Mainos

Sanna Marinin hallitus

  • 2 677 890
  • 21 453

Wristlock

Jäsen
Tämä Lehtonen voisi tosiaan jo lopettaa tuon koomisia piirteitä saavan mediapyrkyryyden ja politikoinnin ja keskittyä siihen HUSin diagnostiikkajohtamiseen. Mediallakin joku vastuu pitäisi olla, ettei tätä yhtä ja samaa julkisuuteen ja hyvin todennäköisesti sitä kautta politiikkaan pyrkyröivää diagnostiikkamiestä käytetä joka asian Jaakko Parantaisena. Ja miksi ette Lasse siellä HUSissa ihan itse ole hankkineet riittäävästi suojavarusteita jo hyvissä ajoin esim. ulkomaisilta toimittajilta, kun kerran suuressa viisaudessasi tiesit tulevat tapahtumat jo kuukausia sitten?
Lassella kyllä tosi kova pyrky eduskuntaan (Kokoomuksen listoilta) seuraavissa eduskuntavaaleissa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kyllä mä osaan lukea Lehtosen pelikirjaa sen verran, että poliitikoksi on pyrkimässä ja tuskin kansanedustajan hommat tyydyttävät pelkästään. Tähtäin voisi olla ministeriksi, pääjohtajaksi tms Kokoomuksen avulla.

Osaan silti erottaa kaksi asiaa toisistaan: pyrkyyden ja pätevyyden. Kun Lehtonen sanoo, että Marinin hallituksen toistuvat ilmoitukset Suomen hyvästä varautumisesta ovat osoittautumassa ennenaikaisiksi ja suojavarusteiden puute uhkaa epidemian edetessä vaarantaa Suomen terveydenhuollon toimintakykyä, Lehtonen on sekä pyrkyri että pätevä.

SuPerin eli lähi- ja perushoitajaliitton puheenjohtaja Silja Paavola puhuu samasta asiasta. Varusteita ei olekaan riittävästi, ja puuttumisista aiheutuu todellista vaaraa potilaille ja henkilöstölle.

Miksi Lehtonen tuomitaan, mutta Paavola ei? Niinpä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ammattiliiton puheenjohtajuus pätevöittää kyllä kaikkeen.

Niinpä. Mitähän olisi tapahtunut, jos Lehtonen olisi todennut seuraavaa:


Aina kriisin aikana on ihmisiä, joiden mielestä hallitusta tulee arvostella kaikesta ja toisia, joiden mielestä ei mistään. Itse pyrin tutkimaan faktat ja aika usein se on mennyt Marinin hallituksen tukemiseen näinä aikoina. Mutta en silti pidä fiksuna puheita, joiden faktat eivät kestä. Tuli ne sitten hallituksen, opposition tai mistä tahansa suunnasta.

Lehtonen ja Paavola ovat ottaneet merkittävän asian esille. Ja hyvä niin, vaikka Lehtosen - Paavolaa softimpi - osuus ei tunnu kaikille sopivankaan.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Miksi Lehtonen tuomitaan, mutta Paavola ei? Niinpä.

Kukaan ei varmaan ole kauhean kiinnostunut siitä, mitä joku satunnainen ay-johtaja on mieltä epidemian hoidosta. Sen sijaan näkyvästi esiintyvä HUS:in asiantuntijajohtaja on hieman eri kaliiberia. Ja ihan oikeasti, luin tuon kirjoituksensa - valtaosa käsitteli varmuusvarastoja, joita arvosteli ja sitten sitä, että hallitus oli puhunut niistä liian positiivisesti. Sitten oli lähinnä jälkiviisautta maskeista ja lopuksi omituinen heitto, että mestari-kauppamiestä, presidentti Niinistöä voisi käyttää ostamaan maailmalta maskeja. Todellakin, todella triviaaleja juttuja nämä, ja päätyivät tietysti sontalehden pääuutiseksi tuulipukukansaa kauhistuttamaan. Ehkä joku voisi myös hieman arvostella THL:n brutaaleja budjetin ja asiantuntijoiden leikkauksia, kun nyt jälkiviisaus on suurinta viisautta.

Ihanko oikeasti tästä nillityksestä on merkittävää hyötyä tämän kriisin hoidossa?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kukaan ei varmaan ole kauhean kiinnostunut siitä, mitä joku satunnainen ay-johtaja on mieltä epidemian hoidosta.

No, varsin näkyvää on uutisointi SuPerin puheenjohtajan lausunnoista. Minusta hänellä on sanottavaa jo taustansa takia. Ei se, että hän on ay-johtaja ole minusta tässä moite, koska hänellä on oikeaakin tietämystä asiasta, josta puhuu.

Ihanko oikeasti tästä nillityksestä on merkittävää hyötyä tämän kriisin hoidossa?

Faktojen kertominen ei ole väärin. Kun SuPerin Paavola sanoo, että suojavälineistä on kova puute ja ihmisiä kuolee, en näe syytä asian peittelyyn. Lehtosen viesti on samanlainen, joskin lievempi.

Minusta hallitus demokratiassa kestää varsin hyvin myös em. näkemykset. Varsinkaan kun en ainakaan minä laita perusongelmaa nykyisen hallituksen syyksi.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toi Niinistön pestaaminen kauppamieheksi toki kuulostaa älyttömältä heitolta.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Minusta hallitus demokratiassa kestää varsin hyvin myös em. näkemykset. Varsinkaan kun en ainakaan minä laita perusongelmaa nykyisen hallituksen syyksi.

Toki kestää. Minusta kuitenkin on olennaista, että kritiikki on kohtuullisen rationaalista - en ole lukenut tämän ay-johtajan puhetta tai lausuntoa, mutta tuo Lehtosen tämän päivän teksti oli sävyltään ja sisällöltään erittäin epäonnistunutta, lapsellisen räkyttävää. Luulisinpa sananvapauden myös kestävän, että mielipiteitä myös kritisoidaan. Vai oletko eri mieltä? Ja nyt kun olet varmaan miettinyt noita THL;n rajuja leikkauksia niin mitä mieltä olet niiden järkevyydestä - sanotaan nyt ja silloin, ettei tule syytettä pelkästä jälkiviisaudesta...
 

Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Miksi Lehtonen tuomitaan, mutta Paavola ei?

Ethän ihan tosissaan tätä kysy? Tottakai sillä on eroa valitseeko faktat tukemaan omia pyrkimyksiä vai kertooko vaikka faktat, joilla selvitään kriisistä parhaiten. Tietenkin tarkoitusperät vaikuttavat sekä viestin sisältöön ja sävyyn. Totta voi puhua monella tapaa.

Nyt kun motivaatio tuon viestin taustalla on selvillä, niin miten tuota ei voisi ottaa lähinnä kokoelmana valikoituja faktoja ja lapsellisena jälkiviisasteluna.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Toki kestää. Minusta kuitenkin on olennaista, että kritiikki on kohtuullisen rationaalista - en ole lukenut tämän ay-johtajan puhetta tai lausuntoa, mutta tuo Lehtosen tämän päivän teksti oli sävyltään ja sisällöltään erittäin epäonnistunutta, lapsellisen räkyttävää. Luulisinpa sananvapauden myös kestävän, että mielipiteitä myös kritisoidaan. Vai oletko eri mieltä? Ja nyt kun olet varmaan miettinyt noita THL;n rajuja leikkauksia niin mitä mieltä olet niiden järkevyydestä - sanotaan nyt ja silloin, ettei tule syytettä pelkästä jälkiviisaudesta...

Enhän minä sanonut, että Lehtosen mielipidettä suojavarusteiden puuttesta ei saisi kritisoida. Kysyin vain, miksi Paavolan sama mielipide ei saa kritiikkiä.

Sinä totesit jo, että Paavola on satunnainen ay-johtaja, joka ei kiinosta ketään sen osalta, mitä mieltä hän on epidemian hoidosta. Minusta asia ei suinkaan ole näin. SuPer on kohtuullisen iso terveydenhuoltoalaan liittyvä ammattiliitto ja Paavola sen puheenjohtaja.

Ethän ihan tosissaan tätä kysy? Tottakai sillä on eroa valitseeko faktat tukemaan omia pyrkimyksiä vai kertooko vaikka faktat, joilla selvitään kriisistä parhaiten. Tietenkin tarkoitusperät vaikuttavat sekä viestin sisältöön ja sävyyn. Totta voi puhua monella tapaa.

Nyt kun motivaatio tuon viestin taustalla on selvillä, niin miten tuota ei voisi ottaa lähinnä kokoelmana valikoituja faktoja ja lapsellisena jälkiviisasteluna.

Nyt jäi auki, kirjoititko Paavolasta vai Lehtosesta vai molemmista. Oletan, että Lehtosesta ja kerrot tietäväsi motivaation viestin taustalla. Sehän on todellisuudessa vain arvelua jo siksi, koska Lehtonen ei kuulu puolueisiin. Mutta on mahdollista, että Lehtonen tekee Paavolat eli pyrkii poliittiseen virkaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Toi Niinistön pestaaminen kauppamieheksi toki kuulostaa älyttömältä heitolta.

Mulle tuli mieleen se, että Niinistön voidaan kuvitella (Lehtonen) omaavan hyvät suhteet Kiinan johtoon, ja tämän edesauttavan Suomea suojavarusteiden saamisessa. Muualta ei taida enää saadakaan, joten Kiina on ainoa suunta. Pyytäjiä XI:n rappusilla on jonoksi asti, oletan.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En oikein jaksa uskoa, että kokoomuksen suosio ennen seuraavia vaaleja lähtisi Lehtosen avulla nousuun. Pitkä tie on Lehtosella vielä kuljettavana mahdollisiin ministeripesteihin. Toivottavasti herralla on myös vaihtoehtoisia suunnitelmia olemassa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Halltukselta hyvää toimintaa:


Noin tiivistäen, rahaa on tulossa yrityksille, kunnille, sosiaaliturvaan ja viranomaisille. Tässä kriisissä tulee elvyttää kunnolla. Olisiko syytä jopa harkita 1 000 euroa jokaiselle suomalaiselle sen jälkeen, kun ravintolat yms saadaan auki? Vai olisiko se väärä toimenpide tilanteessa, jossa velkaa otetaan arvatakseni muutenkin 20-30 miljardia lisää. Tuo maksaisi kertaluonteisena 5.5 miljardia. Mutta mitä se tuottaisi työpaikkoina ym?
 
Minusta on silkkaa typeryyttå jakaa jokaiselle 1000€, koska isolle osaa ihmisiä se ei merkitsisi mitään kulutukseen tai paremminkin iso osa kuluttaisi ihan samalla tavalla sai sen tonnin tai ei. Joillekin se olisi raha, joka lisäisi kulutusta ja monelle se korvaisi jo toimeentulotukea tai pikavippejä. Heille se toisi helpotusta ja toisaalta 1000€:sta osa säästyisi sosiaalikuluista. Nythän niillä, jotka eivät ole ole päässeet normaalisti viettämään vapaa-aikaa ja kuluttamaan, on rahaa säästynyt. Nämä innokkaat saavat MaRA-puolelle hyvän alkubuustin luonnostaan.
 
Minusta on silkkaa typeryyttå jakaa jokaiselle 1000€, koska isolle osaa ihmisiä se ei merkitsisi mitään kulutukseen tai paremminkin iso osa kuluttaisi ihan samalla tavalla sai sen tonnin tai ei. Joillekin se olisi raha, joka lisäisi kulutusta ja monelle se korvaisi jo toimeentulotukea tai pikavippejä.

Hukkaan menisi se tonni. Moni maksaisi asuntolainaansa, luottokorttiaan, autolainaansa sillä tonnilla pois, jolloin se ei auttaisi yhtään kulutuskysyntään.

Toiset söisivät ja joisivat pikkuisen paremmin ja enemmän, mutta eivät ruokakaupat ja Alko apua tarvitse.



Kannettu vesi kaivossa....
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Hukkaan menisi se tonni. Moni maksaisi asuntolainaansa, luottokorttiaan, autolainaansa sillä tonnilla pois, jolloin se ei auttaisi yhtään kulutuskysyntään.
Tai se jäisi pankkitilille, kun tässä tilanteessa ei rohkene vielä osakkeitakaan ostaa. Hölmö ajatus jakaa raha kaikille. Jos on pakko valtion lainarahaa jakaa niin annetaan köyhille niin menee todennäköisemmin kulutukseen.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
En todellakaan tiedä kuinka vastuunotto eli päätösten tekeminen STMssä on jaettu eli Pekonen on sosiaali- ja terveysministeri, Kiuru perhe- ja peruspalveluministeri.
Mutta käsitteekseni tämän pandemian taltuttamisen nopeatoiminta osuu Pekosen lohkolle.
Mikä on se parempi vaihtoehto. Komentajia on erilaisia, toiset pystyvät toimintaa organisoimaan, toiset ovat hyviä (vappu)paraateissa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tai se jäisi pankkitilille, kun tässä tilanteessa ei rohkene vielä osakkeitakaan ostaa. Hölmö ajatus jakaa raha kaikille. Jos on pakko valtion lainarahaa jakaa niin annetaan köyhille niin menee todennäköisemmin kulutukseen.
5,5 mrd euron edestä kun antaisi tuotteille ALV vapautusta, niin aivan varmasti vaikuttaisi laajemmin talouden elpymiseen ja olisi myös kuluttajille suunnilleen parasta hyvää mitä voi saada. Tuollainen toimintatonni menee paljon todennäköisemmin johonkin ei-toivottuun osoitteeseen ja sillä ihmettelenkin esim USA:ssa suunniteltuja (en tosin tiedä missä vaiheessa suunnitelmat tällä hetkellä on kun sielläkin tuppaa homma muuttumaan viikossa melkoisesti) helikopterielvytyksiä.

Onhan se toki näyttävää, jos nyt liki totaalisen tehotonta ainakin käytettyyn rahamäärään nähden.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Korona-kestämisestä tonnin tuotantopalkkio kansalaiselle, jee.
Ravintolat ja varsinkin rynttämyllyt eli markettien pelikoneet jälleen auki.
Miten mikään voisi mennä pieleen?
 
Suosikkijoukkue
IFK
24.1.2020 Perussuomalaisten Arja Juvonen jättää hallitukselle kirjallisen kysymyksen:
Kirjallinen kysymys toimenpiteistä koronavirusepidemiaan varautumiseksi Suomessa
KK 464/2019 vp

18.2.2020 Lepomäki Elina (kok) Kirjallinen kysymys koronavirusepidemian taloudellisista vaikutuksista ja niihin varautumisesta
KK 63/2020 vp

19.2.2020 Laiho Mia (kok) Kirjallinen kysymys koronavirusepidemiaan varautumisesta sekä epidemiaan liittyvistä lääkkeiden, hoitotarvikkeiden ja sairaalapaikkojen riittävyydestä
KK 67/2020 vp

19.2.2020 Mauri Peltokangas /ps Kirjallinen kysymys Kiinasta lähteneen koronaviruksen aiheuttaman Kööpenhaminan turkishuutokaupan siirron taloudellisista vahingoista suomalaiselle turkistarhaukselle
KK 66/2020 vp

25.2.2020 Meri Leena (ps) Kirjallinen kysymys koronavirukseen liittyvistä toimenpiteistä
KK 93/2020 vp

25.2.2020 Koulumies Terhi (kok) Kirjallinen kysymys tiedottamisesta koronavirukseen varautumiseksi tehdyistä suunnitelmista
KK 100/2020 vp

2.3.2020 Tynkkynen Sebastian (ps) Kirjallinen kysymys lainsäädäntöprosessien turvaamisesta karanteenitilanteessa eduskunnassa
KK 122/2020 vp

4.3.2020 Jussi Wihonen /ps Kirjallinen kysymys suomalaisyritysten tukemisesta koronaepidemian vuoksi
KK 139/2020 vp

4.3.2020 Sarkomaa Sari (kok) Kirjallinen kysymys tartuntapäivärahan maksamisesta ulkomailla karanteenissa oleville henkilöille
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_140+2020.aspx

5.3.2020 Juvonen Arja (ps) Kirjallinen kysymys varautumisesta lääkkeiden saatavuusongelmiin koronavirusepidemian aikana
KK 142/2020 vp

6.3.2020 Perussuomalaiset esittävät välikysymyksen: Tukeeko Suomen hallitus Kreikan päätöstä olla ottamatta vastaan turvapaikkahakemuksia kuukauteen.
Perussuomalaisilta välikysymys Suomen linjasta Kreikan tilanteessa

13.3.2020 Wihonen Jussi (ps) Kirjallinen kysymys hallituksen toimista lasten, riskiryhmässä olevien ja kaikkein hauraimpien suojelemiseksi koronavirustartunnalta
KK 169/2020 vp

26.3 Risikko Paula (kok) Kirjallinen kysymys palvelusetelin käytön edistämisestä tukemaan peruspalvelujen saatavuutta koronavirusepidemian aikana
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_195+2020.aspx

27.3.2020 Koponen Ari (ps) Kirjallinen kysymys koronaviruksen leviämisestä vankien kautta
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_200+2020.aspx

27.3.2020 Matias Marttinen /kok Kirjallinen kysymys matkailualan yritysten tukemisesta koronan aiheuttamassa liikevaihdon laskussa
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_204+2020.aspx

27.3.2020 Vestman Heikki (kok) Kirjallinen kysymys aggressiivisen koronatestaamisen käyttöönotosta Suomessa
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_205+2020.aspx

27.3.2020 Juuso Kaisa (ps) Kirjallinen kysymys koronaviruksen leviämisestä Pohjois-Suomessa Ruotsin tilanteen johdosta
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_201+2020.aspx

30.3.2020 Arja Juvonen /ps Kirjallinen kysymys hengityskoneiden ja tehohoidon, osaavan tehohoitohenkilöstön, hoitotarvikkeiden ja suojavarusteiden riittävyyden takaamisesta koronavirusepidemian aikana
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_198+2020.aspx

31.3.2020 Koponen Noora (vihr) Kirjallinen kysymys vammaisten henkilöiden tehohoidon turvaamisesta koronaviruskriisin aikana
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_210+2020.aspx

1.4.2020 Juvonen Arja (ps) Kirjallinen kysymys valtakunnallisen koronavirusneuvonnan puhelinpalvelujen laajentamisesta sekä muista toimista parantaa kansalaisten mahdollisuutta saada neuvontaa ja tukea koronaan liittyvissä kysymyksissä
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_217+2020.aspx

1.4.2020 Juvonen Arja (ps) Kirjallinen kysymys suojamaskien käytön suosituksista ja hyödystä koronavirusepidemian ennaltaehkäisyssä ja kansalaisten mahdollisuudesta saada suojamaskeja käyttöönsä

KK 218/2020 vp

www.eduskunta.fi

1.4.2020 Elomaa Ritva (ps) Kirjallinen kysymys koronaviruksen vaikutuksista yksityishenkilöiden ylivelkaantumiseen
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_214+2020.aspx

3.4.2020 Wihonen Jussi (ps) Kirjallinen kysymys palkkaturvan maksamisesta ja käsittelyajoista koronakriisin aikana
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_234+2020.aspx

3.4.2020 Junnila Vilhelm (ps) Kirjallinen kysymys Finnveran perimistä koronakriisitakausten järjestelypalkkioista
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_228+2020.aspx

3.4.2020 Sarkomaa Sari (kok) Kirjallinen kysymys suun terveydenhuollon henkilöstön työturvallisuuden turvaamisesta koronaepidemian aikana
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_236+2020.aspx

3.4.2020 Jukka Mäkynen /ps Kirjallinen kysymys koronapandemian aiheuttamista maksuhäiriömerkinnöistä
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_237+2020.aspx

3.4.2020 Lulu Ranne /ps Kirjallinen kysymys maksuttoman aterian järjestämisestä etäopetuksessa oleville peruskoulun oppilaille
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_235+2020.aspx

3.4.2020 Jussi Wihonen /ps Kirjallinen kysymys palkkaturvan maksamisesta ja käsittelyajoista koronakriisin aikana
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_234+2020.aspx

3.4.2020 Arja Juvonen /ps Kirjallinen kysymys nuorten kesätyöpaikkojen turvaamisesta ja kotitalouksien mahdollisuudesta palkata nuoria
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_232+2020.asp

3.4.2020 Marko Kilpi /kok Kirjallinen kysymys Poliisiammattikorkeakoulun ja Pelastusopiston lähiopetuksesta
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_231+2020.aspx

Tämän päiväinen opposition panos kriisiyhteistyöhön.

Kukas olisi tämän päivän turhin kyselijä?

6.4.2020 Mari-Leena Talvitie /kok Kirjallinen kysymys lastensuojelun resursseista, turvakotien toimivuudesta sekä lasten ja nuorten tukemisesta ja suojelemisesta poikkeusoloissa

6.4.2020 Sofia Virta /vihr Kirjallinen kysymys raskaana olevien ja synnyttävien perheiden oikeuksien, tuen ja palveluiden toteutumisesta koronaepidemian aikana

6.4.2020 Sebastian Tynkkynen /ps Kirjallinen kysymys yritystoiminnan käynnistymisen tukemisesta koronaepidemian jälkeisenä aikana

6.4.2020 Jenna Simula /ps Kirjallinen kysymys synnytyssairaaloiden poikkeuksellisista rajoituksista koronakriisin aikana

6.4.2020 Jari Ronkainen /ps Kirjallinen kysymys hengityssuojainten tuotannosta

6.4.2020 Sanna Antikainen /ps Kirjallinen kysymys lastensuojelun resurssien riittävyydestä poikkeusoloissa

6.4.2020 Minna Reijonen /ps Kirjallinen kysymys ilmanvaihdon merkityksestä koronan ehkäisyssä

6.4.2020 Minna Reijonen /ps Kirjallinen kysymys omaishoitajien tilanteesta koronaepidemiassa

6.4.2020 Minna Reijonen /ps Kirjallinen kysymys koronaan liittyvistä toimista

6.4.2020 Minna Reijonen /ps Kirjallinen kysymys huoltovarmuudesta

6.4.2020 Minna Reijonen /ps Kirjallinen kysymys koronatestauksista
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_241+2020.aspx

6.4.2020 Minna Reijonen /ps Kirjallinen kysymys koronavirukselta suojautumisen ohjeistuksesta

6.4.2020 Leena Meri /ps Kirjallinen kysymys hydroksiklorokiinin ja muiden mahdollisten koronalääkkeiden saatavuudesta
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@Lätty-ylämummo lukitsen vastauksen eli kysyjän Leena Meri.

Vai olivatko nuo kaikki muutkin valinnat turhia kysymyksiä?
Hallitukselta ei saa kysyä mitään, ei saa arvioida hallituksen toimintaa, koska tet-harjoittelija-avustajakaarti kuormittuu?

Pitääkö suoda Hallitukselle toimintarauhallisuutta, koska tämä on uusi tilanne kaikille meistä, jokaiselle suomalaiselle?
Juu ei. Hallituksella on vastuunsa ja sen perääjille pitää ehtiä vastata. Näin minusta toimitaan Suomessa, meitin demokratiassa.

Oli hallituskoalitio mikä tahansa kombinaatio.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyviä vastauksia @Linnankundi @Hatchetman @penaz ja @Wiljami tuon 1 000 euron jakamisesta eli ei tule jakaa. Kun pankit saavat provision kaikista niiden kautta yrityksille kierrätettävistä rahoista ja yritysten ja samalla pankkien toimintaa tuetaan valtion toimesta, veronmaksajat voisivat saada myös tukea.

Yksi tapa voisi olla veroprosentin alentaminen ansiotuloverotuksen osalta. Tuloveroprosentit 2019 ovat Suomessa nopeasti keskiarvon yläpuolella, vaikka alimmissa tuloluokissa Suomi verottaa hieman vähemmän:



Mutta ehkä realistisempaa olisi estää 2/10-10/10 tulodesiilien verotuksen jyrkkeneminen koronan jälkeen. Marinin hallitus tuskin lämpenee ansiotuloverotuksen kohtuullistamiseen, vaikka useissa kilpailijamaissa verotus on loivempaa, ja sitä kautta ne maat ovat työperäiselle maahanmuutolle houkuttelevampia.
 
Suosikkijoukkue
IFK
@Lätty-ylämummo lukitsen vastauksen eli kysyjän Leena Meri.

Vai olivatko nuo kaikki muutkin valinnat turhia kysymyksiä?
Hallitukselta ei saa kysyä mitään, ei saa arvioida hallituksen toimintaa, koska tet-harjoittelija-avustajakaarti kuormittuu?

Pitääkö suoda Hallitukselle toimintarauhallisuutta, koska tämä on uusi tilanne kaikille meistä, jokaiselle suomalaiselle?
Juu ei. Hallituksella on vastuunsa ja sen perääjille pitää ehtiä vastata. Näin minusta toimitaan Suomessa, meitin demokratiassa.

Oli hallituskoalitio mikä tahansa kombinaatio.

Ai? Mun suosikki on Minna Reijonen ps Kuinka Suomessa aiotaan puuttua ja ohjeistaa ilmanvaihdon kautta mahdollisesti leviävän koronaviruksen torjuntaan?

Mun mielestä on hyvinkin tarpeellista kysyä hallitukselta hallituksen toimivaltaan ja toimintaan liittyviä kysymyksiä.
Mutta onko nyt syytä kysyä hallitukselta mitään, johon vastaus löytyy eilisestä hesarista, päivän tiedotustilaisuuksista, vastuussa olevalta virkamieheltä tai KVG:stä? Muuta kuin koulukiusaaminen?
 
Suosikkijoukkue
IFK
Sen poikkeuslain olisi kyllä voinut tehdä jo paljon aikaisemmin. Nyt tilanne on se että ihan tietoisesti annettiin koronan levitä ympäri suomen.

Minkäs poikkeuslain katsoisit nyt ajankohtaiseksi säätää?
Olis sitten valmiina, kun sen aika tulee?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös