Minusta tämä fyysinen aspekti on melkoisen olennainen tekijä näissä tapauksissa (ja edelleen määrällisesti tämä häiriökäyttäytyminen ei todellakaan jakaudu edes vähän alusta tasan sukupuolien kesken).
Olen ihan samaa mieltä. Olen aika paljonkin puhunut fysiikan merkityksestä ja sen sukupuolittuneesta jakaumasta, tosin ihan eri yhteydessä toisessa ketjussa. Jos haluaa skitsofreenisen kokemuksen, voi lukea tämän ketjun ohella tasa-arvo -ketjua, jossa sukupuoli on identiteettiasia ja jossa kaikkiin pitäisi suhtautua yksilöinä, ei ryhmänsä edustajana.
Kuinka monelle miehelle jota on seksuaalisesti ahdisteltu on tullut tilanteesta sellainen olo ettet pääsisi siitä pois vaikka tekisit mitä?
Ne ovat kuumottavia tilanteita miehellekin. Anonymiteetin suojelemiseksi en kerro asiasta enempää, mutta voit kysyä yksärillä, jos haluat.
Entä kuinka montaa miestä pelottaa liikkua yöllä yksin baarista kotiin? Kuinka moni tarvitsee turvakseen jonkun toisen kulkemaan kanssaan kotimatkan?
Kyllä pelottaa. En todellakaan lähde mielelläni yksin kaupungille, en varsinkaan viettämään iltaa. Leppävaarankin keskusta on yöaikaan aika kuumottava paikka, saati Helsingin keskusta. Pyrin liikkumaan puolisoni kanssa, koska meillä on sama kotimatka.
Kyllä tää seksuaalinen häirintä valitettavasti on varsin sukupuolittunutta ja siinä meillä miehillä on kyllä peiliin katsomisen paikka.
Totta kai on, mutta toisaalta en hirveästi pidä tällaisesta kollektiivisesta syyllistämisestä, ts. minun pitää katsoa peiliin, kun joku toinen mies (vaikka mainittu Leppilampi) ahdistelee. Enemmän koen jonkinasteista vihaa ja ällötystä tuollaisia miehiä kohtaan.
Ihan jokaisen meistä olisi syytä koittaa tehdä kaikkensa että naisten ja nuorten tyttöjen olisi turvallista liikkua myös öisin ja halutessaan yksin ilman että tarvitsee pelätä oman turvallisuutensa tai fyysisen koskemattomuuden puolesta.
Nyt puhutaan aika raskaasta asiasta, jonka muuttaminen on yksilölle todella vaikea paikka. Siitä seuraavaksi:
Tätä vallitsevaa tilannetta pystyttäisiin (ja on jo pystyttykin) massiivisesti helpottamaan puuttumalla itse häiriökäyttäytymiseen, ... Tälle asialle olisi paljonkin tehtävissä kohdistamalla siis se huomio siihen häirintään eikä tekemällä tikusta triviaalia asiaa uhrien omasta käyttäytymisestä, millä on täysin marginaalinen merkitys.
Se, mistä me tässä puhutaan, on sosiaalinen kontrolli. Minä en näe sitä sillä tavalla, että yhteisön on helppoa olla yhtä aikaa sosiaalisesti salliva ja sosiaalisesti kontrolloiva. Kun kontrollia lisätään, se tahtoo lisääntyä vähän kaikissa asioissa.
Yleisesti tilanteisiin puuttumista vaikeuttaa nyky-Suomessa ihan älyttömästi se, että siitä alkaa huutelu, että "tää ei oo sun asia, älä puutu muiden juttuihin". Et usein saa taustatukea muilta puuttuessasi epäilyttävään puuhaan. Jos me haluttaisiin, että asioihin puututaan, meidän pitäisi sallia se, että vieraat ihmiset puuttuvat käytökseesi: siis kaikkien ihmisten kaikenlaiseen käytökseen. Sen sijaan me ollaan haluttu tuosta pois, "jokainen huolehtikoot itsestään, mun jutut ei kuulu sulle."
Vastannet tähän, että ihmisten pitäisi puuttua tiettyihin juttuihin ja katsoa sormien läpi joitain juttuja. Minulla on kuitenkin vahva epäilys siitä, ettei yhteiskuntaa saa toimimaan niin: jos asioihin halutaan sosiaalista kontrollia, kontrollia lisätessä sitä tulee vähän kaikkialle.
Vielä ongelmallisempi on netti, jonne sosiaalisen kontrollin ulottaminen on ihan tavattoman vaikeaa.
Ja se tässä keskustelussa juuri on sitä problematiikkaa, että tuon tunteen ohjaamana aletaan tulkitsemaan ihmisten kirjoituksia aika villeillä tavoilla. Tästä todisteena on sivutolkulla keskustelua tästä taaksepäin. Hämmentyneenä luin tuota käymäänne keskustelua, että kun sitä yritetään teille viesti toisensa perään juurtajaksaen kertoa, että kirjoittajat eivät ole sitä mieltä, mitä te tulkitsette heidän olevan, mutta se ei vaan mitenkään tunnu välittyvän sinne päätteen toiselle puolelle.
Tämä on nykyisen nettikeskustelukulttuurin iso kuva, josta olen useastikin kirjoittanut.
Lapsille ja nuorilla netti on uhkia täynnä. Oli niitä uhkia silti ennenkin. Väittääkö joku kertoneensa kaikki ikävät tai toisaalta kiinnostavat asiat aina vanhemmilleen, vaikka olisi ollut kuinka hyvät ja ymmärtäväiset vanhemmat. Väitän, että puhutte paskaa tai olette unohtaneet, millaista oli olla lapsi ja etenkin teini-käinen.
Juuri siksi teinit ovat hyvin haavoittuvassa asemassa, puhutaan sitten millaisesta väkivallan ja hyväksikäytön muodosta tahansa. Muistan kyllä hyvin nuoruusvuoteni. Mikään iso ongelmateini en ollut ja asuin pienessä maalaiskylässä, joten pahimmilta vältyttiin - kaikki sielläkään eivät välttyneet.
Minulle riittäisi alkuun ihan sekin, että saataisiin siivottua ns. tavalliset ihmiset näistä täysin arkisista pervoiluista ja ahdisteluista. Psykopaatit tai nistit eivät ole kuitenkaan niitä, jotka puristelevat tissejä ja perseitä pikkujouluissa ja yökerhoissa, tai lähettävät kuvia munastaan tuntemattomille ihmisille.
Tämä on mielenkiintoinen kysymys, että mistä suunnasta tosiaan asiaan kannattaisi lähteä puuttumaan? Tavallisten ihmisten häiriökäyttäytymisen siivoamisessa olisi etunsa, sitten taas toisaalta voisin sanoa, että toisaalta olisi paras aloittaa sieltä, missä seuraukset ovat karseimmat. En itse osaa tätä priorisoida, mutta kuuntelen kyllä, jos jollain on asiaan jonkinlaista etenemissuunnitelmaa.