Mainos

Sekalaisten kysymysten ketju II

  • 7 128 517
  • 47 220

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mistä löytyikään lista baareista, jotka ovat vielä savullisia.

Tällaiselle listalle ei ole enää tarvetta. Kaikki ravintolat ja muut ravitsemisliikkeet Suomessa tulivat savuttomiksi viimeistään 2009. Eli ulkomaille pitää lähteä, jos haluaa sauhutella kuppilan pöydässä.

Toki terasseilla saa edelleen röökäta ja joissain ravintoloissa on vielä tupakkakoppejakin jäljellä. Käsitykseni mukaan nuo tupakkakopitkin ovat kuitenkin vähitellen käymässä vähiin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miksi koiran kirsu kuivuu ja tulee lämpimäksi koiran nukkuessa, kun se hereillä ollessa on kostea ja viileä?

Mielenkiintoinen kysymys, johon ei muuten ainakaan ihan helposti löydy varmaa vastausta. Tekisi mieli kysyä asiaa vaikkapa joltain beagle-pojalta, joka sattumalta osaa puhua tai ainakin kirjoittaa... Mutta tällainen artikkeli brittitutkimuksesta tuli vastaan:

Tutkijat ovat paljastaneet syyn sille, miksi koiran nenä on märkä, kertoo brittilehti Telegraph.

Tutkijoiden mukaan nenän märkyys on olennainen osa koiran tarkkaa hajuaistia – vaikka yleensä onkin luultu, että se on terveen koiran merkki. Tutkijoiden mukaan koiran nenän lima auttaa sitä nappaamaan hajuja.

New Scientist-lehden mukaan pennsylvanialaisyliopiston tutkijat havaitsivat, että koiran nenän limakerros ikään kuin erottelee hajut toisistaan ja auttaa niiden tunnistamisessa.

Tutkijat kuvasivat koirien neniä ja selvittivät, miten hajut niissä kulkevat.

Voisiko siis olla niin, että turvallisesti ja sikeästi nukkuvan koiran ei tarvitse yön aikana olla valppaana ja haistella ympäristöön? Tämän vuoksi sen ei myöskään tarvitsisi silloin erittää limaa nenäänsä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pitäisi kääntää tekstiä ruosista suomeksi ja kysynkin, että löytyykö netistä ohjelmaa (ei sanakirjaa) joka kääntäisi koko tekstin ruotsista suomeksi?
On muuten kiva tunne, kun lukee tekstiä eikä ymmärrä kuin jonkun sanan sieltä täältä.

Kantsii kokeilla Google Translatea. Toimii ruotsista suomeksi ainakin välttävästi.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Voiskos joku sanoa mistä johtuu DVD-leffan äänentason huojuminen? Joissain leffoissa se on ihan huomattava, yhtäkkiä ääni painuu alas ja sit ollaan taas kaukosäätimellä lisäämässä volyymia kun kohta äänet pamahtavat täysille. En usko että ongelma on soittimissa, kokeiltu denoilla, lg:llä ja samsungilla, kaikista ääni tulee optisena ulos vahvistimeen.

Jos koskee jotain tiettyä dvd:tä, niin varmaankin kyse on huonosta miksauksesta tai voisiko olla jopa ollut joku ongelma ääniraidan tallennuksessa.

Voi toki olla myös, että sinulla on vaikkua korvissa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tässäpä pari kysymystä joihin kukaan ei löydä vastauksia:

Milloin ja mikä joukkue on pelannut pisimpään ilman maalivahtia yhdessä ottelussa, kun kyseessä ei ole ollut siirretty rangaistus?

Entä kuinka kauan siirretty rangaistus on pisimmillään kestänyt ennenkuin rangaistava joukkue on koskenut kiekkoon pillinvihellyksen arvoisesti?

Se joka antaa näihin vastaukset SM-liigan ja/tai NHL:n osalta, on kyllä melkoinen tilastoguru.

Olettamuksesi taisi olla oikein. Vaikeita ovat kysymykset, eikä niihin ole kukaan kaiketi siksi rohjennutkaan vastata lähes 13 vuoteen. Melkoiseksi tilastoguruksi ei ole vielä näillä eväillä minustakaan, mutta NHL:n osalta hfboardsilla on keskusteltu tuosta ilman maalivahtia pelaamisesta tässä ketjussa:


Eli ensimmäiseen kysymykseesi vastauksena: ainakin 5 minuuttia 20 sekuntia on varma tapaus NHL:stä, mutta mahdollisesti jopa yhdeksän minuuttia tai pidempään.

Toiseen kysymykseesi: tämä tuskin on kaikkien aikojen pisin suoritus, mutta alivoimalla oleva Ottawa pitää kiekkoa alla olevassa videossa lähes kahden minuutin ajan ennen kuin vastustaja pääsee kiekkoon käsiksi ja jäähy vihelletään:



 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miksei aina voi olla kerstai tai kersta-AI?!

Kuulostaa ihan sellaiselta sanalta, minkä olet keksinyt ihan itse, joten ihan yhtä hyvin voit sopia itseksesi että sinulla on aina kerstai tai kersta-AI.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kuka on Ässien kapteeni tällä hetkellä?!?

Vieläkö Peltonen kipparoi joukkuetta, vai vaihtuiko kapteeni tämä Peltosen hyllytyksen aikana.

Itse muistelisin jostain lukeneeni, että Kuparinen on nyt C rinnassa..

Tuli vain mieleen kun Ilta-Sanomissa todettiin Ässien ainokaisen tehneen kapteeni Pasi Peltonen.

Kyllä tämän keskustelunkin mukaan Peltonen menetti kapteenin statuksensa ja joukkue valitsi uudeksi kipparikseen Kuparisen.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Millaisia korotuksia Paperiliitto vaatii tällä kertaa ja mitä pienet tehtaat tarjoaa?

Tuntuu vaan että pienet yksiköt ovat jo nyt pirun ahtaalla ja Paperiliitto ampuilee taas omiin koipiinsa. Toki eihän Tehy voi saada suurempia korotuksia kuin liiton miehet, sehän nyt on päivänselvää...

Totuus on jossain tällä välillä:

Paperiliiton mukaan työehtosopimuksen solminen on osoittautunut poikkeuksellisen hankalaksi työnantajan lukkiutuneen asenteen vuoksi.

"Paperiliitolla ei ole ollut merkittäviä vaatimuksia sopimuksen uudistamisen ehtoina, mutta siitä huolimatta neuvottelut eivät ole edenneet", Paperiliitto sanoo tiedotteessaan.

Paperin- ja pahvinjalostajainyhdistyksen puolelta neuvotteluja vetävän Eero Ravanttin mukaan työnantaja on neuvotteluissa koko ajan tarjonnut vähintään samantasoista sopimusratkaisua kuin muillekin henkilöstöryhmille.

Työnantajapuoli on suivaantunut siitä, että Paperiliitto uhkaa lakolla paperinjalostusteollisuuden pienyrityksiä.

"Näyttääkin siltä, että pienet henkilöstöstään hyvin huolehtineet perheyritykset ovat tahtomattaan joutuneet Paperiliiton toimien välikappaleeksi, joiden kärki on suunnattu ensi kevään sopimusneuvotteluihin metsäteollisuuden kanssa", Ravantti sanoo yhdistyksen tiedotteessa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eipä ole tullut tilattua koskaan lippupalvelusta lippua puhelimella. Mikäs systeemi siinä on että onko todella ruuhkaista vai ei?

Huomenna vain pitäisi 50 centin keikalle tilata pari lipun perkelettä ja koneen äärestä ei kykene tilamaan töiden takia.

Todellinen kysymys jäi nyt kyllä vähän epäselväksi. Mutta "systeemi ruuhkaisuudessa" on yleisesti ottaen se, että ruuhkaa on silloin kun isompi määrä väkeä änkee samaan aikaan samaan paikkaan. Eli tässä tapauksessa ostamaan lippuja 50 centin keikalle. Todennäköisesti on siis todella ruuhkaista, kun lipunmyynti alkaa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko jollakin kokemuksia nivelhiirestä polvessa? onko leikkaus ainoa vaihtoehto? kuinka pitkä lepo? yms. yksityisviestillä voisi laittaa vastausta.

"Hoito koostuu siitä, että irtokappale yritetään asettaa takaisin paikoilleen tai tavallisemmin, että irtokappale poistetaan tähystysleikkauksessa."
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miljövänligt Kompis

Erikoinen etsintäkuulutus:

Eli avopuoliso bongasi jostain ruotsalaisesta sisustuslehdestä pehmoisen eläimen, nimi taisi olla vain tuo otsikon Miljövänligt Kompis. (Mjukisdjur)
Åhlensilla oli myynnissä, mutta just nyt ei ole sinne asti asiaa...

Onkohan suomessa tullut vastaavaa vastaan, mistään netistäkään en ole bongannut ko. otusta. Ajattelin yllättää, kaappiinhan se varmaan menee mutta olisi hieno nähdä reaktio kun kompis odottaisi sohvalla emäntää.

Tuntomerkit:
Pehmolelu
Mallia istuva norsu
(näyttää kyllä vähän Alf-hahmolta minun silmiin)
Raidallinen, kuin vanha räsymatto

Silmät siis auki arvon palstatoverit!
Tack Tack.

Mie en löytänyt kyllä nyt norsuja, mutta istuvia raidallisia koiria kylläkin. Varmaan joku nettikauppa lähettää myös Suomeen.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Uuninluukin lasi irtosi liimauksesta. Mikä liima soveltuu sen uudelleen liimaamiseen?

Eli kyseessä lasin liimaus metalliin + vaatimuksena korkeiden lämpötilojen ja lämpötilaerojen kestäminen.

Joku silikoni tai vastaava joustava liima tulisi varmaankin kyseeseen lämpölaajenemisen johdosta. Kannattaa ehkä kuitenkin konsultoida liimamyyjää asiasta, heille on tullut varmaankin vastaavia tapauksia eteen aiemminkin. Perusrautakaupan myyjä ei ehkä osaa auttaa, mutta jossain ruuvi- ja kiinnitystarvikemyymälästä voisi saadakin palvelua.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miten kylmässä tavallinen CD ja poltettu CD tuhoutuu selvästi käyttökelvottomaksi tai muuten vaan pilautuu. TDK- kannessa lukee -5 mutta muistaakseni viime talvella jätin levyjä autoon -20 asteessa enkä muista että olisi levyt niinkään menneet pilalle...?
Ihmettelisin vain faktoja.

Enpä usko, että kovakaan pakkanen on kovin vaarallista levyille. Mielestäni sen enempää lämmön kuin pakkasenkaan ei pitäisi vauroittaa levyn sisältöä, vaan kyse on ennemminkin mahdollisista fyysisistä vaurioista. Riittävän kovassa lämpötilassa muovi sulaa ja kai se voi ainakin periaatteessa jäätyäkin. Yleisesti ottaen tehdastekoisia levyjä on kuitenkin pidetty kestävämpinä kuin itsepoltettuja.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miten voi todentaa, että onko jossain esineessä/kankaassa hometta ?
Kenen puoleen kääntyä ?

Jos tunnet jonkun homeyliherkän, niin se kyllä kertoo sinulle. Parhaassa tapauksessa jopa vaikka et kysyisisikään...

Hometestaustahan tehdään monella eri tapaa, mutta pääsääntöisesti asunnoille / kiinteistöille. Voisi kuitenkin tällaisestakin firmasta kysyä, josko palvelisivat myös tällaisessa asiassa. Kyllä se homekoira varmaan merkkaisi homeiset vaatteet siinä missä rakennuksen homevauriotkin.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Pitäisi saada tuuletusikkunan ulkopuolelle hyönteisverkko kiinni. Kaupoissa on myynnissä vaikka kuinka paljon kokoonleikattavaa, tarrakiinnitteistä verkkoa, mutta tämä tarrakiinnitys ei vain käytännössä toimi vaan pettää nopeasti, varsinkin kun aurinko rupeaa lämmittämään metallista ikkunanpieliä.

Millähän tuollaisen verkon saisi luotettavasti kiinni? Ikkunanpielet tosiaan metallia, joten ei ole vaihtoehtona virittää verkkoa puurimojen väliin ja sitten pikku nauloilla kiinnittää sitä pokiin.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Pitäisi saada tuuletusikkunan ulkopuolelle hyönteisverkko kiinni. Kaupoissa on myynnissä vaikka kuinka paljon kokoonleikattavaa, tarrakiinnitteistä verkkoa, mutta tämä tarrakiinnitys ei vain käytännössä toimi vaan pettää nopeasti, varsinkin kun aurinko rupeaa lämmittämään metallista ikkunanpieliä.

Millähän tuollaisen verkon saisi luotettavasti kiinni? Ikkunanpielet tosiaan metallia, joten ei ole vaihtoehtona virittää verkkoa puurimojen väliin ja sitten pikku nauloilla kiinnittää sitä pokiin.
Täytyy itse askarrella tai teettää verkolle mittojen mukainen puukehikko, joka istuu niin, että pysyy paikallaan helposti. Se tulee tietysti ikkunan sisäpuolelle.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Täytyy itse askarrella tai teettää verkolle mittojen mukainen puukehikko, joka istuu niin, että pysyy paikallaan helposti. Se tulee tietysti ikkunan sisäpuolelle.

Ikkuna aukeaa sisäänpäin joten tuolla ei ole yhtään tilaa/pinta-alaa mihin kiinnittää. Eli ainoa vaihtoehto laittaa ulkopuolelle.
 

Warthog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Ikkuna aukeaa sisäänpäin joten tuolla ei ole yhtään tilaa/pinta-alaa mihin kiinnittää. Eli ainoa vaihtoehto laittaa ulkopuolelle.
https://www.solar.fi/tuote/hp/ tollasia meidän taloyhtiössä laitettiin... Ei mitään hajua onko just tuon merkkisiä, mutta menee olettaakseni kuvailtuun tapaukseen.

Tuossa tulee iha seitinohut alumiinilista sisäpuolelle tiivisteen ja karmin väliin, mutta muu osa on ulkopuolella
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
https://www.solar.fi/tuote/hp/ tollasia meidän taloyhtiössä laitettiin... Ei mitään hajua onko just tuon merkkisiä, mutta menee olettaakseni kuvailtuun tapaukseen.

Tuossa tulee iha seitinohut alumiinilista sisäpuolelle tiivisteen ja karmin väliin, mutta muu osa on ulkopuolella

Kiitos vinkistä, pitääpä tutustua huomenna (no, teknisesti ottaen tänään) tarkemmin josko tästä löytyisi ratkaisu ja vieläpä järkevään hintaan.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Nyt tässä alkaa olemaan pikkuhiljaa kypsä elohiireen silmäkulmassa. Vaivannut arviolta kolme viikkoa oikeastaan koko ajan. Sattuisikohan kekään tietämään hyvää konstia, että miten tuosta voisi päästä eroon?
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Nyt tässä alkaa olemaan pikkuhiljaa kypsä elohiireen silmäkulmassa. Vaivannut arviolta kolme viikkoa oikeastaan koko ajan. Sattuisikohan kekään tietämään hyvää konstia, että miten tuosta voisi päästä eroon?
Magnesium-kuuri. Kaupasta saa tabletteja. Viikossa pitäisi lähteä kun muistat ottaa joka päivä.

Edit. Muista juoda myös paljon vettä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös