Nyt kun tätä asiatonta käytöstä ja häirintää kitketään työpaikoilta,urheilusta ja järjestöistä onko kohta niin että sitä kitketään myös terasseilta,opiskeluporukoista ja yökerhoista?
Onneksi on keksitty keinohedelmöitys niin lajimme jatkuvuus on turvattu. Alkaa olla miehenaluilla tiukat paikat lähestyä naisia kun hieman tottumattomuuttaan saattaa asiattomasta ehdotuksesta olla nimi lokattu ainakin nyt Somessa. Peli on selvä eikä pysty edes puolustautumaan.
Onneksi itselläni on nuo pariutumisriitit takana. Enpä tiedä miten nykyään kävisi.
Ei kai baarit ja opiskelijabileet mitään villejä länsiä ole nytkään? Ihan samat häirinnän määritelmät pätevät sielläkin. Opiskelijapiireissä esimerkiksi valta-asemissa ei toki ole samalla tavalla eroja eikä korkeakouluopiskelijoilla ole tapana "tsempata" ja "koutsata" yläasteikäisiä tai kutsua heitä luokseen viinille. Luulenpa että sellaista katsottaisiin aika kieroon.
Vaikeaksi tämä on kyllä muutenkin mennyt kun naisia joutuu nykyään kohtelemaan kuin muitakin ihmisiä. Tai siis mihinkään lailliseen vastuuseen ei joudu jos osaa liikkua riittävän harmaalla alueella, mutta joku voi ääneen pyytää lopettamaan häirinnän. Tää on vähän sama homma kuin sananvapauden kanssa. Jos jostain sanomisista/tekemisistä voi joutua vastuuseen, niin silloin mitään ei saa enää tehdä/sanoa ja ennnen oli kaikki paremmin. Ainakin valkoisilla ja varakkailla heteromiehillä, muista ei niin väliksi.
Nyrkkisääntönä varmaan toimii hyvin se, että jos ei tiedä olisiko oma lähestymisyritys tulkittavissa seksuaaliseksi häirinnäksi niin sitten varmaan kannattaa muuttaa taktiikkaa. Ja jos kikkakirja tyhjenee häirintäsyytösten pelossa kokonaan, niin silloin on hyvä idea sivistää itseään esimerkiksi internetissä tai haastattelemalla naisia siitä, mikä heidän mielestään on sopivaa.
En oikeastaan kyllä ymmärrä ollenkaan mikä on se sellainen setämiesten wanhan ajan pariutumiskulttuuri, joka nyt on uhattuna. Minä olen omat opiskeluni hoitanut edellisellä vuosikymmenellä, eikä koskaan ollut kyllä edes lähellä tulla mitään ongelmia. En kokenut sääntöjä ollenkaan vaikeiksi ja yhtä hyvin niitä osasi noudattaa ylivoimainen enemmistö muistakin opiskelijoista. Yhden käden sormilla on laskettavissa ne epämääräiset tilanteet joita itse olen ollut todistamassa. Ne useimmiten liittyivät toisen osapuolen huomattavan korkeaan humalatilaan, jolloin voi olla hankala todistaa ovatko kummatkin hommassa samalla sivulla.