kahden suunnan sentteri
Jäsen
Tekniikka tulee suht itsestään kun pitää lantion ylhäällä, pitää huolen ettei astu painopisteen eteen vaan sen alle tai hieman taakse, pitää nilkat ja pohkeet rentoina eikä jännitä niitä turhaan, antaa suurten reisi- ja pakaralihasten tehdä työt, pitää akseltiheyden kovana eli niin että iskut ja ponnistukset ovat pienempiä mutta niitä on tiheämmässä.Yläkropan voi ajatella ikään kuin vahvan lantion päällä mahdollisimman edessä ja ylhäällä roikkuvana vastapainona, jonka vahva keskivartalon lihaksisto pitää täysin heilumatta ja suuntavakaana.
Tuntuma on aika oscarpistoriusmainen. Voima lähtee puristavasta keskikropasta (lantio+korsetti) joka pakaroilla ja reisillä ajaa polvia rivakasti ees taas, joihin kiinnitetyt rennoista pohkeista ja nilkoista koostuvat jouset puristuvat kohti maata ja purkautuvat, kunnes reidet kuljettavat polven ja jousen taas ripeästi takaisin eteen aloittamaan uutta askelta. Kaiken liikkeen tulisi olla taakse-eteen suuntaista. Pystysuuntaisen liikkeen saa minimoitua pyörittävällä askeleella joka syntyy polven eteen viennistä. Pää ei siis saisi pomppia, eikä pompikaan kun frekvenssi on kova ja askel pyörivä.
--
Kokeilin paljain jaloin juoksua ensimmäistä kertaa kesällä, kesken lenkin löysin pitkän hoidetun puiston ja ajattelin kokeilla nurmikolla juoksemista. Otin kengät pois ja juoksin parisataa metriä sillä nurmikolla, kunnes totesin sen naurettavaksi pelleilyksi, ja juoksin loput pari kilsaa alfalttia kotiin kengät kädessä. Se ei tuntunut pohkeissa yhtään miltään, joten vedin vielä pari vitosen lenkkiä seuraavilla viikoilla, eivätkä nekään aiheuttaneet mitään normilenkkiä kummallisempaa. Hetken päästä radalla kisakengissä tehdyt sprinttitreenit kuitenkin toivat vanhoja penikkaoireita takaisin siinä määrin että päätin aloittaa totaalitauon joten paljasjalkailut jatkuu vasta ensi kesänä.
Reilusti yli kuukausi totaalitaukoa tekikin hyvää ja jalat palautuivat juostaviksi. Ärsyttää vaan juosta kun kunto olisi hyvä, parempi kuin koskaan, mutta juoksemattomuuden jäljiltä juoksuvoima on kateissa ja pohkeet jumiutuvat tosi helposti ja palautuvat hitaasti. No, minulle sopii varsin hyvin että mennään keväthangille asti yhden-kahden lenkin viikkotahdilla niin ehtii touhuta noiden muidenkin urheilumuotojen parissa.
Tuntuma on aika oscarpistoriusmainen. Voima lähtee puristavasta keskikropasta (lantio+korsetti) joka pakaroilla ja reisillä ajaa polvia rivakasti ees taas, joihin kiinnitetyt rennoista pohkeista ja nilkoista koostuvat jouset puristuvat kohti maata ja purkautuvat, kunnes reidet kuljettavat polven ja jousen taas ripeästi takaisin eteen aloittamaan uutta askelta. Kaiken liikkeen tulisi olla taakse-eteen suuntaista. Pystysuuntaisen liikkeen saa minimoitua pyörittävällä askeleella joka syntyy polven eteen viennistä. Pää ei siis saisi pomppia, eikä pompikaan kun frekvenssi on kova ja askel pyörivä.
--
Kokeilin paljain jaloin juoksua ensimmäistä kertaa kesällä, kesken lenkin löysin pitkän hoidetun puiston ja ajattelin kokeilla nurmikolla juoksemista. Otin kengät pois ja juoksin parisataa metriä sillä nurmikolla, kunnes totesin sen naurettavaksi pelleilyksi, ja juoksin loput pari kilsaa alfalttia kotiin kengät kädessä. Se ei tuntunut pohkeissa yhtään miltään, joten vedin vielä pari vitosen lenkkiä seuraavilla viikoilla, eivätkä nekään aiheuttaneet mitään normilenkkiä kummallisempaa. Hetken päästä radalla kisakengissä tehdyt sprinttitreenit kuitenkin toivat vanhoja penikkaoireita takaisin siinä määrin että päätin aloittaa totaalitauon joten paljasjalkailut jatkuu vasta ensi kesänä.
Reilusti yli kuukausi totaalitaukoa tekikin hyvää ja jalat palautuivat juostaviksi. Ärsyttää vaan juosta kun kunto olisi hyvä, parempi kuin koskaan, mutta juoksemattomuuden jäljiltä juoksuvoima on kateissa ja pohkeet jumiutuvat tosi helposti ja palautuvat hitaasti. No, minulle sopii varsin hyvin että mennään keväthangille asti yhden-kahden lenkin viikkotahdilla niin ehtii touhuta noiden muidenkin urheilumuotojen parissa.