Santeri Kinnunen ja Kuutamolla.
Tänks. Nyt, kun sitten sain vastauksen, niin tuli tuo ohjelma mieleen. Olin jo unohtanut ohjelman, mutta taas palasi mieleeni...
No, itseppähän kysyin :)
Santeri Kinnunen ja Kuutamolla.
Onko laillista soittaa lomalta töihin sillä perusteella, että toisen työntekijän vaimo on synnyttänyt ja tämä toinen työntekijä on siitä syystä aloittamassa isyyslomansa?
Mun mielestä työnantaja ei voi yksipuolisesti määrätä työntekijään millään syyllä lomalta takaisin..
Toinen asia sitten on, että työssäviihtymisen ja henkilösuhteiden tms. kannalta varmaan kandee välillä joustaa puolin ja toisin.
Voiko nimimerkin vaihtaa täällä jatkoajassa?
Voi, kerran. Yyveetä modeille, sillä hoituu.
Kaveri kertoi nähneensä keskiviikon iltapäivälehden lööpissä otsikon "Huippukiekkoilija kävi käsiksi poliisiin." Itse en löytänyt netistä kummankaan lehden sivuilta moista uutista. Onko joku lukenut kyseisen jutun ja jos on, niin mitä asia koskee?
Espoossa asuva mestaruudenkin voittanut huippukiekkoilija, oli käynyt poliisin käsiksi kännissä (muistaakseni kotonaan). Nimeä jutussa ei kerrottu, joten se on kyseessä oikea huippukiekkoilija jäi ainakin itselleni vähän arvoitukseksi.
Eihän Tiki dokaa, eikä ole myöskään tippaakaan aggressiivinen. Jos ny muijaansa joskus vähän murjoo, niin tervettähän se vaan on. Mitäs nalkutti sekin akka.Missäs Esa Tikkanen asustelee nykyisin...?
Missäs Esa Tikkanen asustelee nykyisin...?
Seiska-Pasi? Mikäs toi "etelässä muiden piikkiin" -juttu mahtaa olla?Ei ole Tikkanen eikä oikein huippukiekkoilijakaan. Kyseinen pelaaja on tunnettu lähinnä fyysisestä pelistään. On pelannut aika monessa SM-liigajengissä, viime kaudella ei pelannut kylläkään kotoisessa liigassa. Tämä jamppa tykkää käydä etelässä muiden piikkiin.
Seiska-Pasi? Mikäs toi "etelässä muiden piikkiin" -juttu mahtaa olla?
Paljonko diesel maksaa Norjassa ja Ruotsissa? Pikainen googletus ei tuottanut tulosta.
Entäs Norjan promilleraja, saako olla sama 0,5 mikä Suomessakin?
Kuten arvata saattaa, Norjaan lähdössä autolla ja seurasta päätellen voi joutua ottamaan hieman mökäöljyäkin...
Ja jos jollain on hyviä vinkkejä missä kannattaa käydä niin kelpaa kyllä! Reittinä on Oslo, Trondheim ja siitä jotain kautta Tornioon. Ainakin Atlantic Road käydään ajamassa ja Trondheimin katedraalia ihmettelemässä.
Promilleraja on 0,2.
Tiet tuolla ovat sen verran haastavia ajettavia, että suosittelen ettei edes pienessä kanuunassa lähde ajelemaan.
Sen verran tuosta Dieselistä muistaisin että Ruotsissa ollaan Suomen hinnoissa ja Norjassa sitten on selvästi kalleinta.
Itseasiassa asian tiimoilta väsätty nettisivu kertoo että Ruotsissa Dieselin hinta on ollut huhtikuun alussa 1,25€/litra ja Norjassa 1,42€/litra.
Norjassa muutenkin kaikki (kalaa lukuunottamatta) on aivan sikahintaista, eli kannattaa siihen varautua muutenkin kuin dieselin osalta.
Osaako kukaan ihminen jalkapallon sääntöjä täysin, vai onko ne niin kovaa hienosääntöä kuin lätkässäkin, että sääntökirja on ihan hyvä olla hyllyssä tilanteiden vivahde-eroja varten?
Ei ole yhtä hyviä. Elisalla on ehdottomasti kattavin 3G (ja HSDPA) -verkko. Toisaalta DNA tarjoaa länsirannikolla hyvää kuuluvuutta, muualla suomessa ei sitten niinkään.Onko 3G verkot yhtä hyviä tai huonoja operaattorista riippumatta? Jos siis harkitsee netillä varustettua matkapuhelinta, niin voiko operaattorin valita kylmästi hinnan perusteella, vai tarjoaako joku operaattori parempaa yhteyttä kuin toinen?
Kaikkihan riippuu siitä missä puhelinta käytät. Monesti ei tarvitse mennä kuin naapuriin asti, niin toimivuus vaihtelee aika paljon. Halvallahan ei aina saa parasta, eli kannattaa oikeasti selvittää miten verkko toimii siellä missä sitä itse käytät. 3G kuitenkin toimii matkapuhelinverkossa, eli siinä on ihan hyvä vertailukohta siihen miten 3G toimii. Ainakin matkapuhelinverkossa Elisa käyttää suurempaa lähetystehoa kuin esim. Sonera. Tällöin puhelimessa voi näkyä enemmän tolppia kuuluvuudessa, mutta puhelun laatu on surkea kun signaali on kuitenkin matkasta riippuvainen. Soneralla on tukiasemia tiiviimmin, eli parempi signaali saadaan aikaiseksi ja maasto/rakennusesteet eivät haittaa niin pahasti.Onko 3G verkot yhtä hyviä tai huonoja operaattorista riippumatta? Jos siis harkitsee netillä varustettua matkapuhelinta, niin voiko operaattorin valita kylmästi hinnan perusteella, vai tarjoaako joku operaattori parempaa yhteyttä kuin toinen?
Missä vaiheessa auto on niin vanha/ruosteinen ettei sitä kannata viedä massattavaksi, missä vaiheessa massaus on autolle suotavaa tehdä, useinko se tehdään jos on uusi auto (vuosittain?) ja onko se todella hintavaa?
Kompuutteri kuoli. IPodissa kiitettävästi tavaraa, mutta lisätä ei voi ennenkuin tuhoaa vanhat.
Mistä löytyy ohjelma, jolla voi ohittaa iTunes:in?