Yksityiskohtia ei ole tiedossa. Ainoastaan tähän asti uutisoiduissa (YLE, HS) mainitaan varoitus epäasiallisesta käytöksestä, joka on kohdistunut naisiin työyhteisössä. Lehtimäki myöntää tämän. Olympiakomitean johdon toimesta todetaan, että olympiakomiteassa on nollatoleranssi epäasialliseen käyttäytymiseen ja häirintään.Onkos Lehtimäen keissistä näkemyksiä, osaltaan muistuttaa jonkin verran Kaijansinkon vastaavaa.
Itseäni tuppaa häiritsemään näissä että tässäkin tapauksessa anteeksi oli pyydetty ja myöskin annettu. Jostain syystä tämä(kin) nousee hieman jälkijättöisesti julkisuuteen, sitä en tiedä kenen toimesta mutta motiiveja voi sitten kukainenkin arvailla.
Se puoltaa toki vastuunkantoa että kyseessä on valtakunnan korkeimpia tehtäviä noin yleisestikin ja kyse oli määräaikaisen pestin uusimisesta. Tavalliset duunarit saavat tällaisesta sen lapun ja homma on sillä selvä.
Lehtimäki ei saanut kenkää, päinvastoin. Hänen työsopimuksensa uusittiin, toki varoitus ennen sitä. Sen jälkeen hän joutui julkisuuteen ja kertoi pahan olonsa purkautuneen mm. yölliseen viestittelyyn.
Lehtimäki päätti irtisanoutua, mitä pidän kannaltaan väistelynä, mutta myös oikeana johtopäätöksenä. Näin hän suojasi itseään viestien sisällön paljastamiselta. Vapaavuori ja olympiakomitean johto olisivat voineet toimia fiksusti ja pitää kiinni väittämästään nollatoleranssista. Vaikka työssään hyvä mies, ei asiaton viestittely yms jätä tuossa asemassa oikein mahdollisuutta sopimuksen uusimiseen.