Seksuaalinen ahdistelu lievine ja raskaine tekoineen kuuluu osaksi suomalaista poliittista kulttuuria ihan siinä kuin se kuuluu osaksi kulttuuria ja vaikkapa erilaisia musiikkilajeja. Tuntuisi tyhmältä lukea, että eihän seksuaalinen ahdistelu kuulu minkään bändin linjauksiin...
Yksi syy, miksi asiasta on vaikea puhua, on vasemmiston siilipuolustus yllä olevaan tapaan. SDP:ssa ja Vassareissa, mutta myös muissa puolueissa kuten Kokoomuksessa, on ollut piirteitä, jotka alistavat naisia. SDP on nyt esillä vain siksi, että Ruutu aloittaa tänään sarjan "Lahko", ja Baltzar on ansioitunut ja palkittu demari. Hän on syytteessä raskaista rikoksista ihmiskaupasta alkaen, ja hän on ollut myös käytännössä seksuaalisen ahdistelulun vuoksi saamansa tuomion jälkeen SDP:n ehdokkaana ja palkittuna SDP:n Halosen toimesta, vaikka tuomiota ei salattu.
Kai siinä sentään on enemmän syytä käsitellä asiaa kuin oli Louhimiehen osalta koskaan?