Mainos

Sekalaisten kysymysten ketju II

  • 7 128 188
  • 47 220

Hanskaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-liiga.fi
Mitkä laivat myyvät olvin Fizz-siideriä?
Eckerölinellä ei ollut ja pettymys oli kova, kun en Tallinnasta sataman läheltäkään löytänyt.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muistaakseni TallinkSiljan -laivoilla on Fizziä ainakin ollut. Viime syksynä viimeksi niitä kotiväelle toin.
Kyllä vaan.

Tallinkin päiväristeilyn yhteydessä keväällä haimme, eli etukäteen tilasimme tuotteet niin että satamaan palatessamme juomia oli valmiiksi rullakon täydeltä kasattuna. Kuohuviinin, valko- sekä punaviinin, oluen, lonkeron, konjakin sekä kirkkaiden lisäksi mukaan tarttui juuri Fizzin siideriä sekä Dry Apple- että Light Pear-makuisena.

Ylihuomenna eli lauantaina on tarkoitus vihdoin laittaa varannot täyteen käyttöönsä ja juottaa ihmiset iloisiksi, saa senkin laatikkorykelmän pois makkarin nurkasta härnäämästä.
 
Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Mistähän löytäisin sellaisen pullopulman isälleni syntymäpäivälahjaksi? Siis sellainen mikä pitää ensiksi ratkaista, että pulloon pääsee käsiksi. Olen katsellut vaihtoehtoja, mutta ne ylittävät valitettavasti budjetin. Mielellään korkeintaan 30euroa, jotka sisältävät postikulut, olen valmis maksamaan.
 
Sirad

26,00 euroa
+ "postimaksu alk. vain 4,95 e"
= mahollisesti ~31 euroon?

http://www.alypelit.fi/Tarjoukset/Viinipullopulma-3/flypage.tpl.html
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitkä laivat myyvät olvin Fizz-siideriä?
Eckerölinellä ei ollut ja pettymys oli kova, kun en Tallinnasta sataman läheltäkään löytänyt.
Tallinkin nettisivuilta näkee hinnaston, jossa laatikko Fizziä näyttää maksavan 16.90. Viking Linen hinnastossa ei näköjään juuri tuota merkkiä näytä olevan, eikä Eckerö Linen sivuilla ole kuin joitakin tarjouksia. Tallinnan sataman lähettyviltä kyllä varmasti luulisi saavan Fizziä, ja vielä halvemmalla kuin laivalta. Niin ja se Fizz on varmaankin Virossa tehtyä, eikös Olvi omista sen Ale Coqin.

Suomessa Koff, Karhu, Lapin kulta ja Karjala -oluet ovat ulkomaalaisomistuksessa, mutta Tallinnassa kun juo Ale Coqia, niin se on suomalaisomistuksessa. Aika jännää.

Huomenna lähden itse taas Tallinnaan. En kerro mitä tekemään.
 
Hanskaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-liiga.fi
Pyörämiehet huomio! Pystyykö Presta -venttiliä pumppaamaan ihan normaalilla, vanhanaikaisella käsipumpulla?

EDIT: Siis tuollaisella.

En ainakaan itse onnistunut siinä. En ollut edes tuollaista venttiiliä nähnyt ennen keväällä ostettua pyörää.
Pumppu jonka hankin oli tuommoinen missä on presta ja kääntämällä pumpusta jonkun osan autonventtiili.
 
Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Pyörämiehet huomio! Pystyykö Presta -venttiliä pumppaamaan ihan normaalilla, vanhanaikaisella käsipumpulla?
Kyllähän ilman voi vaikka puhaltaa sisään, jos riittää keuhkoissa potku ja Prestan tapauksessa kielitekniikkakin tulisi olla hallussa. Mutta varsinainen pumppaus ei onnistune ilman adapteria. Toisin päin yleensä ottaen onnistuu, siis Presta-pumpulla Dunlop-venttiiliä.
 
J.Petke

Jäsen
Nyt apua.

Mikä se on kun mp3 tiedostoissa on se joku imtf16 ja imtf8tai vastaava kirjainyhdistelmä? Haen siis sitä tuota oikeaa kirjainyhdistelmää. Liittyy jotenkin mp3 tageihin??

Taisikin olla UTF..
 
-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Eckerö Line, huomenna, päiväristeily, ei passia!

Miten on jos menen härskisti ilman passia ja pelkkä ajokortti mukana joka ei siis vastaa henkilöllisyystodistusta niin onko siellä kyselyjä yms?

Kokemuksia?
 
Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Eckerö Line, huomenna, päiväristeily, ei passia!

Miten on jos menen härskisti ilman passia ja pelkkä ajokortti mukana joka ei siis vastaa henkilöllisyystodistusta niin onko siellä kyselyjä yms?

Ei tartte passia eikä muutakaan henkilöllisyystodistusta. Jos sinne menee ilman niitä, kirjoittavat ne siellä väliaikaisen paperin, joka vastaa rajatarkastuksessa passia ja mahdollisesti tarvitsemaasi viisumia.
 
-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Ei tartte passia eikä muutakaan henkilöllisyystodistusta. Jos sinne menee ilman niitä, kirjoittavat ne siellä väliaikaisen paperin, joka vastaa rajatarkastuksessa passia ja mahdollisesti tarvitsemaasi viisumia.

Onko tosiaan näin?

Pelkäsin lähinnä jotain perseraiskausta rajalla jos paljastuu ettei passia löydy ja pelkällä ajokortilla joutuu koijaamaan.

Cool.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
"Yks kaveri" onnistui hajoittamaan 2 vuotta vanhan taulutelkkarinsa. Onko mitään toivoa saada vakuutusyhtiöltä penniäkään? (kotivakuutus)
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Yks kaveri" onnistui hajoittamaan 2 vuotta vanhan taulutelkkarinsa. Onko mitään toivoa saada vakuutusyhtiöltä penniäkään? (kotivakuutus)
Jos tuo tv:n hajoaminen on johtunut jostakin vahingosta, joka on aiheuttanut tv:n hajoamisen, niin sitten on. Tällainen vahinko saattaisi tapahtua esim. muutossa. Tai miksei vaikka niin, että kaadut vesilasin kanssa mattoon, ja vedet roiskuvat tv:n päälle, jolloin tv hajoaa. Jos tv on vaan tullut käyttöikänsä loppuun, vakuutus ei korvaa. Tällöin toki kannattaisi kysellä tv:n myyjältä kompensaatiota töllöstä, kun oletettu käyttöikä lienee jonkin verran enemmän kuin kaksi vuotta.

Takuu on tai ei ole, jos on hyvä, jos ei, niin ei haittaa. Takuun pitäisi nimittäin antaa suojaa enemmän kuin kuluttajansuojalain*. Jotkut kauppiaat antavat "takuuna" vähemmän kuin laki antaa, jolloin tapahtuu niin, että takuulla ei tietenkään kauppias voi vähentää vastuutaan (vaikka tietenkin vetoaa siihen, että takuu on loppunut -mitä sitten?). Epäselvästi ilmaistu, toivottavasti ymmärrät.

(Vakuutuspetos on muuten rikos, ja pelkkä yrityskin on rangaistava.)

*Kuluttajansuojalain 5 luvun 12 §:n mukaan tavaran tulee kestävyydeltään ja muuten vastata sitä, mitä kuluttajalla yleensä on sellaisen tavaran kaupassa perusteltua aihetta olettaa. Jos tavara poikkeaa tästä, siinä on virhe.
 
Viimeksi muokattu:

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
"Yks kaveri" onnistui hajoittamaan 2 vuotta vanhan taulutelkkarinsa. Onko mitään toivoa saada vakuutusyhtiöltä penniäkään? (kotivakuutus)

Enpä tiedä ketään tuttua, joka olisi telkkarin hajoamisesta tai omasta hajoittamisesta vakuutusyhtiöön ilmoitellut. Hyvä telkkkari löytyy kyllä kun ei turhaan hötkyile ja hätäile. Keittiössä ja mökilläkin menee mukavasti 14:set pikkutelkat, jotka molemmat jo yli 20 vuotta vanhoja.
 
stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Jos tuo tv:n hajoaminen on johtunut jostakin vahingosta, joka on aiheuttanut tv:n hajoamisen, niin sitten on. Tällainen vahinko saattaisi tapahtua esim. muutossa.
Edellyttää tietysti että Jack DiBiasen kaverilla on sellainen kotivakuutus joka korvaa vahinkoja.
*Kuluttajansuojalain 5 luvun 12 §:n mukaan tavaran tulee kestävyydeltään ja muuten vastata sitä, mitä kuluttajalla yleensä on sellaisen tavaran kaupassa perusteltua aihetta olettaa. Jos tavara poikkeaa tästä, siinä on virhe.
Aika selvästihän viestissä lukee "onnistui rikkomaan" ja silloin tämä tapaus ei luonnollisesti kuulu takuun tai tuotevastuun piiriin.
 
Viimeksi muokattu:

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Mutta varsinainen pumppaus ei onnistune ilman adapteria.

Kiitokset teille molemmille vastauksista. Myydäänköhän noita adaptereita ihan normaaleissa kaupoissa tai urheiluliikkeissä?

Entäs sitten sellainen tämän tyylinen pumppu? Kotoa löytyy tuollainen ja siinä suuttimessa on kaksi reikää, toinen autoventtiilille ja toinen luultavasti dunlopille, ja kun kääntää sitä vipua, mikä on siinä letkun päässä, niin se pienempi reikä "tiukentuu". Saisikohan sillä ilmaa sisään?

Olen vähän kuullut, että nuo Prestat on vaikeita käyttää, niin voi olla, että täytyy ostaa vain uudet sisäkumit, sillä taitaa päästä helpommalla.
 
JAgE

Jäsen
Olen vähän kuullut, että nuo Prestat on vaikeita käyttää, niin voi olla, että täytyy ostaa vain uudet sisäkumit, sillä taitaa päästä helpommalla.
Itsekin keväällä pähkäilin pitkään, että miten Prestaan saa ilmaa sisään. Sitten kävin kyselemässä pyöräliikkeessä siihen sopivaa pumppua. Liikkeessä asiansa tunteva myyjä näytti kädestä pitäen miten presta toimii, lähdin tyytyväisenä kotiin ja pumppasin renkaat täyteen ihan vanhanajan fillarinpumpulla.
 
John Copter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nöyrästi ylimielinen rikollislauma, #9
Myydäänköhän noita adaptereita ihan normaaleissa kaupoissa tai urheiluliikkeissä?
Olen vähän kuullut, että nuo Prestat on vaikeita käyttää, niin voi olla, että täytyy ostaa vain uudet sisäkumit, sillä taitaa päästä helpommalla.

Prestaan saa ilmaa ihan tavallisellakin pumpulla. Kierrät venttiilin päästään auki ja pistät pumpun paikoilleen ja pumppaat.
Mutta varo kääntämästä pumppua koska presta taipuu kieroksi helposti jos ei pumppu ole pohjassa asti ja sitä kääntää.

Presta on hieman hankalahko, mutta eipä tuota pumppaamista tarvitse tehdä kovin usein.
 
mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Saako tuollaisia pieniä "nappipattereita" mallia 394 tavarataloista?
 
Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Prestaan saa ilmaa ihan tavallisellakin pumpulla. Kierrät venttiilin päästään auki ja pistät pumpun paikoilleen ja pumppaat.
Mutta varo kääntämästä pumppua koska presta taipuu kieroksi helposti jos ei pumppu ole pohjassa asti ja sitä kääntää.

Kiitoksia, täytyy koittaa. Avaanko ihan kokonaan sen ruuvin, vai vain pari kierrosta, niinkun jossain neuvottiin?
 
John Copter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nöyrästi ylimielinen rikollislauma, #9
Kiitoksia, täytyy koittaa. Avaanko ihan kokonaan sen ruuvin, vai vain pari kierrosta, niinkun jossain neuvottiin?

Sen huomaa pumpatessa paljonko tarvitsee avata, jos ei ilma mene helpolla sisään niin avaa vähän lisää, mutta aloita sillä parilla kierroksella. Mutta edelleen varoitan siitä että se venttiili taipuu tai menee jopa poikki erittäin helposti jos voimailee liikaa.
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Löytyykö täältä rahojen keräilijöitä? Minulla olisi tuossa pari vanhaa ulkomaista seteliä ja tahtoisin saada jostain selville niiden arvon keräilymarkkinoilla, jotta tietäisin olisiko nuo jopa ihan kannattavaa myydä pois.

Mielellään linkkiä jollekin sivustolle, josta tietoja löytyisi. Kyseessä on 10 000 zlotyn ja 1000 ruplan setelit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös