Sanna Marinin hallitus

  • 2 623 818
  • 21 571

Fordél

Jäsen
Pakko antaa täältäkin peukkua hallitukselle. Tehtiin isoja päätöksiä ja niille löytyy perustelut ja asiaa on valmisteltu hyvin kovassa paineessa. Ei olisi edellinen (eikä varsinkaan sipilät) kokoonpano pystynyt tähän. Päätöksiä olisi tehty, mutta kukaan ei olisi tiennyt mitä ja miksi.

Ja kevennyksenä pitää todeta, että Marin oli se, joka laittoi rajat kiinni. Jussia harmittaa.

Edit. Rinteen lisäksi Sipilän porukka ei olisi tähän pystynyt

En ymmärrä alkuunkaan, että miten Sipilä-Orpo-Soini/Terho -kolmikko ei olisi pystynyt tässä kohdin samaan kuin Marinin hallitus?

Sipilän hallitus oli kovissa paikoissa, joihin se monesti itse meni. Kyllä he olisivat tämänkin klaaranneet, kuten Marininkin hallitus on tehnyt. Vaikka tilanne on nyt kinkkinen, toimenpiteet ovat aika selkeesti tiedossa. Tehdään päätökset viranomaisten selkeiden esitysten pohjalta. Lisäksi oppositiosta ei juuri tule painetta. Sen sijaan esimerkiksi työllisyysasteen nosto 72 % olikin paljon epäselvempi ja poliittisesti selkeesti haastavampi rasti. Ei sillä, että pitäisi ottaa mitään pois Marinilta. Se missä Marin on taitava, on asioista viestiminen, ja tässä on Sipilää taitavampi.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Loistavaa! Upeaa johtajuutta. Täysi arvostus. En yhtään ihmettele, että Sanna Marin on edennyt urallaan näin nopeasti.

Pohdin sellaistakin, että on loppupelissä jopa aika tragikoomista, että lopulta se oli vihervasemmisto-hallitus, joka toteutti äärioikeiston pitkään ajamat "rajat kiinni"-toiveet...
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ja kevennyksenä pitää todeta, että Marin oli se, joka laittoi rajat kiinni. Jussia harmittaa.

Mutta aijai sentään, kun sen teki vihervasemmistolainen hallitus.. eli väärin suljettu

Tuskin maltan odottaa kun kohta kaduilla on yli 10 hengen oikeistopopulistinen "rajat auki" -mielenosoitus *hymiö*
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kerrankin possitiivista hallitukselle, kun aihetta oli...

Juurikin näin. Muut ministerit olivat lähinnä surkeita amatöörejä Mariiniin verrattuna.
Itse kyllä ulottaisin kehut ihan kaikkiin tilaisuudessa esintyneisiin ministereihin Kiurua lukuunottamatta, joka siitäkin huolimatta, että toisti samat asiat monta kertaa, ei sanonut oikeastaan mitään.

Marin, Henriksson ja Andersson esiintyivät mielestäni erityisen jämäkästi, selkeästi ja hyvin, mutta myös Pekoselle ja Kulmunille omissa papereissani plussaa. Kiuru ainut epäonnistuja.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Mitään Sanna Marinilta pois ottamatta, mutta jokseenkin tuntuu, että selkeäsanainen ja vakuuttava esiintyminen on jotenkin tulkittavissa johtajuudeksi vaikka se ei välttämättä sitä ole => keskimääräinen uutistenlukija tai kohtalainen näyttelijä pystyy vetämään tänään nähdyn setin vartin harjoittelulla... Toivottavasti tuo johtajuus ei siis rajoitu vain ulkopintaan vaan homma pysyy näpissä myös kulissien takana? Onneksi virkamiehet/-naiset ovat raudanlujia ammattilaisia ja tämän valmistilan vallitessa osaavat olla riittävän tiukkoja meidän pölhökustaiden ohjaamisessa!
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kyllähän se tuntuu että suomalaiset kaipaavat kriisitilanteissa auktoriteettejä kertomaan ihan samat asiat mitkä tiedetään muutenkin. En minä ainakaan jonkun Niinistön lausunnoista saa mitään sellaista elämänviisautta, että sitä kannattaisi kytätä.

Ihan asiallista esiintymistä hallitukselta, mutta työttömyystoimia he eivät aikaan saaneet. Nyt ei enää tarvi edes yrittää.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Nythän tämä hallitus on sellaisessa testissä, mitä ei ole tapahtunut vuosikymmeniin. Toisin sanoen, ei voi vertailla edellisiin hallituksiin millään tavalla. Maailma makaa tällä hetkellä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Tämän päiväinen esitys ja esitetyt toimet lisäsivät luottamustani nykyiseen hallitukseen huomattavasti. En ole kuitenkaan fani.
 
Viimeksi muokattu:

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Mitään Sanna Marinilta pois ottamatta, mutta jokseenkin tuntuu, että selkeäsanainen ja vakuuttava esiintyminen on jotenkin tulkittavissa johtajuudeksi vaikka se ei välttämättä sitä ole => keskimääräinen uutistenlukija tai kohtalainen näyttelijä pystyy vetämään tänään nähdyn setin vartin harjoittelulla... Toivottavasti tuo johtajuus ei siis rajoitu vain ulkopintaan vaan homma pysyy näpissä myös kulissien takana? Onneksi virkamiehet/-naiset ovat raudanlujia ammattilaisia ja tämän valmistilan vallitessa osaavat olla riittävän tiukkoja meidän pölhökustaiden ohjaamisessa!

Kyllähän tältä lyhyeltäkin kaudelta jotain reportaasia löytyy: IS selvitti millainen johtaja Sanna Marin on: Tiukka, kulmikas ja liki työnarkomaani pääministeri ”painaa asioita kuin robotti”

Sanoisin, että oikeanlainen persoona nyt meneillään olevaan tilanteeseen = asiakeskeinen, päättäväinen ja tarvittaessa tiukka.
 
Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Kyllä Halla-ahoa nyt vituttaa, kun ketään ei kiinnosta hänen välikysymyksensä.
Miksi häntä tämä ratkaisu vituttaisi, kun hän ja hänen puolueensa olivat ensimmäiset joka tätä ratkaisu ehdotti? Itse asiassa saattaa olla juuri tämä se syy miksi tämä poikkeuslaki tuli vasta tällä viikolla eikä esimerkiksi torstaina, kun Perussuomalaiset ehtivät ensin.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Pidin sekä Marinin esiintymisestä että hallituksen päätöksistä. Erittäin vaikeita päätöksiä ja siltikään ei menty kumpaankaan äärimmäisyyteen. Etenkin arvostan tuota päivähoidon pitämistä auki - siinä aika kylmästi mietittiin yhteiskunnan kokonaistoimivuutta. Kuten myös siinä, että avainryhmien lapsille järjestetään 1-3 -luokilla lähiopetus. Tuli sellainen käsitys, että pääministerinä on kompetentti henkilö - toki voi tehdä virheitä, mutta ei ainakaan typeryyttään tai laiskuuttaan, mikä oli hyvin reaalinen tilanne Rinteen kohdalla.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pari asiaa tulee mieleeni. Ensinnäkin Marin on aivan hämmästyttävän hyvä kriisipääministeri, ja Antti Rinne on aivan käsittämättömän huono ja kädetön sekoilija. Siitä taas osoituksena viimepäiväiset "avauksensa" kun ei malta vain pitää päätänsä kiinni.

Täydellistä toimintaa ei ole nähty eikä voi vaatiakaan. Kuitenkin suurimmat ongelmat ovat olleet varautumisessa pandemiaan ja sellaisen tutkimuksen rahoituksessa. Nämä ovat asioita jotka olisi pitänyt olla kunnossa vuosia sitten ja jatkuvasti. Eivät tämän hallituksen syytä. Tällä hetkellä täytyy sanoa että olen ylpeä hallituksemme toiminnasta ja aivan erityisesti pääministeri Marinista. Onneksi olen koronapandemian aikaan Suomen enkä esimerkiksi Iso-Britannian kansalainen.

Älkää luulko ettenkö tarvittaessa tulevaisuudessa löytäisi teistä haukuttavaa, mutta nyt kun sen paikka on, hattu päästä ja syvä kumarrus.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tuli sellainen käsitys, että pääministerinä on kompetentti henkilö
Kun on viimeiset kolme kuukautta lukenut kuinka Marin on paska ja koko hallitus ajaa Suomen konkurssiin niin on hämmentävää nähdä kehuva kommentti. Eikö tämä olekaan kaikkien aikojen huonoin hallitus?
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun on viimeiset kolme kuukautta lukenut kuinka Marin on paska ja koko hallitus ajaa Suomen konkurssiin niin on hämmentävää nähdä kehuva kommentti. Eikö tämä olekaan kaikkien aikojen huonoin hallitus?

Ajat tekevät hallituksia. Olisi voinut ollakin surkea "normaaliajan" hallitus, mutta toistaiseksi näyttää todella hyvältä kriisiajan hallitukselta. Eikä tämä varmaan ainakaan huonompia ministereitä tuosta porukasta tee jatkossakaan.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Miten tosta Kulmunin puheesta tulee aina semmonen tunne että pillahtaa kohta itkuun, ihmeellinen äänenväristelijä.

Marinilta ehdottomasti parasta esiintymistä tuossa tilanteessa, Rinne olisi mutissut ja ollut eri mieltä ittensä kanssa jo lopussa. Kiuru valitettavasti samaa tasoa Rinteen kanssa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kun on viimeiset kolme kuukautta lukenut kuinka Marin on paska ja koko hallitus ajaa Suomen konkurssiin niin on hämmentävää nähdä kehuva kommentti. Eikö tämä olekaan kaikkien aikojen huonoin hallitus?

No ei minulta ainakaan. Tosin en ole kehunutkaan kun on ollut hyvin tuore koko kokoonpano. En ole edes kauheasti seurannut Marinin esiintymisiä tai haastatteluja jne. Kotimaan politiikassa ei ole juuri mitään olennaista tapahtunut että olisi kiinnostanut. Tämä nyt sitten puolestaan on poikkeuksellinen kriisi yli puoleen vuosisataan. Ehkä joku noottikriisi tai sitten kevät 1948 vievät voiton, mutta niissäkin oli enemmän kysymys potentiaalisesta uhasta, joka uhka sitten vakavuudeltaan vie voiton tästä. Mutta tässä nyt ollaan jo konkreettisesti pysäyttämässä maata, yhteiskunnan normaalia elämää, mikä aiemmin on tapahtunut vain sota-aikoina. Tähän nähden Marinin esiintyminen, selkeys ja päättäväisyys olivat sangen positiivisia juttuja - myös päätösten sisältö vaikutti hyvältä. Mutta alussahan tässä vielä ollaan.
 
Salama44

Jäsen
Hyvä, nyt oppsitiokin sai tahtona läpi kun koulut suljetaan ja rajat laitetaan kiinni. Tehtiin se kuitenkin tarkan harkinnan jälkeen.

Korovavirus Covid19 leviää nyt lähellä meitä sellaista vauhtia Italiassa, Espanjassa, Saksassa, Venäjällä (vaikka maa on uutispimennossa) ja kohta myös Britanniassa että oli aika toimia.

Varsinainen suuri virusaalto alkaa kuitenkin vasta kun se leviää kunnolla Afrikan väkirikkaisiin miahin. Silloin tartuntamäärät kasvavat rajusti.

Nyt on tärkeää että Suomessa taudin leviämistä saadaan hidastettua jotta vanhoja ja perussairaita kyetään paremmin suojelemaan. Toivottavasti päästään näillä hallituksen toimilla ilman paniikkia pahimman maailmanlaajuisen epidemian alta pois keskikesään mennessä. On ennustettu että jos kaikki menee hyvin kuten Kiinassa tilanne helpottaisi Euroopassa heinäkuuhun mennessä ja loppuvuodesta palattaisiin vähitellen normaaliin.
 
teppana

Eikös lämpö tehnyt tuolle virukselle huonoa? Eli kuumat Afrikan maat ei olis niin pahassa jamassa.
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten tosta Kulmunin puheesta tulee aina semmonen tunne että pillahtaa kohta itkuun, ihmeellinen äänenväristelijä.

Marinilta ehdottomasti parasta esiintymistä tuossa tilanteessa, Rinne olisi mutissut ja ollut eri mieltä ittensä kanssa jo lopussa. Kiuru valitettavasti samaa tasoa Rinteen kanssa.

Jaa-a, tähän verkkaiseen ja kiireettömään virkamies-tahtiin kun tulee päätöksiä... Onneksi Ryssän panssarit ei ole rajalla, olisivat varmaan jo kehä kolmosella ennenkuin valmiuslain käytöstä olisi saatu aikaan päätös.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jaa-a, tähän verkkaiseen ja kiireettömään virkamies-tahtiin kun tulee päätöksiä... Onneksi Ryssän panssarit ei ole rajalla, olisivat varmaan jo kehä kolmosella ennenkuin valmiuslain käytöstä olisi saatu aikaan päätös.
Nyt ei ihan aukea, en tietääkseni ottanut toimiin mitään kantaa.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Jaa-a, tähän verkkaiseen ja kiireettömään virkamies-tahtiin kun tulee päätöksiä... Onneksi Ryssän panssarit ei ole rajalla, olisivat varmaan jo kehä kolmosella ennenkuin valmiuslain käytöstä olisi saatu aikaan päätös.

Verkkaiseen tahtiin? Suomi laitettiin käytännössä kiinni ennen 300 todettua tartuntaa. Itse toivoisin, että tätä nopeampaa (ja väistämättä siis todella hätiköiden) ei mihinkään tämän mittaluokan toimenpiteisiin ryhdyttäisi, ellei oikeasti tankkeja vyöry rajan yli tai jossain puhkea zombie-maailmanloppu. Jotain pientä realismia voisi näissä kansan syvien rivien reaktioissakin olla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös