Mainos

Sanna Marinin hallitus

  • 2 676 529
  • 21 453

Fordél

Jäsen
Opetusministerin olisi sen verran pitänyt omata visiota, että olisi viimeiseen asti taistellut etäkouluja vastaan ja kertonut, että siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä - kuten nyt on jo todettu. Toki hän änkyröi sitä vastaan, mutta hänen ei olisi pitänyt antaa sen tapahtua, hän on alueen ministeri
Opetusministeri ei olisi voinut estää siirtymistä etäopetukseen.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Nimenomaanhan Andersson on tuonut niitä esiin, kun on vaikka STM:n puolelta väläytelty siirtymistä etäopetukseen.
Tuoda esiin ja tehdä jotain ovat kaksi eri asiaa. Nykyinen hallitus vetoaa aina STM tai johonkin muuhun virastoon. Mitään konkreettista ei tehdä vaan syy siirretään aina jonkun muun syyksi. Todelliset johtajat tekevät päätöksiä, eikä heitä kiinnosta virastojen nillitys.

Mietippä yksityistä yritystä, joka kuuntelee kaikkia, eikä osaa tehdä mitään päätöksiä. Tuollainen yritys on konkassa melko nopeasti. Kuulostaako tutulta? Suomi Oy?
 
Toinen kritisoi siitä, että tehtiin päätös ja toinen siitä, että ei osata tehdä päätöksiä.

Kyse oli siitä, että olisiko opetusministeri voinut estää siirtymisen etäopetukseen. Vastaus on, että ei olisi voinut. Kyse ei ole kyvystä tehdä päätöksiä vaan toimivallasta.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuossa jutussa puhutaan noin 15 vuotta jatkuneesta ilmiöstä – tuskin menee erityisemmin koronan ja sen aikaisen etäopiskelun piikkiin.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Toinen kritisoi siitä, että tehtiin päätös ja toinen siitä, että ei osata tehdä päätöksiä.

Kyse oli siitä, että olisiko opetusministeri voinut estää siirtymisen etäopetukseen. Vastaus on, että ei olisi voinut. Kyse ei ole kyvystä tehdä päätöksiä vaan toimivallasta.
Suomi 2.0. Vieritetään vastuu johonkin muualle. Suomi, EU jne. Vastuun välttelyä. Jos halutaan tehdä päätöksiä, se on ihan mahdollista. Suomessa on totuttu siihen, että mennään EU:n selän taakse.

Muissa EU-maissa tehdään päätöksiä, joissa pääasiallinen hyötyjä on EU maa X. Heitä ei kiinosta vittuakaan EU:n mielipide. Esim. nuuskaa myydään Ruotsin ulkopuolella. Artikkeli ei vain ole nuuska. Monia muita asioita tehdään niin, että hyötyjä on maa X, ei EU. EU:sta otetaan vain hyödyt. Suomi on ainoa maa joka ei ole itsekäs ja haluaa vain maksaa "yhteiseen" pottiin. Muut ottavat siitä potista.

Suomalaiset typerykset vetävät kaikki EU-säännöt maksimiin, jotta saavat jonkun varakomissaarin paikan ja 20k€ liksan/kk. Halvalla menee ja muut nauravat meille. Onneksi ei tarvitse enää osallistua moiseen perseilyyn.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)

Liitteet

  • natsi.jpg
    natsi.jpg
    290,6 KB · kertaa luettu: 136
(1)
  • Tykkää
Reactions: vsmo

Fordél

Jäsen
Suomi 2.0. Vieritetään vastuu johonkin muualle. Suomi, EU jne. Vastuun välttelyä. Jos halutaan tehdä päätöksiä, se on ihan mahdollista. Suomessa on totuttu siihen, että mennään EU:n selän taakse.
Ei, se ei ole mahdollista, jos ei ole toimivaltaa. Suomi on oikeusvaltio. Mitä tulee kaikeen tuohon EU-juttuun niin se menee niin ohi aiheen, että jätetään se suosiolla kommentoimatta.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Molemmat ovat eri ääripään puupäitä. Ei niillä suurta eroa ole.
Toinen ryhmä vaatii juutalaisten ja slaavien tappamista ja toinen vaatii että edellisen ryhmän tavoitteet pitäisi estää. No kai ne jossain mielessä ovat sama asia.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mietippä yksityistä yritystä, joka kuuntelee kaikkia, eikä osaa tehdä mitään päätöksiä. Tuollainen yritys on konkassa melko nopeasti. Kuulostaako tutulta? Suomi Oy?
Sinun kommenttisi tässä asiassa ovat verrannollisia siihen, että tuossa yrityksen tapauksessa moittisi henkilöstöjohtajaa siitä, että hän ei tee päätöstä asiassa, joka kuuluu talousjohtajan päätäntävaltaan.

Tartuntatautiasiat kuuluvat STM:lle, eivät OKM:lle, ja ministereistä siten Kiurulle, ei Anderssonille. Totta kai Andersson voi ja hänen suorastaan kuuluukin kertoa, mitä vaikutuksia päätöksillä on hänen vastuulleen kuuluvissa asioissa kuten opetus, mutta ei hän voi tehdä päätöksiä yli vastuuministerin.
 
Tämä kuuluu sille ja sille. Kumma juttu, että muualla osataan tehdä päätöksiä, eikä mennä muiden selän taakse. Aina voi kertoa mikä kenellekin kuuluu ja odotella, että se instanssi tekee päätöksiä. Muualla maailmassa tehdään päätöksiä niin ettei vieritetä aina vastuuta johonkin muualle. Jossain pitää olla vastuu päätöksistä.
 
Niin, nimenomaanhan tässäkin tapauksessa on tehty päätöksiä, kuten siirtymisestä etäopetukseen ja myös vastuu päätöksistä on otettu. Kyse on siitä, että kellä on toimivalta tehdä mitäkin päätöksiä ja keitä voidaan mistäkin päätöksestä kritisoida. Eli et nyt näytä ymmärtävän yhtään mistä on kyse.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Toinen ryhmä vaatii juutalaisten ja slaavien tappamista ja toinen vaatii että edellisen ryhmän tavoitteet pitäisi estää. No kai ne jossain mielessä ovat sama asia.

Natseihin vertaaminen on ehkä yliampuvaa, mutta tarranatseihin ja muihin skinareihin vertaus jo kestääkin päivänvalon. Väkivaltaa ja terrorismia aseinaan käyttäviä äärijärjestöjä, joille ei läntisessä maailmassa pitäisi mitään sijaa enää olla.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Toinen ryhmä vaatii juutalaisten ja slaavien tappamista ja toinen vaatii että edellisen ryhmän tavoitteet pitäisi estää. No kai ne jossain mielessä ovat sama asia.
Vaatia voi fiksumminkin kun "Fuck the police"-tarroja liimailemalla. Mutta näköjään se osaa väkeä puhuttelee.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Antifa ei ole järjestö, vaan poliittinen liike. Tämä toki jo kerrottiin, mutta kirjojen polttajille ei tietysti sivistyminen maistu. Tähän alle voit listata kansaa kohahduttaneita Antifan nimissä tehtyjä väkivallantekoja viime vuosilta.

Ja kun niitä et löydä käymättä jossain Wikipedian lisälehdillä, niin niinpä, Antifasta keskustelu jonain läpeensä väkivaltaisena entiteettinä on persuille vain tapa leimata vastustajiaan, johtaa keskustelu harhaan ja normalisoida äärioikeistoa niputtamalla sitä vastustava liike terroristiseksi ilman oikeita perusteita.

Näkisin, että sieltä ”Thin blue line” -puolelta on tullut suuremmat ongelmat ja uhat demokratialle kuin näiltä (keskusteluun olkiukkona tuoduilta) ”Fuck the police” -tarrojen liimaajilta. Oletan, että tästä voimme olla samaa mieltä ihan ilmankin tätä teidän kiusallista vänkäämistä.
Anna tolkuttajien tolkuttaa. Pitäähän persujen ne natsit normalisoida, kun ne järjestää niin kivoja marsseja ja muita tapahtumia, joissa on kiva pöhinä ja mukava käydä pitämässä puhe.
 
Varmasti tuntuu kiusalliselta, kun joku tuo Antifan idiotismiä keskusteluun.

Kuten molemmissa ääripäissä kaikki muukin toiminta yleensä on, niin Antifallakin on hyvä tarkoitus mutta toimimalla kuin simpanssit siitä ei jää kuin huumoriarvo jäljelle.

Tulihan keskusteluun myös "jos et kannata Antifaa niin olet rasistinatsi". Voisi sanoa, jotta hohhoijaa, mutta sanon vaan heh.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Antifa ei ole järjestö, vaan poliittinen liike. Tämä toki jo kerrottiin, mutta kirjojen polttajille ei tietysti sivistyminen maistu. Tähän alle voit listata kansaa kohahduttaneita Antifan nimissä tehtyjä väkivallantekoja viime vuosilta.

Ja kun niitä et löydä käymättä jossain Wikipedian lisälehdillä, niin niinpä, Antifasta keskustelu jonain läpeensä väkivaltaisena entiteettinä on persuille vain tapa leimata vastustajiaan, johtaa keskustelu harhaan ja normalisoida äärioikeistoa niputtamalla sitä vastustava liike terroristiseksi ilman oikeita perusteita.

No nyt on varsin sakeaa öyhötystä. Onko aiemmin keskustelussa mainittu "natsit" jotenkin enemmän järjestö kuin Antifa? Vai olisiko sittenkin aika turhaa saivartelua tarttua terminologiaan? Kai tuolla saa sitten huomion pois esim. siitä että antifa on kansainvälisestikin haluttu määritellä terroristiseksi liikkeeksi. Kai sitten ne tyhmät jenkit ja EU:kin on natseja.

Toki vasemmalla tuntuu olevan tärkeää valkopestä oman leirin öyhöjä. Itse en ymmärrä tätä asetelmaa, että jos et pidä meidän äärilaidan liikkeistä niin olet automaattisesti sitten siellä toisella laidalla, mutta kukin tavallaan.
 
Eikös Suomessa kielletty yksi Suomen vastarintaliike jonka jäsenet olivat natseja (se että järjestö voidaan kieltää kertonee jotain järjestäytymisestä), puoluerekisteristä löytyy Sinimusta puolue joka haluaa, että Suomessa asuisi pelkästään etnisesti suomalaisia ihmisiä ja sellaista. Kyllä minä ne vähän järjestyneempänä tahona näkisin kuin Antifan.

Mielenkiintoisesti Donald Trumpin hallinto ajoi tuota antifan määrittelyä terroristiseksi liikkeeksi, mutta ei sellaisia järjestöjä kuin Oath Keepers ja Proud Boys. Noista Antifa ei ole ollut mukana tapahtumassa jossa koitettiin hirttää Yhdysvaltain varapresidentti ja keskeytettiin presidentin valinta väkivaltaisessa mielenosoituksessa jonka tarkoituksena oli siirtää valta Donald Trumpille.

EU:sta en löytänyt äkkiseltään muuta kuin AfD poliitikon aloitteen siitä, että Antifa pitäisi julistaa Donald Trumpin esimerkkiä noudattaen terroristiseksi järjestöksi.

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Toinen ryhmä vaatii juutalaisten ja slaavien tappamista ja toinen vaatii että edellisen ryhmän tavoitteet pitäisi estää. No kai ne jossain mielessä ovat sama asia.
Niin siis Antifahan tätä nimenomaan vaatii ja puolustaa Palestiinalaisterroristien toimintaa Israelissa. Lisäksi Antifan mielenosoituksissa liehuu niin Neuvostoliiton kuin kurditerroristien liput ja yrittävät estää mm. Suomen ja Ruotsin liittymisen Natoon. Vasemmistoterrorismi on myös vakava uhka Euroopassa, jopa vakavampi kuin oikeiston.

Kuten edellä on mainittu, niin ääripääidiootteja sekä uusnatsit, että antifa.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Eikös Suomessa kielletty yksi Suomen vastarintaliike jonka jäsenet olivat natseja (se että järjestö voidaan kieltää kertonee jotain järjestäytymisestä), puoluerekisteristä löytyy Sinimusta puolue joka haluaa, että Suomessa asuisi pelkästään etnisesti suomalaisia ihmisiä ja sellaista. Kyllä minä ne vähän järjestyneempänä tahona näkisin kuin Antifan.

Kyllä kiellettiin, täysin ansaitusti. Tosin sama poppoo on jo uusien lippujen kanssa liikenteessä, eli ei tuo kielto valitettavasti toimintaa lopettanut. Antoi kuitenkin viestin, ettei tuota paskaa suvaita.
Vastasaivartelin lähinnä tuosta natsi-sanan käytöstä verrattuna antifantteihin ja järjestäytymiseen.

Oli kyseessä liike tai järjestö, myös Antifa on väkivaltaa salliva porukka, jolla on omat tunnuksensa. Viime vuosien itsenäisyyspäivän marsseilla Helsingissä nuo tunnukset ovat näkyneet selkeästi niissä porukoissa, jotka rikkovat paikkoja ja aiheuttavat tavan kansalaista uhkaavia tilanteita. Mielestäni tuo toiminta menee samaan laariin muiden väkivaltaa tukevien ääriryhmien kanssa.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Anna tolkuttajien tolkuttaa. Pitäähän persujen ne natsit normalisoida, kun ne järjestää niin kivoja marsseja ja muita tapahtumia, joissa on kiva pöhinä ja mukava käydä pitämässä puhe.
Kukaan ei ole puolustanut uusnatseja eikä persut liity tähänkään eikä edes tähän ketjuun vaikka miten koitat spinnata.

Antifaa sen sijaan puolustellaan täällä vaikka koko toiminnan perusta on häiriitynyt ja terrorismimyönteinen. Haistan vahvasti Antifan propagandaa ja äärivasemmistolaisuutta tässä ketjussa.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Kukaan ei ole puolustanut uusnatseja eikä persut liity tähänkään eikä edes tähän ketjuun vaikka miten koitat spinnata.

Antifaa sen sijaan puolustellaan täällä vaikka koko toiminnan perusta on häiriitynyt ja terrorismimyönteinen. Haistan vahvasti Antifan propagandaa ja äärivasemmistolaisuutta tässä ketjussa.
Kaikkihan lähti siitä, että Li Anderssonilla oli tarra läppärissä ja tyypit alkoi tolkuttaa, että kaikki ääripäät samoja. Eikö silloin ole ihan luonnolista tuoda esiin, että sen toisenkin ääripään jutuissa on mukana kansanedustajia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös