Mainos

Sanna Marin

  • 1 071 779
  • 8 951

Animal

Jäsen
Antakaa nyt sen Sannan lähteä, tulee olemaan mielenkiintoista seurata mihin kaikkeen se johtaa.
Mielenkiintoista on myös nähdä mihin tne todelliset kyvyt tuolla riittävät, sillä Suomessa oli ministeriö, puolue ja yksi maan parhaista puoluesihteereistä selkänojana. Nyt on aika paljon isommat ympyrät kuin Suomessa ja sitä on turha kenenkään kiistää, etteikö Marinille olisi iän, sukupuolen ja ulkonäön perusteella auennut täällä ovia nopeammin, kuin jollekin samanikäiselle miehelle. Nyt pitää pärjätä aika pitkälle omillaan, ellei sitten ex-lobbari Anton Rönnholm satu menemään tuonne samalla ovenavauksella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

ipaz

Jäsen
Tämä kuulostaa samalta kuin se, millä liberaalit perustelivat Venäjän ja sen oligarkkien auttamista. Päästään kertomaan, mitä ne tekevät väärin ja tiedetään - hauskasti sieltä norsunluutornista - mitä pitää tehdä tehdäkseen oikein.

Lopputuloksena oli Venäjän kietoutuminen monin eri tavoin syvälle läntisiä yhteiskuntia, joissa Blair ja muut ahneet nettosivat ja erityisesti Ukraina saa maksaa tästä.
Venäjän suhteen olivat väärässä oikeastaan aivan kaikki. He avasivat ovensa ja investointimahdollisuudet sepposen selälleen 1990-luvun lopulla ja vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä näyttivät siltä, että täältä tullaan länsi ja demokratia. Ja varmasti siellä hallitus harhautti myös omaa kansaa samaan suuntaan.

Mutta sitten tuli presidentinvaalit 2008 ja Putin oli jo päättänyt, että hän ei sivuun astu. Siitä lähtien Venäjän hallitus on systemaattisesti siirtynyt kohti totalitaarista yhteiskuntaa askel kerrallaan utopia Keisarillisen Venäjän mahdista Putinin ja silovikien mielessä. Tähän tilanteeseen missä nyt ollaan on 15-20-vuoden suunnitelmallisen hitaasti etenemisen tulos. No mutta tämä ei liity Sanna Mariniin.
 
Viimeksi muokattu:

Animal

Jäsen
Saudi-Arabian verkostoituminen entistä paremmin lännessä on faktaa. Kuten Venäjän tapauksessa, verkostoituminen sulkee meillä suita ja vähentää arvostelua. Blairin tapaisten henkilöiden ongelma on juuri siinä, että viesti kulkee usein yhteen suuntaan, mutta alkuperämaassa muutosta ei tapahdu. Paitsi sadasosa millin verran. Se tulee rahan siirtymisestä Blairin tapaisten taskuun.
Saudeista yksi huomio, mikä sinällään on oleellista ymmärtää (ei ole vastaväite Cobolille)

Saudi Arabia ei ole nykyisellään uhka (vielä) länsimaille, sillä islamilaisessa maailmassa on pitkään ollut keskinäinen kilpailu käynnissä, mikä taho on se Islamin johtovaltio ja profeetta Muhammedin työn jatkaja maailmassa. Eri tahojen verkostoituminen lännessä liittyy myös tähän. Lähi-Idässä on kolme isompaa voimakeskittymää, jotka hakevat tätä johtoasemaa: Muslimiveljeskunta (mm. Erdoganin Turkki ja Qatar), shiialainen Iran ja heidän liittolaiset sekä sunnalainen Saudi-Arabia ja heidän liittolaiset. Siellä toistaiseksi kaikki kietoutuu vielä tämä kolmikon kiistojen ympärille, ja jos raadollisia ollaan, niin lännelle on edullista pitää tämä kamppailu käynnissä. Kun tämän ymmärtää, on helppo ymmärtää myös muslimien keskinäisten välienselvittelyjen logiikka. Siinä vaiheessa, jos/kun yksi taho näistä kolmesta saavuttaa islamilaisessa maailmassa hegemonian, mikä oli esimerkiksi aikoinaan Ottomaanien imperiumilla, niin siitä voidaan olla varmoja, että seuraava haaste sieltä lähtee yhtälailla kollektiivisen lännen eli muslimien silmissä kristikunnan suuntaan, juutalaisvaltion eli Israelin suuntaan ja vastaavasti myös idän harhaoppisten, eli hindujen ja buddhalaisten suuntaan.

Kuten Cobol tuossa kirjoittaa, niin yritys muuttaa näitä valtioita jotenkin "sisältä päin" ja jollain konsultoinneilla on yhtä tyhjän kanssa. Viesti kulkee vain yhteen suuntaan, mutta mitään oikeaa muutosta ei tapahdu. Blairin tapaisten henkilöiden ja hänen instituuttiensa rooli tässä on olla hyödyllinen idiootti tai mikä kylmäävämpää, näytellä sellaista henkilökohtaisen rikastumisen toivossa, koska vielä löytyy maailmasta löysää rahaa ja ihmisiä, jotka uskovat sellaiseen hevonpaskaan, että joku Saudi-Arabian kaltainen vuosituhantinen kulttuuri olisi muutettavissa, kun joku länsimaista tulee heristelemään sormea ja saarnaamaan länsimaisisita arvoista.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Uskon myös vahvasti, että diktaattorit haluavat maksaa neuvoista, että miten heidän hallitsemistaan valtioista kehitetään demokratioita.
Totta kai. Sanna menee ravistelemaan naisten pukeutumiskoodeja ja diktaattorit nyökyttelevät, että peijakas, kun meillä ei itse ymmärretty, että pukeutumista voitaisiin pikkuisen keventää.

Leikki leikkinä, mutta jotenkin vain naurattaa koko touhu.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Luin tuossa jostain mielenkiinoisen pointin tuosta eroasiasta. Nimittän mikään lakihan ei vaadi kansanedustajaa olemaan tai mitenkään osallistumaan eduskunnan töihin. Jos nyt kävisi niin, että eroa ei myönnettäsi, mutta Sanna menisi silti ulkomaanhommiin ja jättäisi kansanedustajan hommat, niin kyseessä olisi ns. "mitä sitten"-tilanne. Tämän jälkeen eduskunta voisi erottaa Sannan vakavien laiminlyöntien takia. Siihen asti toki palkkio juoksisi verovapainen etuineen.

Melko turha näytelmä sanoisin. Lakia olisi syytä muuttaa tai ero sanktioida, mitä kansanedustajat eivät tietenkään tee. Kukapa sitä itselleen rajoituksia keksisi.

Onkohan kenellekään ikinä jätetty myöntämättä eroa ja mitä ovat tuossa tilanteessa tehneet?
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onkohan kenellekään ikinä jätetty myöntämättä eroa ja mitä ovat tuossa tilanteessa tehneet?
Mikael Jungnerille ei myönnetty. Hän jatkoi kansanedustajana kautensa loppuun. Sitä oli toki vain 2kk jäljelläkin.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sanna Marinia ja Jussi Halla-Ahoa yhdistää se, että molemmilla on intohimoisia faneja. Mitä tahansa kumpi tahansa heistä tekee tai sanoo, niin se on aina helvetin jees ja kaikki negatiivinen muuttuu positiiviseksi. Rasittavaa tuollainen sokeus.

Kävi myös mielessä, että jos persujen fanit täyttäisivät ”mediakritiikillään” kommenttiosion, puhuttaisiin muitta mutkitta persutrolleista jotka haluavat rajoittaa vapaata mediaa ja sananvapautta. Marin-trolleista on jostain syystä vaikeampi puhua, vaikka tuolla ulosannilla nimitys olisi ihan ansaittu.

Hesarin politiikan ja talouden toimituksen esihenkilö Veera Luoma-Aho ehti myös kirjoittaa hivenen kriittisen kolumnin, ja siinäkin on toki kyse vain toimittajan katkeruudesta, kateudesta ja muusta kohtuuttomasta ikävyydestä. Median ja toimittajan pitäisi katsoa peiliin ja sitä sun tätä.

Pätkä itse kolumnista:

MUURIA rakensi myös Marin itse. Pääministeriltä oli usein vaikeaa saada kommentteja. Marinissa oli tylyyttä ja karismaa, joka sai jopa politiikan journalismin kokeneimmat kehäketut myöntämään, että häntä vähän arasteltiin. Supertähti-Marinin hihasta ei aina uskallettu vetää samalla tavalla kuin vaikka Juha Sipilän.

MARIN tahtoi ehkä ravistella pääministeri-instituutiota, mutta median näkökulmasta hän raivasi tietä kulttuurille, joka on pikemminkin tuttu Euroopan oikeistopopulisteilta.

Kultissa tämä kääntyy tietenkin niin, että suosittua kommenttia lainaten:

”Mediaa näyttää harmittavan kovin paljon, että poliitikko asettaa rajoja eikä mene muottiin”
 
Unohtuuko näissä rajojen asettamisessa ja tylyydessä välillä myös se, että työtään ne toimittajatkin vain tekevät.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Viimeksi muokattu:

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Puhemiesneuvosto puoltaa Marinin eroa mutta haluaa lisäselvityksen uudesta työstä.

Ihan oikea päätös ja toivottavasti tähänkin saadaan myöhemmin selkeät kriteerit millä syillä eduskuntapaikalta voi lähteä. Selkeät kriteerit on hyvät, niin sitten jokainen edustaja jo vaaleihin lähtiessään tietää, että joko 4 vuotta tai näillä kriteereillä.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Halla-ahon mukaan ainoa mahdolisuus on myöntää Marinille ero. Asia käsitellään täysistunnossa ensi tiistaina.
Halla-aho: Marinin kuvaus uudesta työstään jätti kysymyksiä auki – ei silti muuta vaihtoehtoa kuin puoltaa vapautusta.

Ja samasta asiasta HS:n netissä: Eduskunta | Puhemiesneuvosto puoltaa Marinin eronpyyntöä – Halla-aho: ”Meillä ei ole oikein muuta vaihtoehtoa” .

"Perehdyimme lähinnä toissa kaudella tehtyihin päätöksiin ja katsoimme, että sitä taustaa vasten meillä ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin puoltaa vapautuspyyntöön suostumista. " Näin Halla-aho HS:n jutussa.
 
Analyzer

Jäsen
Kyllä varmasti monessakin Afrikan maassa halutaan diktatuurista huolimatta apua maanviljelyksen tai terveydenhuollon suhteen. Siinähän sitä voidaan tarjota osaamista ja teknologiaa kunhan vastaanottaja täyttää Blair Instituten antamia ehtoja. Ei ne varmastikaan aina läpi mene, mutta kai se parempi on levittää hyvää kun istua kädet perseen alla kotisohvalla.

Ymmärrän mitä haet, mutta mielikuva Marinista jakamassa neuvoja maanviljelyksestä on kyllä hupaisa
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Käyttäjä on saanut kokonaisuudesta pitkän kakun.
Totta kai. Sanna menee ravistelemaan naisten pukeutumiskoodeja ja diktaattorit nyökyttelevät, että peijakas, kun meillä ei itse ymmärretty, että pukeutumista voitaisiin pikkuisen keventää.

Leikki leikkinä, mutta jotenkin vain naurattaa koko touhu.
Eikö Marin poseerannut myös jossain Voguen kannessa tissit melkein paljaana. Jossain saudeissa sama ei välttämättä kannata. Liekkö ymmärtää tämän itserakkaudessaan? Toivotaan ainakin näin.
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Eikö Marin poseerannut myös jossain Voguen kannessa tissit melkein paljaana. Jossain saudeissa sama ei välttämättä kannata. Liekkö ymmärtää tämän itserakkaudessaan? Toivotaan ainakin näin.
Tsiisus, yrittäkää edes ja lopettakaa paskanjauhaminen.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tsiisus, yrittäkää edes ja lopettakaa paskanjauhaminen.
Tässä tarkoitettiin varmaan sitä kuvaa, jossa Sanna poseerasi Trendi- lehdessä Kalevala Korun vintagekoruissa päällään takki, jonka alla ei ollut paitaa. Minusta se on kaunis kuva, mutta monia se tuntui ärsyttävän. Hurjempia tissien näyttämisiä nähdään kyllä vuosittain vaikka itsenäisyyspäivän vastaanotolla.
 
4

444

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Eikö Marin poseerannut myös jossain Voguen kannessa tissit melkein paljaana. Jossain saudeissa sama ei välttämättä kannata. Liekkö ymmärtää tämän itserakkaudessaan? Toivotaan ainakin näin.
Ei Saudeissa varmaan alettaisi mitään kummempia tekemään merkittävälle ulkomaiselle toimijalle vaikka tuollaisen kuvan ottaisikin uudestaan. Jos Sanna jotain toisintoa siitä kuvasta ottaisi Saudi-Arabian maaperällä niin sehän olisi rohkeaa.
 
penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Näitä viestejä ei kaivata politiikkakeskusteluun. Viesti on johtanut pelikieltoon.
Tyhjänpäiväiseen keskusteluun vielä tyhjänpäiväisempi setätoteamus: ensin pitää olla tissit, jos niitä haluaa esitellä.
 
Hexa

Jäsen
Minä luulen että Marin tietää tasan tarkkaan mihin on ryhtymässä. Edellä linkatusta IL:n jutusta: Blairin instituutin asiakkaita ovat monet autoritääriset maat.

Uskon että juuri tätä Marin haluaa tehdä. Päästä kertomaan näiden maiden hallitsijoille, mitä he tekevät väärin ja että hän tietää neuvoa heille oikeita ratkaisuja parantaa yhteiskuntiensa toimintaa eli toisinsanoen levittää tasa-arvon ja demokratian sanomaa näihin maihin. Suoraan syvään päähän. Tienaa siinä sitten samalla sievoisen summan omalle tililleen, oli tulos mikä tahansa.
Tuossa se kuvio varmasti on. Marin on siis eräänlainen länsimaisen demokratian ja tasa-arvon lähettiläs. Puhujanahan Marin on muutenkin omimmillaan. Saudi-Arabiassa Marinin puheita voidaan kuitenkin kuunnella lievästi kiusaantuneina ja korvat punottaen. Tosin yleisö on varmasti niin tarkkaan valittua, että suurempaa kohua tuskin pääsee syntymään, vaan kuuntelijat nyökyttelevät kohteliaasti ja lupaavat kovasti muutoksia yhteiskuntaan. Mitään suurempia muutoksia noissa maissa kuitenkaan tuskin tapahtuu ainakaan lyhyellä aikavälillä. Muuta kuin että raha liikkuu tililtä toiselle.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Kyllä varmasti monessakin Afrikan maassa halutaan diktatuurista huolimatta apua maanviljelyksen tai terveydenhuollon suhteen. Siinähän sitä voidaan tarjota osaamista ja teknologiaa kunhan vastaanottaja täyttää Blair Instituten antamia ehtoja. Ei ne varmastikaan aina läpi mene, mutta kai se parempi on levittää hyvää kun istua kädet perseen alla kotisohvalla.
Tämä on länsimaisen ihmisen sanoittava haavekuva. Todellisuus on: 1) Oma tasku, 2) Perheen/suvun tasku, 3) Heimon tasku, 4) Varmistus, että 1-3 kohtien kehä pyörii mahdollisimman kauan.

Omaan vuosien empiiriseen kokemukseen viitaten, tämä on realiteetti Afrikassa ja Lähi-idässä. Uhriutumisen narratiivia pyöritetään syyllisyydessä rypevän ”valkoisen miehen” edessä ja tämä huolehtii että kohta neljä toteutuu vuodesta toiseen. Miljoonien/miljardien hankkeita koordinoidaan erilaisissa hotellikonferensseissa ja tiettyjä näyteikkunoita järjestetään innokkaimpien länkkäreiden käyntejä varten. Totuus kulissien takana on rumaa.

Vaikka Marin haluaisikin oikeasti jotain vaikuttaa, hän saa vain mahdollisuuden viilata kohtaa neljä pikkasen toisen näköiseksi.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Eikö Marin poseerannut myös jossain Voguen kannessa tissit melkein paljaana. Jossain saudeissa sama ei välttämättä kannata. Liekkö ymmärtää tämän itserakkaudessaan? Toivotaan ainakin näin.
"melkeen tissit paljaana" tai miksei "melkein tappoi jonkun" tai laitetaan nyt vielä "oli alasti vaatteiden alla". Marinista voi olla montaa mieltä, mutta ei kai sitä nyt kannata ihan kaikkea paskaa suoltaa, vaikkei henkiltöstä tykkäisikään.
 
Hexa

Jäsen
Vain joitakin viikkoja ennen hyökkäyksen alkua Marin antoi ymmärtää, ettei Suomi liity Natoon hänen hallituskaudellaan.
Eihän Marin kuitenkaan mitään ehdotonta eitä tarkoittanut, vaan sanoi että on erittäin epätodennäköistä, että Suomi liittyy Natoon hänen virkakautensa aikana. Siinä on kuitenkin pieni vivahde-ero ja poliitikon tavoin jättää tuolla sanavalinnalla pienen takaportin myös toiselle vaihtoehdolle, jos epätodennäköisempi vaihtoehto syystä tai toisesta toteutuukin. No onneksi asiat menivät parhain päin tuossa asiassa. Itse näen kuitenkin edelleen, että Marin muutti kantansa Nato-myönteisemmäksi jo hieman ennen Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa Ukrainaan, osallistuessaan tp-utvan kokouksiin ja siellä asiantuntijoita kuunnellessaan pääministerinä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös