Mainos

Salibandyketju

  • 205 631
  • 1 347
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Miltä tulevat MM-kisat vaikuttaa ennakkoon? Tällä tavalla kerran pariin vuoteen lajia seuraavana sitä on taas aika pihalla voimasuhteista.

Suomen joukkueessa ei hirveästi tuttuja nimimiehiä ollut, Nico Salo nyt on tuttu nimi ja onko Kainulainen tätä nykyä Suomen kärkitehoilija? Miten vanhemmista staroista, eikö Peter Kotilaisen taso enää riitä kisoihin, vai onko jo jäähdyttelemässä?
Suomi lähtee kisoihin perinteiseen tapaan hopeasuosikkina mutta sanoisin, että se on lähempänä, että Tšekki kampeaa Suomen ohi kuin, että Suomi voittaa mestaruuden. Sveitsin kaataminenkaan ei ole mikään itsestäänselvyys. Kertoo enemmän siitä, että etenkin Tšekki on mennyt eteenpäin, eikä Suomen huonoudesta.

Kainulainen on varmaan se ykkösmies hyökkäyksessä. Lastikka on samanlainen pelaaja, joka voi ratkoa pelejä yksinään mutta ei mielestäni ole samalla tapaa vahvimmillaan kovissa peleissä kuin Kainulainen.

Eemeli Salin on tehtaan takuulla varma pelaaja kovissa paikoissa vaikka ei ole yhtä näyttävä.

Pakisto on aiempaa pallollisempi, mikä itseä vähän pelottaa siinä mielessä, että esim. hyvin pehmeän oloinen Jonaeson on mukana ja betoniporsas Stenfors jätettiin ulos.

Itse seuraan mielenkiinnolla nuorta Luukas Hyväristä, joka löi viime kaudella kunnolla läpi ja tänä syksynä vasta maajoukkueesta. Super juonikas hyökkäjä.

Toinen mielenkiintoinen nimi on Heikki Iiskola, joka on ollut liigan varmaan kuumin pelaaja tänä syksynä ja johtaa pistepörssiä.

———
Poisjääntien osalta Kotilaisen poisjäännistä ei ole tainnut nousta edes isompaa kohua. Viime vuosina ollut sen verran paljon haasteita elämänhallinnan kanssa, että pudonnut maailman kärjestä. Lisäksi kun Suomella on oikeasti useampi näitä vaarallisia hyökkääjiä niin ei hänelle mitään pakottavaa tarvetta ole.

Maailman huipulla salibandy on jumalattoman nopeaa ja fyysistä ja sen takia, joku iso ja nopea Aaro Astala menee helposti Kotilaisen edelle.

Rasmus Kainulaisen ja Stenforsin poissaolot ovat tainneet herättää eniten keskustelua. Molemmat olisivat tuoneet ”ruutia” ja fyysisyyttä.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Itse olisin maajoukkueen päävalmentajana sen verran sekaisin, että valitsisin joukkueeseen ne pelaajat joilla on se the kyky kaataa Ruotsi finaalissa, ja iskeä ratkaisevat maalit tiukimmassa mahdollisessa tilanteessa.

Kotilaisen lisäksi nimilista on hyvin lyhyt nykypäivänä. Rasmus olisi ollut omassa joukkueessani myös ihan joka kerta.

Vähän sama, jos olisi jättänyt Mika Kohosen aikanaan pois jengistä.
 
Brejk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, ENCE

Kotilainen ei ilmeisesti kesällä hirveästi ole reenaillut ja on kaukana parhaasta pelikunnosta. Ei ole Sveitsissäkään mitään hirmutehoja takonut, vaikka niitä voi häneltä odottaa kun on nimenomaan tehokas pelaaja. Oikea ratkaisu jättää pois ja ottaa esim. Hyvärinen myös rightin pelaajana Kotilaisen tilalle.

Pelaajavalinnoissa halutaan varmasti myös katsoa tulevaisuuteen kun parin vuoden päästä on kotikisat tulossa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Itse olisin maajoukkueen päävalmentajana sen verran sekaisin, että valitsisin joukkueeseen ne pelaajat joilla on se the kyky kaataa Ruotsi finaalissa, ja iskeä ratkaisevat maalit tiukimmassa mahdollisessa tilanteessa.
Varmasti tässä painaa se kolikon kääntöpuoli, eli kun Kotilainen menetti finaalissa pallon Ruotsia vastaan ratkaisevalla hetkellä ja tuon jälkeen vajosi todella synkkiin vesiin, siis oikeasti ihan pohjalle.

Valmentajan pitää kuitenkin pystyä luottamaan pelaajiin ja Kotilainen on vähän omanlaisensa tapaus. Jos olisi tällä kaudella hakannut Sveitsissä ihan älyttömät tehot niin olisin samaa mieltä.

Nykyhetkessä riskit vs hyödyt menee sen puolelle, että ymmärrän ettei ole mukana.
Kotilainen ei ilmeisesti kesällä hirveästi ole reenaillut ja on kaukana parhaasta pelikunnosta
Piti kanssa lähteä kesällä Jenkkeihin pelaamaan mutta jäi lähtemättä… Nämä tosiaan varmasti niitä syitä miksi ei ole mukana.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Täälläkin ilmoittautuu lähinnä arvokisaseuraaja, mutta on tuossa googlailun ja parin lajiniilotutun kautta tullut kyseltyä vallitsevia trendejä, eli missä ne voimasuhteet taas kerran menevät syvemmällä pelissä. Eli voi leikkiä 'asiantuntijaa" ja päteä. Not.

Vaikuttaisi siltä että Ruotsin pahin vihollinen on tällä kertaa Ruotsi itse. Tuo kolmas perättäinen mestaruus on vuoden 2008 jälkeen kiertänyt sekä Suomen että Ruotsin. Ja nyt länsinaapurilla on kotikisat backtoback-kultien jälkeen. Kuten oli eräällä Suomella kotikisojen suhteen 2021. Ja onhan Ruotsissa jo veskarit lytätty eikä nykyinen valmennustiimikään ikuisuuspahvia hommille saanut.

Noista 2021 kisoista voisi peilailla hartaan toiveen Tšekin mestaruuden suuntaan. Tuolloin elettiin koronalöylyjä, mutta harvemmin muistaa sellaisen pahan olon finaalin sekä voittajan että häviäjän toimesta. Suomi floppasi kotikisojen finaalin ja Ruotsi RN97:n johdolla halusi vauhdilla helvettiin Suomesta.

Eli Tšekin mestaruus piristäisi varmasti kansainvälistä salibandya. Ongelma on vain siinä että sen kotelon pitää kestää vaikkapa voitetun välierän jälkeen vielä finaali.

Suomen osalta vaikea sanoa mitään ja kaiketi homma lepäilee Nokian ja Espoon jätkien harteilla. Lähinnä siis se päivittyvä ilme ettei ikuisesti nojata "Classic-mafiaan". Tuo aiheuttaa itsessäni vahvoja 2012 fiiliksiä vaikka jätkät nyt eivät ikäloppuja olekaan. Kultaa on huuhdottu kuitenkin jo mukavasti.

Anyway: toivotaan hyviä kisoja ja yllätyksiä. Loistavia kisoja itsekullekin seuraajalle!
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Mielenkiintoiset kisat edessä ja samalla veikkaisin Suomelle myös haastavia kisoja. Jussilan komennossa ensimmäiset kisat ja paljon on joukkue muuttunut ja uutta verta ja ensikertalaisia mukana.

Mukavia kisoja kaikille sählyn seuraajille täällä jatkoajassa.
Oli heikko esitys. Paljon pitää parantaa ja heti joutuu kyllä sekoittelemaan viisikoita. Vain Oilersin kenttä riittävällä tasolla plus veskari.

Niemelää ja Laitilaa ei ihan lähiaikoina samaan pariin ja suoraan sanottuna en tiedä miten heille ylipäänsä saa turvallisen roolin. Salo ja Tykkyläinen pakkiin ja molemmat penkille, ehkä. Tämä oli toki jo etukäteen aikamoinen kysymysmerkki. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että 18 kenttäpelaajaa valittiin todella optimistisesti eikä riitä pelurit sitten vaihtoehtoiseen peliin.

Jo huomenna iskee Gasparikin ja Dudovicin johdolla kovempia yksilöitä vastaan. Slovakia toki muuten Latviaa heikompi, mutta noiden kohdalla mitataan fiksuutta pallon kanssa. Ilmaisia palloja ei kannata antaa ja päästää tilanteenvaihtoihin keskialueella.

Ruotsia vastaan onkin oltava sitten ihan eri moodissa, että voi realistisesti edes haaveilla voitosta.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Pakko muuten antaa 6/5 krediitit YLEn asiantuntijoille Lötjönen&Kytöhonka ottelun jälkeisestä ilotulituksesta Suomen esitystä kohtaan.

Herrojen yhtenevä näkemys oli etteivät ole koskaan nähneet noin huonoa Suomea ja tuo ei ollut edes mitään v-käyrämäistä tunnemyrskyä. Kytöhonka naulasi vielä ettei pelissä ollut mitään muuta hyvää kuin taulukkoon tulevat pisteet voitosta.

Olisivat varmaan voineet yksilöidä huomiseen saakka pieleen menneitä asioita ja Lötjönen nyt edustaa minulle tyyppiä joka osaisi halutessaan nähdä hyvät kyttäilyasemat jos mm-finaali olisi 30min jälkeen 9-0 Ruotsille.

Se oli ymmärrettävää että coach Jussila sekä kapteeni Salo asettelivat sanojaan tarkasti, mutta oli tervetullutta etteivät asiantuntijat lähteneet selänpesuhommiin.

Ja nämä kehut asiantuntijoille siis siinä valossa ettei analyysi ollut "kaikki on paskaa" -tasoa vaan herrat oikeasti perustelivat näkemykset ja ne pystyi allekirjoittamaan.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Onko Kivilehto pilannut Suomen maajoukkueen?

Aiemmin Classic oli voittamaton kone mutta on nykyään vain kaukainen muisto parhaista ajoista.

Seurajoukkueketjuilla kun pääosin mennään, niin näkyy tuokin aika hyvin.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Koska pelataan välierät ja finaali? Suomi, Ruotsi, Sveitsi, Tshekki niissä mukana? Siinä vaiheessa voisi katsella, miltä sähly huipulla näyttää.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Koska pelataan välierät ja finaali? Suomi, Ruotsi, Sveitsi, Tshekki niissä mukana? Siinä vaiheessa voisi katsella, miltä sähly huipulla näyttää.
Viikon päästä la-su. Tiistain alkusarjan Suomi-Ruotsi näyttelee jo tosi merkittävää peliä. Voittaja todennäköisesti väistää Tšekin välierissä. Ellei Sveitsi sitten yllätä Tšekin alkusarjassa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hagi
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Mitä olisitte asiantuntijat mieltä mitä pakkien kanssa kannattaisi tehdä? Kakkospari oli eilen aika kusessa. Tykkyläisen voisi kuvitella nousevan tänään kokoonpanoon mutta uskaltaisiko ykkösparin hajottaa?

Joku taisi ehdottaakin, että Salo pakiksi Classic kenttään, mikä nyt varmaan toimisi.

Hyökkäyksen osalta en oikein syttynyt Lastikan penkitykselle, kyllä tuon tason maalintekijälle pitäisi sopiva rooli löytää.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Kertokaas puuhelmikaulat tämmöinen asia. Kun tuossa eilenkin ihmettelin, että haetaan tälläinen ”kantti” veto, mitä siis kuljetetaan vähän aikaa siinä lavassa ja sitten ammutaan. Miten siitä tulee kovempi laukaus kuin ilman sitä kuljetusta? Itse tälläisenä kääkkäpelaajana en ymmärrä mistä se lisäkovuus tulee siihen laukaukseen, vaikuttaako salibandypalloon siis niin paljon se pallon olemassaoleva nopeus vai miten?
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat

Itse olen aina miettinyt että tuo liittyy enemmän suojaamiseen ja "kierteen" saamiseen vedossa. Nyt alkoi itseäkin kiinnostaa.
 
Kertokaas puuhelmikaulat tämmöinen asia. Kun tuossa eilenkin ihmettelin, että haetaan tälläinen ”kantti” veto, mitä siis kuljetetaan vähän aikaa siinä lavassa ja sitten ammutaan. Miten siitä tulee kovempi laukaus kuin ilman sitä kuljetusta? Itse tälläisenä kääkkäpelaajana en ymmärrä mistä se lisäkovuus tulee siihen laukaukseen, vaikuttaako salibandypalloon siis niin paljon se pallon olemassaoleva nopeus vai miten?

Ei sillä ole merkitystä vedon kovuuteen, vaan juurikin suojaamiseen ja kierteen saamiseen. Pyrkimyksenä saada maalivahti sivuttaisliikkeeseen ja peittää vedon laukaisuhetki, jolloin siitä tulee yksinkertaisesti vaikeampi blokattava ja torjuttava.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Suojaamista en osta, kun noita ”kanttauksia” näkee vaikka ei olisi suoraa uhkaa siinä. Jotenkin tälläiselle satunnaisseuraajalle tuo vaikuttaa vain joltain superlaukaukselta, joka saadaa kun painellaan tietyt näppäinkoodit.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ei sillä ole merkitystä vedon kovuuteen, vaan juurikin suojaamiseen ja kierteen saamiseen. Pyrkimyksenä saada maalivahti sivuttaisliikkeeseen ja peittää vedon laukaisuhetki, jolloin siitä tulee yksinkertaisesti vaikeampi blokattava ja torjuttava.

Ehdit juuri ennen kuin samaa ajatusta olin kirjoittamassa. Vaikeuttaa veskarin näköyhteyttä, vältellä puolustuksen blokkia ja antaahan tuo mahdollisuuden suojauksen myötä hakea syötöksi kääntöä myös.

Itse kisojen suhteen Ruotsi heitti tänään Suomea kiusannutta Latviaa vastaan toiset kaksinumeroiset tanssinsa ja voitti 13-2.

Toki Ruotsi on Ruotsi, voi mättää ennen välieriä vaikka 200 maalia ja löytää itsensä kovemmassa paikassa ongelmista.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Mitä olisitte asiantuntijat mieltä mitä pakkien kanssa kannattaisi tehdä? Kakkospari oli eilen aika kusessa. Tykkyläisen voisi kuvitella nousevan tänään kokoonpanoon mutta uskaltaisiko ykkösparin hajottaa?

Joku taisi ehdottaakin, että Salo pakiksi Classic kenttään, mikä nyt varmaan toimisi.

Salo tosiaan pakin paikalle tulee ainoana siedettävänä ajatuksena mieleen.

Enemmän pohdin itse sitä kun coach Jussila korostaa sitä miten pallolla olon kautta halutaan määrittää asioita.

Itse pohtisin Heikkilää tuomaan höyryä ja jalkavuutta esimerkiksi "päätygrindaamiseen". Eilen hoiti peliaikansa hyvin ja Suomella oli muutoin vain Astala tekemässä tuota rouheampaa duunia.

Eli puolustetaan hyökkäämällä ja pallolla? Helpommin sanottu kuin edes auttavalla tavalla tehty.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Suojaamista en osta, kun noita ”kanttauksia” näkee vaikka ei olisi suoraa uhkaa siinä. Jotenkin tälläiselle satunnaisseuraajalle tuo vaikuttaa vain joltain superlaukaukselta, joka saadaa kun painellaan tietyt näppäinkoodit.
Suojauksen lisäksi suurin syy on juurikin, että syvältä kantilla pelattaessa on mahdollista pelata nopeasti palloa eri syöttösuuntiin. Jos esimerkiksi pakki lähtee keskustaan kantille laidasta niin käytännössä pystyt 270 asteen leveydellä syöttämään ilman kummempaa pyörähdystä nopealla liikkeellä. Jo pelkästään pallon tiputtaminen alaspäin olisi hitaampaa ja kankeampaa kantittomalla liikkeellä.

Näin itse ahkerana kanttaajana, joka junioreille on sitä koittanut melkein 20 vuotta opettaa.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Ei sillä ole merkitystä vedon kovuuteen, vaan juurikin suojaamiseen ja kierteen saamiseen. Pyrkimyksenä saada maalivahti sivuttaisliikkeeseen ja peittää vedon laukaisuhetki, jolloin siitä tulee yksinkertaisesti vaikeampi blokattava ja torjuttava.
Kyllä väittäisin että on vaikutusta myös vedon kovuuteen. Kun veto lähtee vartalon käännöstä, mailaa ehtii painamaan pidempään, jolloin varsi taipuu enemmän ja tuottaa enemmän vipuvaikutusta.

Kääntölaukauksen teho näyttää viime vuosina hieman vähentyneen, sillä nämä heikommatkin maat osaavat paremmin puolustaa sitä. Maali vaatii nykyään yhä useammin vedon suoraan syötöstä.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ihan hyvä juttu lavoista ylläolevaan keskusteluun liittyen.

——
Illan matsiin ennustan Ruotsin useamman maalin voittoa. Uhkakuvana on, että Suomi ei pysty vastaamaan pelinopeuteen ja Ruotsi vyöryy Suomen yli.

Etenkin Suomen pakit tulevat olemaan kovilla.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Etenkin Suomen pakit tulevat olemaan kovilla.

Helppo olla samoilla linjoilla ja jännä myös nähdä että millainen teurastus on luvassa kun Ruotsi saa huolettomasti ohjata pelin painopisteen ja pallon Suomen puolustusalueen keskustaan.

Tuossa ei paljon pakisto merkitse kun jokainen viisikko vuotanut tuossa. Latviahan juoksi pallolla suunnilleen joka kerta yhdenkin miehen toimesta Suomen oman alueen keskustaan ja maalin eteen kun sattui kiinnostamaan.

Ruotsille toki mielenkiintoinen tilanne kun tottuneet arvokisoissa varsin särmään ja tiiviiseen Suomeen.
 
Aapee79

Jäsen
Pistin Esalle whatsapissa parit kuviot. Ei huolta, vähintään tasuri on taululla 60min. jälkeen.

Jos se toki edes lukee viestiä. Ei oo meidän FPL-pikkukimpan ketjussa paljoa juttu viime aikoina lennellyt. Taitaa focus olla 100% kisoissa, kuten pitääkin.
 
Hiltsu04

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets, Pelicans, Leijonat & BB-88
Suomen kokoonpanossa muutama muutos edellispelistä, Johansson nostettu takaisin rosteriin Salinin ja Salon rinnalle kakkoskenttään, ja lisäksi Laitila on nostettu viltistä Niemelän pakkipariksi samaan kenttään. Iiskola palaa ykkösketjuun, ja Heikkilä jatkaa kokoonpanossa kolmoskentän laidassa. Fälden maalilla.

1. Astala - Kainulainen - Iiskola

Lehkosuo - Mäkinen

2. Salin - Salo - Johansson

Niemelä - Laitila

3. Hyvärinen - Rantala - Heikkilä

Tykkyläinen - Jonaseon

4. Akola, Lastikka, Ahola

MV: Fälden
Laakso

Onhan tuossa potentiaalia, mutta vähän tuo pakisto huolettaa. Tämä olisi se peli missä Stenfors voisi olla omimmillaan, ja Laitila - Mäkinen -pakkipari ei varsinaisesti loistanut Latviaa vastaan. Lisäksi Jonaeson ei ole mikään kovin kamppailupelaaja, Tykkyläinen toki tasapainottaa hyvin. Ykkösketjun pitäisi pystyä toimittamaan ja kakkosketjun on pakko parantaa aiemmista peleistä, että Ruotsia vastaan olisi saumaa. Toki tavallaan hyvä että tässä kohdassa otetaan niitä riskejä kokoonpanon suhteen ja eikä lyödä kahden pelin perusteella koko palettia uusiksi, välierä ja mahdollinen finaali kuitenkin ovat ne turnauksen merkityksellisimmät pelit, joissa on oltava valmiina. Tietysti finaaliviikonloppua varten olisi kiva, ettei nyt tulisi ihanhuolella pataan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös