaan, jotta se riski jollekin pahalle pienenisi.

Joku tuolla jo aiemmin kirjoittikin, että se on ihan omaa hölmöyttä, jos elää yhteiskunnassa niin kuin siellä pitäisi saada elää, eikä huomioi ympärilläolevia realiteetteja ja mukauta omaa toimintaa niiden mukaisiksi.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin, eivätkö nämä viestit juuri alleviivaa sitä pointtia, että omilla valinnoillaan voi vaikuttaa omaan turvallisuuteen? Jos teidän mielestä taksilla meno ei ole enää turvallista (ja vaikkapa on pelko raiskauksen/ahdistelun uhriksi joutumisesta), niin eikö tässä kohtaa nimenomaan sillä omalla valinnalla voi vaikuttaa siihen omaan kohtaloon? Aina ei toki tätä mahdollisuutta ole, sekin on totta.

Eli naisten olisi parempi vain pysyä kotona. Oma valinta oli hypätä taksiin. Oma valinta oli mennä työpaikalleen, oma valinta oli mennä kauppaan, oma valinta oli kävellä kadulla. Toisaalta siellä kotonakaan ei kovinkaan turvallista ole, koska lähisuhdeväkivalta ja raiskaukset.
 
Ei nyt ihan noinkaan. Taksilla ajo on kyllä pääsääntöisesti ihan turvallista, varmaan se riski on suurin niillä, jotka siihen taksiin hyppäävät aamuyöstä päihtyneinä. Ehkä silloin voisi harkita tekevänsä jotain toisin? Nuo muut nyt ovat meillä kaikilla pääsääntöisesti arkea, johon ei käytännössä pysty vaikuttamaan. Sekin on todettu monesti tässä ketjussa.

Se on ihan totta, että missä tahansa voi törmätä seksuaalisen häirintään ja ahdisteluun, ei kaikkea voikaan ennakoida. Monia asioita voi, mutta minulle on tullut sellainen kuva tästä ketjusta, ettei se kannata, koska se vika on aina sen toisen osapuolen.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Länsimainen yhteiskunta sietää tietyn määrän kuolleita ja loukkaantuneita esim liikenteessä. Massarikoksia ei tutkita mutta yhteiskunta ei kaadu. Ihmisiä ed mainittu vituttaa ja surettaa. Nollatoleranssi ja täyskielto kaikkeen paskaan voisi olla tavoite. Realismia tuskin kuitenkaan.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Emme me mitenkään saa koskaan tästä maailmasta 100% turvallista paikkaa kenellekään.
Kuka on täällä keskustelupalstalla puhunut tämän asianpuolesta, kun vähän väliä tätä asiaa toistelet. Vai pisteletkö vain sanoja muiden suuhun. On kai itsestään selvää, ettei tälläinen tilanne ole koskaan mahdollista.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Niin, eivätkö nämä viestit juuri alleviivaa sitä pointtia, että omilla valinnoillaan voi vaikuttaa omaan turvallisuuteen? Jos teidän mielestä taksilla meno ei ole enää turvallista (ja vaikkapa on pelko raiskauksen/ahdistelun uhriksi joutumisesta), niin eikö tässä kohtaa nimenomaan sillä omalla valinnalla voi vaikuttaa siihen omaan kohtaloon? Aina ei toki tätä mahdollisuutta ole, sekin on totta.
Mikä se valinta sitten olisi? Jäädä kotiin, kun kävellä ei voi ja taksillakin vaarallista?
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Ei nyt ihan noinkaan. Taksilla ajo on kyllä pääsääntöisesti ihan turvallista, varmaan se riski on suurin niillä, jotka siihen taksiin hyppäävät aamuyöstä päihtyneinä. Ehkä silloin voisi harkita tekevänsä jotain toisin? Nuo muut nyt ovat meillä kaikilla pääsääntöisesti arkea, johon ei käytännössä pysty vaikuttamaan. Sekin on todettu monesti tässä ketjussa.
Baariin ei siis kannata naisten mennä. Mitäs menitte. Tai varsinkaan juoda alkoholia.

Tämä koko keskustelu kuvaa hyvin sitä millaista on olla nainen tässä yhteiskunnassa. Todistaa sen että sille keskustelulle "Kumman kohtaisit mielummin metsässä, vieraan miehen vai karhun" on todellakin tarvetta.
 
Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Asiasta Leppilampeen, niin näinköhän käy hirviniemet vai mikä on Mikon julkisuus strategia tässä. Kummallinen jumaluuskompleksi Mikollakin kyllä, kun ei ymmärrä muuttaa tapojaan, vaikka nähnyt, miten isotkin starat on viime aikoina vedetty pöntöstä alas.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Baariin ei siis kannata naisten mennä. Mitäs menitte. Tai varsinkaan juoda alkoholia.
Historiaan kun tutustuu, huomaa, että joskus 1970-luvun alussa nainen alkoi jo päästä ravintolaan ilman miesseuraa. Seurata naisten toimintaa piti, koska epäilyttäviä aikeita naisilla ja naisseurueilla oli. Nähtävästi kaikenlaisilta vosuilta piti miehiä suojella, kun eihän sitä itseään ihminen pystynyt silloinkaan hillitsemään.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Sinussa on kyllä vittumaisen keskustelijan vikaa, vaikuttaako tähän oma historiasi törkypuheiden suhteen? Ja asian suhteen olen kyllä samoilla linjoilla kanssasi.
Tottakai vaikuttaa. Törkyä on toden totta mahdollista vähentää lähemmäs nollaa ja järkevämpää sisältöä lisätä. Täten kannattaa olla äänessä sen puolesta, eikä toistella naisia vaimentavia olkiukkoja ja huudella raiskausten uhrien silmiin mahdollisesti osuvissa foorumeissa sen perään, että naiset lopettaisivat tai vähentäisivät instakuvia, skippaisivat baarikäynnit, päihteet, puistokävelyt, bussimatkat ja taksimatkat.
 
Tuplatorkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jets, Red Wings, Bayern
Historiaan, kun tutustuu, huomaa, että joskus 1970-luvun alussa nainen alkoi jo päästä ravintolaan ilman miesseuraa. Seurata naisten toimintaa piti, koska epäilyttäviä aikeita naisilla ja naisseurueilla oli. Nähtävästi kaikenlaisilta vosuilta piti miehiä suojella, kun eihän sitä itseään ihminen pystynyt silloinkaan hillitsemään.
Ja urheilultakin täytyi noita hauraita raukkoja suojella vielä sata vuotta sitten, kun eivät itse olisi ymmärtäneet käyttää omaa harkintaa kilpaurheilun riskeistä ja haitoista.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Minusta tämä fyysinen aspekti on melkoisen olennainen tekijä näissä tapauksissa (ja edelleen määrällisesti tämä häiriökäyttäytyminen ei todellakaan jakaudu edes vähän alusta tasan sukupuolien kesken).
Olen ihan samaa mieltä. Olen aika paljonkin puhunut fysiikan merkityksestä ja sen sukupuolittuneesta jakaumasta, tosin ihan eri yhteydessä toisessa ketjussa. Jos haluaa skitsofreenisen kokemuksen, voi lukea tämän ketjun ohella tasa-arvo -ketjua, jossa sukupuoli on identiteettiasia ja jossa kaikkiin pitäisi suhtautua yksilöinä, ei ryhmänsä edustajana.

Kuinka monelle miehelle jota on seksuaalisesti ahdisteltu on tullut tilanteesta sellainen olo ettet pääsisi siitä pois vaikka tekisit mitä?
Ne ovat kuumottavia tilanteita miehellekin. Anonymiteetin suojelemiseksi en kerro asiasta enempää, mutta voit kysyä yksärillä, jos haluat.

Entä kuinka montaa miestä pelottaa liikkua yöllä yksin baarista kotiin? Kuinka moni tarvitsee turvakseen jonkun toisen kulkemaan kanssaan kotimatkan?
Kyllä pelottaa. En todellakaan lähde mielelläni yksin kaupungille, en varsinkaan viettämään iltaa. Leppävaarankin keskusta on yöaikaan aika kuumottava paikka, saati Helsingin keskusta. Pyrin liikkumaan puolisoni kanssa, koska meillä on sama kotimatka.

Kyllä tää seksuaalinen häirintä valitettavasti on varsin sukupuolittunutta ja siinä meillä miehillä on kyllä peiliin katsomisen paikka.
Totta kai on, mutta toisaalta en hirveästi pidä tällaisesta kollektiivisesta syyllistämisestä, ts. minun pitää katsoa peiliin, kun joku toinen mies (vaikka mainittu Leppilampi) ahdistelee. Enemmän koen jonkinasteista vihaa ja ällötystä tuollaisia miehiä kohtaan.

Ihan jokaisen meistä olisi syytä koittaa tehdä kaikkensa että naisten ja nuorten tyttöjen olisi turvallista liikkua myös öisin ja halutessaan yksin ilman että tarvitsee pelätä oman turvallisuutensa tai fyysisen koskemattomuuden puolesta.
Nyt puhutaan aika raskaasta asiasta, jonka muuttaminen on yksilölle todella vaikea paikka. Siitä seuraavaksi:

Tätä vallitsevaa tilannetta pystyttäisiin (ja on jo pystyttykin) massiivisesti helpottamaan puuttumalla itse häiriökäyttäytymiseen, ... Tälle asialle olisi paljonkin tehtävissä kohdistamalla siis se huomio siihen häirintään eikä tekemällä tikusta triviaalia asiaa uhrien omasta käyttäytymisestä, millä on täysin marginaalinen merkitys.
Se, mistä me tässä puhutaan, on sosiaalinen kontrolli. Minä en näe sitä sillä tavalla, että yhteisön on helppoa olla yhtä aikaa sosiaalisesti salliva ja sosiaalisesti kontrolloiva. Kun kontrollia lisätään, se tahtoo lisääntyä vähän kaikissa asioissa.

Yleisesti tilanteisiin puuttumista vaikeuttaa nyky-Suomessa ihan älyttömästi se, että siitä alkaa huutelu, että "tää ei oo sun asia, älä puutu muiden juttuihin". Et usein saa taustatukea muilta puuttuessasi epäilyttävään puuhaan. Jos me haluttaisiin, että asioihin puututaan, meidän pitäisi sallia se, että vieraat ihmiset puuttuvat käytökseesi: siis kaikkien ihmisten kaikenlaiseen käytökseen. Sen sijaan me ollaan haluttu tuosta pois, "jokainen huolehtikoot itsestään, mun jutut ei kuulu sulle."

Vastannet tähän, että ihmisten pitäisi puuttua tiettyihin juttuihin ja katsoa sormien läpi joitain juttuja. Minulla on kuitenkin vahva epäilys siitä, ettei yhteiskuntaa saa toimimaan niin: jos asioihin halutaan sosiaalista kontrollia, kontrollia lisätessä sitä tulee vähän kaikkialle.

Vielä ongelmallisempi on netti, jonne sosiaalisen kontrollin ulottaminen on ihan tavattoman vaikeaa.

Ja se tässä keskustelussa juuri on sitä problematiikkaa, että tuon tunteen ohjaamana aletaan tulkitsemaan ihmisten kirjoituksia aika villeillä tavoilla. Tästä todisteena on sivutolkulla keskustelua tästä taaksepäin. Hämmentyneenä luin tuota käymäänne keskustelua, että kun sitä yritetään teille viesti toisensa perään juurtajaksaen kertoa, että kirjoittajat eivät ole sitä mieltä, mitä te tulkitsette heidän olevan, mutta se ei vaan mitenkään tunnu välittyvän sinne päätteen toiselle puolelle.
Tämä on nykyisen nettikeskustelukulttuurin iso kuva, josta olen useastikin kirjoittanut.

Lapsille ja nuorilla netti on uhkia täynnä. Oli niitä uhkia silti ennenkin. Väittääkö joku kertoneensa kaikki ikävät tai toisaalta kiinnostavat asiat aina vanhemmilleen, vaikka olisi ollut kuinka hyvät ja ymmärtäväiset vanhemmat. Väitän, että puhutte paskaa tai olette unohtaneet, millaista oli olla lapsi ja etenkin teini-käinen.
Juuri siksi teinit ovat hyvin haavoittuvassa asemassa, puhutaan sitten millaisesta väkivallan ja hyväksikäytön muodosta tahansa. Muistan kyllä hyvin nuoruusvuoteni. Mikään iso ongelmateini en ollut ja asuin pienessä maalaiskylässä, joten pahimmilta vältyttiin - kaikki sielläkään eivät välttyneet.

Minulle riittäisi alkuun ihan sekin, että saataisiin siivottua ns. tavalliset ihmiset näistä täysin arkisista pervoiluista ja ahdisteluista. Psykopaatit tai nistit eivät ole kuitenkaan niitä, jotka puristelevat tissejä ja perseitä pikkujouluissa ja yökerhoissa, tai lähettävät kuvia munastaan tuntemattomille ihmisille.
Tämä on mielenkiintoinen kysymys, että mistä suunnasta tosiaan asiaan kannattaisi lähteä puuttumaan? Tavallisten ihmisten häiriökäyttäytymisen siivoamisessa olisi etunsa, sitten taas toisaalta voisin sanoa, että toisaalta olisi paras aloittaa sieltä, missä seuraukset ovat karseimmat. En itse osaa tätä priorisoida, mutta kuuntelen kyllä, jos jollain on asiaan jonkinlaista etenemissuunnitelmaa.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nuo muut nyt ovat meillä kaikilla pääsääntöisesti arkea, johon ei käytännössä pysty vaikuttamaan. Sekin on todettu monesti tässä ketjussa.

Se on ihan totta, että missä tahansa voi törmätä seksuaalisen häirintään ja ahdisteluun, ei kaikkea voikaan ennakoida
Tässähän se pointti on. Miten saataisiin tuo tietty osuus ahdistelusta ja häirinnästä loppumaan? Kun sitä ahdistelua ja häirintää ei tee vain ne sairaat puskapervot vaan ihan rivityöntekijästä toimitusjohtajaan asti.

Tässä pitää tapahtua ihan samanlainen asennemuutos kuten lasten kurittamisessa.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Tottakai vaikuttaa. Törkyä on toden totta mahdollista vähentää lähemmäs nollaa ja järkevämpää sisältöä lisätä. Täten kannattaa olla äänessä sen puolesta, eikä toistella naisia vaimentavia olkiukkoja ja huudella raiskausten uhrien silmiin mahdollisesti osuvissa foorumeissa sen perään, että naiset lopettaisivat tai vähentäisivät instakuvia, skippaisivat baarikäynnit, päihteet, puistokävelyt, bussimatkat ja taksimatkat.
Ja lopulta aika harvoin miehet puuttuvat esim kavereidensa asiattomaan käytökseen. Ajattelevat, että ei se oikeasti mitään tee mutta se tilanteesta ahdistunut nainen ei sitä voi tietää. Enemmänkin se huono käytös aiheuttaa naureskelua kaveripiirissä.
 
RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Tämä koko keskustelu kuvaa hyvin sitä millaista on olla nainen tässä yhteiskunnassa. Todistaa sen että sille keskustelulle "Kumman kohtaisit mielummin metsässä, vieraan miehen vai karhun" on todellakin tarvetta.

Juu, tämän 'hieman' polarisoivan ja kokonaista sukupuolta leimaavan analogian pohjalta saadaan varmasti aikaiseksi oikein todella hedelmällinen keskustelu.

Vähän sama kun joku heittää vanhan ja väsyneen "miks kaikki naiset on h**ria?" ja sitten odotetaan ja naiset lähtevät tähän keskusteluun mukaan avoimin ja reippain mielin pohtimaan miksi näin on.

Itse ongelma todellakin on olemassa. Joudun itsekin vähän miettimään miten kaukaa väistän jotain roadman-porukoita, vaikka olen 185cm raamikas mies. Millaista on olla naisena, kun vielä seksuaalinen koskemattomuus on jatkuvasti uhattuna, väkivallan uhan lisäksi?

Ainoa mitä voin tehdä, on pitää huolta omasta käytöksestäni ettei kenenkään tarvitse kokea sen osalta uhkaa. Tietenkin, jos vaikka työpaikalla mieskollega ahdistelisi naiskollegaa niin ottaisin kaverin kahdenkeskiseen keskusteluun varsin nopeasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös