Ilmoitukset

Nimimerkki wilco on asetettu viikon pelikieltoon hänen kirjoitettuaan ison kasan täysin turhia viestejä Telian ketjuun.

Emme hyväksy nimimerkin ja oikean nimen yhdistämistä edes huumorin varjolla. Tämän vuoksi nimimerkki sajuki on saanut TPS-osioon kirjoitetusta viestistään viikon pelikiellon.

Nimimerkki Tietotoimisto on palkittu hänen Donald Trumpin ketjuun kirjoittamasta henkilökohtaista hyökkäyksestään viikon pelikiellolla.

Nimimerkki Mr. Wonderful on passitettu viikon pelikieltoon turhasta ja sisällöttömästä onelinerista. Viesti löytyy Riku Kallioniemeä käsittelevästä ketjusta.

Nimimerkki Petra85 on saanut viikon pelikiellon, sillä hänen viestiensä taso on ollut niin sisällöllisesti kuin kieliopillisesti kehnoja.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki C.Orr huilaa seuraavan kuukauden kirjoitettuaan Jokerit-osioon viestin, jonka ainoa anti keskustelulle oli pään aukominen toiselle käyttäjälle. Nimimerkin aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen.

Nimimerkki kiwipilot on passitettu kahden viikon pelikieltoon. Hänkin keskittyi Jokerit-osiossa asian sijasta henkilökohtaisuuksiin. Myös tässä tapauksessa aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen.

Nimimerkki Action Bronson kirjoitti Jokerit-osioon viestin, joka oli täynnä riidan haastamista ja pään aukomista. Olimme jo aiemmin antaneet vastaavanlaisten viestien vuoksi ketjunootin, ja koska kyseisen nimimerkin rikehistoria on mittava, koimme parhaaksi poistaa hänen kirjoitusoikeudet kokonaan.

Nimimerkki Keskikalja on saanut viikon pelikiellon, sillä hän on kirjoittanut lukuisia sisällöttömiä onelinereita, joiden kielioppi on ollut heikkoa.

Sulje ilmoitus

Emme salli nimimerkin ja oikean nimen yhdistämistä tai arvuuttelua edes huumorin varjolla. Tämän vuoksi nimimerkki MR8 on asetettu viikon pelikieltoon.

Sulje ilmoitus

Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana Apmp-, 05.11.2014 klo 16.31.

  1. Piikkiperse Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Oletin paljon rumempaa taklausta ennen kuin olin nähnyt videon. Ei tuo ainakaan miltään tarkoitukselliselta pään metsästykseltä näytä, kuten ei näyttänyt se aiempi osuma Dumouliniinkaan.
    Ehkä tässä Aston-Reese osumassa hieman tarpeetonta voiman ylös päin ohjaamista tapahtuu.
     
  2. Nickelback Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, NHL yleisesti
    Lainaus:
    No tää meni ehkä vähän yli. Ei, kyllä se nauru tuli siitä vittuilusta mitä Wilson sai katsomosta, ei toisen loukkaantumisesta.
     
  3. TheKing8Hockey Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Washington Capitals
    Lainaus:
    Taklaukseen en ota kantaa, mutta tämä on kyllä täysin totta. Wilsonin naureskelut ja Crosbyn sylkemiset ovat yhtä tuulestatemmattuja juttuja.
     
  4. lake79 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ilves, Suomi, Pahalampi, Penguins
    "Sullivan on ZAR: "We lose a guy to a broken jaw that's going to require surgery and a concussion because of another high hit to the head. At some point we would hope that the league might do something." -SK"

    Juu, puhdas oli.
     
  5. Leon Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HPK, Liverpool, HIFK
    Lainaus:
    Hiukan lähdekritiikkiä nyt ja sylki pois suupielistä. Totta helvetissä Pens-organisaatio tekee kaikkensa, että saavat vastustajan pelotteen pois kentältä. Ihan puhdasta mediapeliä. Taklaus tuli vastapalloon ja pääasiallinen osumakohta on se, mikä merkaa. Kurinpito tekee tarvittaessa analyysit.

    Se faktoista. Mielipideosastolla olen sitä mieltä, että nämä vastapallot käyvät puhtainakin niin vaarallisiksi, että NHL:nkin on herättävä tähän päivään.
     
  6. Axbor Nocturne Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Chelsea FC
    Ei tuo taklaus ainakaan mikään rottailu ollut, epäpuhdas ehkä enemmän. Wilsonin olkapää osuus kuitenkin Aston-Reesea leukaan, se näkyy myös videolla. Ei siis ihme, että leukaluu murtui tuollaisesta osumasta. Wilson olisi voinut taklata halutessaan alemmaksi ja silti olisi saanut aikaiseksi ison pommin, nyt veti normaalilla korkeudella ja osuma leukaan. Veikkaan, että olisi tiputtanut vastustajan pelaajan joka tapauksessa, koska sen verran isolla voimalla pääsi niittaamaan.
     
  7. aessi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TBL & Iso-Eeli
    Liigan linjalla ei tuokaan ole epäpuhdas, toki huutonaurua jos nyt Wilson saa pelikieltoa kun Kucherov ei saanut mitään.
     
  8. ipaz Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Power forwardit ja stay-at-home pakit
    Lainaus:
    Mites jos nuo hartiasuojien olkakupit eivät jatkossa olisikaan kovamuovia... 80-luvullakin ajettiin kovaa päin, mutta silloin sattui myös itseä. Koska taklauksia ei haluta pois kiekosta, niin vähemmän suojaavat hartiasuojat olisivat hyvä alku tappotaklausten poistamiseksi. Tosin NHLPA ei tule tällaista koskaan hyväksymään.
     
  9. rosvokonna Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Nykäskylän ylpeys
    Näyttää samanlaiselta minunkin silmiin mitä Kucherov-Vatanen keissi oli, eli olkapää hipsun kautta suurinosa voimasta päähän. Ei siis pitäisi tulla kakkua linjan mukaan, vaikka itse mielellään näkisinkin tällaiset tilanteet sanktion arvoisina.
     
  10. steierwrass Jäsen

    Lainaus:
    Tässä on vielä taklauksen puhtautta puoltavana tekijänä tuohon Kucherovin taklaukseen verrattuna se, että taklaus ei tule tippaakaan pimeästä kulmasta. Sitä ollaan valmiita ottamaan vastaan. Melko alhaalla Wilson myös taklauksen pitää. Linjan mukaan siis ei pitäisi tulla mitään. Kuitenkin olen Leonin kanssa samoilla linjoilla ja toistaisin omaa tekstiä Kucherovin taklauksen ajalta. Tämä voi olla nyt linjan mukaan taklaus, jonka ei katsota kohdistuvan päähän ja siten ei rangaistava, mutta ei tule olemaan sitä muutaman vuoden päästä.
     
  11. rosvokonna Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Nykäskylän ylpeys
    Lainaus:
    Se on juurikin näin. Ainakaan minun silmissä pelin mielenkiinto ei kärsi tippaakaan jos nämä saadaan karsittua pois. Enkä usko avojääpommien katoavan pelistä, jos tulevaisuudessa tämän kaltaisista tilanteista pelikieltoa tuleekin.
     
  12. tinkezione Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pens, Ipa, Mif
    Lainaus:
    Lähdekritiikkiä ja tarinan kaarta maalikoosteiden varassa eläjille sen verran, että Sullivan ei Dumoulinin kolaamisen jälkeen sanonut mitään spesifistä Wilsonin taklauksesta. Nyt aukesi sanainen arkkunsakin ja liiga on mainittu, joten jonkin sortin raja on ylitetty.
     
  13. Kari Runk Jäsen

    Nyt täytyy myöntää oma sokeuteni, mutta kun täällä on verrattu tuota Wilsonin taklausta Kucherovin taklaukseen, niin minä en nähnyt pelissä näytetyistä (enkä vielä mistään muistakaan) hidastuksista minkäänlaista kontaktia Aston-Reesen olkapäähän. Siinä missä Kucherovin taklaus "liukui" Vatasen olkapäästä Vatasen päähän, Wilsonin taklauksessa ensimmäinen osumakohta ja ensisijainen kohde on pää. Taklattava näkee Wilsonin kaukaa, pysyy samassa asennossa, ja valmistautuu vastaanottamaan taklausta. Tällöin vastuu jää ainoastaan taklaajalle, tässä tapauksessa Wilsonille, joka siitäkin huolimatta onnistuu täräyttämään taklauksen suoraan kupoliin.

    Eikä edes pitäisi olla mitään Pensseleiden laseja päässä, kun Capseja tuosta toivon jatkoon. En siitäkään huolimatta vain näe sitä.
     
  14. V-G- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL
    Lainaus:
    Tässä ollaan niin ytimessä kuin olla ja saattaa. Kun DOPS katsoo päähän osunutta taklausta, se katsoo mitä olisi voitu tehdä toisin ja oliko "main point of contact" taklattavan pää. Aston-Reese ei olisi voinut tehdä mitään toisin, hän oli täysin valmis ja pää oli ylhäällä. Wilsonin taklaus osui ensisijaisesti Aston-Reesen päähän, ei ensin tai muutoin muuhun osaan tämän vartaloa. Tilanne oli kokonaan Wilsonin vastuulla.

    Mullakaan ei ole tässä värilaseja. Inhoan kumpaakin joukkuetta 100%.
     
  15. TylerDG Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät & Caps
    Lainaus:
    Tämähän ei tällä kertaa ole kysymys, vaan se että Wilson osuu ensin olkapäällä olkapäähän. Sen jälkeen fysiikan lait tulee vastaan ja pienempi kaveri jää päineen jyrän alle.

    Onko tämä sitten pelikiellon paikka, siitä on kahta koulukuntaa. NHL on jättänyt kauden mittaan vastaavia rankomatta, mutta nyt alkaa paineet oleen sillä tasolla että varmaan jo pakko antaa rankkua kun sama mörkö sängyn alla joka ilta. Pysyypähän jännitys päällä kun joka pelin välissä saa odotella tuomioita..
     
  16. tinkezione Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pens, Ipa, Mif
    Lainaus:
    Jo ennen pelikieltoarvontaa tuo olisi 5 + matchin paikka ihan sääntökirjankin mukaan. Sääntökirjaa noudattamalla loppuisivat tällaiset kuin seinään, varsinkin pleijareissa.
     
  17. Gemondo Jäsen

    Lainaus:
    Tätä samaa minäkin olen pohtinut. Nykypäivän rintapanssarit todella ovat panssareita, toisin kuin vielä joku vuosikymmen takaperin. Ja sama juttu kyynärsuojien kanssa, se kun kolahtaa kupoliin niin jälki on vielä pahempaa.

    Lainaus:
    Kompaan myös tätä. Omaan silmääni tämä tilanne näyttää siltä että A-R "tekee kaiken oikein" ja kantaa oman (itsekin usein peräänkuuluttamani) taklattavan vastuun moitteettomasti. Myös Wilsonilla oli hyvin aikaa varmistaa ja tähdätä pommi pelkästään vartaloon. Mutta nyt vähän vaikutti siltä että pää tosiaan oli tähtäimessä.

    Itse antaisin pelikieltoa.
     
  18. Setit Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Washington Capitals
    Lainaus:
    Wilson bloodies Aston-Reese with high hit to head - YouTube

    0:41 alkavasta kuvakulmasta näkyy voimakas kontakti myös olkapäähän. Mutta, en pidä taklauksesta, mielestäni sääntöjen pitäisi olla niin selkeät että voimakas pääosuma johtaa pelikieltoon. Nyt sellainen on, vaikka tuosta selkeästi toinenkin osumakohta löytyy. Nyt NHL:n säännöt toisessa lauseessa kieltävät pähään kohdistuneet taklaukset, ja seuraavassa sallivat ne tietyissä tapauksissa. Turha on ainakin väittää, että Wilsonin status antaisi mahdollisuuden saada anteeksi tapausta, jonka kurinpito näkee lähellekään pelikiellon arvoiseksi. Ja edelleen painotan, että NHL:n sääntökirja sallii pääosumat tietyissä tapauksissa. En ole sen puolella, mutta taklauksessa on ikävä kyllä osuma muuallekin, joka ainakin periaatteessa mahdollistaisi jälleen yhden päähän osuneen taklauksen lipsumisen pelikieltojen ulkopuolelle.

    En haluaisi nähdä suosikkijoukkueeni pelaajaa taklattavan näin. Pelikieltoa pitäisi tulla aina, jos selkeästi näkee ettei taklattava aiheuta omalla toiminnallaan osumaa päähän. Nyt Aston-Reese tulee vähän laput silmillä, mutta huomaa kuitenkin taklauksen tulevan hyvissä ajoin ja valmistautuu ottamaan sen vastaan. Pelasi tilanteen niin ettei ainakaan tarvitse taklattavan vastuusta puhua. Wilson ei taklauksessa hypännyt, jos ketjun viestien perusteella pitäisi hahmotella taklausta näkemättä niin sen kuvittelisi kovin erilaiseksi. En kuitenkaan näe tarpeelliseksi puolustella tuota tekoa millään tavalla.

    Tärkein asia olisi nyt että sääntökirja ei jätä varaa soveltamiseen tällaisissa tapauksissa. Joskus, mutta todella harvoin on tapauksia joissa taklaaja tekee kaiken oikein ja silti tulee pääosuma taklattavan pelaajan toimien takia. Tällaisten tapausten kuuluisi olla ainoita, jolloin taklaajan tulisi selvitä ilman sanktioita tapauksista. Nyt Aston-Reese saa puhtaat paperit. Ainoa syy miksi Wilson voi selvitä ilman pelikieltoa on täysin moraaliton sääntökirjan kohta, joka tulisi pikimmiten korjata muotoon jolla oikeasti suojellaan pelaajien terveyttä.
     
  19. rosvokonna Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Nykäskylän ylpeys
    Lainaus:
    Boldasin pätkän johon saat vastauksen naulaamalla silmät Aston-Reesen olkapäähän tässä hidastuksessa --> click 41s. Kohdalta eteenpäin. En onnistunut puhelimella jakamaan siitä kohdasta, sori.
    Jos tämän jälkeen et näe "minkäänlaista kontaktia olkapäähän" niin ei voi mitään. Kyllä se olkapää kontakti siellä on, usko pois.

    E: hidas
     
    Viimeksi muokattu: 02.05.2018 klo 15.31
  20. lake79 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ilves, Suomi, Pahalampi, Penguins
    Lainaus:
    Se, että joku ruumiinosa hipaisee olkapäätä, ei tarkoita sitä että taklaus on siihen kohdistettu. Päähän osunut taklaus ja täysin ansiosta pitäisi runkkarille antaa pelikieltoa. Jos ei, kiitos mielellään jalat edellä kaukalosta seuraavassa kohtaamisessa.
     
  21. Kari Runk Jäsen

    Lainaus:
    Jotain sokeutta se sitten varmaan on oltava, koska mun mielestä tuosta kuvakulmasta katsottuna se on ennemminkin Wilsonin rinta joka osuu Aston-Reeseä olkapäähän, samalla kun se Wilsonin oma olkapää nasahtaa Aston-Reeseä suoraan leukaan, kulkematta olkapään kautta. Tätä tukevat (mielestäni) myös muut tuon klipin kuvakulmat. Nähdäkseni missään kuvakulmassa Aston-Reesen olkapää ei retkahda ennen pääosumaa kuten pitäisi jo pienestäkin osumasta. Nythän tuo olkapään heilahdus tulee samanaikaisesti pääosuman kanssa.

    Mikäli tilanne menisi niin kuten sen näen, ei Wilsonin rintaosumalla olkapäähän ole mitään väliä, koska se Wilsonin olkapään osuma tekee taklauksen ensisijaisesta kohteesta nimenomaan Aston-Reesen pään.

    Harmittaa, kun Kuznetsov nököttää siinä yhdessä (ja ehkä jopa parhaassa) kuvakulmassa näköesteenä. Siitähän sen ehkä pystyisi suht helposti todeta. Enkä nyt väitä tässä olevani mitenkään ehdottoman oikeassa, mutta en sitä olkapää osumaa kyllä tuostakaan klipistä - pysäytyksistä huolimatta - näe.
     
  22. hulkster19 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Washington Capitals, SaiPa
    Lainaus:
    Nyt tarkkana. NHL:n sääntökirjaan kannattaa teikäläisen ehkä tutustua uudelleen. Tässä koko Illegal check to the head -sääntö:
    Lainaus:
    Kuten tuossa todetaan, ei päähän kohdistuneesta taklauksesta sääntökirjan mukaan voi antaa kuin kakkosen tai match penaltyn (siis henkilökohtainen 10min + ulosajo) - mistään viiden minuutin ylivoimista on siis turha alkaa tässä kohtaa jauhamaan, varsinkaan sääntökirjaan nojaten.

    Ruma taklaus, mutta sääntökirjan mukaan puhdas. Myös DoPS:n Kucherov-Vatanen-taklauksen linjauksella tuo on täysin puhdas taklaus. Katsokaa se hidastus, erityisesti 0:43-0:44-kohdasta tuosta Sportsnetin pätkästä. Osuma tulee ensin olkapäähän, jonka jälkeen taklaus jatkuu normaalisti fysiikan lakien mukaan kovalla voimalla päähän saakka. Wilson taklaa aina aivan helvetin kovaa, mutta yleensä nuo niitit ovat aivan sääntöjen mukaisia. Minusta tuo ei edes näytä siltä, että kaveri muka tahallaan ajaisi suoraan päähän.

    Siitä olen monen kanssa samaa mieltä, että NHL saisi rukata sääntöjään. Ei hyvä, jos tällaiset (tämä, Kucherovin taklaus Vataseen tai Hörnqvistin taklaus McAvoyhin aiemmin tällä kaudella) ovat ihan säännöissä sallittuja.
     
  23. rosvokonna Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Nykäskylän ylpeys
    Lainaus:
    Näyttäis siltä, että olet tulkintasi kanssa melko yksin.
     
  24. Setit Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Washington Capitals
    Lainaus:
    Match penaltyyn sisältyy kyllä 5min rangaistus, vai ymmärsinkö viestisi jotenkin väärin?
     
  25. Kari Runk Jäsen

    Lainaus:
    Tätä samaa muuten taidettiin pystyä sanomaan Kucherovin tapauksessa, kun huutelin sitä kyseistä taklausta puhtaaksi. Osa toki oli tietoinen säännöistä ja linjauksista ja tapausta sen pohjalta kommentoikin, mutta kyllä siinä tuntui olevan aika äänekäs enemmistö, joka oli teloituksen ja pelikiellon kannalla.

    Vähän kuten nytkin. Osa komppaa, osa näkee olkapääosuman. Ei näissä onneksi ole huutoäänestyksiä.