Sähköautoilu

  • 500 521
  • 4 602

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Pari pientä rundia tuli heitettyä viime viikolla. Ensin Lohja-Alajärvi-Kokkola-Vaasa-Rauma-Lohja ja sitten Lohjalta Mikkelin kautta Pieksämäelle ja sieltä Joroisiin, josta Mikkelin kautta kotiin Lohjalle.

ABC toimitti päälautausaseman virkaa. Tiiriö, Alajärvi, Vaasa, Merikarvia, Rauma, Kuortti ja Pieksämäki antoi S-virtaa suht vaivattomasti kaikki ja osuivat ruoka- tai vessataukoihin. 20-35 snt/kWh kun mukana oli pari hidaslaturia. Vierumäen superilla sitten jälkimmäisen reissun viimeinen lataus ja samalla aamupalakamat myymälästä mukaan.

Kentät olivat aina vajaita tai tyhjiä, kun saavuimme laiturille. Kahdesti tosin kävi tuuri, kun tullessa saimme täydellä teholla virtaa ja lähtiessä oli ruudut täynnä.

Jyväskylään Helsingin suunnasta ajettaessa on Hartolan super siinä Jari-Pekan yhteydessä ihan hyvä etappi ja mennen tullen tyhjä, kun joku aika sitten Jykylään ajelin.
 
kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
olevalla pörssisähköllä auton akun 95% täyteen. Suositus on ettei yli 90% ladattaisi niin sen takia en ladannut ihan täyteen.
En näe ongelmaksi, että silloin tällöin akun vetää täyteen latinkiin. Aika-ajoin voi olla jopa ihan hyvä. Itse ole aina pyrkinyt lataamaan täyteen ennen pidempiä reissuja. Tärkeintä käsittääkseni, ettei autoa ei seisoteta päiviä siinä täydessä latingissa
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit

Sama. 80% latausrajana normaalikäytössä, mutta aina ennen pidempiä ajoreissuja ladataan 100%.
 
12961

Jäsen
Ihmettelen taas sähköautojen hintakehitystä Saksassa.

Aloitan provosoimalla, että uuden sähkömersun hinta kehittyy jopa rumemmin kuin on totuttu esimerkiksi isojen sitikoiden tai erikoisten Alfa Romeoiden kohdalla.

EQS 580 löytyy vuoden vanhana Mercedes-Benz AG myymänä jahreswagenina suhteessa melko järjettömään hintaan.

Ensimmäisen vuoden arvonalennus n. vuoden vanhoissa, 30tkm kumminkin puolin ajetuissa autoissa on jopa -40-45%. Parhaimmillaan uushankintahinnaltaan 178350€ auton saa 13kk vanhana 96000 eurolla. Ja myyjänä on siis Mercedeksen oma jälleenmyyntiliike. Esimerkkejä löytyy runsaasti.

Autot seisovat myynnissä kauan eivätkä meinaa mennä kaupaksi. Isoja hinnan tiputuksia näkyy jatkuvasti.

Provosoidaan vielä lisää. Halvin Suomessa myynnissä oleva EQS 580 pyynti on 132900€. Eihän Hertsikan Vehon pyynnissä olekaan kuin 25% eroa saksalaisen, puoli vuotta uudemman ja paremmin varustellun tähtikeulan hintaan.
 
Viimeksi muokattu:

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Hesarissa juttua, jossa on epäilyä, että Tesla olisi "vääristellyt" toiminta sädettä?

Linkki uutiseen. Onko tämä nyt verrattavissa "päästömanipulointiin"?
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Hesarissa juttua, jossa on epäilyä, että Tesla olisi "vääristellyt" toiminta sädettä?

Linkki uutiseen. Onko tämä nyt verrattavissa "päästömanipulointiin"?

Äkkiseltään ajateltuna ei ole verrattavissa. Ei oikein lähellekään.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Onko tämä nyt verrattavissa "päästömanipulointiin"?
Riippuu tulokulmasta. Jos kuluttajan ykkösostoperuste on range ja sitä ei saavuteta johdon määrättyä tekemään arviosta ylioptimistinen (epärealistinen), pitäisi tuotetta tietenkin korjata ja muuttaa markkinoinnissa käytettyjä lukuja.

Ehkä oletettua rangefuskausta isompi ongelma on Reutersin jutussaan mainitsema kehotus jättää kertomatta omistajalle, jos etädiagnostiikka löysi vikoja. Tai yritettiin vaan sulkea caset tutkimatta. Tuosta on vaikeampi luikerrella irti korvauksitta.

If the remote diagnostics found anything else wrong with the vehicle that was not related to driving range, advisors were instructed not to tell the customer, one of the sources said. Managers told them to close the cases.
“Thousands of customers were told there is nothing wrong with their car” by advisors who had never run diagnostics, the person said.

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Nyt reilu viikko takana Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Norjassa. Sähköauto on aivan loistava juuri tänne. Vääntö riittää mäkiin ja kun nopeudet ovat etelää maltillisempia, akku riittää vaikka mihin. Mäkien ja vuorenrinteiden nouseminen ei suhteellisesti nosta kulutusta mihinkään, kun hyötysuhde on niin hyvä, vaan erittäin pienillä kulutuksilla menee mäkinen ylös-alas-reitti.

Suomen puolellakin on jo hyvin latausta, mutta Pohjois-Norjahan on aivan eldorado. Pelkkiä supereita on jo ihan pienissä kylissäkin ja muiden ketjujen tavaraa lisäksi. Monissa majoituksessa saa myös pysäköinnin hinnalla akun samalla täyteen.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Viime kesänä ajoin routakuoppaan ja sain Teslan sensorit sekaisin --> pajalle pariksi viikkoa osien tilausten kera. Kesällä yksi lievä pakitus etupuskuriin, mutta ei hälytyksen laukeamista kummempaa onneksi.

Syksyllä tytär ryysti pelkääjän puolen maalipinnan auki ja lievästi peltiä kasaan ja itse todistin parin kiveniskeymän syntyä motarilla alkutalvesta --> pajalle lopulta talvella, ja samalla kuntoon vasen etulaakeri, johon oli joku maanantaikappale eksynyt. Ruttuisella autolla tuli ajeltua pari kk peltipajan jonon vuoksi.

Kiveniskeymiä muutama lisää, joten päätin ottaa lasinvaihdolle ajan alkukesään ja samalla pinnoituksen sekä ikkunoiden tummennuksen --> pajalla puolisen viikkoa. Jokin viikko ennen oli toinen etulaakeri päättänyt sanoutua myös irti, joten seuraavalla viikolla jälleen pajalle, tosin nyt ulkomaanmatkan vuoksi koko viikoksi.

Kesän läpi tuli ajeltua pinnoitetulla ja takalasit tummennetulla autolla. Ei ongelmia, helppo ohittaa, kiva tekniikka ja mitä näitä nyt on. No, tänään sitten vaimo soitti, että joku peruutti etukulmaan. Olin mä jollain tapaa jo funtsinutkin, että mitähän seuraavaksi. Tätä siis.

Etukiekkojen laakerit olivat selkeät maanantaikappaleet, mutta muutoin on sitten tullut töhöiltyä joko itse tai muut ovat paskoneet ratissa, ja kiviä ikkunaan on vaikea välttää. Silti hiukan huvittaa, miten paljon tälle autolle on näitä osunut.

Teslan parjattu huolto on pelittänyt hyvin. Pari pienempää ihmettelyäni, mm. laakerin äänen varmistus, on mobile ranger käynyt kuittaamassa paikan päällä, ja varsinkin tuo jälkimmäinen laakerisetti, jossa vaihdatutin raikasilmasuodattimet myös, hoitui todella jouhevasti ja hyvällä palvelulla. Maksut sovelluksella yms.

Tällaista tää autoilu on.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Fordilla ilmeisesti taloudellisia ongelmia sähkäreiden tuotannossa ja laittavat hommaa tauolle?

Asiasta kertoo iltasanomat, tässä linkki
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Fordilla ilmeisesti taloudellisia ongelmia sähkäreiden tuotannossa ja laittavat hommaa tauolle?

Asiasta kertoo iltasanomat, tässä linkki
Luin/näin jonkin jutun tästä, ja siinä missä Teslalla on pitkälti koko prosessi hallinnassa tuotannosta myyntiin, huoltoon ja lataukseen, on juuri Ford ongelmissa laajan ja kirjavan alihankintaverkoston vuoksi. Käytännössä he eivät pysty tuottamaan OTAa autoilleen koskaan, kun yhteistä koodia ei ole. Tai nörtimmät voivat korjata tämän, mutta pointti siis siinä, että eri komponentit toimivat keskenään mutta eivät keskustele keskenään.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joku ehkä muistaa että mulla oli muutaman kuukauden Polestar työsuhdeautoa. Ei ollut kotona eikä mökillä omaa latauspistettä ja range pyöri siellä 400 km hujakoilla.

Mökkimatka kun on se noin 140 km niin vähän tuntui siltä, että joutui aika paljon suunnittelemaan missä lataa jne kun tuolla saaristossa on aika huonosti latauspisteitä.

Nyt kun autona taas Volvo S90 D5 koneella ja range noussut siitä 400 km —> 1300 km niin autoilu tuntuu dieselillä paljon vaivattomalta. Ainut asia mitä vähän on joskus ikävä on se sähköauton kiihtyvyys.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Sukulaismiehen Y:n maalipinta on aivan karsea. Konepellissä ja puskureissa kymmeniä kohtia, joista maali on rapissut pois. Tuntuu maali todella ohuelta hilseeltä.

Ei sillä etteikö Tesla tätä korjaisi, mutta turha koukero 85K€ autossa… tai no nykyään 65K€ autossa, josta syystä saattaa maalipinta vielä enemmän harmittaa.

Edit: auto siis musta ja pohjamaali sieltä kivasti pilkottaa siis.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Noissa maalipinnoissa on todella paljon eroja. Omassani on pysynyt (kop kop) pinta aivan normaalina, mutta varsinkin valkoisissa kolmosissa olen tähän palstoilla törmännyt. Ei nyt mitenkään toistuvasti, mutta toisinaan nousee esiin.

Olisi kyllä helvetin hienoa, kun mustan auton maali lähtisi lohkeilemaan ja alla valkoinen pohjamaali. Not.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Sukulaismiehen Y:n maalipinta on aivan karsea. Konepellissä ja puskureissa kymmeniä kohtia, joista maali on rapissut pois. Tuntuu maali todella ohuelta hilseeltä.

Ei sillä etteikö Tesla tätä korjaisi, mutta turha koukero 85K€ autossa… tai no nykyään 65K€ autossa, josta syystä saattaa maalipinta vielä enemmän harmittaa.

Niissä ne pari perusväriä on tehty kertamaalauksin eikä esimerkiksi musta ole metalliväri, kuten yleensä kai on. En ostaisi Teslaa mustana enkä valkoisena, muut värit ovat hyvin toimivia.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Niissä ne pari perusväriä on tehty kertamaalauksin eikä esimerkiksi musta ole metalliväri, kuten yleensä kai on. En ostaisi Teslaa mustana enkä valkoisena, muut värit ovat hyvin toimivia.
Valkoinen on ainoa oletusväri, muut ovat maksullisia.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Valkoinen on ainoa oletusväri, muut ovat maksullisia.

En puhunut maksuista, vaan valkoinen ja musta ovat siis Teslan perusvärit = normaalit värit. Muut värit ovat metalli-/helmiäisvärejä, joiden kesto on aivan toista luokkaa. Teslassa poikkeuksellisesti musta ei ole metalliväri.
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Tukhomassa tuli ostarilla kateltua(meillä äijillä oli jostain syystä vapaata aikaa tuolla) XPeng merkkistä sähkistä. Oli P5 ja G9 mallit tyrkyllä. Omaan silmään ihan helvetin hyvännäköinen auto tuo P5 sekä sisältä, että ulkoa. Koeistuntaa en suorittanut, niin penkeistä en osaa sanoa, mutta tykkäsin kovasti sisustan tyylistä ja ratkaisuista. Kyllä saa eurooppalaiset autotehtaat tehdä kovasti töitä, että pysyvät kilpailussa mukana. Kuvaavaa oli, että ko ostarilla (Westfield, Solna) oli kolme "autokauppaa" Tesla, BYD ja XPeng.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En puhunut maksuista, vaan valkoinen ja musta ovat siis Teslan perusvärit = normaalit värit. Muut värit ovat metalli-/helmiäisvärejä, joiden kesto on aivan toista luokkaa. Teslassa poikkeuksellisesti musta ei ole metalliväri.
Broidi teippautti M3:sen uutena 2019. Tänään vei teipinpoistoon samaan liikkeeseen aamulla. Meni tunti ja liikkeen päällikkö soitti että olis pikku ongelma - mitä tehdään. Olivat aloittaneet poiston keulasta, niin etupuskurin maalipinta lähtee teipin mukana. Eikä edes lämmittäminen auta. Ilmeisesti teipin jämähtäminen + kiven iskut ovat säröittäneet maalipintaa teipin alta. Teslaan oltu yhteydessä.. saas nähdä.
 
Jotasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Kai kannattaisi mieluummin olla ihan suoraan BMW:lle päin yhteydessä?

M3 = BMW
Model 3 = Tesla

Ottanut päähän jo pidempään ihmisten tapa kirjoittaa ihan puuta heinää.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kai kannattaisi mieluummin olla ihan suoraan BMW:lle päin yhteydessä?

M3 = BMW
Model 3 = Tesla

Ottanut päähän jo pidempään ihmisten tapa kirjoittaa ihan puuta heinää.
M3 RWD, M3 LR ja M3P ovat yleisiä lyhenteitä erottelemaan kolmoset keskenään ja mallien kesken taas MY, M3, MX sekä MS.

Jos jonkun bimmeristin pippeli kutistuu siitä, että oma merkki sekoittuu Teslaan, kannattaa ostaa vaikka peenispumppu. Saa OTAna, kun googlaa tissit*.

*Pahoittelen heteronormatiivista lähestymistäni. Siihen voi vaihtaa jotain muuta tilalle ihan mieltymyksen mukaan. Vaikka pakosarjan tai kivat vanteet.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siis mitä teippejä ihmiset laittaa autoihinsa, ja miksi niiden poistamisesta aiheutuvat haitat olisi autonvalmistajan vastuulla? Toki saahan sitä Teslalta kysyä korvaavatko, mutta miksi ihmeessä korvaisivat...
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Melkoisen yllättävää että Kempin latausasemissa näkyy huoltoluukusta aseman energiamittarien lukemat. Toki aikajänne ei selviä varmasti mutta saattaa olla juokseva mittari asennuksesta.
1. Volyymitietojen julkaisu kilpailijoillekin ei ole ihan normaalia liiketoimintaa
2. Jos laskuri näyttää latausmääriä asennuksesta, ei kyllä helppoa bisnestä ole nuo kyläkeskusten suurteholaturit kun laskee arvioidun liikevaihdon. Worst case volyymi olisi n.25 000kWh/10kk. Eipä ole kakkua toki jaettavaksi, eli ehkä parempi pitää tieto avoinna.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Siis mitä teippejä ihmiset laittaa autoihinsa, ja miksi niiden poistamisesta aiheutuvat haitat olisi autonvalmistajan vastuulla? Toki saahan sitä Teslalta kysyä korvaavatko, mutta miksi ihmeessä korvaisivat...
Teipillä saa autoon sävyjä, joita perusväreissä ei ole ja samalla teippityypistä riippuen myös mahdollisesti lievää iskunkestävyyttä. Lisäksi käytetyn ostaessa voi hakea minkä värin tahansa jos muutoin natsaa speksit ja vetää teipin päälle. Halvempaa ja nopeampaa kuin maalaaminen.

Itse olen laitattanut kiveniskuteipit alahelmoihin, koska asumme suht hiekkaisen ja kivisen tien päädyssä. Lisäksi kun Teslan maalin laatu on tiedetty heikoksi, ajattelin, että mieluummin pari sataa omasta pussista helmoihin kuin hiekkapuhalletut lahkeet yhden kesän jälkeen. Ehti nimittäin jo viime keväänä ilmestyä iskemiä siihen malliin, tosin musta väri edesauttaa tätä fiilistä.

Sitä en sitten tiedä, miksi Teslan pitäisi teippauksesta aiheutuvat viat korvata.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Jotasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
M3 RWD, M3 LR ja M3P ovat yleisiä lyhenteitä erottelemaan kolmoset keskenään ja mallien kesken taas MY, M3, MX sekä MS.

Jos jonkun bimmeristin pippeli kutistuu siitä, että oma merkki sekoittuu Teslaan, kannattaa ostaa vaikka peenispumppu. Saa OTAna, kun googlaa tissit*.

*Pahoittelen heteronormatiivista lähestymistäni. Siihen voi vaihtaa jotain muuta tilalle ihan mieltymyksen mukaan. Vaikka pakosarjan tai kivat vanteet.
Kyllä on edelleen sähköautoporukka herkillä… Minusta ainakin olisi hyvä jos puhuttaisiin asioista oikeilla nimillä.

M3 on kuitenkin ollut Bemari jo silloin kun Tesla tiedettiin vain fyysikkona.

Ja minä ajelen edelleen Mersulla. Pitääkin alkaa jo lahkeen helmaa kanttaamaan, että pääsee raveihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös