SaiPa Oy:n tulevaisuus

  • 1 510 511
  • 6 221
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
SaiPa ry laittaa lisää resurssia junioritoimintaan. Ensisilmäyksellä tämä näytti fiksulta, mutta vähän asiaa mietittyäni ja palstaviisautta ammennettuani ymmärsin, että eihän tästä mittään tuu.

Palkataan kuitenkin joku suojatyöpaikan tarpeessa oleva entinen SaiPa-peluri tai ikänsä SaiPa-kuvioissa notkunut selänpesijä. Tai sitten palkataan joku vieraspaikkakuntalainen, joka päätyy Lappeenrantaan vain siitä syystä että yksikään toinen Liiga-seura tai edes Mestis-seura ei enää moiselle luuserille duunia tarjoaisi.

Ei näköjään riitä että tuhotaan Liiga-SaiPa, nyt vedetään junioritoimintakin Kisapuiston pukukopin vessanpöstöstä alas.

SaiPa ry kirjoitti:
Osana SaiPan juniorikiekon tulevien vuosien toimintastrategiaa, haemme henkilöä organisaatioomme perustettavaan urheilu- ja kehitysjohtajan tehtävään.

Tehtävässä johdat ja kehität seuran junioritoimintaa. Vastaat hallituksen tekemän toiminta- ja taloussuunnitelman toteutuksesta. Toimit myös kahden päätoimisen, ja yli kahdenkymmenen osa-aikaisen valmentajan urheilutoiminnan esimiehenä. Urheilutoiminnan arki muodostuu päivittäisestä yhteistyöstä valmentajien sekä sidosryhmien kanssa. Hallintotehtävät hoituvat tiiviissä yhteistyössä puheenjohtajan ja seuran hallituksen kanssa.

 

ahal

Jäsen
Kyllähän tässä ainakin muodollisesti haetaan pätevyysehdot täyttävää osaajaa, jonka ei tartte tulla organisaation sisältä. Eri asia sitten on, kuinka homma kiinnostaa Lappeenrannan ulkopuolella ja kuka siihen lopulta valikoituu vai joudutaanko toteamaan " siut myö Ville/Kalle pietään, jos ei parempaa saaha". Mutta toivottavasti osaava hemmo tarttuu täkyyn, koska posti on seuralle ja uskottavuudelle tärkeä. - PS. Olisikohan Kohosta kuitenkin siihen, kun mukaan tulee uusi turbo tj, joka puhuu kesällä pyörryksiin koko maakunnan elinkeinoelämän... vastaan itse: ei taida.
 
Viimeksi muokattu:

Kämmenrumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston
SaiPa ry laittaa lisää resurssia junioritoimintaan. Ensisilmäyksellä tämä näytti fiksulta, mutta vähän asiaa mietittyäni ja palstaviisautta ammennettuani ymmärsin, että eihän tästä mittään tuu.

Palkataan kuitenkin joku suojatyöpaikan tarpeessa oleva entinen SaiPa-peluri tai ikänsä SaiPa-kuvioissa notkunut selänpesijä. Tai sitten palkataan joku vieraspaikkakuntalainen, joka päätyy Lappeenrantaan vain siitä syystä että yksikään toinen Liiga-seura tai edes Mestis-seura ei enää moiselle luuserille duunia tarjoaisi.

Ei näköjään riitä että tuhotaan Liiga-SaiPa, nyt vedetään junioritoimintakin Kisapuiston pukukopin vessanpöstöstä alas.




Siellä ry:n puolella on ilmeisesti pakka aika sekaisin tällä hetkellä mm. vastuuvalmentajat ei vielä selvillä ensi kaudelle, vaikka kuukauden päästä pitäisi joka joukkueen kausi vaihtua..

Tuo ilmoituskin hyvä, hakemukset s.posti osoitteeseen joka päättyy @gmail.fi ei kai tuollaista päätettä edes ole?
 
Suosikkijoukkue
Kaikki suomalainen jääkiekko

DoctorDoctor

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPajunnut, Hermannin Nuorisoseura
Siellä ry:n puolella on ilmeisesti pakka aika sekaisin tällä hetkellä mm. vastuuvalmentajat ei vielä selvillä ensi kaudelle, vaikka kuukauden päästä pitäisi joka joukkueen kausi vaihtua..
Ollos huoletta!!! SaiPa ry:tä ohjaa patinoitunut, yhtä köyttä sinnikkäästi vetävä hallitus, joka koostuu juniorijääkiekkoilun erityisosaajista, ja jonka isällisessä ohjauksessa perinteikkään seuran jo ennestäänkin laadukas juniorityö tulee ottamaan huimia kehitysaskelia lähitulevaisuudessa.
 

Denisovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vielä noista kausikorteista: en eilen huomannutkaan, että kausikortit seisomakatsomoon kallistuu 50 eurolla ja ovat normaalihinnaltaan jatkossa 250€. Tähän olisi erittäin mielenkiintoista kuulla perustelut, minkä perusteella tuollainen 50€ korotus tehdään?
 

Mestaruusjuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vielä noista kausikorteista: en eilen huomannutkaan, että kausikortit seisomakatsomoon kallistuu 50 eurolla ja ovat normaalihinnaltaan jatkossa 250€. Tähän olisi erittäin mielenkiintoista kuulla perustelut, minkä perusteella tuollainen 50€ korotus tehdään?
Kun tuote on kunnossa ja kysyntä hipoo maksimia, voi hintaa tuotteella nostaa.
 

emz1

Jäsen
Vielä noista kausikorteista: en eilen huomannutkaan, että kausikortit seisomakatsomoon kallistuu 50 eurolla ja ovat normaalihinnaltaan jatkossa 250€. Tähän olisi erittäin mielenkiintoista kuulla perustelut, minkä perusteella tuollainen 50€ korotus tehdään?
Tässähän on selkeä suunnitelma jossa otetaan elämän iloa täynnä olevat alle 18v juniorit sisään (99€) ja kipataan kyyniset ja elämään kyllästyneet aikuiset ulos (250€). Ne jotka aikovat ostaa, tulevat sen myös ostamaan hintamuutoksista huolimatta.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vielä noista kausikorteista: en eilen huomannutkaan, että kausikortit seisomakatsomoon kallistuu 50 eurolla ja ovat normaalihinnaltaan jatkossa 250€. Tähän olisi erittäin mielenkiintoista kuulla perustelut, minkä perusteella tuollainen 50€ korotus tehdään?
Voi kai tuote perustella satsauksella organisaatioon tms, mutta raadollisempi selitys on inflaatio. Noin 8 prosentin inflaatiolla tuo 250 euroa vastaa noin 210 euroa pari vuotta sitten ja vastaavasti jos lipun hinta olisi edelleen tuo 200, niin se vastaisi noin 170 euroa.
 

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Tässähän on selkeä suunnitelma jossa otetaan elämän iloa täynnä olevat alle 18v juniorit sisään (99€) ja kipataan kyyniset ja elämään kyllästyneet aikuiset ulos (250€). Ne jotka aikovat ostaa, tulevat sen myös ostamaan hintamuutoksista huolimatta.

Ei välttämättä ihan näin. Meillä työyhteisössä on ollut usealla tapana ostaa SaiPan kausareita kannatuksen vuoksi sieltä halvimmasta päästä. Viime kausi ei oikein ollut enää hintansa väärti edes tukemismielessä, kun tuella ei Teksti-TV tarjonnut vastinetta.

Yksi Valkeapää ei tähän kannattusmielessä ostettuun kausariin muutosta tee.

Ymmärrän kuitenkin logiikan hinnankorotuksissa. Inflaatio se näkyy SaiPallakin, joten pakko tehdä jotain. Syksy näyttää mitä kausarien ostajat ovat tuumanneet hinnoittelusta. Todella haastava aika kaiken kaikkiaan myydä SaiPan kausareita.
 
Suosikkijoukkue
Sex, drugs and SaiPa
Ettei totuus unohtuisi niin toitotetaanpas taas muistinvirkistykseksi tätä sydämenasiaani:
SaiPa oy:n tulevaisuus on enemmän tai vähemmän naimisissa koko seutukunnan tulevaisuuden (lue: elinvoimaisuus) kanssa.
Elinvoimainen, dynaaminen ja houkutteleva Etelä-Karjala luo myös SaiPa Oy:lle paremman ympäristön toimia ja kehittyä.
Ja kolikon toisena puolena: SaiPa valtakunnan seuratuimman lajin ja epävirallisen kansallispelin pääsarjatason joukkueena myös antaa näkyvyyttä maakunnalle ja osaltaan lisää vetovoimaa.

Maakunnan vetovoimaa lisäämään kannattaa mielestäni kääntää pienempiäkin kiviä ja laittaa kuntoon pienempiä juttuja. Tarkoitus tällä ei kuitenkaan ole tässä alkaa listaamaan kaikkia mahdollisia asioita(mielipiteitä jakaviakin) ja joka ainummaista yksittäistä juttua. Pointtina tässä on keskustelun ylläpitäminen ja tietynlainen kotiseutuylpeyden nostaminen, "hei, kattokaa me ollaan täällä ja meiltä löytyy tälläsiä kaikkia siistejä juttuja".
Tällä alustuksella siis tähän nyt pari nostoa, mitkä itseäni paikkakunnan alkuasukkaana ihmetyttää.

Fazer. Helkkarin hiljaa ja matalalla profiililla menee, mitä lappeenrantalaisuuteen tulee. Kuinka moni muualla Suomessa edes tietää, että Lappeenrannassa on Fazerin tehdas? Joo, joku tovi sitten oli sitä mainontaa Pantteri karkeista (äijä Tarzan-tangoissa) mutta hiljaisempaa on sittemmin pidellyt. Saumoja olisi helkkarin paljon suurempaan. Edes tehtaanmyymälää ei ole olemassa. Siis ihan oikeasti ei ole. Sellainen toimisi takuulla yhtenä näkyvänä vetonaulana ja "must" kohteena matkailulle.

Toinen nosto on vesitornin kunnostaminen yleisökäyttöön nykystandardit täyttäen.
Joka kylässä, missä minkäänlainen maisematorni olemassa on, kiinnostaa torni myös yleisöä.
Ja voisiko nuo kaksi asiaa yhdistää? Fazerin tehtaanmyymälä vesitornissa?
(oma päiväuneni on tehtaanmyymälät sekä vesitornissa, että keskusta-areenassa)
Joo, Fazerilla tietysti OLI syynsä pitää matalaa profiilia. Mutta nyttemmin muuttosuunnitelmista tiettävästi luovuttu.

Mutta kerrataan ja korostetaan nyt vielä, että tarkoitus ei ole tässä aloittaa mitään toinen toistaan hulvattomampien ideoiden hassuttelua, vaan tarkoitus on osaltaan ylläpitää ja lisätä yleistä keskustelua Etelä-Karjalan elinvoimaisuuden ja houkuttelevuuden nostamisesta.
Ja kostoksi päälle: Useampaan kertaan aiemminkin tällä palstalla jo tullut muistin varaisesti siteerattua ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolan sanoja: "Rajaseutujen elinvoimaisena pitäminen ei ole aluepolitiikkaa, vaan geopolitiikkaa".
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Tota Pelicansin menoa katsoessa tulee vaan mieleen että tekemistä on paljon. Jos rehellisesti katsoo tilannetta niin SaiPan tilanne on äärettömän huono. En laske Sportia, Kookoota tai Jukureita tähän koska heillä on niin vähän aikaa Liigassa.

Kaikilla muilla seuroilla on mitali tai finaalipaikka. Huonoa tekeminen on ollut muuallakin, että ei voi suoraan verrata. Esimerkiksi Ilveksen viime vuoden mitali 21 vuoden jälkeen on noilla resursseilla aika huono tulos. Ei HIFK:n tekeminenkään kehuja ansaitse, mutta tietyllä rahalla saa edes jotain.

Onko SaiPa joku muualla säälitty porukka? Aloin tänään tarkemmin miettimään näitä "menestysvuosia" ja itseasiassa viimeseen 24 vuoteen yksi välieräpaikka jossa yksi voitto. Siis se mitä Lappeessa muistellaan hienona aikana saavutti peräti yhden voiton välierävaiheessa?

Melkein voisi sanoa että tuo rekordi on sellanen että parempi vaihtaa sarjatasoa.
---------------

Uusi toimari tulee ja ihan mielenkiintosta seurata mitä hän tekee. Jotenkin huomaan vaan miettineeni miten muualla ei tällästä touhua näe.
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Pienet keskikokoiset (Ässät, HPK, Pelicans, KooKoo, KalPa ja SaiPa) joskus saavuttaa hyvää lentoa & boogia yltäen jopa mitalipeleihin. Se on hienoa. Tällä hetkellä SaiPalla on selvästi pisin matka olla seuraava tähdenlento sillä kun niin sekaisin on useampi vuosi tässä pyöritty.

Vaikka haluaisi että heti takaisin kaikki ja menestys! niin itse olen suht matalalla sykkeellä liikenteessä, huomaan. Koska on niin paljon steppejä mitä pitää ottaa ja tehdä että toteuttaa.

Ensimmäinen on näemmä, että valetaan perustukset kuntoon vanhan ajan tiimispiritillä ja yritetään välttää jumbosija. Luodaan sellainen taisteleva runko jonka päälle voi sitten seuraavilla kausilla alkaa nappailee kärkitekijöitä - sellaisia jotka täydentää lujaa perustaa eikä niin että joku Zabo & Ramu sinne muka päälliköimään tai Meskanen - Dösö - Pospisil starailemaan kun koko hoito vaappuu huterassa kiikussa.

Virran & Markkasen hullu strategia oli kunnianhimoinen, propsit yrityksestä, mutta nyt vaihteeksi saipaidentiteetti takas ja Kisapuisto vittumaiseksi vierailijoille!
Niin, sulla on idea mutta tämä historia näyttää aika pahalta. Mikä tämä SaiPa identiteetti on? Olla sarjan huonoimpia joukkueita? Kovasti sanottiin että halutaan SaiPalaisuutta, se on saanu joukkueen Liigan pelleksi.

Ehkä pitäisi miettiä jotain muuta. SaiPalaisuus on tarkottanut tähän mennessä täytejoukkueena olemista.

Ei se nyt Lappeessa niin vaikeeta vois kuvitella olevan, koska onhan tossa aikaa ollu. Tietysti riippuu mitä kukakin odottaa. Itse katsoisin mieluummin mestispelejä kun tätä touhua.

Pelicans kaiken sekoilun jälkeen on kuitekin 2 finaalipaikkaa hommannu tässä ohimennen. SaiPalla yksi välierävoitto 9 vuoden takaa.
 

Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Mielestäni Pelicansin menestys on se mikä enemmänkin tuo toivoa SaiPalle. Juuri eilen mietin, että ennen kautta ei monikaan Pelicansin pelaaja olisi mahtunut SaiPaan. Siis siten, että SaiPan vastaavan paikan pelaaja vaihtuisi. No joku Iikka olisi varmana mahtunut mut olisiko muita?

Nyt kun katsoo, niin jotakuinkin koko nipun voisi vaihtaa päikseen. Ensi kaudella on meillä taas uusi mahdollisuus, toivottavasti saadaan onnistumisia. Lisätään tähän loppuun vielä asiantuntijan kausiennakot tähän kauteen lähdettäessä.
10. Pelicans 31,5p
Pelicansin toimisto vaikuttaa näin ulkoapäin tarkasteltuna olevan enemmän sekaisin kuin HIFK:n tai Jokereiden pahimmillaan. Pasi Nurminen johtaa tavallaan ja seura, tai ainakin henkilöstö kärsivät. Mielenkiintoista on seurata, kuinka hyvin erinomainen päävalmentaja Niemelä osaa luoda joukkueen sisälle positiivisen, rauhallisen ja urheiluun keskittyvän ilmapiirin niin, ettei Nurmisen sekoilut pääse pukuhuoneeseen. Ehkäpä Niemelä on juuri paras henkilö toimimaan moisessa ristiaallokossa.

Voimasuhdearviooni en anna Nurmisen henkilöstöjohtamisen vaikuttaa. Menen pelaajat ja valmennus edellä. Mielestäni Pelicans taistelee kynsin ja hampain säälipaikasta.

Hyökkäys 7p
Arvioin Pelicansin hyökkäyksen sarjassa jaetulle 9. sijalle. Huikea ykkössentteri Jasek pelastaa paljon. Iikka Kangasniemi on myös hyvä ja taitava liigapelaaja, muttei ehkä kuitenkaan sellainen luistelullaan ja taidollaan dominoiva pelaaja, jollaiseksi hänet muutama vuosi sitten kuvittelin nousevan. Ykkösketjuun kolmanneksi lenkiksi Smejkalin korvaajaksi on hankittu SHL:stä Lars Bryggman. Vaikuttaa lähtökohtaisesti juuri oikeanlaiselta palaselta tuohon ketjuun. Laadukas pelaaja hyvällä fysiikalla. Ykkösketju on kova.

Ykkösketjun jälkeen taso laskee kovin ja tehoilijat ovat kortilla. Myös roolituksen suhteen herää kysymyksiä. Missä raastinrauta? Roine on ainoa 30-vuotta täyttänyt hyökkääjä koko joukkueessa. 2-4 -ketjut ovat Roinetta lukuunottamatta nuoria, tosin ihan lahjakkaita poikia. Saa nähdä, mitä sieltä tulee. Miracle on Ice -henkiseen ylisuoritukseen en usko.

*Pelicans hankki kokeneen Jonas Enlundin. Hyvä hankinta nostaa hyökkäyksen 6,5-> 7p
Puolustus 8p
Minä näen Pelicansin puolustuksen parempana kuin monet muut. Arvioin sen jaetulle 5. sijalle yhdessä HIFK:n, Lukon ja HPK:n kanssa. Eronen on erinomaista laatua ja uusi hankinta Peter Andesson tuo vankkaa kokemusta Ruotsin pääsarjasta. Toni Utunen on vihdoin valmis läpimurtoon, kun nuoresta iästä huolimatta alla on 197 Liigan runkosarjapeliä. Lahjakkuus on kuplinut jo tarpeeksi kannen alla. Sitten lahjakas kaksikko Rajaniemi & T.Vilén. NHL-varauksen saaneet pojat ovat valmiita nousemaan seuraavalle askelmalle heihin kovasti luottavan päävalmentaja Niemelän alaisuudessa.

Mestarijoukkue Tapparasta saapunut Saku Salminen ja Ässien projekti Varttinen hakevat Niemelän alaisuudessa uutta pontta liigauralleen. Pelicansin puolustuksen arvosana sisältää paljon potentiaalin puhkeamisen varaan laskemista, eikä käy kieltäminen, etteikö tuonne laadukas rightin pakki olisi erinomainen lisä, tai kaksi.

*Pelicans hankki puolustukseen kokeneen SHL-jyrän Myllärin ja nuoren NHL-varatun ruotsalaisen Perssonin. Nostaa pisteet 7 -> 8p.

Maalivahdit 8,5p
Bartosak on huippumies. On suorittanut Pelicansissa kaikin tavoin erinomaisesti niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolella. Pelaa varmasti leijonan osan Pelicansin otteluista. Toisaalta varamaalivahti Jasper Patrikainen pystyy kyllä hoitamaan ruutunsa hyvin silloin, kun käsky käy. Arvioin Pelicansin maalivahdit sarjassa jaetulle kolmannelle sijalle mm. KooKoon kanssa.

Valmennus 8p
Tykkään positiivisesta Tommi Niemelästä. Hän tuli Lahteen, teki työnsä laadukkaasti ja valloitti puolelleen niin pelaajat kuin median. Nyt lähtee kolmas kausi Liigassa ja korvantaukset alkavat olla jo kuivat. Arvioin hänet liigan valmennuksessa jaetulle sijalle yhdeksän. Samalla sijalla ovat mm. KooKoo ja Salo sekä Kivi ja Ässät.

11. SaiPa 31,5p
Virran toinen kausi SaiPassa alkaa. Ensimmäinen ei tuottanut pudotuspelipaikkaa. Tosin se ei varmaan kovin monen realistisissa ajatuksissa ollutkaan, paitsi hätähousujen, jotka Pitsin ja muutoinkin hyvän preseasonin jälkeen ajoivat keulat pystyssä ojaan. Tällä kaudella on sitten mahdollisuus ottaa seuraava askel ja mielestäni sijoittuminen kymmenen parhaan joukkoon on realistinen tavoite. Jos tuohon joukkueeseen tulee vielä huippuluokan ykkössentteri, voidaan puhua jo tukevasti keskikastin joukkueesta.

Hyökkäys 7p
SaiPan joukkueessa on kuusi ulkomaalaista hyökkääjää. Pospisil on tähti ja joukkueen tärkein hyökkääjää. Toivottavasti vati kestää. Descheneau saapuu Lappeenrantaan heikohkon viime kauden jälkeen Tepsistä. Hän omaa kyllä potentiaalia pelata paremmin, sillä on hän kuitenkin toissa kaudella SHL:ssä onnistunut. Kolme muuta ulkomaalaista tulevat Liigaa pienemmistä sarjoista, joten heidän suhteen saadaan jännittää enemmän, kuinka kovia apuja lopulta ovat.

Suomalaista laatua löytyy kohtuullisen hyvin, mutta ihan kärki siitä uupuu. Koskiranta, Meskanen, Loimaranta, Karvinen, Metsävainio, Ojantakanen ja Lipiäinen voivat tuottaa paljon hyvää. Etenkin Koskirannan toivon toipuneen ja palautuneen mahdollisimman lähelle entistä.

Miten paljon saipalaiset arvostavat 290 peliä SaiPassa pelannutta Ville Vainikaista? Mennyt minulta ihan ohi tuo liigajyrä.

* SaiPa hankki AHL-sentterin. Pisteet 6,5-> 7p

Puolustus 7p
Arvioin SaiPan puolustuksen sijalle 10. SaiPan puolustuksen kaksi tukipilaria ovat mainio Maalahti ja kanukki Aaron Irwing, joka rantautuu Saimaan rannalle Norjan, Ruotsin ja Tšekin pääsarjojen kautta. Molemmat vahvaa liigatasoa. Kolmas ison vastuun mies on Nuutti Viitasalo, joka pelasi viime kaudella läpimurtokautensa. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, millä höngällä kaveri syksyllä kaukaloon tulee. Ikävä kyllä, eturistiside on operoitu ja toipuminen kestää. Toivottavasti talvipakkisilla on jo oma itsensä ja siitä sitten ylöspäin kohti kevättä.

Mainitun kolmikon jälkeen taso laskee ja epävarmuustekijät kasvavat. Mitä tapahtui Huttulalle Oulusta lähdön jälkeen. Huikea kevät Oulussa ja sen jälkeen heikko kausi SaiPassa. Häneltä on lupa odottaa parempaa. Ulkomaalaiset Moro ja Donohue ovat yliopisto -ja ECHL-arpoja, mutta onnistuessa nostavat SaiPan puolustuksen tasoa kohti kärkeä.

Olkkonen on vakiintunut vanhemmalla iällä liigapakiksi. Mikä mies?

Maalivahdit 8,5p
SaiPan maalivahdit arvioin Westerholmin ansioista sille pitkälle listalle, jolla pääsee jaetulle sijalle 3. yhdessä mm. KooKoon(Malik&Setänen) ja Pelicans(Bartosak) kanssa. Westerholm on lahjakas maalivahti, johon SaiPassa luotetaan ykkösmaalivahtina nyt jo neljännen kauden ajan. Arvostettavaa kauaskantoista toimintaa SaiPalta. Tuosta luottamuksesta on alkanut tipahtelemaan koko ajan enemmän ja ennemmän hedelmiä.

Kakkosmaalivahti on pari kautta Pohjois-Amerikan yliopistosarjassa pelannut 22-vuotias Jere Huhtamaa. Viime kaudella paluu Suomeen ja Mestiksessä TuTossa prosentit olivat yli 91. Se on siihen koohotussarjaan hyvä lukema. Junnumaajoukkue-edustukset kertovat lahjakkuudesta.

Valmennus 9p
Arvotan Virran kovien valmentajien joukossa jaetulle neljännelle sijalle. Ison statuksen ammattimies. Aikanaan Lukon mestaruus ja vakavan koronamuunnoksen selättäminen toivat hänelle sisäistä rauhaa ja itseluottamusta. Vakaasti hän pystyy luotsaaman lappeenrantalaista laivaa reittisuunnitelman mukaisesti ilman tarvetta poukkoiluun. Pitkien projektien mies, joten malttia ja kauaskantoisuutta tarvitaan.
 
Viimeksi muokattu:

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Mielestäni Pelicansin menestys on se mikä enemmänkin tuo toivoa SaiPalle. Juuri eilen mietin, että ennen kautta ei monikaan Pelicansin pelaaja olisi mahtunut SaiPaan. Siis siten, että SaiPan vastaavan paikan pelaaja vaihtuisi. No joku Iikka olisi varmana mahtunut mut olisiko muita?

Nyt kun katsoo, niin jotakuinkin koko nipun voisi vaihtaa päikseen. Ensi kaudella on meillä taas uusi mahdollisuus, toivottavasti saadaan onnistumisia. Lisätään tähän loppuun vielä asiantuntijan kausiennakot tähän kauteen lähdettäessä.

Yritin vastata tähän jotain järkevää, mutta en pysty. Sanotaan vaikka sitten niin päin, että ehkä ensi kaudella sitten SaiPa onkin siellä Pelicansin 103 pisteen tuntumassa, vaikka tällä kaudella niitä pisteitä tuli lähinnä kai huonon tuurin vuoksi Pelicansin tasoisella joukkueella 48. Onhan meillä niin pirun hyvin rakennettu joukkue, lappeenrantalainen valmentaja ja äärimmäisen hienosti johdettu seura. Ensi kaudella sitten, ensi kausi on hieno mahdollisuus.
 

emz1

Jäsen
Yritin vastata tähän jotain järkevää, mutta en pysty.
Ehkä tästä alkaa uusi hiljaisuuden aikakausi kuten Hämäläisen sopimuksen julkistamisen jälkeenkin.

Viime kauden KooKoo ja tämän kauden Pelicans ovat hyviä esimerkkejä siitä mitä tapahtuu rajallisilla resursseilla kun joukkue sitoutuu ja luottaa omaan pelitapaan sekä valmentajaan. Molemmissa joukkueissa on myös yhteistä että selkäranka ei ole katkennut vaan sitä kliseistä omaa juttua ja systeemiä on jauhettu ja jauhettu ja uskottu että se tuottaa tulosta.

Tämä ei tarkoita sitä, että SaiPa olisi lähelläkään tuollaisen tapahtumista tai saati että SaiPalla olisi Niemelän tai Salon taitoista valmentajaa, mutta ei käy kiistäminen että kaksi em. eri kauden joukkuetta toimivat hyvinä esimerkkeinä 8-15 sijoilla majaileville joukkueille mitä parhaimmillaan voi tapahtua vaikka rosteri ei olisikaan kalleimmasta päästä ja kaksi kärkiketjua eivät kelpaa kyselemättä Tapparan, Kärppien ja HIFKin kärkiketjuihin.
 

Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Ehkä tästä alkaa uusi hiljaisuuden aikakausi kuten Hämäläisen sopimuksen julkistamisen jälkeenkin.

Viime kauden KooKoo ja tämän kauden Pelicans ovat hyviä esimerkkejä siitä mitä tapahtuu rajallisilla resursseilla kun joukkue sitoutuu ja luottaa omaan pelitapaan sekä valmentajaan. Molemmissa joukkueissa on myös yhteistä että selkäranka ei ole katkennut vaan sitä kliseistä omaa juttua ja systeemiä on jauhettu ja jauhettu ja uskottu että se tuottaa tulosta.

Tämä ei tarkoita sitä, että SaiPa olisi lähelläkään tuollaisen tapahtumista tai saati että SaiPalla olisi Niemelän tai Salon taitoista valmentajaa, mutta ei käy kiistäminen että kaksi em. eri kauden joukkuetta toimivat hyvinä esimerkkeinä 8-15 sijoilla majaileville joukkueille mitä parhaimmillaan voi tapahtua vaikka rosteri ei olisikaan kalleimmasta päästä ja kaksi kärkiketjua eivät kelpaa kyselemättä Tapparan, Kärppien ja HIFKin kärkiketjuihin.
Tuota Pelicansin suorituksen arvoa nostaa sekin, että pelaajabudjetti oli jotain 2,3m luokkaa eli keskitasoa liigassa ja mm. JyP ja TPS, Ilves, Lukko, Kärpät, Tappara, IFK operoivat isommilla budjeteilla toki lähes samaa luokkaa se oli kuin JyPillä. Edelleenkin se Pelicansin budjetti on enempi mihin SaiPalla on varaa muttei ihan mahdotonta jos saataisiin jonkinlainen uusi kiekkobuumi uuden areenan ja paremman joukkueen ja menestyksen kautta luotua tulevaisuudessa.

Eilisessä matsissa haastateltiin erätauolla Pelicansin UTJ Janne Laukkasta ja hän kertoi, että taustalla seurassa on iso strategian muutos, joka tehtiin 8v. sitten ja on panostettu omiin pelaajiin/junioreihin ja huom. myös valmennukseen ja siihen osaamiseen erityisesti. Nyt Pelicanseilla on siis useita todella laadukkaita omia kasvatteja ja sitten Laukkanen on onnistunut hankkimaan siihen lisäksi hyviä hankintoja. Lisäksi tietysti "Hölön" valmennus tuntuu toimivan ja istuvan tuohon joukkueeseen hyvin. Eli tämä osoittaa, että pitkäjänteisellä hyvällä työllä on kyllä saavutettavissa menestystä hieman heikommistakin asemista.
 
Viimeksi muokattu:

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Ehkä tästä alkaa uusi hiljaisuuden aikakausi kuten Hämäläisen sopimuksen julkistamisen jälkeenkin.

Hahhah, odottelinkin jo milloin SaiPa-osion palstapoliisilta tulee kuitti. Hei, ole huoletta, tauko on tulossa, viimeistään finaalien jälkeen alkaa.

Minä voin poistua mielelläni, mutta sinäkin voisit vaikka joskus vähentää tuota tapaasi aina vittuilla nimimerkeille, jotka ovat joskus sanoneet sinulle jotain ärsyttävää. Kaikilla olisi mukavampaa.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Vaikka haluaisi että heti takaisin kaikki ja menestys! niin itse olen suht matalalla sykkeellä liikenteessä, huomaan. Koska on niin paljon steppejä mitä pitää ottaa ja tehdä että toteuttaa.
SaiPalaisuuden ydin on kyllä tuossa viestissä. Edetään pienin askelin, odotellen ja maltilla ja kohta huomataan, että ohoh, puoli vuosisataa, tai enemmän on kulunut ilman mitään menestystä. Tai onkohan kyse siitä, että niiden pienten, määrätietoisten askelien ottaminen on meille vaikeampaa kuin muille? Joskus onnistutaan jotenkin (mm. Tirkkonen-Kallioniemi), muuten heilutaan vailla päämäärää tuulessa.

Boldasin oleellisimmat.

Mutta, että tämä ei menisi taas pelkäksi valitukseksi, niin pakko se on taas uskoa ensi kauteen ja edes jonkinlaiseen parantamiseen, ainakin TJ on vaihtunut ja UTJ saanee nyt keskittyä olennaiseen (toki tämä näky vasta myöhemmin) ja jos valmennukseenkin on joku ukko tulossa vielä. Babysteps.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Sex, drugs and SaiPa
Ns "kulttuurin" ohkaisuudesta tässä varmaankin on isossa kuvassa kysymys. Sitä Kallioniemi-Tirkkonen aikakauden hyvää tekemistä ei saatu juurtumaan seuran ja organisaation dna:han, vaan avainhenkilöiden vaihdettua maisemaa valui kaikki tehty työ kuin vesi hanhen selästä.
Sitä kulttuuria ja pysyvää dna:ta tässä kait pitäisi koko organisaatioon saada pikkuhiljaa kasvamaan.
Onhan seuralla perinteitä ja historiaa ja jonkinlainen paikka kiekkokartalla.
(inhoajat ja muut irvileuat voivat toki kääntää tämänkin lauseen väsyneeksi ivailuksi, mutta tässä yhteydessä on nyt kumminkin tarkoitus katsoa näitä asioita rakentavalla tavalla ja neutraalisti)
 

Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Yritin vastata tähän jotain järkevää, mutta en pysty. Sanotaan vaikka sitten niin päin, että ehkä ensi kaudella sitten SaiPa onkin siellä Pelicansin 103 pisteen tuntumassa, vaikka tällä kaudella niitä pisteitä tuli lähinnä kai huonon tuurin vuoksi Pelicansin tasoisella joukkueella 48. Onhan meillä niin pirun hyvin rakennettu joukkue, lappeenrantalainen valmentaja ja äärimmäisen hienosti johdettu seura. Ensi kaudella sitten, ensi kausi on hieno mahdollisuus.
Ei Pelikaanitkaan yhdessä kesässä tonne finaaliin päässy, siellä on tehty työtä pidempään nousujohteisesti. SaiPa yritti Virtaa. Nyt sitten on uusi strategia ja aletaan rakentaa seuraavaa (toivottavasti) menestyspolkua. En usko että tässä ollaan pariin kauteen 100 pistettä hivottelemassa. Askel kerrallaan.
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Ei Pelikaanitkaan yhdessä kesässä tonne finaaliin päässy, siellä on tehty työtä pidempään nousujohteisesti. SaiPa yritti Virtaa. Nyt sitten on uusi strategia ja aletaan rakentaa seuraavaa (toivottavasti) menestyspolkua. En usko että tässä ollaan pariin kauteen 100 pistettä hivottelemassa. Askel kerrallaan.

Ahh ok. Joo näin ajateltuna viestissäsi oli järkeä. Itse luin sen aamujunassa niin, että unelmoit jo ensi kaudelle ”pelsujen” tekoa. Olet oikeassa siinä, että pitkällä tähtäimellä heidän esimerkkinsä antaa toivoa.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Kommentoidaan pitkästä aikaa tämnne vaikka ajattelin, etten jaksa enää lukea palstapoliisien ..ttuilua.

Yllä joku vertaili SaiPaa ja Pelicansia, niin otan siihen hieman kantaa.

Pelicans on tehnyt pienen/keskitason budjetin omaavana seurana erittäin pitkäjänteisen suunnitelman, minkä vuoksi he ovat nyt finaaleissa:

1) Heillä on selkeästi suunnitelma, missä vahvistukset ovat todellisia vahvistuksia (kuten esim Lucas Jasek & Patrik Bartosak & Teemu Eronen & Iikka Kangasniemi), mutta muuten joukkue on kasattu nuorten ja nälkäisten pelaajien ympärille. Maustettuna parilla kokeneella pelaajalla, kuten Miika Roine. Vrt SaiPa, missä nykyisin vahvistukset on käytännössä arpoja ja niitä on haettu alakenttiinkin täytemiehiksi.

2) Tiivis yhteistyö Peliittojen kanssa, missä omista nuorista on koulittu Peliitoissa pelaajia miesten peleihin. Viime torstain Ilves pelissä tällaisia pelaajia olivat: Petteri Riihinen, Topias Vilen, Konsta Hirvonen, Elias Vilen, Aatu Jämsen, Aleks Haatanen, Jasper Patrikainen ja Sakke Hämäläinen. Eli kaikki ne Pelicansin pelaajat, jotka ovat pelanneet edes vuoden Pelicansin junioriorganisaatiossa. Miten Lappeenrannassa? Hugo Rikkilä pelasi viime keväänä hienot pudotuspelit Ketterässä ja Otto Hokkanen on ollut nyt hyvässä tikissä, mutten pelaajavaihtoa on todella vähän. Erityisesti Ketterästä ei tunnu pelaajat SaiPaan kelpaavan. Muihin joukkueisiin kyllä. Mm Jukureihin on siirtynyt pelaajia Ketterästä, JYP:piin, HIFK:hon ja KooKooseen. Viimeiset Imatralta SaiPaan siirtyneet ovat Joel Olkkonen ja Jaakko Lantta kauden 2020 jälkeen. Sen jälkeen Ketterä on voittanut kaksi Mestiksen mestaruutta ja tänään aloittaa pelaamaan neljännestä perättäisestä mestaruudesta. Ja kun katsoo mitä tahansa pelipaikkaa, niin aika moni Ketterän pelaaja on Mestiksen tilastoissa kärkisijoilla, mutta jostain kumman syystä kukaan heistä ei ole SaiPaan riittävän hyvä.

3) Valmennuksen jatkuvuus ja työrauha.

Yhteenvetona voisin todeta, että SaiPan pelaajahnakintapolitiikka on minusta aika kuusikossa. Alakenttiin haetaan Gustav Olhaverin tapaisia hakuja Allsvenskanista, kun Ketterästä samaan roolin voisi ottaa esimerkiksi Mikko Haaparannan. Alakenttien pelaajat sekä luukkuvahti kannattaisi aina rakentaa paikallisista pelaajista ja kaikki rahalliset panostukset kunnon vahvistuksiin. Ja sen jälkeen rauhanpiippu suuhun juniori-SaiPan ja juniori-Ketterän kesken ja edustusjoukkueille yhteinen pelaajapolku/-pooli. Selkeä polku: SaiPa U20->Ketterä Mestis-> SaiPa Liiga, mikä loisi Etelä-Karjalaisen pelaajaidentiteetin ja pitkäjänteisyyden. Tämä polku houkuttelisi varmasti pelaajia myös pääkaupunkiseudulta ja esimerkiksi Pohjois-Karjalasta.
 
Suosikkijoukkue
Sex, drugs and SaiPa
Täytyy olla iloinen viime perjantain uutisesta, LUT-yliopistolle Lappeenrannan kampukselle perustetaan uusi sähkötekniikan professuuri. Lappeenranta nyt kunnolla edistyksellisen energiatekniikan pääkaupungiksi Suomessa!
Näitä olemassa olevia tämän seutukunnan jalokiviä kehitetään ja niihin panostetaan.
Seutukunnan elinvoimaisuus = SaiPa Oy:nkin elinvoimaisuus.
Nyt myös sitä Fazeria kunnolla markkinoimaan juuri Lappeenrantaan Suomen karkkipääkaupunkina ihmisten mielikuvissa vahvasti liittyväksi.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
1) Heillä on selkeästi suunnitelma, missä vahvistukset ovat todellisia vahvistuksia (kuten esim Lucas Jasek & Patrik Bartosak & Teemu Eronen & Iikka Kangasniemi), mutta muuten joukkue on kasattu nuorten ja nälkäisten pelaajien ympärille. Maustettuna parilla kokeneella pelaajalla, kuten Miika Roine. Vrt SaiPa, missä nykyisin vahvistukset on käytännössä arpoja ja niitä on haettu alakenttiinkin täytemiehiksi.

No huh huh, näin niitä asioita koetaan...

Kun SaiPa hommasi Koskirannan, oli hän Jääkiekkolehden ennakoissakin sen kauden kovin hankinta Liigaan. Ja kyllä Pospisilia ja Meskastakin pidettiin ennen kauden alkua kovina hankintoina. Eikä taas Pelicansin Eronen ollut Lahteen tullessaan mikään erikoisen kuuma nimi. Hän oli sitä ennen käynyt floppaamassa KHL-Jokereissa, sen jälkeen SHL:ssä (2+2 pistettä 30 ottelussa) ja lopulta edes Allsvenskanissa ei onnistunut (1+6 pistettä 21 ottelussa). Entä Bartosak sitten? Hän oli todellinen riskipelaaja, jolla oli taustallaan ongelmia alkoholin, mielenterveyden ja lain kanssa.

Jos SaiPa oliskin hankkinut Bartosakin ja Erosen ja he olisivat flopanneet, ja samaan aikaan Koskiranta, Pospisil ja Meskanen olisivah Lahdessa johtaneet Pelicansin finaaliin, kirjoittaisit nyt varmaan, että "miksi SaiPa hankkii kaiken maailman Allsvenskan-floppeja ja päihdetaustaisia ongelmapelaajia, ja Pelicansilla on selkeä suunnitelma, ja he hankkivat tasonsa osoittaneita ratkaisupelaajia".

Jälkiviisaus on kyllä mahtava voimavara.

2) Tiivis yhteistyö Peliittojen kanssa, missä omista nuorista on koulittu Peliitoissa pelaajia miesten peleihin. Viime torstain Ilves pelissä tällaisia pelaajia olivat: Petteri Riihinen, Topias Vilen, Konsta Hirvonen, Elias Vilen, Aatu Jämsen, Aleks Haatanen, Jasper Patrikainen ja Sakke Hämäläinen. Eli kaikki ne Pelicansin pelaajat, jotka ovat pelanneet edes vuoden Pelicansin junioriorganisaatiossa. Miten Lappeenrannassa?

Eikös SaiPassa ole toimittu ihan vastaavalla tavalla? Joku Elias Vilen on tosiaan aikanaan käynyt pelaamassa sen 15 peliä Peliitoissa, mutta ihan samalla tavalla Valtteri Ojantakanen on pelannut 9 peliä Ketterässä. Ketterässä SaiPan viime kauden sopimuspelaajista ovat pelanneet myös Valtteri Lipiäinen, Veikko Loimaranta, Hugo Rikkilä, Otto Hokkanen, Henri Hietala, Niclas Westerholm, Niko Kautiainen...



Erityisesti Ketterästä ei tunnu pelaajat SaiPaan kelpaavan. Muihin joukkueisiin kyllä.

aika moni Ketterän pelaaja on Mestiksen tilastoissa kärkisijoilla, mutta jostain kumman syystä kukaan heistä ei ole SaiPaan riittävän hyvä.

Olkkonen ja Lantta ovat tosiaan tulleet Ketterästä SaiPaan. Mutta onhan sieltä lyhyempiaikaisia näyttöjä päässeet antamaan myös esim Jeskanen, Salmela, Liuksiala, Chizhikov, ym.

Ja ketkä ovat nuo pelaajat, mitä muut joukkueet ovat vieneet Ketterästä ohi SaiPan, mistä meidän pitäisi olla kateellisia? Viime kauden pörssiykkönen Henry Karjalainen tosiaan siirtyi täksi kaudeksi Sportiin, mutta sopimus purettiin pian, kun huomattiin, että hän ei olekaan liigatason pelaaja - jotain, mikä SaiPan toimistolla oli jo tiedossa. Juu, joku Olli Korhonen päätyi Kouvolaan rivipakiksi, mutta SaiPa oli lainannut häntä sitä ennen, joten jos SaiPa olisi nähnyt herralle käyttöä, olisi hänet varmaan saatu rosteriin.

Yhteenvetona voisin todeta, että SaiPan pelaajahnakintapolitiikka on minusta aika kuusikossa. Alakenttiin haetaan Gustav Olhaverin tapaisia hakuja Allsvenskanista, kun Ketterästä samaan roolin voisi ottaa esimerkiksi Mikko Haaparannan.
Tässä kohdassa huokaan jo helpotuksesta, että et ole SaiPan UTJ. Haaparanta on pelannut lainalla Liigaa niin JYPissä kuin SaiPassa. Jos edes toinen organisaatio olisi nähnyt hänessä liigapelaajan ainesta, niin miksi häntä ei ole vielä 25 ikävuoteen mennessä värvätty Liigaan?

Eikö SaiPan kaltaisen pienen budjetin joukkueen nimenomaan pidä yrittää löytää Olhaverin kaltaisia pelaajia, jotka ovat halpoja ja voisivat nousta uudelle tasolle? Olhaverin kohdalla meni vihkoon, mutta Fitzgerald olisi voinut olla kovakin seppä ellei loukkaantuminen olisi päättänyt uraa.

Alakenttien pelaajat sekä luukkuvahti kannattaisi aina rakentaa paikallisista pelaajista.
Sitähän tuossa muutama vuosi yritettiin. Ja nyt sitten herättiin, että Liiga on niin kova sarja, että jos siellä omat nuoret opettelee jarrupelaamista vastustajien ykkösketjuja vastaan, niin jälki on rumaa. Ja nyt sitten on muutettu linjaa ja hankittu jo Appelgreniä ja Siikosta tuomaan kokemusta ja varmuutta tuonne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös