Mainos

Run Forrest Run! – Jatkoajassa lenkkeilijöitä?

  • 592 872
  • 3 978

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
No ei tietenkään hissukseen eikä vaikka 15 sekan nopeampi kilsavauhti ketään tapa, mutta turha siinä on lähteä säntäilemäänkään ja juoksemaan suunniteltua nopeammin. Parasta on lähteä toteuttamaan juuri sitä juoksuvauhtia, jota varten on treenannutkin tai vaikka pikkasen rauhallisemminkin.

Aika vähissä on varmasti myös ne, jotka menevät eturivin tuntumaan, mutta ovat selvästi muita hitaampia.

HCR:sta muutaman viime vuoden kokemuksella eivät kyllä valitettavasti ole vähissä. Aivan vääriin lähtöryhmiin ilmoittaudutaan vailla mitään käryä todellisesta tahdista, ja vielä mainitulla tavalla sinne ryhmän keulaan tekemään ruuhka. Muutenkin tapahtuma on vastenmielisen ruuhkainen, kun juostaan kevyen liikenteen väylillä eikä teillä, niinkuin esmes isoveljensä HCM menee.

Puolimaraton on myös niin lyhyt matka sekä kilometreissä että kestoltaan, että sen voi lähinnä mokata hiilaritankkauksella ja liian hitaalla aloituksella. Täydellistä katkeamista ei tule, vaikka lähtisit reilusti realistista tavoitevauhtiasi nopeammin - puolikkaalla lähinnä "tummuu" lopussa, jos noin käy. Matka on myös sen verran lyhyt, että sen pitääkin tuntua pahemmalta kuin maratonin. Ei puolikasta tarvitse aloittaa passaillen ja rauhallisesti, maraton on pakko. Ei nyt tietysti kannata höntyillä älytöntä kyytiäkään, mutta alun voi kyllä juosta aivan hyvin alle keskiarvovauhdin.

Maratonin kanssa puolimaratonilla on yhteistä se, että molemmissa juostaan. Juuri muuta ei sitten olekaan.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puolimaraton on myös niin lyhyt matka sekä kilometreissä että kestoltaan, että sen voi lähinnä mokata hiilaritankkauksella ja liian hitaalla aloituksella. Täydellistä katkeamista ei tule, vaikka lähtisit reilusti realistista tavoitevauhtiasi nopeammin - puolikkaalla lähinnä "tummuu" lopussa, jos noin käy. Matka on myös sen verran lyhyt, että sen pitääkin tuntua pahemmalta kuin maratonin. Ei puolikasta tarvitse aloittaa passaillen ja rauhallisesti, maraton on pakko. Ei nyt tietysti kannata höntyillä älytöntä kyytiäkään, mutta alun voi kyllä juosta aivan hyvin alle keskiarvovauhdin.

Just näin. Lisäksi puolimaratonin vauhti on niin kova, että mihinkään älyttömiin loppukireihin ei ole varaa. Esimerkiksi itselläni puolimaratonilla matkavauhti on pyöreästi 4.20 min/km ja jos tonnin vedot saan menemään johonkin 3.50 vauhtiin, niin ei ole mitään älytöntä parannusta tiedossa, vaikka pari viimeistä kilsaa jostain syystä onnistuisin vetämäänkin tuota vetovauhtia. Puolimaratonilla on siis maratonia tärkeämpää arvioida oma mahdollinen vauhti ja pitää sitä heti alusta lähtien, koska missään tapauksessa minuutteja ei voita (eikä myöskään häviä) enää viimeisillä kilometreillä.

Ja laskutoimituksen helpottamiseksi muistuttaisin, että 10 sekunnin ero kilometrivauhdissa tarkoittaa noin 3 minuutin eroa loppuajassa, joten pienelläkin vauhdin lisäyksellä alusta lähtien on mahdollisuus parantaa aikaa reilustikin, mikäli kestää arvioitua vauhtia.
 
Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Huomenna pitäisi tosiaan juosta ja tänään aamulla heräsin ikävään kurkkukipuun ja lihassärkyyn. Onneksi ei kuumetta ole niin on vielä mahdollisuudet toipua huomiseksi. Toivottavasti huomenna aamulla on hyvä olo ja voi lähteä mukavin mielin ajelemaan Helsinkiä kohti.

Niin siinä sitten kävi, että lämpöä on nyt 37,5. Täytyy yrittää juosta HCR sitten ensi vuonna. Tsemppiä kaikille juoksijoille!
 
Fordél

Jäsen
Just näin. Lisäksi puolimaratonin vauhti on niin kova, että mihinkään älyttömiin loppukireihin ei ole varaa. Esimerkiksi itselläni puolimaratonilla matkavauhti on pyöreästi 4.20 min/km ja jos tonnin vedot saan menemään johonkin 3.50 vauhtiin, niin ei ole mitään älytöntä parannusta tiedossa, vaikka pari viimeistä kilsaa jostain syystä onnistuisin vetämäänkin tuota vetovauhtia. Puolimaratonilla on siis maratonia tärkeämpää arvioida oma mahdollinen vauhti ja pitää sitä heti alusta lähtien, koska missään tapauksessa minuutteja ei voita (eikä myöskään häviä) enää viimeisillä kilometreillä.

Kyllä kyllä, mutta nyt oli kyse innokkaista ensikertalaisista. Kokeneemmat juoksiat tuntevat paljon paremmin omat rajansa ja pohjat ovat ihan erilaiset, joten ei heillä ole ongelmaa vaikka alussa lähtisi vähän kokeilemaan. Itse olen kuitenkin nähnyt paljon niitä, jotka ovat alussa lähteneet liian kovaa ja hyytyneet 15 km jälkeen. Toki kyse voi olla esim. huonosta tankkauksesta ja esim. mahavaivoista, mutta eiköhän noista moni mene myös liian kovan aloituksen piikkiin.
 
Kyllä kyllä. Ja täytyy kyllä myöntää, että olen itsekin kantannut puolimaratonilla aika täydellisesti ja 1.35 tavoiteaika kääntyi aikaan 1.52 tai sinne päin. Pari ekaa kilsaa meni noin neljään minuuttiin ja kymppikin vielä jotain 44, mutta lopussa piti jopa kävellä, mikä tietysti on ärsyttävää, kun kyseessä on kuitenkin juoksukilpailu.
 
Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Juoksin vuonna 2004 elämäni ainoan maratonin. Sen jälkeen olen juosennellut 2-4 lenkkiä viikossa. Talvella tuli eka kertaa noin 4 kk:n tauko lenkkeilyyn. Kunto laski ja maha paisui. Huhtikuun alussa juoksin pari 6 km lenkkiä ja yhden kympin. Nyt sitten viime lauantaina kaveri sai houkuteltua viiden hemmon yhteislenkille. Juostiin 13,5 km noin 1 tunti 17 minuuttia. Tänään pantiin hieman paremmaksi ja juostiin noin 11 km/h vauhtia, kilometri 11-12 taisi mennä loivaan myötätuleen ja loivaan alamäkeen noin 4,40 vauhtia. Hitosti antaa toiveita kuntoon pääsystä. Yksin juostuna lenkkivauhti on ollut näilla muutamilla lenkeillä yli 6 min/km vauhtia. Joten suosittelen yhteislenkkejä, toki vauhti pitää sopia heti alkuun sellaiseksi, että kaikki pysyy mukana koko lenkin.
Kehittävintä on juosta hieman itseään kovakuntoisemman mukana, jos on tämmöinen velttoperse kuin minä, eikä pysty omin avuin pitämään vauhtia yllä. Ei se tasaisen hidas lönkyttely kuitenkaan kovin pitkälle kehitä. Tästä on hyvä jatkaa.
 
Ennätys parani jälleen! Nyt se kirjataan lukemiin 2.09. Ensimmäisen puolikkaani juoksin Tulholmassa syksyllä 2010, käytännössä kylmiltään aikaan 2.28. Tämän jälkeen aika on parantunut joka kerta jonkin verran. 2.28 - 2.19 - 2.12 - 2.09. Seuraava tavoite alle 2.05.

Sen olen päättänyt, että kun puolikas taittuu alle 2h niin lähden ensimmäiselle täyspitkälle. Siihen mennessä pitäisi painoa hieman pudottaa, nyt puntari näyttää suunnilleen 97kg ja siltä tällä hetkellä polvissa tuntuukin. 15 kg painoa pois niin voi matka tuntua kevyemmältä.
 
Onneksi olkoon! Hienosti on ennätys tippunut juoksu juoksulta. Ennätyksen hamuamiseen kun yhdistetään painonpudotustavoite niin sulla on tossa hyvä tavoitteellinen paketti kasassa, mikä varmasti motivoi treenaamaan. Jos painossa on noin paljon pudotettavaa niin juoksussakin on varmasti mukavasti varaa kehittyä.

Puolikkaan tuloksesta sun pitäs siis saada yhdeksän minsaa pois, jotta pääsisit lähtemään täyspitkälle. Tämä tarkoittaisi kilsavauhdin nostamista 6.10:sta 5.40:iin. Vaikea sanoa missä ajassa tohon tavoitteeseen pääsee. Olisiko jo syksyllä mahdollista koittaa? Siinä välissä yksi puolikas alle 2.05.
 
Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Ensimmäinen virallinen puolikkaani taittui aikaan 2:01 tasan. Oma juoksu kaatui siihen, että lähdin melkein ryhmäni hänniltä matkaan brutto- ja nettoajoissa oli eroa 1min 49s. Ekat ~7km meni ihan pelkkään pujjotteluun, ja viiden kilsan kohdalla olim jo 2min kahen tunnin vauhtia jäljessä. No, tuota on helppo parantaa, ja kokemuksena tuo oli ihan hieno. :)
 
Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Isommissa juoksutapahtumissa on aina suuri vaara keulilta lähtevien hitaampien taakse jäämiselle. Joskus, kun HCR:n juoksin, oli eturivissä puolenkymmentä tavallista tätiä tyytyväisinä matkaan lähdössä. Sanotaanko, että heittämällä yli 2h menijöitä. Silloin ei vielä ollut porrastettuja lähtöjä, vaan kaikki lähtivät kerralla matkaan. Siinä ne sitten jaloissa pyörivät koko alkumatkan. Aina näkee eturiviin tunkemassa ihmisiä, jotka tietävät itsekin tasan tarkkaan, etteivät juokse kärjen vauhtia. Mutta itsekkyys on itsekkyyttä, niin se vaan menee. Pääasia, että MINÄ saan juosta ilman hidasteita.
 
scholl

Jäsen
Isommissa juoksutapahtumissa on aina suuri vaara keulilta lähtevien hitaampien taakse jäämiselle.

Ei ole aina, jos on lähtökarsinat. Monissa isoissa juoksutapahtumissa ei pääse lähtökarsinaan sisään, mikäli ei ole oikeanvärinen merkki numerolapussa ja karsinoihin jaetaan sen mukaan, minkälaisen tilastoajan pystyy esittämään.

Joskus, kun HCR:n juoksin, oli eturivissä puolenkymmentä tavallista tätiä tyytyväisinä matkaan lähdössä. Sanotaanko, että heittämällä yli 2h menijöitä. Silloin ei vielä ollut porrastettuja lähtöjä, vaan kaikki lähtivät kerralla matkaan.

Se on täysin ajattelematonta usein. Moni luulee, että on kysymys naisten kympin tapaisesta pelleilytapahtumasta, jossa pitää olla punainen nenä ja peppipitkätossuletit. Vaikka olisi kuinka porrastetutkin lähdöt niin kun ei vaadita mitään dokumenttejä niin jengi ilmoittautuu täysin vääriin ryhmiin. Pahinta on kuitenkin se, että kyse ei ole yksittäisistä juoksijoista, vaan kaveriporukoista, jotka juoksevat monta rinnakkain. Niistä on todella vaikea päästä ohitse.

On se tavoiteaika mikä tahansa niin omassa lähtöryhmässä kannattaa tavoitteellisen harrastajan pyrkiä menemään suhteellisen kärkipäähän, jotta pääsisi juoksemaan heti alusta alkaen. Olen aivan varma, että se korpeaa yhtä paljon 1.25 kuin 1.55 juoksijoita, jos jää sellaisen massan taakse, jotka ovat oleellisesti itseä hitaampia ja jos itse haluaa kuitenkin tehdä mahdollisimman hyvän, kunnon mukaisen suorituksen. Eli liian kiltti ei saa itse olla, koska muutkaan eivät ole.
 
Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei ole aina, jos on lähtökarsinat. Monissa isoissa juoksutapahtumissa ei pääse lähtökarsinaan sisään, mikäli ei ole oikeanvärinen merkki numerolapussa ja karsinoihin jaetaan sen mukaan, minkälaisen tilastoajan pystyy esittämään.

Puhuin nyt lähinnä Suomen tapahtumista. Maailmalla isoissa tapahtumissa mennään tosiaan tilastoaikojen mukaan. Silloin on jo joku tolkku lähtöhässäkässä.

Valtaosinhan tosiaan ongelmat tulevat ajattelemattomuudesta ja siitä, ettei älytä jättäytyä vähän taaemmas. Isossa joukossa kun aina on niitä tavoitteellisia menijöitä, joilla on joku aika mielessä. Toisaalta on aina myös ns. nautiskelijoita ja muuta kuin loppuaikaansa ajattelevia. Sopu sijaa antaisi tässäkin tapauksessa. Järjestäjien tehtävä se oikeastaan olis ohjeistaa ja ohjata ihmiset omille paikoilleen.

HCR on Suomessa ainutlaatuisen iso tapahtuma ja siellä nämä ongelmat tuulee selvimmin esiin. Esim. Midnight Runissa on heti valmiiksi konsepti, jossa porrastetut lähdöt on hyvin mietitty ja järjestetty. Siellä ei eliittiryhmään ole asiaa, jos ei tiettyä tilastoaikaa parilta viimeiseltä vuodelta löydy.
 
Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Mensonge edellisessä viestissä vähän jo mainitsikin tuosta Midnight Runista, mutta kertokaapa kokemuksia siitä, ja syyskuussa juostavasta rantamaratonista.. Kyllä se on pakko juosta puolikas uudelleen, sen verran korpeaa tuo 2:01.

e. Tiedän, että Midnight Run on 10km, mutta tapahtumana se kiinnostaa.
 
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, FC Barcelona
HCR12...

...tuli juostua ja loppuaika 1:39:23 eli tavoite alle 1:40 täyttyi. Kuitenkin skabasta jäi sopivasti hampaankoloon, koska lähdin ensimmäisessä lähtöryhmässä viimeisten joukossa ja tämän takia koko matkan joutui enemmän tai vähemmän ohittelemaan hitaampia juoksijoita.

Ensimmäinen 10km tuli juostua aikaan 51:54 eli noin 5:11/km.
Loppumatka 11,1km kulki 47:29, keskinopeus noin 4:17/km.

Luulenpa että tasaisemmalla vauhdinjaolla aikaa voisi parantaa jonkin verran. Toki lopussa jalat painoivat jo melko paljon, mutta tällä kertaa ei aivan tullut sellaista oloa että kaiken olisi joutunut antamaan.

Syksylle voisi pistää tavoitteeksi juosta ensimmäistä kertaa maratonissa, HCM:iin aikaa vielä 3kk joten vielähän tässä on jonkun verran aikaa rakennella kuntoa. Juoskumäärää on kyllä lisättävä 30km/kk -> 60-80km/kk.
 
Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Löytyiskö täällä jotain niksejä pururatajuoksuun?

Tympäsee kovasti, kun lenkin jälkeen on sukat ja kengätkin täynnä moskaa. Lahkeita ei uskalla pitää niin alhaalla, ettei vahingossakaan kompastu.

Miten siis suojelet itsesi sotkulta?
 
Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets

Jalanmyötäiset housut ja lenkkarit tekevät ihmeitä. Juoksu tuntuu mukavammalta, eikä puntteihin kompastumisesta ole vaaraa. Tai sitten vaan siirryt sisätiloihin ja juoksumattoa rullaamaan.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Jalanmyötäiset housut ja lenkkarit tekevät ihmeitä. Juoksu tuntuu mukavammalta, eikä puntteihin kompastumisesta ole vaaraa. Tai sitten vaan siirryt sisätiloihin ja juoksumattoa rullaamaan.

Outoja on ongelmat. Juoksen kesällä mahdollisimman paljon purulla, eikä purua koskaan ole eksynyt kenkiin. Kenkäni ovat sopivat ja sukat halpoja juoksusukkia. Sukat on tietenkin aina likaiset kenkien yläpuolelta, mutta mitä se haittaa? Kuiva puru lähtee pyyhkäisemällä ja märkä viimeistään pesussa. Pitkät trikoot saa vedettyä aika lähelle kenkää, eikä likaannu kuin sentin tai parin kaistale. Nämä siis normilenkkareilla toimiessa. Lisäksi mulla on tuommoiset nilkkapituiset suunnistuskengät, joissa ei likaannu mikään pururadalla, metsässä toki taas siitä kengän yläpuolelta.
 
Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mensonge edellisessä viestissä vähän jo mainitsikin tuosta Midnight Runista, mutta kertokaapa kokemuksia siitä, ja syyskuussa juostavasta rantamaratonista.. Kyllä se on pakko juosta puolikas uudelleen, sen verran korpeaa tuo 2:01.

e. Tiedän, että Midnight Run on 10km, mutta tapahtumana se kiinnostaa.

Paljon olen erilaisia tapahtumia Suomessa kierrellyt ja Midnight Run oli aivan omassa kastissaan. Kertaheitolla tuotiin Suomeen kunnon kaupunkijuoksu, jossa pääsee juoksemaan Helsingin ytimessä koko kisan ajan. On siis jopa yleisöäkin matkan varrella ja uskon yleisön löytävän tapahtuman ajan mittaan entistäkin paremmin.

Tapahtuma oli heti iso, tuhansia juoksijoita. Ilta ajankohtana toi oman eksotiikkansa ja siihen päälle juoksijoiden samanväriset paidat. Näki kaikesta, että järjestäjillä oli homma hallussa ja konsepti toimiva. Senaatintorilla oli kunnon juoksujuhlan tuntua. Reitti oli vaihteleva, ei siis nopein mahdollinen, mutta mukava juostava.

Suosittelen ehdottomasti! Etenkin tuo mahdollisuus juosta keskustan katuja kisassa, se on ainutlaatuinen kokemus.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Ihmettelen mun sykettä. Sykemittari taas käytössä juoksulenkeillä ja hyvin nopeasti syke nousee sinne 155-165 tasolle, vaikka ei edes tunnu pahalta/hengästytä paljoa. Syke myös laskee nopeasti. Sama ongelma oli viime kesänä lenkkeillessä, eikä nuo sykkeet muuttuneet ollenkaan, vaikka lenkkeilin 4-6 kertaa viikossa.

Voiko tuo johtua huonosta hemoglobiinista? noin 6kk sitten jouduin ihan labraan asti testeihin, kun hb näytti alle sataa (sukuvika kuulemma).

Niin, en siis todellakaan edes juokse lujaa. Ei siis tunnu pahalta tuo vauhti, mutta en uskalla lujempaa juosta kun sykkeen yläraja olisi mittarin mukaan 165... Mutta esim. pienissä spurteissa joita kokeilen syke saattaa mennä 180 asti...

EDIT: Niin, ja olen aina harrastanut hyötyliikuntaa ja aina pelaillut jotain. Ei siis ihan paska kunto pitäisi olla. Tunnin hölkkälenkin jaksaa mennä, mutta onkohan miten terveellistä noilla sykkeillä? Syke siis laskee puolessa minuutissa alle sataan, mutta silti.
 
Fordél

Jäsen
Mites piettekö kuinka usen treenauksen välissä ns. helppoja viikkoja?

Mulla on menossa tollanen 26 kk:n ohjelma, joka on jaoteltu 5 vko:n jaksoihin, mutta itse ohjelmaan ei ole sisällytetty mitään erityistä helppoa viikkoa esim. jaksojen väliin. Ihan koko puoltavuotta ei viitsi vetää putkeen vaan jossain vaiheessa olisi hyvä vähän huiliakin. Yksi luonnollinen helppo viikko on treenauksen kannalta tietty ohjelman puoliväliin osuva puolimaratooni. Sillä viikolla kun puolimara on, ei tule luonnollisesti treenattua yhtä kovaa kun muuten.
 
Viimeksi muokattu:

Cmprs

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Niin, en siis todellakaan edes juokse lujaa. Ei siis tunnu pahalta tuo vauhti, mutta en uskalla lujempaa juosta kun sykkeen yläraja olisi mittarin mukaan 165... Mutta esim. pienissä spurteissa joita kokeilen syke saattaa mennä 180 asti...
En ymmärrä kysymystä. Pk- ja vk-sykerajat on jokaisella yksilölliset. Siinä missä jollain on vk-raja esim. 145 ja sen ylitettyään alkaa tulla maitohappoa lihaksiin niin esim. käyttäjänimetön totesi pari kolme sivua taaksepäin, että hänen luontainen vk-raja on lähellä 180:ta. Sinun 155-165 pk-alue on siihen verrattuna ja muutenkin ihan normaali. Eli mitä jos vaan juoksee sillä sykkeellä ja vauhdilla millä tuntuu hyvältä juosta eikä anna minkään sykerajojen häiritä liikaa, varsinkaan jos ei niitä omalta kohdaltaan tarkasti tiedä? Toki suositeltavaa olisi hilata se hemoglobiini jonnekin 130+ tasolle niin varmasti yleinen jaksaminen paranee huomattavasti.

Tuohon Fordélin raskas viikko/kevyt viikko -pohdintaan heittäisin, että voisi olla juoksijoille erittäin hyvä pitää ainakin välillä viikko, jolloin ottaa mukaan esim. uintia ja pyöräilyä tai vaihteluksi korvaa niillä juoksut kokonaan. Nivelet saa levätä juoksun tärräävältä rasitukselta ja samalla lihakset ja hermotus saa vaihtelevaa kuormitusta. Esim. uinnin ottaa palauttavasti vaikka 1 km/kerta rauhallisesti niin kroppa saa hyvää palauttavaa treeniä ja polvet jne. kiittää vaihtelusta. Hyvä vaihtoehto ainakin jos ei malta pitä varsinaisesti kevyempiä /lepo viikkoja, ehdottomasti toki muutenkin.
 
Jep, näin se täytyy varmasti tehdä eli ottaa jollekin viikolle mukaan muita lajeja, jotka eivät rasita samalla tavalla. Tosin uinnin kanssa en tiedä onko se mulla palauttavaa treeniä, koska olen niin heikko uimari. Uinti on hiton hieno laji ja tykkään siitä, mutta se on mulle raskasta. No pyöräily sopii ainakin hyvänä palauttavana treeninä.

Mutta pääkysymys on edelleen, että kuinka usein tollanen kannattaa pitää? Joka 5vkon:n välein? 8vkon välein? Silloin kun siltä tuntuu?
 
Riippuu varmasti hyvin paljon siitä miten treenaa, mitä treenillä tavoittelee ja miten paikat kestää (asfaltti)juoksua. Varmaankin jos haluat vain ja ainoastaan parhaan mahdollisen juoksutuloksen seuraavalta (puoli)maralta niin tietysti juoksun määrä ja laatu on suurin ratkaiseva tekijä, jolloin tuollainen kevennetty vaihteluviikko voisi olla mutuillen ehkä joka neljäs/viides viikko? Mutta siinäkin tapauksessa jos haluaa vetää pidempiä 1,5-2 h + lenkkejä kaksi / vko niin miksei niitä toinen voisi olla fillaria vaikka ihan viikoittain? Muutenkin riippuu tietysti ihan miten tykkää treenata. Itse löysin viime loppukesästä triathlontreenin ja nautin siitä kyllä kovasti - kroolin opettelin käytännössä nollasta ja nyt kulkee jo melkoisen hyvin. Voi hyvin treenata kuutena päivänä viikossa ilman että paikat kipeytyy tai menee tukkoon. En ehkä saavuta tällä treenillä ikinä minuutilleen yhtä kovaa maratonaikaa kuin pelkällä juoksutreenillä mutta se ei haittaa pätkääkään, kun vaihteleva päivittäinen treeni antaa niin paljon.
 
Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Onkos täällä kokemuksia nivusvaivoista? Käyn juoksemassa noin 4-5 kertaa viikossa ja viimeisten kahden lenkin jälkeen on tuntunut pistävää kipua toisessa nivusessa. Mitään revähdystä en ole huomannut, vaan tuntuu että se kipeytyi ihan itsestään. Nivusvaivoista en ole ennen kärsinyt, vaikka takana on mittava jalkapalloura. Ensimmäisten kipujen ilmettyä, pidin kahden viikon tauon ja juoksin eilen rauhalliseen 5min/km vauhtiin kympin lenkin. Nyt tuntuu että joku vääntelisi puukkoa nivusissa. Venyttelyt olen hoitanut aina tunnollisesti. Tulisiko tässä nyt sitten kääntyä spesialistin puoleen, vai olisiko jotain muita vinkkejä homman korjaamiseen?
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Täällä on pitkästä aikaa iskenyt juoksukärpänen ja pienten alkuvaikeuksien jälkeen on nyt vajaassa viikossa tullut juostua n. 30-35 km. Ei siis verrattain paljon, mutta koko ajan kehittyen, koska aloitin varovasti noin kolmen kilometrin lenkillä ja eilen kulki jo vaivatta seitsemänkin.

Uudet lenkkaritkin on ostoslistalla, kun vuonna 1999 saamani Niken Pegasukset ovat jo hajoamispisteessä ja jalatkin kipuilevat ilmeisesti lässähtäneiden ilmatyynyjen vuoksi. Osaisiko joku täällä kertoa, että ovat ko Niken nykyiset Pegasukset mistään kotoisin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös