Tuli taas todistettua se mikä ero marathonilla ja puolikkaalla. Niin jälkimmäiseen ei tarvitse treenata.
Eilinen juttu oli pitkä, mutta julkaisukelvoton. Ajattelin ensin karsia kaikki kirosanat pois, mutta parempi nukutun yön jälkeen kirjoittaa kokonaan uudelleen.
Järjestelyt oli muuten tapahtumassa hyvät ja toimivat. Mukava happeningi.
Happeningi oli mukava. Varsinkin maaliintulon jälkeen on aina hauska ottaa lepoa siellä nurtsilla ja kaikki ovat hyvällä tuulella. Hyvän sään takia yleisöä oli paljon ja sitä myöten happeningi tosiaan hyvällä tolalla. Sen sijaan järjestelyt ja juoksijoiden toiminta kyllä ansaitsee melko paljon pyyhkeitä.
Juottopisteet olivat ensinnäkin mielestäni suunniteltu väärin. Ei voi olla tarkoituksenmukaista, että vesi ja urheilujuoma ovat eri puolella kulkuväylää. Se poikittaisliikenne on aivan hallitsematonta. Pitäisi olla riittävän pitkä suora, jossa vesi ja urheilujuoma peräkkäin. Niin sitä pystyisi siirtymään koko ajan eteenpäin, jolloin saisi sitä vettä päähän ja urheilujuomaa suuhun.
Toinen on tuo tavoiteaikasysteemi. Joku on tehnyt suuren virheen. Ehkä kisajärjestäjä tai juoksijat. Marathoneillahan ilmoittautuessa pitää aika todistaa jotenkin. Ei voi lähteä haihattelemaan. Nyt sinisessä ryhmässä oli täysiä statisteja ruuhkauttamassa baanat. Itsehän jouduin vihreään, koska eivät huomioinut viime vuonna ilmoittamaani tavoiteaikaa, vaan lääkärintodistuksella siirtyi ilmoittautuminen tähän vuoteen ja laittoivat takarivistä lähtemään kysymättä mitään tavoiteaikaa.
Alku meni ihan ok. Se ensimmäinen alamäki oli vähän ihmettelyä ennenkuin tajusin hyppiä skutsin reunaa eteenpäin, jolloin pystyi ottamaan jo juoksuaskeleita ja Eltsun kentän takana olinkin jo ohittanut ainakin 500 juoksijaa. Töölönlahden kohdalla meni jo ihan ok. Toinen kilometri oli koko matkan nopein. 4,45min. Ajattelin, että menee varmaan aika kauan ennenkuin siniset on juostu kiinni, mutta niitä alkoi tulemaan selkä edellä vastaan 3km kohdalla. Ei sekään haitannut, vaikka ruuhkaa olikin. Meni vain tarpeeksi reunassa hyppien ihmisistä ohi, mutta sitten kuuden kilometrin kohdalla meininki meni sietämättömäksi sinisten kanssa. Porukkaa oli niin paljon, että juokseminen oli ajoittain enemmän poikittais- kuin pitkittäissuuntaista. Sietämätön meininki. Keskuspuistossa hommasta tuli kaikista vaikeinta, koska reunassa oli syvä oja. Monta kertaa tuli taiteiltua ja onneksi vain pientä muljahtelua tapahtui. Toki sain ehkä pientä venähdystä aikaiseksi näin jälkeenpäin kun jalkaa tarkastelee. On erittäin kumma, että jos porukka matkaa about samaa vauhtia niin miksi pitää olla joku 8 rinnakkain. Ihan hyvin voisi olla reunassa joku 50cm leveä tyhjä kaistale, josta nopeammat voisivat mennä ohi.
15km kohdalla alkoi tuntumaan, ettei ole käynyt lenkillä eli jalat alkoivat väsyä. Vauhti oli toki ollut melko hiljaista koko matkan. Osittain helteen, osittain ruuhkan, osittain mutkaisen ja mäkisen reitin vuoksi ja sitten tietysti huonon kunnon vuoksi. En toki hengästynyt matkan aikana varsinaisesti, että olisi puuskuttamaan laittanut, mutta toki näki, että monien tekijöiden summana tuli korkeammalla sykkeellä mentyä kuin mitä olin ajatellut. Ylämäissä tosin passailin, ettei mene liian kovalle rasitukselle. Mutta tosiaan 15km jälkeen se fiilis ei ollut enää sama, kun meno oli jäykempää ja toisaalta ohitettavat juoksijat alkoivat jo olemaan parempia, joten oma vauhti tuntui hitaammalta kuin olikaan. Ihan viimeisellä parilla kolmella kilsalla huomasi, että he jotka olivat lähteneet jopa liian hiljaa matkaan, alkoivat sitten laittamaan aika kovia loppukirejä. Itse en sellaiseen pyrkinyt, vaan yritin vetää aika tasaisesti. Tosin stadionilla otin niin kovaa loppukirin kuin pystyin, mikä johti parin minuutin lepuutteluun selälläni mondolla ennenkuin pystyin menemään chipinpoistopisteeseen.
Naisten suuri määrä oli mielenkiintoista. Ei mitään naisten kymppi -hölmöilijöitä, vaan näin oikeasti hyväkuntoisia ja jopa hyvännäköisiä naisia siellä, joilla on käsitystä juoksemisesta. Yksi jopa ohitti minut Pasilan kohdalla ja jos olisin ollut vähänkin paremmassa kunnossa niin olisin lähtenyt peesaamaan, koska sillä oli oikeasti tekemisen meininki askelissa. Nyt ajattelin, että huonosti voi käydä, jos juoksee kovempaa kuin mitä kunto edellyttää. Parempi vetää vain rennosti ja nautinnolla maaliin.
Niin se aika. Toki se kaksi tuntia alittui kirkkaasti. Mutta silti puhutaan varmaan vartin hitaammasta puolimaratonista, mitä olen koskaan tehnyt. Ja kuinka kaukana se viime vuoden tavoite 1.30 (edit. se oli aika kova tavoite tosin, enkä ollut sitä ääneen sanonut. voi olla etten olisi siihen pääsyt mitenkään silloinkaan) olisikaan nyt ollut. Se on mieletöntä tuolla matkalla. Yli minuutti hitaampaa jokainen kilometri. Tässä arvostaa kyllä sitä kuntoa, missä olin reilu vuosi sitten.
Tunnelmat hyvät siitä, että on tehnyt jotain.
Kokemuksena ihan mukava juttu, vaikka en kyllä joka päivä jaksaisi juosta sillä tavalla, että joudun ohittelemaan ahtaassa ruuhkassa joku 3000 juoksijaa. Siinä on kyynerpäät ja kaikki niin kovilla, että huhhuh.
