Kyllä on vasemmalla yllättävän ahdistunutta porukkaa. Toisaalta sehän ei sinäänsä yllätä kun sysäävät oman elämänsä murheet jonkin toisen syyksi. Jotenkin tuntuu olevan muotia, että köyhä ei saa olla onnellinen, vaikka raha ei tuokkaan onnea. Tuntuu siltä, että köyhistä on onnellisia ne ketkä eivät välitä rahasta eivätkä ympäristöstä tai politiikasta, vaan omasta onnellisuudestaan.
Minun on erittäin hankala luoda realistista syy-seuraus-suhdetta syrjäytymisen ja entisen valtionvarainministerin virkatoimien välille. Jos sinun syrjäytymisesi johtuu oikeasti tiukasta valtionbudjetista, niin ota jo se pääsi pois takapuolesta.
Liikalihavuus, syrjäytyminen, köyhyys, alkoholismi ja huumeiden liikakäyttö on mun silmissä psykologisesti erittäin lähellä toisiaan. Kaikilla ongelmilla on samanlaiset ominaispiirteet. Mikään ei johdu itsestään, omaa toimintaa vähätellään ja ihminen kehittää päänsä sisällä erilaisia tekosyitä eli siis valheita sille miksi toimii niinkuin toimii.
Lihava selittää liikkumattomuuttaan sillä että polvet ei kestä liikuntaa. Väärin, polvesi ei kestä koska olet liian painava. Köyhä selittää köyhyyttään epäoikeutetulla tulorakenteella. Väärin, palkkasi on huono koska et ole tarpeeksi kyvykäs työntekijä -> kukaan ei halua maksaa sinulle paremmin. Nautintoaine riippuvaiset taas vähättelee omaa käyttöään. Ja ilmeisesti nyt syrjäytyneet syyttävät valtiota siitä, että heillä ei ole kavereita. Voin kertoa syrjäytyneille, että minun kaveruussuhteistani vain murto-osa on syntynyt työpaikalla.
Kaikilla näillä ryhmillä on sama tie onneen. Se on se, että tiedostetaan oma ongelma ja ne realiteetit missä pyöritään. Tunnustetaan sen ympärillä olevan maailman realiteetit ja ennenkaikkea saadaan se halu luoda omasta elämästä parempi. Esimerkkinä ei liikalihava laihdu ennen kuin hän tiedostaa syövänsä liikaa ja liikkuvan liian vähän. Tämä on monelle se suurin kynnyskysymys.
Presidentin kamppania on äärimmäisen hyvä. Se luo painopisteet sinne oikeisiin asioihin. Tosin edes Presidentti ei ollut tarpeeksi kusipää sanoakseen totuuden. Eli syrjäytyminen on syrjäytyjän oma syy. Niiin se vain on. Esimerkiksi oma veljeni oli vaarassa luisua syrjäytyneiden kuiluun lukioiässä. Lukiossa tutustui samanhenkiseen kundiin jonka kanssa tutustui kymmeniin/satoihin samanhenkisiin ympäri Suomen. Ei siinä mitään työpaikka tarvittu. Vaan omaa viitseliäisyyttä, hieman onnea ja myös tottakai perheen tukea.
Syrjäytyminen on niin puhtaasti kuin vain voi olla yksilön omaa epäonnistumista, tai tietenkin voi olla myös halua. Meitä on täällä 7 miljardia, kyllä kaikille löytyy kavereita, töitä, koulutusta ja harrastuksia. Tottakai jos jätät yläasteen kesken ja, et tee muuta kun pelaat kotona Wowia tai vielä pahempaa jotain yksinpeliä. Niin tottakai olet vaarassa syrjäytyä. En vain näe sitä mitenkään oikeutetuksi syyttää valtiota tai edes politikkoja siitä, että olet syrjäytynyt.
Jos et onnistu elämässäsi niin kuin haluaisit. Niin kehitä itseäsi, ominaisuuksiasi ja käyttäytymistä. Vai onko se sittenkin niin hirveän kapitalistista ja epämuodikasta jos sopeutuu yhteiskuntaan ja sen haasteisiin?