Mietin tätä eilen, että mitkä kaikki tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että pelastusalalla kulttuuri on noin karmeaksi mennyt. Suurin syy on tietysti miesvaltaisuus, seuraavaksi suurin lienee rankka työ ja imago sankareina. Nämä ovat tavallaan niitä aineksia, mistä keitosta on lähdetty keittelemään, muitakin löytyy (miehisyyden ihanne yhteiskunnassa ylipäätään jne). Pitkät päivystykset, joiden aikana ei aina tehdä mitään järkevää, on sitten se pata missä keitto porisee. Itselle tulee intti mieleen: mitä enemmän oli löysää aikaa, sitä hullummaksi jutut meni. En siis usko, että pitkä työvuoro itsessään altistaa minkäänlaiselle käytökselle, mutta toimettomuus on sellainen asia mikä vahvistaa kaikenlaista kytevää. Se ei tee käytöksestä tietenkään yhtään hyväksyttävämpää, kunhan mietin että miksi juuri tämä ala tulee näin vahvasti esille tässä asiassa.
Muistan jutun palomiesten lakon ajoilta. Siellä oli henkilö, joka teki sitten rikkurina niitä vuoroja, sai ilmeisesti tehtyä ylitöitäkin, ja tietysti tienasi, kun lakkoilijat eivät. Oli ilmeisesti taloudelliset syyt olla lakkorikkurina (lainat ja muut elämisen kustannukset). Lakon päätyttyä henkilö joutui lopettamaan työnsä, kun ilmapiiri häntä kohtaan oli niin negatiivinen. Suurin syy duunin lopettamiselle oli pelko siitä, että palopaikalla joutuu tilanteeseen, jossa vieruskaveri ei olekaan pitämässä huolta, jos jotakin tapahtuu. Koki siis, ettei enää voinut luottaa työkavereiden tukeen sataprosenttisesti. Ei sitä tietenkään voi sanoa, etteikö lakossa ollut vieruskaveri olisi jelppinyt tosipaikassa, mutta ko. henkilön pelko oli totta, pää ei kestänyt, ja siis lopputulemana lopetti nuo hommat. Tässä on ehkä osasyy.
Luottamuksen merkitystä hengenvaarallisessa tilanteessa voisi verrata sotaa käyviin sotilaisiin. Nämä eivät hevillä ilmianna omien (esim. siviiliväestölle) tekemiä törkeyksiä, sillä taistelutilanteessa hengissä pysyminen edellyttää luottamusta siihen, että viereinen kaveri hoitaa tarvittaessa oman tonttinsa.
Historiassa omien kavaltaminen on ollut aina ehkä pahin teko, miten ihminen on voinut rikkoa yhteisön yhteisiä kirjoittamattomia sääntöjä. Pahimmillaan kavaltaja on voinut vaikka myydä oman heimonsa orjiksi tms. Möipä Juudaskin Jeesuksen rahasta. Jos Juudaksesta jotain myöhempi historia muistaa, se on juuri tuo luottamuksen rikkominen, oman ystävänsä myyminen, kavallus. Ylipäätään jos jotakin ihmistä kuvaa negatiivisesti, niin "epäluotettava" on ehkä pahinta, mitä toisesta ihmisestä voi sanoa. Kaikki muut negatiiviset luonnekuvaukset (saita, itsekäs, läski, laiska, tyhmä, itseriittoinen jne.) jäävät kauaksi taakse.
Luottamuksen tarve vieruskaveriin tiukassa paikassa on varmasti osasyy. Syitä on tietysti paljon muitakin. Työkulttuuri, jossa on kasvettu tähän mentaliteettiin. Kauan palomiehenä ollut nousee päälliköksi, ja arvot pysyvät samana, kun niihin on vuosien varrella kasvettu, ja niitä arvoja on päällystö itsekin toteuttanut jo aiemmin urallaan miehistössä. Voisi sanoa, että yhteiset rikokset sitovat porukkaa, ja päällystöön pääseminen on voinut edellyttää sitä, että on ollut mukana kaikessa. Ymmärtääkseni tuolla alalla päällystö rekrytoidaan aina ammatin sisältä, joten ulkopuolelta rekrytoitua pomoa, joka kertoisi, että "nyt asiat muuttuvat" ei ole ollut, eikä sellaista varmaankaan tule, kun homman johtaminen epäilemättä vaatii kokemusta siitä, mitä se työ on ruohonjuuritasolla. Rekryämistä päällystöön voisi kuvailla sanalla "sisäsiittoinen", joka ilmentää aika hyvin sitä, mikä on ollut lopputulos: sairas työyhteisö.
