Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkä linja on ollut se, ettei aseita viedä konfliktialueille ja täten lietsota epävakautta. On mielestäni pöyristyttävää, jos tämä linja heitetään nyt romukoppaan, kun vielä hallitusohjelmassakin on erikseen mainittu, ettei Suomi vie puolustusmateriaalia sotaa käyviin tai ihmisoikeuksia polkeviin maihin.
Kuitenkin tähänkin asti aseita on voitu myyntiluvan turvin viedä mm. Saudi-Arabiaan yms. ihmisoikeuksia polkeviin ja sotiin osallistuviin valtioihin.
Sittenkö aseita ei voisi viedä Ukrainan kaltaiseen nuori demokratiaan, jonka tilanne kovastikin muistuttaa Suomea vuonna 1939 ja joka yrittää puolustautua kansainvälistä oikeutta polkevan, oligokraattisen roistovaltion laittomalta hyökkäykseltä. Onko sinulla edes selkärankaa tuomita tuo hyökkäys?
Analogisesti sovellettuna: pitäisikö EU-maita kieltää tuomasta Suomeen aseita ja muuta puolustusmateriaalia, mikäli Venäjä miehittäisi yhtäkkisesti Kymenlaakson sekä Etälä-Karjalan? Miten me voidaan odottaa vastaavasti apua, jos ei itse osoiteta solidaarisuutta?
Tarkoitus tuolla materiaaliavulla on tehdä hyökkäyksen hinta mahdollisimman kalliiksi Venäjälle ja näin vähentää inhimillisin kärsimyksen määrää. Si vis pacem, para bellum.
Voi isäkissun vittu, että vituttaakin tuollainen ideologinen
ei nyt sentään tehdä itsestämme konfliktin osapuolia -pasifismi, joka 30-luvulla johti vain kamaliin diktatuureihin ja miljoonien viattomien kuolemaan.