Mainos

Sanna Marinin hallitus

  • 2 677 138
  • 21 453

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Miten olisi pitänyt toimia? THL:n ohjeistuksen mukaan:
Kahdesti rokotettu virukselle altistunut henkilö ei hakeudu testiin eikä hänen tarvitse jäädä karanteeniin.

Tämä on kaikkia rokotettuja koskeva ohjeistus. Tilanteessa on ainoastaan yksi poikkeus - se, jos tartuntatautilääkäri arvioi altistumisen niin mittavaksi, että on syytä asettaa ko. henkilö karanteeniin. Tällaista arvioita ei ole tehty kenellekään - ei Kummolalle eikä Marinille.

Ohjeistukset on tehty siksi, että niitä noudatetaan. Pääministeria koskee sama ohjeistus kuin muita suomalaisia. Altistuneiden ei tarvitse jäädä karanteeniin, piste.

Marin ei ole mikään tavallinen henkilö vaan pääministeri. Ihan selkeästi olisi pitänyt olla menemättä baariin ja vähintä olisi ollut ottaa se puhelin mukaan joka ihan ohjeistuksessakin sanotaan, että pitää olla mukana. Pitää olla aika vähäisen älykkyysosamäärän omaava henkilö, jos tässä on jotain epäselvää.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Höpönlöpön ja vielä kerran höpönlöpön. Pääministeri on julkisuuden henkilö, jota tarkkaillaan jatkuvasti. Täten hänellä on toki myös erilainen vastuu kuin muilla. Mutta toisin kuin sanoit niin kyllä, pääministeri ihmisenä saa käyttää omaa harkintaansa ja tehdä omat ratkaisunsa. Jos Marin on saanut klo 20 ohjeen, jossa hänelle on sanottu, ettei ole tarvetta lisätoimenpiteille ja joku sitten on 2 h myöhemmin arvioinut toisin niin enemmänkin tämä menee juuri siihen kategoriaan, että tehdään varmuuden vuoksi ohjeistuksia, jotka eivät kuitenkaan ole vaikuttavia.

Ohjeistukset koskevat kaikkia ja ihmisellä on oikeus omaan harkintaansa - myös pääministerillä. Se, mitä sinä tai minä tai naapurin Kerttu ajattelevat, on sivuseikka. Pääministeri teki tässä tällaisen harkinnan ja varmaan tulevaisuudessa tekee toisenlaista harkintaa. Korona on yököttävämmin luokan lyömäase tässä yhteiskunnassa ja siitä jokaisen on oltava huolissaan.

Karanteenit yms. ovat ihan SYYSTÄ semmosia, että ne asetetaan viranomaisten harkinnan pohjalta. Kaikkia turhia toimenpiteitä, eristäytymisiä yms. tulee kaikkien - myös pääministerin - välttää. THL on ohjeistanut kahdesti rokotettuja ja siinä vaiheessa, kun vaaditaan, että joku henkilö esimerkin vuoksi toimii tuon ohjeistuksen vastaisesti niin kohta siitä taas säädetään uutta lakia. Kannattaa muistaa, että tällaiset ovat aivan lillukanvarsia siinä isossa kuvassa, että tässä olisi tarkoitus pyörittää yhteiskuntaa pandemian keskellä.
 
Yllä kerroin jo, miksi tuo asia ei välttämättä aukene, eli vähäinen älykkyys. Sen enempää minulla ei ole tähän sanottavaa.

ps. 19.30 ohjeistus, 20.00 uusi ohjeistus (ei muka saanut).
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Isoin ongelma kansalle tässä keississä on nimenomaan se että pääministeri on tehnyt virheen, instituutioita ja sääntöjä rakastavalle suomelle oikein jackpot. Oppositio rakastaa kun tuli syöttö lapaan ilman maalivahtia.

Ihan sama jos sannaa stressaa ja huvittais vähän ottaa kuppia ja sosialisoida, ei voi koska figuuri

Oikeasti isoin ongelma on tuo luurihomma, pitäisi olla aina tavoitettavissa eikä ollut.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ottamatta mitenkään kantaa Marinin tekemisiin tai tekemättä jättämisiin, taitaa netti- ja someaikakaudella olla mahdotonta pääministerin selvitä kautensa loppuun asti. Kyllä ne kohut aina jostain kaivetaan, tai tarvittaessa keksimällä keksitään. Vanhasen lattialankut jne. Virheetön ja synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.

Olen sitä mieltä, että sosiaalisen median myötä muut puolueet (ml. hallituskumppanit) pääsevät tekemään sellaista mielikuvapolitiikkaa, että eroamisen ja sen vaatimisen rima pitää olla korkealla. Mutta samaan aikaan epäonnistuneen toiminnan pahoittelu pitää olla alhaalla.

Jos valtioneuvoston jäsenille on olemassa ohjeistus, siitä poikkeamista pitää pahoitella, eikä selitellä toimineensa muka paremmin kuin on ohjeistettu.

Eroamisen vaatiminen ampuu pahasti yli, mutta siltä näyttää myös Marinin harjoittama asian vähättely.
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Halla-aholta hyvä tiivistys twitterissä:

”Vaikka Marin puhuisi totta väittäessään, ettei ole saanut ohjeistusta välttää kontakteja altistumisen jälkeen, eikö hän muka älyä sitä ilman ohjeistustakin? Eikö se tässä vaiheessa ole jo itsestäänselvyys aivan jokaiselle?”
Marinia ei vain kiinnosta. On todella ylimielisen oloinen ja tuskin edes tajuaa mokanneensa jälleen. Joku toinen olisi tossa ammatissa oppinut kerrasta, tää vetää aina vaan uudet pohjat.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eroamisen vaatiminen ampuu pahasti yli, mutta siltä näyttää myös Marinin harjoittama asian vähättely.

Marinin omien sanojensa mukaan oli "vain ystävien kanssa illallistamassa". Antaa illan vietosta aivan eri kuvan kuin mikä oli todellisuus. Edelleen toistan: Marinin baarittelussa ei ole mitään väärää, aika oli vain nyt väärä ja selityksetkin harhaanjohtavia.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eroamisen vaatiminen ampuu pahasti yli, mutta siltä näyttää myös Marinin harjoittama asian vähättely.

Kyse on poliittisesta luottamuksesta, sitä joko on tai ei ole. Marin voi mennä ja meneekin sen taakse, että on saanut kaksi rokotetta ja toimi THL:n suositusten mukaan. Se, että kieltäytyy yhdestä tilaisuudesta altistumisen varjolla, mutta juoksee kaveripiirin kanssa baariin, näyttäytyy huonolta Marinin kannalta. Jos harkintakyky on tällä tasolla, niin mielestäni luottamuksen voi ja saa kyseenalaistaa. Vihreiden tai vasemmistoliiton suunnalta tuskin kuullaan yhtään mitään julkisesti, siellä odotetaan demareiden kannatuksen valumista omaan laariin. Keskustan ja opposition suunnalta kommenttia on jo tullutkin ja ihan aiheesta mielestäni.

Lisätään Is:n pääkirjoitus:

Viimeksi muokattu:

ipaz

Jäsen
Marin on muutenkin toimikaudellaan pyrkinyt kansanomaistamaan pääministeri-instituutiota. Hänhän on aiemmin kertonut että haluaa ravistella toimenkuvaan juurtuneita käsityksiä ja rutiineja. Ja siksi varmaankin järjestänyt bileitä ja ramppaa baareissa, kuten lähes kuka tahansa muukin reilu kolmekymppinen menestyvä nuori nainen. Sehän on täysin ymmärrettävää.

Mutta samaan aikaan vaa'an toisessa kupissa on hänen asemansa Suomen ykköspoliitikkona. Pääministeri kun ei vaan voi elää kuten kuka tahansa nuori nainen - vaikka kuinka haluaisi. Vaikka häntä ei varta vasten kielletty lähtemästä viihteelle, niin olisi kyllä pitänyt oman harkintakyvyn mukaan jäädä pois. Mutta kuten edellä sanottu, niin Marin pyrkii elämään mahdollisimman tavallista elämää toimenkuvansa sivussa, joka ei ole ollut tavanomaista edellisille pääministereille. Onko se sitten hyväksi pääministeri-instituutiolle tai hänen omalle julkisuuskuvalle? Ei todellakaan. Mutta se ei rouvaa paljon tunnu haittaavaan.

Onko se sitten Marinin ylimielisyyttä, jonka vaikutuksen hänestä kieltämättä usein saa? Vai laskelmoitua ja harkittua toimintaa, jolla hän todellakin pyritään näyttämään, että valtakunnan ykkösroolissa oleva ihminen voi elää kuten lähes kuka tahansa rahvas. Demarina Marin on tuntunut usein myös pyhittävän vapaapäivänsä ja palannut virkatehtäväänsä vasta kun arki on taas koittanut joitakin yksittäisiä sunnuntai-twiittejä lukuunottamatta. Pääministerin toimi on kuitenkin ymmärtääkseni 24/7 työtä, vaan Marinilla tuntuu olevan ihan selvät työajat, jonka seassa on vapaa-aikaa jolloin puhelin on kiinni - tai kuten tässä tapauksessa kotona.

johtajuutta tässä emme näe, mutta sehän on ollut muutenkin Marinin aikana hieman hataralla pohjalla.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ohjeistukset on tehty siksi, että niitä noudatetaan. Pääministeria koskee sama ohjeistus kuin muita suomalaisia. Altistuneiden ei tarvitse jäädä karanteeniin, piste.

Tämä tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää, mutta kun ei koske. Pääministeriä ja muita ministereitä nimenomaan koski eri ohjeistus kuin muita kansalaisia ja Marin toimi tämän vastaisesti. Selityksenä on sitten tarjottu sitä, että Marin toimi myös toisen häntä koskevan ohjeistuksen vastaisesti eikä sen johdosta saanut tietoa häntä koskevasta ohjeistuksesta koronan suhteen.

En tiedä onko tartuntatautilääkäri arvioinut Marinilla tarpeen mennä testattavaksi, mutta testiin hän on joka tapauksessa jo mennyt ja ilmeisesti menossa uudelleen huomenna. Testiä odotellessahan THL:nkin ohje kehottaa välttämään kaikkia oman talouden ulkopuolisia ihmisiä.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Noniin.
Sieltä se syyllinen löytyi.
Bussin alle työnnettiin valtiosihteeri Henrik Haapajärvi.

Saattoi jopa ilosta juosta sen alle.

Ei tietenkään taaskaan Sannan vastuulla mikään. Otsikon kruunaa katuva kuva Sannasta.

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Noniin.
Sieltä se syyllinen löytyi.
Bussin alle työnnettiin valtiosihteeri Henrik Haapajärvi.

Saattoi jopa ilosta juosta sen alle.

Ei tietenkään taaskaan Sannan vastuulla mikään. Otsikon kruunaa katuva kuva Sannasta.

Tietyistä poliitikoista löytyisi vähän erilaisia kuvia, että saadaan henkilö näyttämään idiootilta ja Marinista löydetty katuva Marin.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset

ipaz

Jäsen
Ottamatta mitenkään kantaa Marinin tekemisiin tai tekemättä jättämisiin, taitaa netti- ja someaikakaudella olla mahdotonta pääministerin selvitä kautensa loppuun asti. Kyllä ne kohut aina jostain kaivetaan, tai tarvittaessa keksimällä keksitään. Vanhasen lattialankut jne. Virheetön ja synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.

En tiedä, enkä ole selvittänyt missä ravintolassa Sanna kavereineen on juhlinut ja siten myös ilmeisesti ollut loosissaan satojen kanssajuhlijoiden näköpiirissä. Mun on vaikea uskoa, että monessakaan muussa maassa ykköspoliitikot juhlivat "rahvaan" seurassa. Eiköhän ne varaa tarpeeksi ison kabinetin omalle porukalleen ja pysyttelevät pois paparazzien kuvista juuri siksi, ettei korkean tason valkakunnanpoliitikon ole soveliasta vetää brenkkua naapurin Minnan ja Kimmon kanssa.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Ohjeistukset koskevat kaikkia ja ihmisellä on oikeus omaan harkintaansa - myös pääministerillä. Se, mitä sinä tai minä tai naapurin Kerttu ajattelevat, on sivuseikka. Pääministeri teki tässä tällaisen harkinnan ja varmaan tulevaisuudessa tekee toisenlaista harkintaa. Korona on yököttävämmin luokan lyömäase tässä yhteiskunnassa ja siitä jokaisen on oltava huolissaan.

Siis tottakai näin, mutta silloin kun näin ajatellaan että naapurin Kertun meilipiteellä ei ole väliä, niin monestikkaan ei olla pääministereitä. Toki joku levyseppähitsaaja saa vittuilla Kertulle niin paljon kun haluaa, koska eihän se edes Kertun korviin kantaudu, eikä se levyseppähitsaaja lopulta edes edusta Kerttua demokraattisessa järejestelmässä.

Kansanedustajan tehtäviin liittyy tiettyjä moraalisia arvoja, ja nämä eivät ole laissa määriteltyjä suoraan. Olisin itse erittäin huolestunut jos kansanedustajien pätevyys ja sopivuus tehtävään määriteltäisiin ainostaan pykälien mukaan.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Hiukan alkaa jo haitata hallituksen työllisyystavotteita, kun pelkästään pääministerin toilailujen vuoksi lentää virkamiehiä parin kuukauden välein kortistoon.

Joku voisi myös kyseenalaistaa, että jos tuossa toimessa toimivalle henkilölle ei voi vastuuttaa yhden puhelimen tallessa pitämistä, niin miten helvetissä samaiselle henkilölle voidaan vastuuttaa hallituksen johtaminen?
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse voin suoraan myöntää, etten tykkää Marinista, enkä ole koskaan tykännytkään. Tai no, pääministeriksi nousun jälkeen Marin oli minulle alkuun positiivinen yllätys, mutta sittemmin arvostukseni häntä kohtaan on ollut jatkuvasti laskussa. Tämä viimeisin "kohu" ja Marinin suhtautuminen asiaan on vain jatkumoa aiemmalle. Itse en kyllä tätä koronajuttua tai puhelimen kotiin jättämistä niin kummallisena asiana pidä. Näistä Marinin yksittäisistä mokista isoimpana miinuksena mulle on näyttäytynyt HVK:n pääjohtajan bussin alle aiheetta heittäminen.

Tässä koronabiletyskeississä Marinin moka on lähinnä symbolinen. Marinin tulisi ymmärtää, että koronatoimien kasvoina hänen tulisi käyttäytyä erityisen esimerkillisesti. Mitään kovin pahasti väärää tuossa ei nähdäkseni ole tapahtunut, mutta Marinin toiminta syö uskottavuutta hallituksen auktoriteetilta määräillä rajoituksia kenellekään muulle, kun näytetään esimerkkiä, että ikään kuin hiukan voisi soveltaa oman mielen mukaan. Puhelimen kotiin jättämisellä en jeesustelisi. Kyllä Mariniin yhteys olisi saatu, jos olisi jotain oikeasti tärkeää asiaa ollut. Nyt ei ollut. Siksi lähetettiin vain pari tekstiviestiä, että nyt voisi olla fiksua vähän aikaa vältellä kontakteja, kun on tällainen altistuminen tapahtunut, vaikka eihän se tuplarokotetuille mikään sellainen juttu ole, että sen takia kauheasti tarvitsisi omaa toimintaansa muuttaa.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Kepulaiset on asiasta yllättävän hiljaa. Taas olisi tilaisuus vetää mattoa hallituksen alta mutta hetki on väärä. Hävittäjähankintaan halutaan saada kepulainen leima. Viikon päästä tilanne olisi jo ihan toinen.
 
Ronikki73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jos aiemmin jää etätöihin flunssaoireiden takia, niin miten sitä voi sitten lähteä bailaamaan kaiken maailman tuurejen kanssa, kun on tietoinen, että on altistunut koronalle?
Onneksi mikään ei ole ikinä hänen vikansa, aina löytyy joku muu syyllinen kaikkiin perseilyihin...
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa

Brittilehti Daily Mail julkaisi itsenäisyyspäivänä uutisen aiheesta.

– Suomen lumoava pääministeri on ilmaissut suhtautuvansa rennosti omikronmuunnokseen sen jälkeen, kun hänet havaittiin juomassa olutta ja tanssivan ystäviensä kanssa varhaiseen aamuun asti Helsingin pääkaupungin yökerhossa, lehti kirjoittaa.

Seiska kertoi sunnuntaina, että Marinin baari-ilta oli venynyt yön pikkutunneille asti.
 
Liitteet

  • glamourous omicron.jpg
    glamourous omicron.jpg
    271,5 KB · kertaa luettu: 163

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Ei jumalauta ja IS etusivulla Martin Scheinin oikeusoppinen arvio tilanteesta. Tämä jo liittyy muuhun, mutta milloin tuo kommunisti saadaan oikeasti pois neutraaliutta vaativista tehtävistä.. Ei ole todellakaan oikein, että Martin Scheinin on huommattavan vasemmistolaisena aina valtakunnan asiantuntija kaikessa oikeuteen liittyvässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös