Mainos

Sekalaisten kysymysten ketju II

  • 7 128 419
  • 47 220

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Minusta ei näytä kovin hyvältä, että olet hakenut useampaankin koulutukseen, mutta et lopulta mennyt yhteenkään pääsykokeeseen.

Kahteen oli tietääkseni pakko ainakin hakea - osallistumisesta en tiedä mitään. Ajattelin hakea kahteen tosissani. Kävin toisen pääsykokeessa, eikä onnannut. Sitten odotin tietoa koskien viimeistä pääsykoetta (johon aioin hakea tosissani). Se oli kevään viimeinen pääsykoe, mutta sieltä tuli kirje, että ei asiaa kokeeseen näillä pisteillä. Olin yhtäkkiä tilanteessa, jossa olin käynyt vain yhdessä pääsykokeessa, vaikka tarkoitus oli kahteen mennä. Muut hakukohteeni olivat ns. varahakuja, koska en todellakaan tiennyt, mitä haluan opiskella. Ko. kevät oli lähinnä ns. kokeilua omalta osaltani. Listassa oli hakukohteina jo ihan sitäkin varten, että jos mieleni muuttuisi kevään aikana ja nuo kiinnostaisivat. Päätökset piti tehdä suhteellisen ajoissa.

Minusta tällaisessa tapauksessa joidenkin tukien menettäminen on jokseenkin kohtuutonta, kun tahattomasti "kieltäytyy". Selkeän informaation puute ja ylimääräinen turha byrokratia valitettavasti haistattavat pitkän kaavan kautta, mutta minkä sille mahtaa.
 

Whist

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KooKoo
@Jaws

"Työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä:
• Alle 25-vuotiaan nuoren, joka ei ole suorittanut peruskoulun tai lukion jälkeistä tutkintoon johtavaa, ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta, tulee hakea vähintään 2 opiskelupaikkaa."

Eli tärkeintä on hakea vähintään kahteen mikä on siis tapauksessasi täyttynyt, mutta...

"Koulutusta vailla olevalla nuorella ei ole oikeutta työttömyyden perusteella maksettavaan työttömyysetuuteen syyslukukauden alkaessa 1.9., mikäli hän on:
• jättänyt hakematta opiskelupaikkaa ilman pätevää syytä
• omalla menettelyllään aiheuttanut, ettei tule valituksi opiskelupaikkaan tai
• muulla tavalla kieltäytynyt tarkoitetusta opiskelupaikasta."

Eli jos olisit päässyt pääsykokeisiin mutta et mennyt niin taitaa tuo oma menettely koitua kohtaloksesi. Ja jos TE-toimisto toteaa, että olet laiminlyönyt koulutukseen hakeutumisen niin menetät oikeuden työttömyysetuuteen kunnes täytät 25 vuotta, suoritat ammatillisen koulutuksen tai olet 21 viikkoa työssäoloehdon täyttävässä työssä, työvoimakoulutuksessa, TE-toimiston kanssa sovitussa toimenpiteessä, päätoimisesti opiskelemassa tai toimit yrittäjänä.

Joka tapauksessa sinulle tulee vain lukion käyneenä vastaan työttömyysetuuden kanssa viiden kuukauden odotusaika, jonka aikana etuutta ei makseta. Odotusajan aikana etuutta voi kuitenkin saada jos osallistuu esim. työkokeiluun tai työvoimakoulutukseen.

Asiat selvenee kun käyt TE-toimistossa tai kun sieltä päin soitellaan sinulle nyt kun ilmoittauduit verkon kautta.

Terveisin "iso" ja "paha" TE-hallinnon virkamies..
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Terveisin "iso" ja "paha" TE-hallinnon virkamies..

Kiitos tiedosta. Vielä kun joku kertoisi, miksi näin monimutkaista ja typerää byrokratiaa toteutetaan 2000-luvun Suomessa ja miksi sitä sovelletaan heikosti informoituihin nuoriin opiskelijoihin. Ma en ummarra.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
^ Koska halutaan, että yhteiskunnan tuen vastikkeeksi yritätte työllistyä.

Sen voi toki tehdä selkeämmällä informaatiolla - itsetarkoituksellista ei liene, että esimerkiksi minä saan tietää asioista vasta nyt, kun on jo myöhäistä. Sama se, asiaa on paha nyt lähteä muuttamaan. On mikä on.
 

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Toisena näkökantana on, että kävit selvittämään asiaa vasta nyt, kun paskat ovat jo housussa. Varsin yleistä suomalaisen byrokratian asiakkaille.
 

Nick Neim

Jäsen
Jawsin tapaukseen kommentoiden:

Nuo Kelan ja TE-toimiston kanssa asioinnit ovat kyllä todella sekavaa paskaa, ja mistään ei todellakaan mitään kerrota, ainakaan selkeästi. Kun yksi vaatimus täyttyy, on tilalle tullut kaksi lisää.

Oma tilannehan oli se, että kävin aikuislukiota työni ohessa, ja en ollut siis hakenut mihinkään kouluun. Työssäoloehto täyttyi, TE-toimiston mielestä olin myös sivutoiminen opiskelija, ja työssäoloaikani perusteella olin päätoiminen työnhakija. Olin jo lukiossa, joten enhän mä voi lukioon tai vastaavaan silloin voi hakea, tai mun ymmärtääkseni sellainen ei ole edes mahdollista. Kaiken järjen mukaan olin oikeutettu työttömyysetuuteen, puhuttuani joidenkin virkailijoidenkin kanssa. Liityin siis liittoon, maksoin jäsenmaksut ja ajattelin etten työttömyyden koittaessa jäisi täysin puille paljaille.

Tarkemmin selailtuani vanhoja viestejäni, olen palstalle tästä kirjoittanut aikaisemminkin.

08.10.2013
Kari Runk kirjoitti:
Siis mitähän helvettiä. Työskentelin lähes vuoden ajan isommassa firmassa määräaikaisena (syyskuu 2012 - elokuu 2013) ja nyt jatkan siellä osittain, tehden paria vuoroa viikossa. Mitään tiettyä tuntimäärää viikkoon tai kuukauteen ei ole sovittu.

Näin ollen syyskuun alussa ilmoittauduin työnhakijaksi Työ- ja elinkeinotoimistoon, koska mulla ei ollut varmuutta onko niitä vuoroja kuukauteen yksi vai yksitoista. Näin sivuhuomautuksena täytyy myös huomauttaa, että olen ollut aikuislukion kirjoilla elokuusta 2012 lähtien. Opiskelut ovat jo loppusuoralla, ja olen niitä töiden ohessa väsäillyt. Myös näin TE-toimisto näki asian, ja kertoi edellisessä päätöksessään, että olen työssäolollani osoittanut opiskelujen olevan sivutoimisia.

Noh kuitenkin, sain tänään päätöksen TE-toimistolta:

"Hakija on 18-24 vuotias, vailla ammatillista koulutusta ja ilman pätevää syytä jättänyt hakematta lukioon tai soveltuvaan tutkintoon johtavaan ammatillisia valmiuksia antavaan koulutukseen tai on kieltäytynyt mainitusta koulutuksesta. Työttömyysetuuteen ei ole oikeutta 02.09.2013 alkaen (TTL 2 luku 13 § 2 mom)."

Koska mulla oli määräaikainen sopimus elokuun loppuun, sekä lukio (edelleen) kesken, en hakenut keväällä mihinkään kouluun. Ja muutenkin oli tarkoitus jatkaa työelämässä. Nyt ilmeisesti en ole oikeutettu työttömysetuuteen, koska en hakenut mihinkään kouluun. Siis mitä vittua? Miten tuollainen voi edes vaikuttaa tohon? Osaako joku selittää, koska mä en käsitä.

Nyt on meinaan mielenkiintoset ajat, kun säästöt on loppu, Kelalta siis tuskin tulee rahaa ja vuoroja on helvetin harvakseltaan. Siihen päälle pukkaa perintöverot jotka pitää maksaa + tietty muut menot mitä elämässä nyt on.

E: Siis kun tuota tilannetta ajattelen ja pyörittelen, niin ei käy vaan mun järkeeni. Kuvitellaan siis tilanne, jossa olisin hakenut johonkin kouluun keväällä, ja olisin päässyt sisään. Mulla olis siis tällä hetkellä satunnainen duunipaikka ja kaksi eri koulua jota pitäisi käydä, jotta olisin oikeutettu työttömyysetuuteen? Mitä vittua. Voiko tuo laitos todellakin evää nuo oikeudet sillä perusteella, etten hae kouluihin, vaikka olen ollut koulussa kirjoilla jo pitkälti toista vuotta.

16.01.2014


Kari Runk kirjoitti:
Suurimman vitutuksen aiheen kuitenkin nosti tänään TE-toimisto, jossa mulla oli tänään sellainen virkailija jota en ollut ennen tavannut. Oli aika hämillään tosta päätöksestä, kun hänellä on ollut kuulemma useampiakin aikuiskoulutuksessa olevia asiakkaita, jotka ovat olleet oikeutettuja peruspäivärahaan ilman mitään kouluunhakuja. Aikuislukio olisi hänen mukaan riittävä syy jättää hakematta kouluun, esimerkiksi lukioon joka annetussa päätöksessä mainittiin. Alkuperäisestä päätöksestä olisi ollut myös mahdollista tehdä oikaisu - josta luonnollisesti mulle se edellinen virkailija ei maininnut mitään, vaan käski tehdä valituksen. Valituksen, joka hylättiin ja joka lähti TE-toimistolta eteenpäin. Ja sehän tietenkin kestää. Mahdollinen oikaisu kyseiseen päätökseen olisi virkailijan mukaan ollut huomattavasti nopeampaa toimintaa.

Paras uutinenhan toki oli se, että liityin liittoon 18.04.2013. Aikani jäsenenä tuli täyteen, ja ajattelin jos Kelalta jää rahat saamatta, niin liitolta rupeaa tulemaan euroja. Eikä vittu muuten tule. Jos en ole oikeutettu Kelan peruspäivärahaan, en saa myöskään liitolta euron euroa. Vaikka maksaisin jäsenmaksun, täyttäisin työssäoloehdot, jäsenehdot, kaikki vitun ehdot, niin laki on kuulemma muuttunut viime vuonna. Maksan siis täysin tyhjästä, mikäli tuolta vitun paskasta tulee kielteinen päätös ja en ole oikeutettu Kelan peruspäivärahaan. Uuden hakemuksen voin laittaa kuulemma helmikuun alussa (johon mennessä se vanha on toivottavasti jo päätetty, heh) vireille. En tiedä oliko tuo tämänpäiväinen virkailija vitun kujalla, vai oliko kenties se edellinen. Paskalaitos se silti on.

Loppujen lopuksihan asia ratkesi muistaakseni jossain tämän vuoden maaliskuussa, ja viime vuoden syyskuussa pistin tuon asian vireille. Kielteinen päätöshän sieltä tuli, ja tämä mahdollisesti yhden saatanan ammattitaidottoman ämmän takia. Ja jos se ensimmäinen ämmä ei ollut ammattitaidoton, niin silloin tämä toinen virkailija oli ammattitaidoton ja puhui täyttä paskaa. Pari muutakin viestiä tästä aiheesta olin kirjoittanut, mutta oleellinen pointti tulee selväksi jo tuosta.

@Jaws :lle annan sellaisen vinkin, että jos joudut asioimaan noiden laitosten kanssa, niin ole helvetin tarkkana kaikista vaatimuksista ja tarpeista, ja kysy tarvittaessa vaikka kaksi tai jopa kolme kertaa. Tuntuu välillä, että siellä ne ei itsekään tiedä miten asiat oikeasti menevät, ja eri virkailijat puhuivat asioista hieman eri tavalla.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Toisena näkökantana on, että kävit selvittämään asiaa vasta nyt, kun paskat ovat jo housussa. Varsin yleistä suomalaisen byrokratian asiakkaille.

Minunko pitäisi 17-18-vuotiaana olla perillä työmarkkinatuen ehdoista kesken ylioppilaskirjoitusten? Ehei, kyllä se on valtion tehtävä informoida minua, eikä olettaa, että tiedän kaikki mahdolliset klausuulit. Johan tuossa palstaveli Kari Runk toi esille systeemin järjettömyyden ansiokkaasti.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Et kai ole tosissasi?

Mistä kaikesta valtion pitää sinua informoida?

Huono sanavalinta. Sanotaan nyt niin, että jonkun olisi pitänyt minua asiasta jollakin tapaa informoida. Ei voi olla näin, että tuo asia on piilotettu internetiin monien klikkausten taakse. Olin tunteja netissä, enkä löytänyt tuota kyseistä kohtaa, jonka Whist toi esille. Olin yksinkertaisesti täysin tietämätön asiasta tähän päivään asti. Kaikki kaverini ovat uskoakseni ihan yhtä pihalla. Ei kukaan näistä tiedä miten nämä menevät. Liian monimutkaista, yksinkertaistaa voisi. Se kai kuitenkin tästä, kun homma saatiin selväksi.
 
Mistä saisin Helsingissä mustan kauluspaidan, joka olisi:

- kestävä
- joustava
- rypyttymätön
- hengittävää materiaalia

Työkäyttöön tulee. Nykyinen on joku Dressmannin perusmalli, siihen tuli rypyt jo matkalla kaupasta kotiin ja on siis ihan roskiskamaa.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mistä saisin Helsingissä mustan kauluspaidan, joka olisi:

- kestävä
- joustava
- rypyttymätön
- hengittävää materiaalia

Työkäyttöön tulee. Nykyinen on joku Dressmannin perusmalli, siihen tuli rypyt jo matkalla kaupasta kotiin ja on siis ihan roskiskamaa.
Kämp galleriassa on aika paljon riepuliikkeitä. Kampissa myös, esim. Brothers. Ja jo mainittu Stocka. Onhan noita, senkun käyt tsekkaamassa.
 

Whist

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KooKoo
@Jaws

Mietiskelin vielä tätä sun juttua ja tarkastin asian niin lain mukaan olet täyttänyt hakuvelvollisuutesi jos olet hakenut kahteen opiskelupaikkaan joista sinun tapauksessasi toisen pääsykokeissa kävit ja toisen pääsykokeisiin et päässyt. Vaikka jätit menemättä kahteen muuhun pääsykokeeseen joihin olisit voinut osallistua, voidaan silti katsoa, että olet lain edellyttämällä tavalla hakenut kahteen koulutukseen.

Ja mitä tulee tuohon tiedon saantiin niin uskon, että teitä on lukion aikana useampaan kertaan ohjeistettu hakemaan yhteishaussa ja kerrottu mitä seuraa hakemattomuudesta. Lisäksi kyllä pitäisi jokaisen tietää, että kun opinnot loppuu ja töitä ei ole tiedossa niin silloin olet työtön ja marssit ilmoittautumaan TE-toimistoon.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Jos täällä on Lumia 830 omistajia, niin onko teilläkin sellaisia ongelmia sen kanssa, että puhelin käynnistää itsensä uudelleen? Tätä tapahtuu päivittäin/joka toinen päivä. Eli yleensä esimerkiksi huomaan aamulla puhelimen pyytävän PIN-koodia. Tuskin ainakaan mistään virransäästöön liittyvästä on kyse.
 

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Huono sanavalinta. Sanotaan nyt niin, että jonkun olisi pitänyt minua asiasta jollakin tapaa informoida. Ei voi olla näin, että tuo asia on piilotettu internetiin monien klikkausten taakse. Olin tunteja netissä, enkä löytänyt tuota kyseistä kohtaa, jonka Whist toi esille. Olin yksinkertaisesti täysin tietämätön asiasta tähän päivään asti. Kaikki kaverini ovat uskoakseni ihan yhtä pihalla. Ei kukaan näistä tiedä miten nämä menevät. Liian monimutkaista, yksinkertaistaa voisi. Se kai kuitenkin tästä, kun homma saatiin selväksi.

Ihan näin vanhana jääränä kyselen, eikö nykyään ole Opinto-ohjausta (Opo) kouluissa? Kyllä meille Opo selvitti hyvinkin tarkkaan miten pitää tehdä jatkossa (1986) ja esikoispoikakin, jota vähän pöhvelinä olen pitänyt, osasi omat hommansa hoitaa (2009)
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo kyllä meillä peruskoulun ysillä mainostettiin että lukion jälkeen voi jäädä työkkärin rahojenkin suhteen tyhjän päälle kun ei ole ammattia. Muutenkin siellä maaseudulla tunnuttiin ehkä hieman jopa ihmeellisenkin paljon kehuvan ammattikoulua, vaikka toisaalta on varmaan esimerkiksi autoasentajan tai LVI-miehen tutkinnoista niissä hommissa siellä traktorien ja latojen keskellä jotain hyötyä. Puhuttiin että sitten lukion jälkeen on tylsää mennä amikseen jne. Silloin vielä taisi hieman harvempi jatkaa kolmannen asteen kouluihin kuin mitä nykyään. Tai oikeastaan kyllä monet ammattikorkeat ovat tavallaan vaan lukion käyneiden amiksia, vaikka ammattikoulusta niihin pääseekin paljon helpommin sisään. Joskus ennen vanhaanhan ylioppilaatkin on ollut harvinaisia. Ei meidän suvussa ollut montaakaan. Ja nyt sitten taas jostain syystä mua nuoremmat serkukset on suurimmaksi osaksi lähtenyt maailmalle. Päivisin ehkä tekevät töitä ja illat surffailevat tai jotain. Ja sitten palaavat hawaijipaidoissaan vitun tomibjörkkeinä.

Mutta on noi Kelan, työkkärin, sossun ja muidenkin vastaavien tahojen jutut kyllä joskus tosi hankalia tajuta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mikäs se onkaan sen ketjun nimi, johon Jatkiksessa sai kirjoitella hienoista (penkki)urheilupäivistä... ei mitään muistikuvaa ketjun nimestä, niin ei voi oikein hakutoimintojakaan käyttää...

Eli ketjun ideana oli listata suht reaaliaikaisesti, että millaisia urheilupäiviä on tulossa ja mitä kannattaa katsoa.
 

xAnZax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miten Instagram tekee rahaa? Ei mainoksia eikä sponsored-postauksia feedissä, kiva juttu käyttäjälle!

Siellä varmaan parhaillaan mietitään, minkälaista mainontaa lähdetään tuuttaamaan. Tärkeämpää kuitenkin nyt on kasvattaa käyttäjämääriä edelleen ja kehittää tuotetta. Kasvavalle palvelulle tai appille voi olla tuhoisaa alkaa mainostamaan liian varhaisessa vaiheessa.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Siellä varmaan parhaillaan mietitään, minkälaista mainontaa lähdetään tuuttaamaan. Tärkeämpää kuitenkin nyt on kasvattaa käyttäjämääriä edelleen ja kehittää tuotetta. Kasvavalle palvelulle tai appille voi olla tuhoisaa alkaa mainostamaan liian varhaisessa vaiheessa.

Samaa ne mietti viimeksi Twitterilla. Ja sitten alettiin puskea huonosti kohditettua mainosta joka tuuttiin. Ja samaa sitä ennen teki Facebook.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Stockalla on vieläpä sopivasti kauluspaidat alennuksessa.

Luulisi muuten, että @Valioyksilö :n tarpeita vastaava paita - tai ainakin hyvin lähellä - voisivat olla nämä Jousipaidan kauluspaidat. Noita on ainakin Stockalla, varmasti jossain muuallakin.

Eikä tosiaan ole mitään hirveän kalliita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös