Ehkä kysymys erinäisten kohujen laajuudesta on siinä, kuinka laajasti ne saadaan suurimpiin medioihin. Keltainen lehdistö puolestaan pystyy myymään uutiset kansalle mitkä eivät ole liiemmin monimutkaisia esim. numeroiden pyörittelyä vaan jos kyse on viinasta, ihmissuhteista ja moraalista niin se on aina parempi.
Tätä asiaa kannattaa tarkastella viestinnän näkökulmasta, juuri tämä näkökulma tuo esiin sen, miksi tässä nyt kohistaan pääministerin tekemisistä.
Kyse on julkisuuskuvasta, josta joutuvat kaikki ne huolehtimaan, jotka ovat säännöllisesti julkisuudessa. Ääripäät on helppoa löytää. Toisaalla on rokkari, jolle ei ole olemassa rajoja julkisuudessa esiintymiseen, kaikki käy. (Tämä siis vanhaan hyvään aikaan, nykyään rokkarit ovat hyvin sometietoisia.) Mutta meillä oli Juice ja Irwin, joista molempien imagoon kuuluivat erityyppiset kännäämiset. Irwin olisi saattanut saada särön julkiseen imagoonsa, jos olisi esiintynyt jossakin seminaarissa puku päällä ja puhunut järkeviä. Juice puhui järkeviä, mutta oli tietoisesti vanhan koulukunnan "rokkari".
Ja sitten meillä on ihmisiä, joiden julkisuuskuva on hyvin tarkkaan harkittu. Joiden on pakko olla sitä, mitä he ovat julkisesti väittäneet olevansa. Huolehtiva perheenäiti, menestyvä isä, luontoaktiivi jne. Poliitikoilla julkisuus on osa ammattia ja persoonaa. Jokainen eteenpäinpyrkivä poliitikko joutuu miettimään ennen kuin mediat hänestä kiinnostuvat, mitä hän haluaa itsestään yleisölle viestiä. Avatako kodin ovi Seiskalle, avatako myös vaatekaapit? Kutsua Veitola yöksi?
Kun tämä valinta on tehty, siinä on sitten pysyttävä. Toki poliitikko voi kiinnostua vaikkapa linnuista ja se toimiikin julkisuudessa viehättävänä kertomuksena viattomasta muutoksesta poliitikon elämässä. Toisin sanoen, poliitikko ajattelee, hän seuraa aikaansa. Luonto oli ennen asfalttia, nyt poliitikko kuulee aidosti Äiti Maan äänen. Tällaiset muutokset ovat jopa suositeltavia. Ihminen, joka ei muutu, on tylsimys. Kaikki muutokset eivät ole suositeltavia, kuten muutos raivoraittiista alkoholistiksi.
Mainittakoon nyt tässä Tuomioja, joka on ollut korostetun asiakeskeinen julkisuudessa jo yli 60 vuotta. Tuomiojaa arvostellaan vain hänen poliittisten kantojensa vuoksi: tämä on valinta, joka on hänen kannaltaan luonteva. Mutta on todella ymmärrettävää, että harva poliitikko tähän pystyy. Älykön rooli yksi niistä, joita ei pysty aikaansaamaan imagokampanjalla, vaan pitää olla oikeasti jotakin sanottavaa.
Monet poliitikot ovat nykyään kuin samasta muotista veistetyt. Tämä on ahkerien konsulttien työtä. Ei ole viisasta yrittää yksin luoda imagoa, vaan siihen tarvitaan asiantuntemusta. Aikaisemmin tyylikonsultteja ei ollut, vaikka niitä varmaan olisi tarvittu. Toisaalta, aito vaikutelma syntyy siitä, että poliitikko on luonteva roolissaan. Ville Komsi villapaitoineen, Veltto baskerinsa kanssa yms. Kansanedustajana voi olla myös juoppo ja typeryyksiä suoltava, mutta politiikan ihan kärkeen tällainen rooli ei oikein johda: europarlamenttiin se voi kylläkin johtaa.
Vaan sitten tullaan kysymykseen, millainen on Sanna Marin meidän ei-fanien mielestä? Itse en ole kovin paljon hänen yksityisyyttään seurannut, mutta mielikuvani on, että kyseessä on kontrollifriikki ylisuorittaja, jolla on vaikea lapsuus. Tämä siis persoonana ja on kaikille varmaan selvää, että persoona on se, jolla puolueen johtaja kerää kannatusta nk. liikkuvilta äänestäjiltä. Poliittiset näkemykset viehättävät lähinnä puolueväkeä.
Seuraava kysymys on, näiden bilekohujen jälkeen, millaisen mielikuvan Marin on itsestään jättänyt? Tämä tietenkin vaihtelee tulkitsijasta riippuen, mutta yleisesti voidaan sanoa, että hän on myllännyt oman julkisuuskuvansa aivan totaalisesti. Missä on se kontrollifriikki, kun ei kykene hallitsemaan mediaa eikä ymmärrä, että liian suuri juhlijoiden joukko vuotaa someaikana aivan varmasti sellaista tietoa julkisuuteen, joka ei paranna Marinin julkista imagoa? Jopa rokkareiden keskuudessa ei ole nykyään coolia vuotaa kännäyskuvia julkisuuteen. Ainakin kaiken ulostulevan pitää olla tarkkaan harkittua viestintää.
Julkisuudella on se paha piirre, että se on kuin pullon henki, jota ei millään saa tungettua takaisin pulloon. Sen sijaan, että pääministerin imago olisi hänen haluamansa kaltainen, se on nyt bilekuningattaren imago. Hänen täytyy julkisuudessa toistuvasti vakuuttaa, että hän osaa hoitaa tehtävänsä. Tämä ei varmaan ole hyväksi pääministerin imagolle, yhtä vähän kuin Stubbin pelleilyt aikoinaan.
Voidaan spekuloida sillä, olisiko Marinin pitänyt lisätä jo etukäteen bilettäminen omiin harrastuksiinsa ja luoda kuvaa todella menevästä ihmisestä, joka hoitaa kaikki raskaat velvollisuudet asiaankuuluvasti. Ehkä jotakin samaa kuin Trudeau Kanadassa. On kaunis ja rohkea ja hyvin asiantunteva. Tässäkin tapauksessa pääministerin olisi pitänyt ymmärtää, että bilekuvilla ja bilekuvilla on eroja. Kaiken viestinnän tulee olla tarkkaan harkittua.
Marinfaneilta menee äsken sanottu totaalisesti ohitse. He keskittyvät puolustustaisteluun ja sopertavat, että Marin nyt ei ole oikeasti tuollainen tai että hänkin saa bilettää ja itkeä. He eivät halua ymmärtää, että jokaisen poliitikon on luotava itsestään sellainen imago, josta voi pitää kiinni. Marin teki kaikkein suurimman mokansa siinä, ettei hän huolehtinut tarkkaan omasta julkisesta imagostaan. Kontrollifriikki olisi pitänyt huolen siitä, että yksityiset bailut pysyvät yksityisenä. Olisi pitänyt etsiä henkilöt, joihin voi luottaa eikä pyrkiä poseeraamaan suurelle joukolle, joiden ymmärrystä ei voi erityisesti kadehtia.
