Joskus Marjamäen kanssa sanailin muutaman tovin Ahosta kun hän pelasi Kärpissä ensimmäistä pudotuspelikevättä ja ääneen ihmettelimme, miten uskomattoman valmis pelaaja on kyseessä. Marjamäki kertoi Ahon yllättäneen kypsyydellään Liigassa, vaikka kaikki sisäpiiriläiset toki tiesivät miten hyvästä pelaajasta on kyse. Marjamäki sanoi myös, miten helposti pekka peruskatsojalta unohtuu, kuinka nopasti nuoret voivatkaan kehittyä. Manner tuossa puhui ennen vuodenvaihdetta samaan tyyliin nykyisistä kärppäjunnuista kun sanoi, miten muutama kuukausi saattaa kasvattaa nuorta uskomattoman paljon kaikella tavalla.
Vaikka ymmärrän että olemme kaikki yksilöitä ja mitään yhtenäistä "oikeaa tietä" NHL-kaukaloihin ei ole olemassa, jotenkin näen että jos yksilö kykenee sopeutumaan siihen, että häntä nakataan jatkuvasti haastavampaan paikkaan, saadaan maksimipotentiaali esiin mahdollisimman aikaisin. Marjamäki oli kanssani samaa mieltä, että tuollaisen polun kulkeminen vaatii ennen kaikkea hyvää pelikäsitystä, eikä niinkään fysiikkaa, kuten usein ajatellaan. Kotkaniemen osalta voitaneen sanoa, että kyseinen polku näyttää (myös) toteutuvan, kun miehenalku on sopeutunut puolessa kaudessa NHL-peliin loistavasti.
Ahon menoa katsellessa pitää itselleen välillä muistuttaa, miten peliäly tosiaan vielä tuossa iässä kehittyy ja on kutkuttavaa miehenalun menoa seuratessa pohdiskella, minkälaiseksi pelaajaksi Sepe lopulta muovautuu. Selvää on, että tärkeimmät palaset olla maailman huippusentteri ovat ehdottomasti olemassa.