Mainos

Sanna Marin

  • 1 071 972
  • 8 951

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä olen aiemminkin sanonut, että Marin on hyvin laskelmoiva ja hänessä on pyrkyrimäisiä piirteitä. Näistä kommenteista moni on suuttunut, eikä siinä mitään. En nyt ala tekemään tähän mitään kattavaa selvitystä Marinin toiminnasta, mutta tämä tuorein Twiitti on suoraa jatkumoa hänen toimintatapoihinsa. En ole koskaan pitänyt Marinia tyhmänä, mutta minun mielestäni hän on monessa asiassa kokematon. Ja se kokemattomuus on usein tullut ilmi hänen kommenteissaan. Hän osaa laskelmoida kohtuullisen hyvin, mutta hän on usein sortunut kommenteissaan sellaisiin virheisiin, joita suurin osa ihmisistä ei huomaa, mutta jotka avautuvat kuitenkin osalle ihmisistä. Tämä uusin kommentti ei nähdäkseni kuitenkaan kuulu ns. huonosti laskelmoitujen kommenttien joukkoon.

Vaikea uskoa, että Marin olisi niin tyhmä, etteikö ymmärtäisi oikeasti, että julkaisemalla tuollaisia kommentteja, hän nimenomaan lisää vettä myllyyn ja aiheuttaa vain enemmän kohua ja keskustelua. Tälle kommentille on joku syy. Se syy ei välttämättä käy ilmi juuri nyt, vaan se paljastuu vasta myöhemmin. Tällä kommentilla Marin nostaa itsensä taas kaikkien huulille ja saa itselleen huomiota, joka kantaa hedelmää jonkin ajan päästä, jolloin sille on oikeasti enemmän tarvetta.

Toki on olemassa sekin vaihtoehto, että Sanna Marin ei oikeasti ymmärrä, miten julkisuus toimii. Mikään ei kuitenkaan oikein viittaa siihen. Jääkäämme siis odottamaan lähipäiviä tai -viikkoja.

EDIT: vaihdettu pari sanaa, sisältö ei varsinaisesti muuttunut.
 
Viimeksi muokattu:

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Hauska kyllä miten samat naamat toisaalla huutavat yksityisyyssuojan perään, mutta Marin taas saa mitä tilaa.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
…ja samat naamat puolustavat hesaria, mutta tuomitsevat seiskan.
Selasin viimeiset sivut ja aika selkeä konsensushan täällä on asiasta, odotin kyllä nyt Ryydmanin puolustajilta selkärankaa puolustella myös Marinin yksityisyyttä, mutta hiljaista on kyllä mistään suunnasta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Itse ainakin tasapuolisesti totesin, että persuilla ja Sannalla on yhteistä, että molemmat haluavat vaientaa mediaa. Mutta olenkin objektiivisuuden perikuva.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Kuvattu julkisella paikalla vs. yksityisviestit...
Marinin viesti koski siis nimenomaan yksityiselämästä uutisoinnin lopettamista, ihan kannatettava asia jos sillä ei ole yhteiskunnallista merkitystä kuten esim. kokkelin vetäminen virkaa tekevänä ministerinä. Ihan samaa mieltä tosin olen ketjun konseksuksen kanssa, eli jos julkisuudessa on niin turha lienee rauhaa odottaa roskalehdistöltä ellei sukunimi ole Selänne.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tällä kommentilla Marin nostaa itsensä taas kaikkien huulille ja saa itselleen huomiota, joka kantaa hedelmää jonkin ajan päästä, jolloin sille on oikeasti enemmän tarvetta.
Marin saa huomiota ilmankin, ei media ole häntä unohtanut. Tuolla twiittauksella hän yrittää säädellä julkisuuden laatua. Hän yrittää olla yksityishenkilö, mutta hän tietää, että hänen asiansa kiinnostavat. Marin haluaa, että jatkossa hänen uransa kiinnostaisi mediaa enemmän kuin yksityisasiat, siitä tämä ärähdys. Julkisuus kelpaa kyllä Sannalle yhä, mutta hän pelkää, että jatkossa julkisuus on entistä enemmän yksityisasioita ja entistä vähemmän uraa. Mikä onkin aiheellinen pelko.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Selasin viimeiset sivut ja aika selkeä konsensushan täällä on asiasta, odotin kyllä nyt Ryydmanin puolustajilta selkärankaa puolustella myös Marinin yksityisyyttä, mutta hiljaista on kyllä mistään suunnasta.

Minä voin ainakin tunnettuna Marin-kritiikkona puolustaa tässä asiassa häntä.

Vaikka onkin julkisuuden henkilö, niin onhan tuo nyt aika nollatason uutisointia, jos vaikka vertaa taannoiseen pieneen mainintaan Valtosen ja Heikelän palaamisesta yhteen. Noin sen pitäisikin mennä (Valtosen tapaus), maininta asiasta, ja sillä hyvä.

Yleisellä tasolla mun mielestä yksityiselämä saisi pysyäkin yksityiselämänä. Ei minunkaan työnantajaa kiinnosta pätkän vertaa mitä duunaan siviilissä, kunhan se ei vaikuta työhön. Tuskin Marinin uusi (mahdollinen) miesystävä mitenkään tulosta heikentää, todennäköisesti ihan päinvastoin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka onkin julkisuuden henkilö, niin onhan tuo nyt aika nollatason uutisointia, jos vaikka vertaa taannoiseen pieneen mainintaan Valtosen ja Heikelän palaamisesta yhteen. Noin sen pitäisikin mennä (Valtosen tapaus), maininta asiasta, ja sillä hyvä.
No eihän noi ole mitenkään verrannollisia. Sanna Marin on paljon isompi julkkis ja kiinnostavampi kansalle kuin Elina Valtonen oli. Olemalla pääministeri saa julkisuutta ja riepottelemalla pääministeriyttä somejulkisuudella saa vielä enemmän julkisuutta.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
No eihän noi ole mitenkään verrannollisia. Sanna Marin on paljon isompi julkkis ja kiinnostavampi kansalle kuin Elina Valtonen oli. Olemalla pääministeri saa julkisuutta ja riepottelemalla pääministeriyttä somejulkisuudella saa vielä enemmän julkisuutta.

Niin, siis en meinannutkaan verrata näitä kahta.. Mielestäni Marininkin kohdalla olisi ihan hyvin riittänyt maininta uudesta miesystävästä, sitten joskus jos/kun tällainen varmistuu. Tällaisilla stalkkerihuhuilla ei kyllä ole kenelläkään muulle mitään merkitystä, kuin korkeintaan joillekin oman elämänsä ullataalasmaille...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Marin saa huomiota ilmankin, ei media ole häntä unohtanut. Tuolla twiittauksella hän yrittää säädellä julkisuuden laatua. Hän yrittää olla yksityishenkilö, mutta hän tietää, että hänen asiansa kiinnostavat. Marin haluaa, että jatkossa hänen uransa kiinnostaisi mediaa enemmän kuin yksityisasiat, siitä tämä ärähdys. Julkisuus kelpaa kyllä Sannalle yhä, mutta hän pelkää, että jatkossa julkisuus on entistä enemmän yksityisasioita ja entistä vähemmän uraa. Mikä onkin aiheellinen pelko.

Sanna Marin on ihmisen lisäksi myös henkilöbrändi. Riippuen siitä, mitä hän milloinkin tekee, brändiarvoa mitataan erilaisilla mittareilla. Mitä enemmän hän aiheuttaa kiinnostusta ja hänestä keskustellaan, sitä enemmän hänen brändiarvonsa nousee. Marin on esim. otettu kuuluisaan puhujatalliin ja varmaan hänen tarkoituksenaan on niitä puhujakeikkojakin saada. Mitä enemmän hänestä puhutaan, vaikka vain Suomessa, sitä todennäköisemmin hänestä kirjoitetaan myös ulkomaisessa mediassa. Ja juuri ulkomailla on Sanna Marinin markkinarako puhujana.

Ulkomailla julkkikset (myös poliitikot) harrastavat photo opeja. Usein ne on naamioitu salakuvauksiksi, koska tällöin niiden huomioarvo on suurempi kuin jos olisi tehty perinteisesti haastattelemalla. Jos Marin olisi halunnut oikein erityisesti potentiaalista sulhoaan piilotella, hän olisi mennyt piknikille sellaiselle paikalle, missä ei varmasti ole ulkopuolisia katsojia. Nythän näin ei suinkaan tapahtunut. Meistä kukaan ei tiedä sitäkään, kuka tämä "paikalle sattunut kansalainen" on. Sehän on hyvin voinut olla vaikka joku Marinin lähipiiristä. Tai koko juttu on voinut olla ennalta sovittu salajutuksi naamioitu perus-photo op. Sen ei joka tapauksessa pitäisi tulla Marinille yllätyksenä, että joku häntä kuvaa, jos mahdollisuus kohdalle sattuu. Kyllähän Marinin on pitänyt tietää, että joku media, todennäköisesti juuri Seiska, ne kuvat tulee julkaisemaan. Koska niin toimitaan kenen tahansa A-, B- tai jopa C-luokan julkkiksenkin kanssa.

Marin on IG:n storyissa julkaissut myös vapaa-ajaltaan videoita, myös perheestään ja lapsestaan. Hänellä on yli miljoona seuraajaa, joten hän on ihan itse tuonut lapsensa julkisuuteen. Missään ei ole sanottu, että pääministerin perheen pitäisi olla julkisuudessa. Mä en esim. tiedä Petteri Orpon lapsista yhtään mitään, enn itse asiassa ole edes varma, onko hänellä lapsia. Ja hyvä niin, hehän eivät ole julkisuuden henkilöitä. Monilla julkkiksilla on muuten myös omat privaattitilinsä, minne hyväksytään vain kaikkein läheisimmät ja luotettaviksi todetut ystävät ja siellä julkaistaan sitten enemmän henkilökohtaisia kuvia. Marin on kuitenkin valinnut julkaista yksityiselämästään storyja miljoonan seuraajan tililtään. Ihan Marinin omien, vapaaehtoisten julkaisujen perusteella, Marin ei voi närkästyä siitä, että myös hänen yksityiselämästään tehdään juttuja ja salakuvia julkaistaan. Tai ihmetellä, että hänen yksityiselämänsä kiinnostaa, kun hänellä on helposti saatavilla analytiikka siitä, kuinka paljon ihmisiä joku kuva tai julkaisu on tavoittanut.

Tässä on siis kaksi vaihtoehtoa: Marin on oikeasti vähän tyhmä tai sitten hän tietää tasan tarkkaan mitä tekee. Itse kallistun jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Ja kuten aiemmin jo mainitsin, osa ihmisistä ei näitä laskelmoituja juttuja näe/ymmärrä. Minä pysyn kannassani, että tällä Marinin avautumisella oli joku muu tarkoitus kuin olla närkästynyt. Veikkaan, että Marin halusi itse saada tästä Seiskan jutusta myös jotain ja kun hirveästi muuta ei ole ollut tarjolla kuin aiheuttaa keskustelua kahvihuoneissa ja trendata somessa, hän päätti nostattaa kierroksia ja se hyöty taas tippuu hänen laariinsa. Tällä avautumisella hän kasvatti mahdollisuuksiaan nousta framille myös ulkomailla ja se taas nostaa hänen kiinnostustaan puhujana. Ja ne puhujakeikat taas tuovat hänelle mainetta ja fyrkkaa. Tämä on itse asiassa varsin hyvä taktiikka ja nostan hattua Marinille.
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Marin saa huomiota ilmankin, ei media ole häntä unohtanut. Tuolla twiittauksella hän yrittää säädellä julkisuuden laatua. Hän yrittää olla yksityishenkilö, mutta hän tietää, että hänen asiansa kiinnostavat. Marin haluaa, että jatkossa hänen uransa kiinnostaisi mediaa enemmän kuin yksityisasiat, siitä tämä ärähdys. Julkisuus kelpaa kyllä Sannalle yhä, mutta hän pelkää, että jatkossa julkisuus on entistä enemmän yksityisasioita ja entistä vähemmän uraa. Mikä onkin aiheellinen pelko.
Tässähän tämä tuli heinosti selitettyä. Itse tuli autossa heki mietittyä, miksi ei julkisuus kelpa,a kun onhan se nyt kelvannut ja varmaan jatkossakin sitä tarvitaan. Tosiaan otsikot, joissa "kuherrellaan" eivät nosta statusta vaan ovat "seiska kamaa" enemmän pitäisi olla niitä juttuja hienosta puheista. Tässä on vaan se ongelma, että nousevat tähdet unohtuvat nopeasti ja se mitä nappia ryhmäkurin alla painat ei oikein kiinosta ketään.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sanna Marin on ihmisen lisäksi myös henkilöbrändi.

Tässä on siis kaksi vaihtoehtoa: Marin on oikeasti vähän tyhmä tai sitten hän tietää tasan tarkkaan mitä tekee.
Lyhensin vähän tuota...

Mun ajatus on että tätä vähän ylianalysoidaan... En usko että Marinilla on alunperin ollut mitään suunnitelmaa, ja luulen että pääministeriyden myötä hänelle tuli osin yllätyksenä se kiinnostuksen määrä. Ei täysin, mutta se, missä laajuudessa se vyöryi päälle... Ja sen mukanaan tuli tilanne missä hallitsemattoman tilanteen tilalle koitettiin luoda edes jollain lailla hallittu kokonaisuus ja julkisuudenhallinta. Jossain haastattelussa hän muistaakseni totesi jotenkin siihen suuntaan että hänen suurin pelkonsa on se ettei tämä lopukkaan ikinä...
Eli pääministerin roolin mukana tuli julkisuus jota hän pyrki hallitsemaan edes vähän sillä, että antoi itsestään julkisuuteen jotain mitä itse oli valmis antamaan, välttääkseen sen että kirjoitetaan kuitenkin jotain mihin ei pysty vaikuttamaan... Hän oli kuitenkin varsin tuntematon ennen pääministerin roolia joten tuskin osasi etukäteen valmistautua, vaikka käyttikin julkisuutta hyväkseen myöhemmässä vaiheessa.
 
Viimeksi muokattu:

Oadie

Jäsen
Selasin viimeiset sivut ja aika selkeä konsensushan täällä on asiasta, odotin kyllä nyt Ryydmanin puolustajilta selkärankaa puolustella myös Marinin yksityisyyttä, mutta hiljaista on kyllä mistään suunnasta.
Itse en puolusta Rydmania vaan kritisoin median toimintaa. Uskon jopa Marinin vilpittömyyteen haluun olla rauhassa. Media ei valitettavasti tätä kunnioita nyt eikä jatkossakaan. Mieleen muistuu Lordin kasvojen kuvaus aikanaan josta syntyi todellinen soppa. Joutuikohan Seiska oikein anteeksi pyytämään tuolloin.. Nyt sellaista on turha odottaa..
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lyhensin vähän tuota...

Mun ajatus on että tätä vähän ylianalysoidaan... En usko että Marinilla on alunperin ollut mitään suunnitelmaa, ja luulen että pääministeriyden myötä hänelle tuli osin yllätyksenä se kiinnostuksen määrä. Ei täysin, mutta se, missä laajuudessa se vyöryi päälle... Ja sen mukanaan tuli tilanne missä hallitsemattoman tilanteen tilalle kotettiin luoda edes jollain lailla hallittu kokonaisuus ja julkisuudenhallinta. Jossain haastattelussa hän muistaakseni totesi jotenkin siihen suuntaan että hänen suurin pelkonsa on se ettei tämä lopukkaan ikinä...
Eli pääministerin roolin mukana tuli julkisuus jota hän pyrki hallitsemaan edes vähän sillä, että antoi itsestään julkisuuteen jotain mitä itse oli valmis antamaan, välttääkseen sen että kirjoitetaan kuitenkin jotain mihin ei pysty vaikuttamaan... Hän oli kuitenkin varsin tuntematon ennen pääministerin roolia joten tuskin osasi etukäteen valmistautua, vaikka käyttikin julkisuutta hyväkseen myöhemmässä vaiheessa.

Minä taas uskon, että Marinilla nimenomaan on ollut suunnitelma. Se suunnitelma vain toteutui paljon. nopeammin kuin alunperin oli suunniteltu. Mutta se, että se oli juuri Marin, joka nousi Rinteen tilalle, tuskin oli puhdasta sattumaa.

Siihen voin uskoa, että Marin ei ollut ihan valmis kaikkeen siihen, mitä pääministeriys mukanaan toi. Ja sen voin hyvin ymmärtää. Marin oli kuitenkin hyvin kokematon ja miten olisi voinut kokeneempi ollakaan, kun ikävuosia oli varsin vähän. Enkä ole koskaan syyttänyt Marinia kokemattomuudesta, vaan ennemminkin siitä uhmakkaasta asenteesta, millä yritti kokemattomuuttaan peitellä.

Kyllä nykyisin jokaisen pitää ymmärtää, että kun julkisuuteen syystä tai toisesta päätyy, sitä ei voi itse täysin kontrolloida.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
…ja samat naamat puolustavat hesaria, mutta tuomitsevat seiskan.

Juu.

Hesari julkaisee yleisen intressin nimissä ministerin vanhoja viestejä, koska ne luovat vahvan epäilyksen kyseisen ministerin valtiojärjestyksen perusperiaatteiden vastaisesta ajattelusta.

Seiska tirkistelee.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
…ja samat naamat puolustavat hesaria, mutta tuomitsevat seiskan.
Hesari saattaa joskus vajota Seiskan tasolle, mutta Seiska ei koskaan nouse Hesarin tasolle.

Paitsi siis enhän minä edes lue Seiskaa, tai no, joskus parturissa saatan vilkaista, mutta vaan kuvia, kun en ilman laseja muuta näe.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kieltämättä olen jopa pettynyt Marinin jättäytymisestä pois päivänpolitiikan spottivalosta. Huomioiden hallituksen kaaottisen tilanteen, hänellä olisi hyvä sauma toimia jopa eräänlaisena varjopääministerinä ison maailman tyyliin. Toki viime vuodet ovat olleet kuluttavia, mutta vähän enemmän rottweileria odotin hänessä olevan. Toki nousu vallankahvaan on Marinille edelleen hyvin mahdollista ja pieni paussi osa strategiaa.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Kieltämättä olen jopa pettynyt Marinin jättäytymisestä pois päivänpolitiikan spottivalosta.
Sanna Marin on oppositiojohtaja joka ei halua olla oppositiojohtaja. Spottivalo on liian himmeä, jolloin sädekehä ei pääse loistamaan.
 
kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Marin jättäytyy nyt tarkoituksella taka-alalle. Saa nuppi happea ja aika kultaa muistot. Nyt hakee kokemusta kansainvälisistä tehtävistä ja kuuden vuoden kuluttua voi marssia presidentin istuimelle, kun aika on kullannut muistot.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ihan realistinen skenaario tuo. Muutama vuosi pitkin maailmaa "yes we can"-puheita pitäen rauhan Nobel taskuun. Sitten taktisesti hetki pois julkisuudesta, minkä jälkeen ennennäkemätön Sanna-ilmiö ja Ultra Bran tahdissa Mäntyniemeen.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Uskon myös ylläoleviin skenaarioihin. Tosin, Sanna rökittäisi jo nyt muut presidenttiehdokkaat aivan 100-0. Presidenttinähän Marin olisi varmasti oikein hyvä Suomelle, pääministerinä ei niinkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös