Mainos

Sekalaisten kysymysten ketju II

  • 7 127 060
  • 47 218

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko Eurooppalaisen Business Travel -tms. matkavakuutus kategorisesti voimassa myös vapaa-ajan matkoilla? Nettisivuilta saa sellaisen käsityksen, mutta kortissa ei lue asiasta mitään suuntaan eikä toiseen.

Eri vakuutusyhtiöillä ja eri vakuutustuotteilla voi olla merkittäviä eroja ehdoissaan, mutta itse tulkitsisin esimerkiksi If-vakuutusyhtiön aikoinaan myymän Global Business Travel -vakuutuksen (ehdot voimassa 1.1.2009 alkaen) ehtoja niin, että se käsittää vain työmatkat.

Matkalla tarkoitetaan vakuutetun pääsääntöisen työpaikkakunnan ulkopuolelle suuntautuvaa matkustamista, joka tapahtuu työnantajan toimeksiannosta ja kustannuksella. Matka alkaa kotoa tai työpaikalta ja päättyy kotiin tai työpaikalle.

Erikseen sopimalla voidaan vakuutuksen voimassaoloa laajentaa kattamaan myös työmatkan yhteydessä pidettävät lomapäivät, enintään kuitenkin 14 vuorokautta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko kenelläkään tietoa tästä kiinalaisesta nettikaupasta? Ei irronnut googlesta näin äkkiseltään oikein mitään tietoa yrityksen luotettavuudesta. Olisi tarkoitus tilata autoon DVD soittimia ja yms. 500-1000€ arvosta, niin olisi hyvä tietää kannattaako maksaa "sokeana". Luottokortilla maksettaessa olisi kai turvallisempaa, jos tavaraa ei näy?

Toivottavasti et tilannut. Eka googlaustulos kertoo seuraavaa: "IPMART is fake website.. please don't purchase any items from this website. they will steal your money. but no delivery of items". Toinen tilaaja sen sijaan on saanut lähetyksen perille, mutta tuote ei ollut se, mikä sen olisi pitänyt olla - sai kuitenkin samaan hintaan hyviä selityksiä asialle.

Luottokortilla maksaminen antaa turvaa nettiostoksissa, mutta pelkästään siihenkään ei kannata luottaa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko fm lähetin ollut joskus laiton. Jos on niin miksi?

Tehokkaat lähettimet ovat varmasti edelleenkin laittomia. Niillähän voisi sotkea radiotaajuuksia tai pitää vaikka omaa merirosvoradiota. Kaverin isoveli piti 80-luvulla jotain omaa radiokanavaa metsästä käsin ja silloin ainakin urbaanilegendan mukaan Ylen peilausautot ajelivat ristiin rastiin etsimässä lähetyspaikkaa. Kuulosti silloin ihan uskottavalta - tai ainakin ihan hirmu jännältä.

Mutta tällaiset nykyiset FM-lähettimet, mitä esimerkiksi autoissa radion toistamiseen käytetään, niin niissähän tehot on tosi pienet ja kantomatka rajoittuu sinne auton sisään. EU-säädös antaa tarkempaa tietoa siitä, millaisilla spekseillä FM-lähettimet ovat sallittuja:


Huomioithan kaikki tarkennukset asian suhteen, kuten esimerkiksi tämän merkittävän kohdan: "Pintavahdit ovat erityisiä radiomäärityssovelluksia, joita käytetään säiliön sisällön määrän mittaamiseen. Niitä käytetään metallisissa tai teräsbetonisissa säiliöissä tai vaimennusominaisuuksiltaan vastaavissa rakenteissa. Säiliön on tarkoitus sisältää ainetta."
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Toivottavasti et tilannut. Eka googlaustulos kertoo seuraavaa: "IPMART is fake website.. please don't purchase any items from this website. they will steal your money. but no delivery of items". Toinen tilaaja sen sijaan on saanut lähetyksen perille, mutta tuote ei ollut se, mikä sen olisi pitänyt olla - sai kuitenkin samaan hintaan hyviä selityksiä asialle.

Luottokortilla maksaminen antaa turvaa nettiostoksissa, mutta pelkästään siihenkään ei kannata luottaa.
Sää vastasit kyllä aika nopeasti mun viestiin =D
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Miksi vuoden jatkoaikalainen to name a few kuulostaa nyt ChatGPT:ltä?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miksi vuoden jatkoaikalainen to name a few kuulostaa nyt ChatGPT:ltä?

En keksi tähän mitään muuta loogista selitystä kuin sen, että tekoäly on ohjelmoitu minun aivojeni ja verbaalisen osaamiseni pohjalta!

Käytin tekoälyä osana tuota sisätautilääkäri-vastaustani. Tulen käyttämään varmaan uudestaankin, mutta ilmoitan kyllä silloin selvästi asiasta. Koska enhän mä nyt omalle kontolleni ota jonkun koneen lööperinlasketteluja.
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
En keksi tähän mitään muuta loogista selitystä kuin sen, että tekoäly on ohjelmoitu minun aivojeni ja verbaalisen osaamiseni pohjalta!

Käytin tekoälyä osana tuota sisätautilääkäri-vastaustani. Tulen käyttämään varmaan uudestaankin, mutta ilmoitan kyllä silloin selvästi asiasta. Koska enhän mä nyt omalle kontolleni ota jonkun koneen lööperinlasketteluja.
Emmä edes lukenut niitä, mutta vedit Rapid firellä joka kysymykseen vastauksen.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Emmä edes lukenut niitä, mutta vedit Rapid firellä joka kysymykseen vastauksen.

Se on katos se hyvä valmistautuminen ja ahkera harjoittelu, joka erottaa vuoden jatkoaikalaisen amatööreistä!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miten siinä Kotkan Titaanien taloussotkuissa lopulta kävi?

Niille, ketkä eivät muista, mistä tässä mahtoi olla kyse, niin Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen talouspäälliköltä oli mennyt vähän tilit sekaisin. Oli käyttänyt yli miljoona euroa työnantajan rahoja omiin tarkoituksiinsa. Osan näistä rahoista hän oli siirtänyt Mestiksessä pelanneen Kotkan Titaaneiden tilille. Hän toimi siis myös kyseisen urheiluseuran rahastonhoitajana.

Käräjäoikeus määräsi Titaanit maksamaan perusteettomasti saamansa varat täysimääräisinä takaisin. Tästä oli sitten seurauksena konkurssi.

Mikäli tuomiot eivät muuttuneet käräjäoikeuden päätösten jälkeen, niin kavaltaja sai neljä ja puoli vuotta linnaa rötöksistään. Lisäksi hänen esimiehensä saivat sakkoja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kuinka GPS palvelimille saa tietoja päivitettyä?

Eli siis jos perustaisin vaikkapa ravintolan, mitä pitäisi tehdä tai kenelle ilmoittaa, että ravintola näkyisi ihmisten GPS-laitteiden hauissa? Paljonko se maksaisi ja kuinka nopeasti tiedot olisivat näkyvissä?

Pitäisi varmaan selvittää, että kenen karttapohjaa mikäkin GPS-järjestelmä käyttää alustana. Nykypäivänä veikkaisin, että fiksuinta olisi lähteä lahjomaan Googlea. Tai sitten luo yritykselle Google-tilin ja sen avulla vaan käy lisäämässä ravintolan oikealle paikalleen karttaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
On saattanut olla tässä ketjussa jo aiemminkin, mutta laitetaan nyt "kertauksen vuoksi". Eli miten ihmeessä voi olla mahdollista, että Artic Sea -laiva on edelleen kateissa ?. Luulisi nyt että joku olisi sen nähnyt. Kuussa on käyty 40 vuotta sitten, mutta yksi laiva katoaa kun kusilumeen Suomen ja Algerian välillä.
Jossain uutisessa mainittiin että "kaappaajat" olisivat tuhonneet kaikki tutkalaitteet ym. Veivätkö myös miehistön kännykät ym viestintälaitteet ? Onko laiva kenties upotettu ja miehistö viskattu mereen kun mikään muu laiva ei ilmeisesti ole sitä nähnyt? Luulisi nyt että tuolla reitillä jota laiva kulkee tai piti kulkea on aika monta paattia menossa ?

Tämä kaappausjuttu tulee todennäköisesti pysymään mysteerina ikuisesti, koska pääosallisena tapauksessa olivat Venäjän valtion viranomaistahot. Tässä blogissa on hyvä yhteenveto jutusta.

Mutta se sen sijaan on faktaa, että laiva ei todellisuudessa ollut missään vaiheessa "kateissa". Transponderit oli ehkä tuhottu ja radioiden käyttö estetty, mutta sekä Venäjän viranomaisilla että länsimailla (NATO) oli ilmeisesti koko ajan ihan tarkka tieto siitä, missä laiva menee. Tätä tietoa kuitenkin pimitettiin ihan tietoisesti taktikoiden, eli kaappaajille ei haluttu antaa vihiä siitä, mitä tiedetään ja että aluksen takaisinvaltaamista suunnitellaan.

Joidenkin (salaliitto)teorioiden mukaan alus puolestaan piti saadakin tiettyyn paikkaan, missä sen lasti voidaan purkaa ilman ylimääräisiä uteliaita todistajia.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mistä voi selvittää, mitä kiinteistörekisteriotteessa olevat osuudet yhteisiin alueisiin ja erityisiin etuuksiin pitää sisällään?

Itsellä on tilanne, jossa on etuuksia mm. pariin isoon vesialueeseen, 3 järveen/lampeen, venerantaan ja pariin eri apajapaikkaan.

Mitään muuta hajua ei ole, kuin nuo muutama lampi, jotka olen kartalta löytänyt. Mitähän nuo etuudet voivat pitää sisällään, ja mistä niitä selvittää lisää?

Esim. Tuo ainoa maa-alueeseen liittyvä osuus kiinnostaisi, eli tuo veneranta. Kiinnostaisi selvittää saisinko jonnekin viedä veneen, ja minne.

Maanmittauslaitoksen sivuilla kerrotaan:

Yhteisen alueen osakaskiinteistöjen omistajat muodostavat osakaskunnan, joka voi olla järjestäytymätön tai järjestäytynyt.
...
Yhteisen alueen osakaskiinteistöt osuuslukuineen selviävät osakasluettelosta. Osakasluettelo sisältyy yhteisen alueen kiinteistörekisteriotteeseen.
...
Osakaskunnan tulee ilmoittaa hoitokunnan puheenjohtajan tai toimitsijamiehen yhteystiedot Maanmittauslaitokselle. Ilmoituksen perusteella yhteystiedot merkitään kiinteistötietojärjestelmään.

Tulkitsisin tämän niin, että ensin pitäisi selvittää mikä tuo kyseinen yhteinen alue on (ellei jo olekin selvillä), sen jälkeen hommata kiinteistörekisteriote kyseisestä yhteisestä alueesta ja ottaa yhteyttä osakaskunnan vastaavaan henkilöön.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miten voi luotettavasti tarkistaa rahankerääjän luvat keräyksen suorittamiseen?

Aattelin vaan, kun yksi tällainen yhdistys kinuaa vaimolta avustusta sinällään hyvältä kuulostavaan tarkoitukseen. Yhdistys on toki ilmoittanut keräyslupa-numeronsa ja netistäkin voi kotisivuilta vielä katsoa lisätietoa, mutta mistä tiedän etteivät ole itse keksineet tuota lupanumeroa? Ja luotettavan näköisiä kotisivujahan voi nykyään tehdä kuka tahansa.

Poliisin nettipalvelusta.

Hyödyllistä tietoa kaikille lukijoille muuten edelleenkin, vaikkei Tykkiä tämä vastaus enää varmasti autakaan. Tämä sivusto ei tosin ole ollut pystyssä vielä vuonna 2009, vaan silloin on luultavasti joutunut olemaan yhteyksissä Poliisihallituksen arpajaishallintoon ja varmistamaan sillä tavalla, onko luvat kunnossa vai ei.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Valvontakameroiden laatu

Niin tuli tuossa selattua iltasanomien nettisivuja ja siellä oli uutinen jossa poliisi etsii kioskiryöstäjää. Uutisessa on myös valvontakamerankuva, mikä omasta mielestäni on aika "epäselvä". Kyllähän tuostakin nyt henkilön tunnistaa, mutta miten on mahdollista, että järjestään valvontakameroiden kuvat ovat "noin huonoja".
Kaupasta voit ostaa digikameran alle 200 €:lla ja siinä on 10 megapixeliä.
Tuo valvontakamera on oletettavasti tietenkin videokamera, mutta huonontuuko tuon kuvan laatu jos se "kopioidaan" liikkuvasta kuvasta ?

Näitä kuvia katsellessa tulee välillä itsekin pyöriteltyä päätä. Eli asia ei ole muuttunut 15 vuodessa ainakaan kokonaan, vaikka kameratekniikka onkin kehittynyt.

Ainakin ennen kun muisti ja tallennustila oli rajallista, niin valvontakameroissa jouduttiin tinkimään kuvan laadusta. Eli resoluutiosta sekä myös siitä, kuinka monta kuvaa / sekunti tuo liikkuva kuva oikeasti sisältää. Muuten olisi saanut joku olla jatkuvalla syötöllä vaihtamassa VHS-kasettia laitteeseen. Nykytekniikalla ja pilvipalveluilla en usko tuon enää olevan kuitenkaan varsinainen ongelma.

Sen sijaan olosuhteet aiheuttavat haastetta. Onko se kioskiryöstäjä ollut niin tyhmä, että on tyrkännyt naamansa suoraan kameraan? Vai seisooko jossain vähän varjoisemmassa paikassa ja sen verran kaukana tai tarkkuusalueen ulkopuolella, että tuota hieman epäselvää kuvaa joudutaan vielä zoomaamaan?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt on taas hätä. Lg 37 tuumainen full hd töllö, ongelmana sama kun kerran aiemmin. Yrittää käynnistyä, on noin sekunnin päällä ja kuva pimeäksi, ei pihaustakaan. Tv suht uusi, noin puoli vuotta sitten ostettu... Mikä tuossa voisi olla??

Toivottavasti tajusit viedä töllön takuuhuoltoon. Luultavasti sieltä olisi saanut tällaisessa tapauksessa paremman avun kuin Jatkoajasta, vaikka joku olisikin vaivautunut vastaamaan sinulle.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onkohan kenelläkään tietoa moneltako Kaija Koo heittää tänään keikan Hämeenlinnassa?

Meet hyvissä ajoin vaan hollille, kyllä sen sitten huomaa ja kuulee kun supernaiset pistää korkkarit kattoon!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko E71-luuriin tarjolla virustorjuntaa? Jos on, olisiko kenelläkään suositella mitään ilmaista ja laadukasta?

E: Niin siis nettiä varten.

Sisäinen nörttini on jo nukkumassa, joten turvauduin tässä asiassa ChatGPT:n apuun:

Nokia E71 on vanhempi älypuhelin, joka käyttää Symbian S60 -käyttöjärjestelmää. Symbian-alustalle on olemassa joitakin virustorjuntaohjelmia, mutta niiden tehokkuus ja saatavuus voivat olla rajallisia nykypäivänä. Lisäksi Symbianin tuki ja kehitys ovat päättyneet useita vuosia sitten, joten uusia virustorjuntaohjelmia ei enää välttämättä kehitetä tälle alustalle.

Vaikka virustorjuntaohjelmia on saatavilla, vanhempien puhelinmallien kuten Nokia E71:n käyttäjien ei yleensä tarvitse huolehtia virusten aiheuttamasta uhasta yhtä paljon kuin modernien älypuhelimien käyttäjät. Tämä johtuu siitä, että vanhemmat käyttöjärjestelmät ovat vähemmän alttiita uusille viruksille ja haittaohjelmille, koska niitä ei enää yleisesti käytetä eikä niihin kohdisteta yhtä paljon haitallista ohjelmistokehitystä.

Jos olet kuitenkin huolissasi puhelimesi turvallisuudesta, voit tarkistaa käytettävissä olevat virustorjuntaohjelmat ja asentaa sellaisen, joka on yhteensopiva Nokia E71:n kanssa. Muista kuitenkin, että nämä ohjelmat eivät välttämättä tarjoa täydellistä suojaa ja saattavat vaikuttaa puhelimen suorituskykyyn. Lisäksi on tärkeää pitää puhelimesi käyttöjärjestelmä ja sovellukset ajan tasalla mahdollisten haavoittuvuuksien minimoimiseksi.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko kellään kokemusta Kiinassa työteosta ja verovapaudesta? Tarkoitus olisi lähteä lokakuun alussa ja alustavan aikataulun mukaan kohteessa ollaan 17 kuukautta. Voiko verovapautta soveltaa jo tämän vuoden verotuksessa, vai alkaako se vasta vuoden vaihteesta? (6 kuukauden sääntö, mikä tulee täyttymään. Välillä ei ole tarkoitusta pois matkustella, joskin viisumin joutuu käymään leimaamassa)

Selvästikään ei ole vielä Putous-ohjelmaa tullut telkkarista, kun tämä kysymys on esitetty. Koska muutenhan joku olisi vastannut hyvinkin nopeasti, että:

Alvi pitää aina maksaa!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miksi ihmeessä noilla lähes 100kg naiskuulantyöntäjillä ja moukarinheittäjillä on kisa-asuna kireät trikoot? Sen ymmärtää jossakin pikajuoksussa yms. että saadaan mahdollisimman ilmanvastusystävällinen tulos aikaan, mutta mitä ihmettä siitä hyötyy joku kuulantyöntäjä? Heittäisi siihen päälle vaikka tavalliset sortsit.

Kolme veikkausta:

1. yhtenäisyys joukkueen asustuksessa
2. tottumiskysymys ja tapa, sekä urheilijoiden puolelta, että myöskin sen miten urheilijoiden odotetaan pukeutuvan
3. hyödyt urheilusuoritukseen: ihonmyötäiset vaatteet pitävät lihakset paremmin lämpimänä kuin löysät, voivat tukea kroppaa, eivätkä haittaa suoritusta toisin kuin jotkut lökäpöksyt voisivat tehdä
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miten määritellään pikaruoka? Siis Heset ja Mäkit sun muut.

Jos ajaa ainoana autona drive-iniin, odottaa pari minuuttia tytön ääntä kaiuttimesta, tilaa, ja saa kaksi "kampanja-purilaista" yhteensä 12 minuutin luukulla odottelun jälkeen, niin onko se silloin pikaruokaa?

Kysyn vaan.

Määritelmiä on monia. Yleisesti ottaen pikaruokana pidetään nopeasti valmistuvaa ruokaa, joka valmistetaan ja tarjoillaan tehokkaasti asiakkaan odottaessa. On siis yleensä vähintään puolivalmiina odottamassa asiakasta. Monesti siihen yhdistetään myös take away -aspekti, eli pikaruoan voi ottaa mukaansa ja syödä sitten missä haluaa.

Palvelu voi joskus olla hidasta, tai asiakas hätähousu, mutta kyllä se drive-in hamppari silloinkin on pikaruokaravintolasta ostettua pikaruokaa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko mitään hajua kenelläkään mikä jenkkiläinen lätkäjengi on scandic hotellissa mannerheimintiellä ?

Jääkiekkoaiheinen kysymys jääkiekkopalstalla, ja nolla (0) vastausta. Aktiivisena vastaajana, nykyisenä vuoden jatkoaikalaisena, mä häpeän. Mä häpeän!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sijoitin sitten puoli litraa Coca-Colaa olohuoneen matolle.

Enhän mä näistä mitään ymmärrä mutta löysin maton mukana tulleen lapun jossa lukee bukleematto ja ruotsiksi tuftmatta. Onko se sama asia kuin täällä mainittu tuftattumatto?

Hyviä ideoita millä kaupunkilaispoika saa tuollaisen maton helposti puhtaaksi (jos se on tuo tuftattumatto niin pesulaan vienti maksaa enemmän kuin itse matto)?

Ja jonkun mielestä oli hyvä idea lopettaa Omo-info jo vuonna 2004 :-( Eivätpä tienneet, että kokispullo tulisi hyökkäämään Vintsukan maton kimppuun vuonna 2009.

Bukleematto ja varsinainen tuftattu matto poikkeavat toisistaan, vaikka saattavatkin näyttää samanlaisilta. Bukleematot on valmistettu neulomalla tai kutomalla, kun taas tuftatut matot tehdään kiinnitämällä langat maton pohjaan erityisellä tuftauskoneella. Tässä tapauksessa merkinnät vaikuttavat kuitenkin ristiriitaisilta. Jos on tietoa siitä, että onko lappu suomalaista vai ruotsalaista alkuperää, niin luottaisin sen perusteella alkuperäiskieleen enemmän.

Mutta kai se on vaan tuollaisessa tapauksessa kokeiltava jotain tahranpoistoainetta, mitä kotoa löytyy. Jos ei ole mitään oikeaa ainetta, niin voi kokeilla myös Fairylla, etikalla tai soodalla. Saattaa kyllä mennä huonompaankin suuntaan, eli pahimmassa tapauksessa onnistut levittämään tahran vielä isommalle alueelle, mutta jos sitä ei kuitenkaan kannata pesulaan viedä niin mitäpä siinä sitten enää menettääkään. Joko maton sattuu saamaan puhtaaksi tai sitten se on roskiskamaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös